Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2010!

Ensimmäinen täysi vuoteni asukkaana täällä pohjalaisten joukossa on takana ja on aika tehdä siitä ja kuluneesta vuodesta muutenkin itselleni tiliä.

Aivan aluksi haluan sanoa, että minut on vastaanotettu hyvin ja olen viihtynyt erinomaisesti. Olen saanut lähimaisemista myös hieman töitä Anvian, eli entisen Vaasan Läänin Puhelimen hallituksessa. Lähes joka viikko olen kuitenkin käynyt leipää kinuamassa myös pääkaupunkiseudulla. Pendolinot ja IC:t ovat tulleet tutuiksi. Onnekseni ne ovat yleensä kulkeneet luvatussa aikataulussa ja nopeimmillaan matka on sujunut kahdessa ja puolessa tunnissa. Elämä on muutenkin ollut hyvin uusilla raiteillaan.

AinaCom, Anvia, Bookit, FountainPark, Ixonos, Itella, LEADPartners, NSN, Keski-Suomen Yrittäjät, Keski-Suomen liitto, Laurea ammattikorkeakoulu,… Kiitos teille kaikille yhteistyöstä. Kaikkien kanssa on ollut mukava tehdä töitä. Lähinnä tämän blogini välityksellä olen saanut olla mukana keskustelemassa myös tietoyhteiskunnan haasteista. Samat teemat saivat hyvää julkisuutta marraskuussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportin perusteella. Myös Blogini sai julkista huomiota, kun kehtasin arvostella Nokian strategiaa. Hyvät mielessäni sen kuitenkin tein. Mielestäni avoin keskustelu on hyväksi myös entiselle työnantajalleni.

Vielä hieman siviiliasioista. Seinäjoen maastopyöräreitit ja talven ladut tulivat tutuiksi, suppilovahveroita löytyi ja paikalliset kaupat ja kuppilat tiedän. Mitäpä mies muuta tarvitsee viihtyäkseen hyvän seuran lisäksi? Äijätöitä tein sen verran, että veistelin ja pystytin mökillä halkovajan paikalla kasvaneista puista. Kiitos ystävä-Maralle ja poika-Antille avusta. Toivottavasti vaja kestää talven rasitukset ja puutavara pysyy kauan hiilinielussaan.

Muita mökkielämän saavutuksia oli yhden norpan näkeminen myös tänä kesänä. Karhuhavaintokin tuli - yksi marjainen jätös saaressa Joutenvedellä. Samassa saaressa kasvoi osterivinokkaita, niin luulen. Vinoja, valkoisia ja hyviä olivat ainakin.

Suomussalmen lakkasoilla tuoreisiin karhun jälkiin on helppo osua. Viime kesänä ei lakkoja ollut ja karhut saivat puolestamme olla rauhassa. Ensimmäisen kerran vuoden 1972 jälkeen vietin juhannuksen synnyinseudullani Suomussalmella. Vettä satoi, haitari soi ja hauskaa oli.

Nauttikaa arvokkaasti elämästänne, kalleimmasta lahjastanne.

Makkos-Matti

Totuus Lautakasasta

Tein joskus 80-luvulla pari virkamatkaa Neuvostoliittoon. Oikeastaan molemmat matkat olivat suomalaisen teollisuuden myyntimatkoja, jotka oli puettu ”suomalais-neuvostoliittolaisen tieteellisteknisen yhteistyövaltuuskunnan” toiminnaksi. No, maiden välinen yhteistyö oli silloin kaupankäyntiä ja valtion työntekijän osallistumisessa myyntiponnisteluihin ei ollut mitään hämärää. Pidin parhaan kykyni mukaisesti esitelmän NMT-järjestelmästä, jollaisen suomalainen teollisuus haluaisi rakentaa myös Neuvostoliittoon.

Hämärältä sen sijaan vaikutti eräs tapahtuma toisen reissun yhteydessä. Kun saavuin hotellihuoneeseeni, puhelin soi. Langan toisessa päässä oli kehräävän käheä naisääni, joka oli kiinnostunut mahdollisesta yksinäisyydestäni. Ujona maalaispoikana menin aivan hämilleni, enkä oikein muuta osannut, kuin sanoa kaiken olevan kunnossa. Treffejä ei syntynyt.

Myöhemmin kuulin, että joku oli kuullut, että joku olisi kertonut, että tällaisilla keinoilla Neuvostoliiton vakoilukoneisto värväsi avustajia. Ensin houkuteltiin paheisiin ja sitten pieniä palveluksia vastaan luvattiin olla kertomatta niistä kotiin.

Keskustelu eräästä lautatoimituksesta on kiihottanut mielikuvitustani yhdistämään siihen kuulopuheet ja omat kokemukseni neuvostojen liitosta.

------------------------------

Olipa kerran Svetlana ”Lautakasa” Ljubova. Miksi häntä sanottiin Lautakasaksi, ei kukaan enää muista, sillä tyttö oli hemaiseva ja kaikkea muuta kuin ns. lauta. Oli myös Ivan, joka himoitsi päästä Lautakasan kanssa lähempään kanssakäymiseen. Ivan oli kuitenkin köyhä, eikä hänen asemansa ollut muutenkaan kaksinen. Lautakasa oli arvotavaraa ja riiasi vain arvoasteikon yläpäässä olevien kanssa hyvää korvausta vastaan.

Ivanilla oli kuitenkin kaveri, Juri. Juri toimi virastossa, jonka tehtäviin kuului valtion vieraiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Virastolla oli muitakin tehtäviä, kuten vieraiden värvääminen valtion tiedustelupalvelun kumppaneiksi. Olihan siinä selvää synergiaa. Vieraat olivat sen puhuteltavissa, kuunneltavissa ja valvottavissa 24 tuntia vuorokaudessa.

Yksi Jurin käyttämistä värväyskeinoista oli yhteistyö Lautakasan kanssa. Lautakasa piti seuraa vieraalle ja Juri sai mitä halusi vihjaamalla vieraalle tietävänsä yhtä sun toista vieraan ja Lautakasan puuhista ja lupaamalla pitää kuitenkin tietonsa omanaan.

Lautakasasta aiheutui virastolle kustannuksia, joita varten Jurilla oli valtuudet. Juri oli tavallinen mies itsekin ja ymmärsi kaverinsa Ivanin tuskaiset tarpeet Lautakasan suhteen. Ivan oli hänen paras kaverinsa ja hyödyllinen kumppani esimerkiksi Jurin datshan rakentamisessa. Siellä saunan lämmössä heille syntyi ajatus, josta molemmat hyötyivät.

Aina Lautakasa ei onnistunut. Uhriksi valittu vieras saattoi olla liian ovela väistääkseen ansan tai liian puhtoinen sekaantumaan vieraisiin naisiin. Kun tuli huti, Lautakasa jäi toimeen valmiina vapaaksi. Jurin virasto maksoi siitäkin, olihan Lautakasaa vaivattu laittamaan itsensä edustuskuntoon.

Tästä kaikesta tietoisena sopivat kaverukset Juri ja Ivan, että Juri toimittaa Lautakasan tämän joutoaikoina Ivanin vieraaksi, vaikkapa Jurin datshalle. Siellä saavat sitten tehdä mitä lystäävät, vaikka korjata datshan vierashuonetta, jos eivät muuta keksi. Jurin tilillä Lautakasan palkkio merkittiin vieras X:n viihdyttämisen kuluiksi. Kiinni jäämisen riski oli pieni, eikä kukaan haluaisi asiasta meteliä nostaakaan, sillä koko toiminta oli hämärän rajoilla.

Tapahtui vuosia myöhemmin, että viaton hra X, joka ei koskaan ollut kuullutkaan Lautakasasta, yritettiin saada nalkkiin. Jurin paperit kulkivat viraston päällikön, toveri Pavelin kautta. Pavel tiesi tai luuli tietävänsä, että myös hra X on muhinoinut Lautakasan kanssa. Kun hra X myöhemmin osoittautui olevan oikea kultamuna, korkeaan asemaan noussut viskaali, päätti jo eläkkeelle siirtynyt Pavel viihdyttää itseään heiluttamalla hra X:n asemaa. Onhan oikein, että nuoruudessaan törkeyksiin sortunut saisi vähän kärsiä. Hän vuosi tiedon hra X:n ja Lautakasan taannoisesta suhteesta eräälle viestintävälineelle, jolle X:n horjuttaminen Pavelin paljastuksilla sopi. Melkoinen myrsky siitä syntyikin...

Myrskyn syytä ei kukaan saanut selville, sillä kaikilla muilla, paitsi viattomalla hra X:llä on syytä pitää tietonsa piilossa. Tiedotusvälinekään ei tiedä muuta, kuin kuulemansa ent. toveri Pavelin totuudeksi luuleman ja sellaiseksi vannoman tarinan. Pavel on hämillään hra X:n sitkeästä puolustuksesta, mutta ehkä myös iloinen aiheuttamastaan vipinästä.

Lautakasasta X:n piikkiin nauttinut Ivan on onnistunut elämässään. Pienellä vilpillä ja ahkeralla verkottumisella on pärjännyt maailman myllerryksissä. Hänellä on oma datsha Jurin naapurissa ja kaverukset kalastelevat yhdessä. Makea nauru kuuluu vuoroin kummankin saunasta. Lautakasa on edelleen arvossaan. Hän keittelee kaverusten saaliskaloista soppaa ja odottaa Ivanille viidettä lasta. Siellä datshan lämmössä ei kukaan muista menneitä.

Tietokehitysmaa Suomi kiittää

Kansalaisen ja asiaa itsekin hämmentäneen ominaisuudessa kiitän Elinkeinoelämän valtuuskuntaa ja sen tietoyhteiskuntaselvitykseen osallistuneita (Matti Lehti, Risto Siilasmaa, Pekka Ala-Pietilä, Sari Baldauf ja Teppo Turkki) koko kehitysmaa Suomen puolesta. Eilen (25.11.2009) ja toivottavasti tänäänkin ovat uutiset antaneet runsaasti huomiota raportille, jonka mukaan Suomi on maiden välisessä vertailussa kaukana kärjestä, kehitysmaiden tasolla.

Asia ei ole uutinen kenellekään siihen paneutuneelle ja useat ovat vaatineet toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Professorit Paul Lillrank ja Olli Martikainen sekä Sitran nykyinen ja entinen yliasiamies Mikko Kosonen ja Esko Aho ovat kiinnittäneet julkisuudessa huomiota samoihin ongelmiin ja toisaalta tietoyhteiskunnan mahdollisuuksiin, joihin Suomenkin olisi syytä tarttua.

Vaikka asialla ovat olleet noinkin merkittävät näkijät ja osaajat, vasta nyt saa vakava asia riittävää näkyvyyttä. Ainakin Teppo Turkki, Risto Siilasmaa ja Matti Lehti olivat näyttävästi esillä sähköisillä kanavilla. Iloitsen siitä mahdollisuudesta, että asiat lopultakin päätetään laittaa kuntoon. Olen aikaisemmin tässä blogissani heittänyt turhautuneena hanskat Sitralle, mutta oikea osoite on tietenkin maan hallitus, jolta päätöksiä nyt tarvitaan.

Oikeat ohjukset, oikea maali, mutta mahtaako vieläkään osua

Kuulin uutisista myös Matti Vanhasen kommentteja, jotka olivat enimmäkseen Evan selvitystä myötäileviä. Korkean kaimani sanoissa vilahti kuitenkin yllättävä haaste: Mari Kiviniemi. Hän kuulemma vastaa niistä toimenpiteistä, joiden tuloksena kunnissa, niiden yhteistyöelimissä, valtionhallinnon eri haaroissa ja näiden alaisissa lukuisissa virastoissa ja laitoksissa aletaan toimia yhteiseen tietoarkkitehtuuriin perustuvalla parempaan kokonaisuuteen ja kilpailukykyisen tietoyhteiskunnan toteutumiseen johtavalla tavalla.

Tohdin esittää lisähaasteen nyt ääneen päässeille vaikuttajille. Käykää Mari Kiviniemen kanssa hyvin, hyvin vakava keskustelu. En häntä tunne, mutta luen Ilkkaa, hämmästyttävän hyvää maakuntalehteä. Jokin viikko sitten kolumnissaan Mari Kiviniemi viittasi kintaalla kollegansa Paula Risikon ehdottamiin muutoksiin terveydenhuollon organisoimiseksi siten, että tehokkuuden parantamiselle tulisi paremmat edellytykset. Mari vetosi kuntien itsenäiseen päätösvaltaan järjestää vastuullaan olevia asioita. Tässä on juuri se kohta, joka pitää kääntää nurin. IT-valta pitää nyt keskittää ja todella päättäväisesti, aivan kuin Risto Sillasmaa ja Lehden Matti sanovat. Eikä vain valtionhallinnossa vaan valtion ja kuntien hallinnoissa, kaikessa mikä koskee yhteiskunnan palveluita kansalaisilleen.

Alas itsehääräämisvalta

Suvi Lindenillä oli itse asiassa hyvä ehdotus nimittää seuraavaan hallitukseen oma ministerinsä vastaamaan tietoyhteiskunnan toteuttamisen kannalta keskeisistä asioista. Miksi ei jo tässä hallituksessa? Itse en usko Mari Kiviniemen kykenevän tekemään tietoyhteiskunnan hyväksi mitään merkittävää. Osaamista ja tietoa siitä, mitä toimia tarvitaan, on hallitukselle nyt tarjolla. Kuunnelkaa ja tehkää saman tien. Ottakaa vaikka Lehden Matti väliaikaiseksi IT-ministeriksi.

Kun jotkut toimittajat kaikesta päätellen lukevat näitä yksinäisiä juttujani, vetoan myös teihin. Pitäkää Risto ja Lehden Matti kanavilla kunnes hiki alkaa virrata Vanhas-Matilta ja hänen kabinettinsa jäseniltä. Älkää tyytykö poliitikkojen selittelyihin ja hujan hajan oleviin muka-toimenpiteisiin, ennen kuin toimenpiteitä kehuvat oikeat osaajat. Vähintään yhtä kovaa jahdatkaa, kuin Ilkka Kanervan tekstareita tai vaalirahoitusta, jotta tarpeelliset muutokset tehtäisiin. Ministerit tuppaavat virittämään toimenpiteensä sen perusteella, minkä arvioivat parhaiten tuovan ääniä seuraavissa vaaleissa, mutta nyt ei maata voida johtaa siten. Uskon sitäpaitsi laajojen kansalaisjoukkojen olevan valmiit heittämään hyvästit eri hallinnonalojen, kuntien ja virastojen hääräämisvallalle ja antamaan tukensa niille, joilla on kyky taluttaa Suomi nykyaikaan.

Vetoaminen hallitusohjelmaankaan ei saa nyt pysäyttää muutosta. Siinä jokseenkin todetaan, että edellisen hallituskauden työ antoi riittävät ohjeet. Ja p**kat, sanoo sisälläni asuva kainuulaisjuntti.

Sikamaista, pöyristyttävää,….

En tuota parempaa otsikkoa keksi kuvaamaan tunnetta, jonka influenssarokotusten ruuhkautuminen aiheuttaa. Tekstiviesteillä ja kännyköillä voitaisiin rokotusajat porrastaa siten, ettei ruuhkia synny. Ne olisivat lähes kaikkien käytettävissä koska tahansa myös tähän tarpeeseen. Lisäksi tarvitaan hieman ohjelmistoja ja kytkentöjä tietojärjestelmissä, ei mitään kovin vaikeita.

Vaikeinta on, että tarvitaan myös uusi toimintatapa. Sen sijaan, että tuhat ihmistä toivotetaan jonottamaan, pitäisi heille lähettää tekstiviestillä vaikkapa vain jonotusnumero. Pidemmälle kehitetty palvelu voi lähettää jopa ehdotuksen rokotusajaksi ja vastaanottaa tiedon siitä, kelpaako aika vai ei. Jos aika ei kelpaa, yritetään toista aikaa ja kutsutaan viimeisenä keinona samaan jonoon kuin ne, joita ei kännyköillä tavoiteta. Finnair varaa asiakkailleen istumapaikat tällä menetelmällä ja säästää tarpeen asioida palvelutiskillä. Vuodessa säästetään kymmenet tuhannet tarpeettomat jonotukset tiskeille ja manuaalisesta palvelusta aiheutuvat kustannukset.

Tarvitaan myös tietojen rekisteröimistä, kännykkänumerot ja muut perustiedot systeemin muistiin. Valmiiden rekisterien puuttuessa voisi toimia samoin, kuin jonotkin rakennetaan. Sen sijaan, että laitetaan paikalliseen lehteen kutsu osallistua jonotustapahtumaan, pyydetäänkin lähettämään ilmoittautumisviesti. Tapahtumaketjun käynnistämiseen ei välttämättä tarvita muuta, kuin tyhjä viesti. Järjestelmä tunnistaa lähettävän numeron ja voi jatkaa asian käsittelyä. Prosessissa voi päästä nopeammin eteenpäin, kun lähettää tyhjän viestin sijasta tiedon siitä, mihin riskiryhmään tietää kuuluvansa, esimerkiksi A= imettävä äiti, B= pitkäaikaissairas, C= ikä. Mahdollisuuksia järjestää asia on useita.

Keksintö, jolla tuollaisessa palvelussa tarvittavat tekstaridialogit voidaan käsitellä, on nimeltään iSMS, eli älytekstiviesti. Se on oikeastaan tavallinen tekstari, äly on verkossa. Älytekstari mahdollistaa dialogin lisäksi moneen palveluun riittävän varman tunnistamisen ja se tekee palvelun käyttäjälleen äärimmäisen yksinkertaiseksi. Älytekstiviesti edellyttää yksinkertaisimmillaan vastaamista yhdellä kirjaimella tai numerolla saapuneisiin kysymyksiin. Käyttäjätunnuksia tai avainkoodeja ei tarvita. Jokaisessa kännykässä on kaikki tarpeelliset ominaisuudet jo olemassa ja kuka tahansa kännykän omistaja voi niitä käyttää välittömästi.

Edellä oleva on paitsi täyttä asiaa, myös mainos. Älytekstiviestipalveluita voi kysellä Ainacomista tai Bookitista. (http://www.ainacom.fi ja http://www.bookit.fi ). Se, että mainostan blogissani olemassa olevia tuotteita ja palveluita on poikkeuksellista. Rokotusjonot ovat kuitenkin osoitus siitä, että tieto paremmasta ei ole mennyt perille ja haluan tehdä oman osuuteni sen välittämiseksi. Myös Janne Vainio (linkki oikealla) puhuu bogissaan samasta asiasta.

Toinen mainos

Kun mainostamaan olen ryhtynyt, heitän vielä toisenkin. Toimin partnerina yhtiössä nimeltään LEADPartners. Huipputuotteemme VARJOTOIMINTA palvelee kaikkia sellaisia yrityksiä, joilla on haasteenaan joko lisääntyvä kilpailu tai toisinpäin: kilpailun puute. Varjotoiminnalla simuloidaan joko tunnistettua tai kuviteltua kilpailijaa. Se auttaa yritystä varautumaan paremmin kilpailuun tai liian vähäisen kilpailun tapauksessa ottamaan simuloinnin kautta vauhtia, jota hyvä kilpailu aina aiheuttaa. Jokaisen yrityksen pitäisi joskus käyttää LEADPartersin tarjoamaa työkalua. Uskallan panna oman maineeni likoon sen puolesta, että väline toimii. Hopi hopi! Vilkaise ensin LEADpartnersin sivuja http://www.leadpartners.fi

Uskalla johtaa, perusinsinööri Miettinen

Jälki-PS: Katsokaa myös insinööri-Maran kommentti. Siinä on tarkoitustani tulkitsevaa viisautta enemmän kuin itse osasin kirjoittaa.

--------------------------------------------------------------

Perusinsinööri Veijo Miettinen on iskenyt tarinaa Tekniikka ja Talous-lehdessä ja sen edeltäjässä Insinööriuutisissa niin kauan kuin muistan. Jutut ovat usein ajankohtaiseen aiheeseen osuvia ja ainakin minun insinöörin sielua hyväileviä. Nyt oli julki nappisuoritus, johon seuraavan linkin pitäisi johtaa.

http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article342443.ece?s=r&wtm=-30102009

Jos ette viitsi katsoa linkin taakse, tässä lyhyt yhteenveto. Veijo vertaa yritystoimintaa puutarhanhoitoon. Ekonomit ovat hyviä ottamaan irti puutarhan hedelmistä viimeisetkin mehut ja tuoton ehtyessä ymmärtävät lähteä ostamaan hedelmiä muualta, mistä nyt halvimmalla saavat. Juristit ymmärtävät hedelmiä kasvattavan puun arvon ja patentoivat sen lajikkeen. Jos kauppa ei käy toivotulla tavalla, he syyttävät kilpailijoita geenien kopioimisesta ja pyrkivät tekemään bisnestä käräjöimällä. Insinöörit ovat sen sijaan uteliaita kokeilemaan, kuinka lajikkeita voisi parantaa ja kehittävät uusia viljelymenetelmiä.

Juttu on tietenkin tarkoitettu huvittamaan, mutta sillä on oikeasti vakava sanoma. Jotta suomalaisella teollisella toiminnalla olisi edellytykset menestyä, yritysten johtoon pitäisi saada enemmän sellaista osaamista, joka ymmärtää yrityksen substanssin todelliset mahdollisuudet ja on valmis kokeilemaan sen rajoja liiketoiminnassa. Tai jos osaamista sattuu vielä olemaan, on valmis antamaan sille enemmän tilaa. Kyllä ekonomikin voi käsittää yrityksen substanssin, samoin juristi, mutta Veijon tapaan uskon, että nimenomaan insinöörit ovat taipuvaisia ymmärtämään paremmin yrityksen tuotteita ja niiden mahdollisuuksia kuin muut. Ekonomisteja olen oppinut kyllä kunnioittamaan silloin, kun pohditaan markkinointia: ”Kuka ja miksi näitä tuotteita hankkisi?” ei ole tyypillisesti insinöörin kysymys ja jonkun pitää sekin esittää.

Sain kirjoittaa esipuheen Minna Isoahon kesällä ilmestyneeseen kirjaan ”Uskalla johtaa. Haasta itsestään selvyydet”. Otsikko houkuttelee lukemaan ja kirja on hyvä. En kuitenkaan tuntenut etukäteen tarkasti kirjan sisältöä ja onnistuin rakentamaan siihen jännitettä. Omassa esipuheessani korostin johtajien toimialanäkemystä ja –osaamista. Minna puolestaan jossakin kohti kirjaa korostaa sitä, että toimialaosaamista ei johtamisessa tulisi liikaa korostaa. Eikä Minna ole yksin johtamisoppineiden joukossa.

Ei millään pahalla Minna ja muut johtamisen gurut, mutta monet nuoret johtajanklopit ottavat tuollaiset opit kirjaimellisesti ja pyrkivät tunkemaan todelliset osaajat kammioihinsa. Kaikkia organisaatiota pitäisi päinvastoin opettaa nostamaan osaajat esille ja kuuntelemaan mitä heillä on sanottavanaan. Totta on, etteivät asiantuntijat ole useinkaan parhaita organisaation johtajia, mutta parhaissa organisaatioissa osataan asiantuntijoille rakentaa myös sellaisia vaikutuskanavia, joissa oivallinen henkilöjohtaminen tai tenhoava puhetaito eivät ole välttämättömyyksiä.

Paras tapa varmistaa substanssiosaamisen vaikutus on edellyttää sitä ylimmältä johdolta. Suurimmat teollisuuden virheet perustuvat suuriin virhearviointeihin kokonaisen teollisuudenalan kehityksestä, ja suurimmat onnistumiset perustuvat oivaltavaan näkemykseen tulevasta. Esimerkiksi insinöörilähtöinen ”kännykkä kaikille” 1980-luvulla esitettynä ei todellakaan ollut itsestään selvyys, mutta se yhdisti muutaman avaintoimijan yhteisen vision taakse mahtavin tuloksin.

Annan tukeni perusinsinööri Miettiselle kansakunnan pelastamiseksi. Jos kokonaisena kansakuntana peesaisimme juuri koulusta päässeitä ekonomisteja ja juristeja, ei tulevaisuutemme näyttäisi hyvältä. Opit insinöörien päästämisestä yritysten puikkoihin löytyvät jopa Kalevalasta. Jos viisas Väinämöinen olisi meitä johtamassa, kuuntelisimme, mitä Seppo Ilmarinen voisi tehdä hyväksemme. Vaikka Väiski ei ollutkaan insinööri, vaan muusikko, hän ymmärsi osaajamiesten arvon. Kun hän tarvitsi rahantekokonetta Pohjolan naisten myötätunnon voittamiseksi, hän kutsui seppä Ilmarisen takomaan Sampoa. Kelvollisen vesikulkuneuvon rakentamiseksi hän kaivoi hommiin Antero Vipusen - Tuonelasta asti.

Ps. aiheen ulkopuolelta. Kun tekstissä kuitenkin puhutaan yhdestä kirjasta, niin mainostanpa toistakin. Hankkikaa ihmeessä Alpo Mannisen viikko sitten ilmestynyt ”Reppana”. Alposta on tulossa parin terapiakirjan jälkeen hyvää vauhtia oikea kirjailija. Yritin samoihin aikoihin lukea venäläisiä mestarikertojia, enkä jaksanut 30 sivua pidemmälle. Alpon kirjan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Reppana on romaani, puuta heinää, mutta niin todellisen tuntuinen ja hyvin kerrottu, että tekisi mieli uskoa Alpon sepittämä ajankohtainen nykymiehen selviytymistarina todeksi.

Tekeekö Nokiakaan kaiken oikein?

Ps2. Jos joku vielä osuu tänne, kannattaa vilkaista myös kommentit jutun pohjalla. Juttuni herätti tavanomaista enemmän keskustelua, joten se täytti tehtävänsä. Minä kuuluun niihin, jotka uskovat elektroniikan, sulautettujen ohjelmistojen, designin ja ennen kaikkea palveluiden käyttämisen mahdollistavien välineiden ja ohjelmistojen voimaan. Itse palvelut ja sisällöt tuppaavat olemaan joko maksuttomia tai niitä toimittaa ne, jotka toimittavat palveluita myös vanhoin menetelmin - pankkipalvelut, media jne... Uskon myös siihen, että palveluista riippumaton väline on parempi, kuin sellainen, jonka kautta saa vain kyseiseen välineeseen integroidut palvelut. Mutta ei maailma ole mustavalkoinen ja se on poikkeuksia täynnä. Toivottavasti Nokia pysyy edelläkävijänä valtavirrassa, eikä sorru poikkeuksiin.

Ps. Pakko kommentoida omaa tekstiäni saamani palautteen vuoksi. En tietenkään ottanut huomioon sitä, että asiasta nousee keskustelua lehtien palstoilla asti ja lehtien otsikot revittävät asiaa pidemmälle kuin tarkoitin. Ikävistä lauseistani huolimatta vilpitön haluni on auttaa Nokiaa löytämään sellainen tapa kehittää internet-aikaan sopivaa toimintaa, että voimme taas kaikki Nokian ystävät olla iloisia menestyksestä. Uskon Nokian olevan todella hyvä niissä teknologioissa, joilla tehdään tarpeelliset laitteet, mutta omat kokemukseni sen palveluista ovat vielä huonot. Nokialla on tahtoa ja päättäväisyyttä tulla johtavaksi toimijaksi Internetissä, mutta se onnistuu vain, jos käyttäjän ensimmäiset kokemukset tukevat sitä. Siinä Nokialla on parantamista.

Älkääkä nyt lynkatko minua sen vuoksi, että potkin maailman parasta matkapuhelinten valmistajaa parempaan suoritukseen.

Matti

------------------------------------------

Otin edellisessä jutussani kantaa Soneran tekemisiin, vaikka ei pitäisi. Vielä vähemmän minun kuuluisi kommentoida Nokiaa, mutta nyt on tällainen ’sanonpa kuitenkin’ kausi meneillään. Ja takuulla kirjoitan hyvässä tarkoituksessa ja toivon, että olisin kritiikkini osalta väärässä.

Nokia on vuosia puhunut siitä, kuinka siitä tulee merkittävä toimija Internetin palveluissa. Minusta se on hyvin kyseenalainen linjaus. Nokia haastaa Googlea myöten monia sellaisia toimijoita, jotka jo ovat luoneet itselleen vahvan aseman netissä ja lisäksi koko sen flooran, joka netin hyödyntämiseksi kukoistaa. Netin menestyjät ovat paljon ketterämpiä toimimaan ja tuottamaan uusia asioita Internetin ehdoilla ja lisäksi ne ovat riippumattomia laitetoimittajista. Googlen palvelut pelaavat minkä tahansa puhelimen kautta.

Rikkomalla omaa fokustaan Nokia antaa tilaa Samsungille, Applelle ja ties kenelle. Ne nakertavat itselleen markkinaosuuksia perinteisillä Nokian aseilla, uusilla innovatiivisilla laitteilla. Niiden kautta voi puolestaan käyttää mitä tahansa netistä löytyvää palvelua. Nokia on jo menettänyt asemansa matkaviestimien edelläkävijänä. Markkinajohtajuus sillä lienee edelleen, ja toivon olevani väärässä pelätessäni senkin aseman horjuvan.

Mistä minä saan pontta kirjoittaa tätä? Seuraan jonkin verran markkinakehitystä ja kaikki ovat tietoisia Nokian vaikeuksista USA:ssa ja Samsung kuuluu päihittävän sen Venäjällä. Jotain nämäkin kertovat. Mitä enemmän kännykät ovat osa Internetiä, sitä merkitsevämpi on menestyminen USA:ssa. Huonoa menestystä ei voi kuitata sillä, etteivät jenkit ymmärrä hyvän päälle.

Vielä enemmän saan energiaa sanojeni taakse yrittämällä tulla mukaan Nokian strategiaan. Olen yrittänyt ottaa OVI-palvelua käyttööni suurimpana motiivinani se, että tarvitsen vakaan itselläni ikuisesti pysyvän laajakaistoihin ja operaattoreihin sitomattoman sähköpostin. Ajattelin, että Nokia toimijana ja sähköposti sen @ovi.com –domainissa voisi olla parempi valinta kuin gmail tai laajakaistaoperaattoreiden @24 tai @netikka.

Olen onnistunut rekisteröitymään, mutta en käyttämään palvelua. Tietokoneella minä pääsen sisään, mutta kännykkäni ilmoittaa jostakin serveriongelmasta. Sähköpostiosoitteeksi OVI tarjoaa käyttäjätunnuksestani serverin minulle vääntämää versiota, enkä osaa sitä muuksi muuttaa. Jostakin linkistä pääsin avaamaan itselleni uuden haluamani sähköpostiosoitteen, mutta en enää kykene toistamaan sisäänpääsyä siihen sähköpostiin. Nokian serverin minulle allokoimaan mailiin onnistun pääsemään, mutta sitä osoitetta en halua käyttää. Enkä jaksa enää painia asian kanssa.

Lähetin kysymyksen OVI:n kännykkäherjasta, enkä saa vastausta. Käyttövinkkitekstareita tulee kyllä, joten Nokia on minut noteerannut. Olen lukenut OVI:n ja Nokian sivuilta muiden käyttäjien kirjoittamia ongelma-ratkaisu-keskusteluja, mutta en löydä ratkaisua omaan ongelmaani. Joku voi väittää, että Nokia osaa, kaikki tieto löytyy sen sivuilta ja minä olen se, joka ei osaa. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa käyttööni koko joukkoa g-palveluita ja aktivoida itselleni ja puolisolleni laajakaistaoperaattorin sähköpostit, mutta Nokian kanssa tulee koko ajan vastaan pettymyksiä. Näissä asioissa olen maallikko, tavallinen testiasiakas. Testin tuloksena Nokia saa palvelutoimijana arvosanan 5 perinteisellä 4-10 kouluasteikolla. Parjatut operaattoritkin palvelevat asiakkaitaan paremmin. Jos meinaa profiloitua palvelufirmaksi, eivät sekavat nettisivut riitä, vaan kysyminen pitää tehdä helpoksi ja jokaiselle pitää vastata.

Armeijan johtajakoulutuksesta on jäänyt mieleeni yksi asia. Jos käsky ei mene perille, on vika aina käskyn antajassa. Se soveltuu tähänkin. Se on Nokian vika jos minä en osaa valjastaa käyttööni sen tarjoamia palveluita. Tekisitte vaan edelläkävijäkännyköitä ja tukisitte laitteidenne ominaisuuksilla kaikkien muiden tarjoamien palveluiden käyttämistä. Jos tekee mieli harjoitella Internet-toimijaa, kätkeytykää jonkun salanimen taakse, ettei mene maine myös kännykkävalmistajana. Vähän kuin Sonera teki nimimerkillään ZED. Se tosin töpeksi sitten muutenkin.

Nokia yrittää uudistua yritysostoin. Miksi sen piti mennä ostamaan hirvittävän kallis digikarttafirma, kun asiakkaat voivat ilmaiseksi ladata parempia karttoja ja toimivampia navigointiohjelmia? Nyt se kuuluu ostaneen matkailuaiheisen yhteisöpalvelun entisiltä työntekijöiltään. Vaikuttaa kaveripiirin vedätykseltä. Ostoksen kuvitellut hyödyt menevät menojaan, kun porukka kävelee ulos tai joku uusi innovatiivinen yhteisöilmiö tekee samat asiat ja paljon enemmän. Sitähän netissä tapahtuu koko ajan.

Soneran surullinen kehitys

Minun ei pitäisi sekaantua millään tavalla Soneran asioihin, mutta nyt en malta olla kommentoimatta sen viimeaikaista kehitystä. Tunnen oikeastaan sääliä sen vuoksi, että joskus huolella rakennettu operaattorikonsepti ei enää toimi ja Sonera on menettänyt kiistattoman johtoasemansa matkaviestinnän markkinoilla. Johtajia yhtiöön tulee ja menee, mutta käyrät sojottavat väärään suuntaan.

Yksi epäonnistumisen tekijä on varmasti tapa, jolla yritys on kytketty ruotsalaiseen päätöksentekoon. Suomen maajohtaja ei voi poiketa Tukholman nuoteista paljonkaan. Sonera ei soita markkinatilanteeseen sopivaa jazzia vaan laulaa kuorossa dyygamladyyfriiaa. Jos vapauksia olisi enemmän, se ei takaisi tietenkään mitään, vaan voisi johtaa sähläämiseen ja vielä suurempaan epäonnistumiseen.

Sonera on menettänyt paitsi markkinajohtajuuden, ennen kaikkea henkisen johtajuuden markkinoilla. Sonera oli 90-luvulla markkinoille tiennäyttäjä. Se toi ensimmäisenä maailmassa markkinoille monia koko toimialaa eteenpäin vieneitä tuotteita. Yksi niistä oli hinnoittelumalli, jolla suosittiin yksityisiä ihmisiä (NMT-Privat). Kilpaillakseen lankaverkon puheluminuuteista se otti myös käytännöksi sekuntiveloituksen. Sen ansiosta voitiin viestiä edullisista lyhyistä puheluista. Sonera oli se maailman operaattori, jonka tekemisiä seurattiin. Kuten kokeiluja kännykällä maksamisesta.

Nyt Sonera mielletään operaattoriksi, joka ei enää ole yhtään sen parempi kuin kilpailijansa, ja joka lisäksi yrittää ottaa palveluistaan ylihintaa. Hitaus kilpailuun vastaamisessa ja yritys nostaa hintoja palauttamalla puheluiden aloitusmaksut ovat jättäneet jäljet uskollisimmankin asiakkaan mieleen. Sonera seurailee nihkeästi tai suorastaan vastustaa asiakkaille mieluisia markkinaliikkeitä sen sijaan, että pitäisi aloitetta käsissään. Soneran asiakkaat ovat herkkiä vaihtamaan operaattoria, eikä ihme.

On ymmärrettävää ainakin sijoittajien kannalta, että yritys pyrkii pitämään yllä mahdollisimman korkeaa hintatasoa. Sonera yritti väistää hintakilpailua TELE-Finland konseptillaan, jonka se kehitti omaksi halpa-brandikseen vastauksena Saunalahden, Dnan ja ACN:n rynnistykseen. Sen seurauksena varsinainen Sonera koettiin jähmeäksi ja kalliiksi. Vanhat asiakkaat käänsivät sille selkänsä huomattuaan maksavansa ylihintaa. TELE-Finland vedettiin kuitenkin markkinoilta, kun samaan aikaan Dna ja Saunalahti jatkoivat uskottavalla tavalla edullisten palveluiden linjaa. Soneran puheet uusista palveluista, joilla pyrittään puolustelemaan korkeampia hintoja, on ollut ja on edelleen höpöhöpöä. Samaa soittoäänihömppää saa kaikilta eikä todellisia operaattorin lisäarvopalveluita juurikaan ole. Jotain pahaa tapahtui myös Soneran asiakaspalvelussa, sillä välillä sekin pääsi otsikoihin huonosta palvelusta. Samalla Dna laittoi asiakaspalvelunsa niin hyvään kuntoon, että voivat sitä kehua mainonnassaan uskottavuuden kärsimättä.

Mitä on edelläkävijyys ja kuinka sen voi saavuttaa?

Lehdissä näkee joskus mainittavan, että DNA käynnisti hintakilpailun. Se ei pidä paikkansa, sillä hintakilpailun käynnistivät virtuaalioperaattorit Saunalahti ja ACN. Näiden tulo markkinoille numeroiden siirrettävyyden myötä sysäsi liikkeelle kehityksen, jonka tuloksena hinnat tippuivat. Uudet operaattorit yrittivät määräaikaisilla puheaikatarjouksilla houkutella asiakkaita ja muut vastasivat. Kaikki pitivät kuitenkin listahintansa ylhäällä tarkoituksella tienata kampanjointiin käytetyt rahat myöhemmin.

Suuri joukko asiakkaita oppi käyttämään sisäänheittotarjouksia hyväkseen. Tämä johti siihen hullunmyllyyn, joka tunnetaan nimellä ’churn’ (kirnu). Vaikka hinnastot pysyivät ennallaan, todellinen hintataso romahti, sillä churnin pyörittämiseen paloi se raha, mitä kalliimmilla hinnoilla kerättiin. Sitä paitsi se kerättiin niiltä asiakkailta, jotka eivät vaihtaneet operaattoria, mikä koetteli kaikkien operaattoreiden uskottavuutta.

DNA oli se operaattori, joka vihelsi churn-pelin poikki. Satun tietämään, kuinka se tapahtui, sillä olin silloin kyseisen operaattorin hallituksen puheenjohtajana. Totesimme ensin, että churnin vuoksi hintataso näyttää joka tapauksessa olevan alempana kuin listahintojen perusteella toivoisi. Sitten päätimme selkeyttää tilannetta tuomalla todellisen hintatason hinnastoihin ja samalla lopettaa churnia ruokkivat puheaikatarjoukset. Näin päädyttiin vielä nykyisikin tarjolla oleviin ’69-hintoihin’. Uuden hinnoittelukäytännön vakiintumista vauhditettiin onnistuneella kampanjoinnilla: ”Elämä on.” Tämä pohjusti DNA:n roolin uutena tiennäyttäjänä.

DNA:ssa vaihdettiin myös yksinkertaisempaan palvelukonseptiin. Kaikki huomio laitettiin kahteen perusasiaan: verkon pitää toimia ja asiakaspalvelun vastaa puhelimeen. Höpötys uusista palvelusisällöistä ja niillä tulojen keräämisestä pantiin taustalle. Kaikesta päätellen tämä linja siellä on myös pidetty ja tuloksena on parantuneiden talouslukujen lisäksi parantunut asiakastyytyväisyys ja uskottavuus.

Huolimatta siitä, että Elisalla Saunalahti mukaan lukien on suurin liittymämäärä, markkinoiden henkinen johtajuus taitaa kuitenkin olla tällä hetkellä Dnalla. ”Elämä on”-kampanja ja sen seuraajat, johdonmukainen linja hinnoittelussa, asiakkaan puheluihin vastaava asiakaspalvelu ja lopulta parhaiten lanseerattu mobiili laajakaista, Mokkula, vaikuttavat ihmisten mielissä pitkään.

Millä Sonera voisi uudestaan saada otteen markkinoiden johtajuudesta? Siinäpä pulma. Ilman taitavaa linjan muutosta se vaipuu kolmosoperaattoriksi. Voi olla, että ruotsalaiskomennon alaisuudessa ei mikään voi sitä estää ilman, että Elisa ja Dna jotenkin tyrivät omat mahdollisuutensa.

Syysunelmia

Laiskan blogini puolustukseksi sanottakoon, että yritän sanoa vain silloin, kun on sanottavaa.
Olin kirjoittamaisillani sormet adrenaliinin vauhdittamana omia kommenttejani julkiseen vaalirahakeskusteluun yhtenä päivänä ja Paula Risikon tekemään ehdotukseen terveydenhoitojärjestelmän uudistamiseksi toisena. Adrenaliini on haihtunut, enkä enää muista mitä sydämeni käski sanomaan. Mutta joka kuukausi pitää jokin teksti tulla, ettei homma unohdu, joten sanonpa sanottavani noista teemoista.

Vaalirahajupakkaan liittyen taisin muistella vanhoja sanomisiani. Jossakin tuolla alempana vanhojen tekstieni joukossa on joku, jossa ihmettelen Suomen asemaa maailman vähiten korruptoituneiden maiden kärjessä. ”Suomihan on maailman taitavimmin korruptoitu maa”, äidyin sanomaan. Olin itse asiassa silloin kauan ennen vaalirahajupakkaa äkeissäni Järvenpään päättäjille lähinnä Prisman sijoittamisesta parhaalle rantapaikalle kaupungin keskustaan ja SOK:n vanhan myllynrotiskon ostamisesta kaupungin riesaksi. Sekin on aivan keskustan tuntumassa ja HOK-Elanto olisi saanut tehdä Prismansa sinne.

Nyt julkisen vaalirahakeskustelun jälkeen en voi enää välttyä epäilemästä, että virkamiesten hölmöilyn, luottamusmiesten kritiikittömyyden ja puoluerahoituksen välinen yhteys on juuri se, minkä vanha kansanviisaus opettaa: ”Ei saa purra ruokkivaa kättä.” Tämän opin soveltamisesta ei ole pitkä matka korruptioon – päätösten junailemiseen rahan tai rahoituksen voimalla tai käänteisesti sen lopettamisen uhalla. Jotkut yrittävät määritellä korruption vain yksilöiden voitelemiseksi. Kokonaisen puolueen voiteleminen on paljon vaarallisempi korruption muoto sekä valtakunnan tasolla että kunnissa.

Paula Risikon avaus terveydenhuollon rakenteiden muuttamiseksi: Hyvä, hyvä!! Suomea ei tehdä hyvin toimivaksi tehokkaaksi yhteiskunnaksi, joka kykenee hoitamaan sairaansa ja vanhuksensa, ellei reippaasti käydä käsiksi vuosikymmenten mittaan luutuneisiin hallinto- ja tuotantorakenteisiin. Risikko taisi tulla jopa oman reviirinsä ulkopuolelle, josta vielä yksi ”hyvähyvähyvä!” lisää. Ne reviirit ovat juuri kaikkein pahin kehityksen jarru.

Saman reviiriylityksen saisi tehdä myös Suvi Linden ja vaatia tietotekniikan ja etäpalveluiden tehokäyttöä muilta hallinnonaloilta. Minä muuten tarkoitan etäpalveluilla itse asiassa lähipalveluita, siis sellaisia, joiden vuoksi ei tarvitse edes kotoaan poistua, ellei halua. Palvelut voidaan tuottaa etäällä ja sieltä katsoen käyttää toisaalla, missä vain ja vaikka etäällä, mutta palveluiden käyttäjän näkökulmasta ne voisivat olla tässä näppäimistöllä ja ruudulla tai mieluummin kännykässä, eli hyvin lähellä. Tämän lisäksi yhteiskunnan eri toimijoiden palvelupisteet voitaisiin yhdistää käyttämällä hyväksi teknologiaa. Yhteys samalta palveluhenkilökunnan päätteeltä mihin tahansa virastoon ja viranomaiseen ei vaadi ”rakettitieteiden” hallintaa ja se mahdollistaisi valtion ja kuntien hallintojen rajat ylittävät yhden luukun periaatteella toteutettavat palvelut. Tehokkuuden lisäksi asiakkaat olisivat tyytyväisiä.

Sähköinen äänestäminenkin meni farssiksi. Onneksi, sillä eihän siinä ollut kysymys muusta kuin palveluautomaatin sijoittamisesta äänestystiloihin. Sähköinen äänestäminen on minulle totta vasta sitten, kun kuka tahansa äänioikeutettu voi sen tehdä omalla standardikännykällään tai vähintään nettiin kytketyllä tietokoneella. Ehkä pitäisikin puhua etä-äänestämisestä. Kaikki teknologia olisi jo olemassa, mutta uskallusta ja tahtoa niiden hyödyntämiseen ei vain löydy. Sähköinen tunnistaminenkin voidaan tehdä riittävän luotettavasti nykyisillä lähes kaikkien käytössä olevilla vehkeillä.

No joo, on tietenkin se yksi mutta kun eli mutku. "Laki ei mahdollista..." Haloo, sitä varten meillä on kansanedustajat, että he tekevät paremmat lait.

Datayhteyspainajaisia

Ps2. Tämä on nurja paikka ps:ille, mutta sivut toimivat muutenkin LOT-periaatteella (last on top). Arvo on jättänyt juttuun arvokkaan kommentin, jonka ymmärrän täydellisesti. Vastakommentoin kuitenkin, että nyt kun tämä Nokian pikkuihme palvelee tarkoittamallani tavalla, uskon entistä vahvemmin, että kännykkäverkot voivat palvella kaikkien ajateltavissa olevien etäpalveluitteni yhteytenä. TV-kuva on se palvelu, joka toimii vedenjakajana: mobiiliyhteyksillä, mukaan lukien @450-verkko, TV:n katsominen tai videokuvan siirtäminen on vielä pitkään pioneerihenkisten räpeltämistä. LTE/4G tuo vedenjakajan uuteen paikkaan: enää HD-kuvaa varten tarvitaan omat radio- tai kaapeliverkot. Yritysten sisäiset tietojärjestelmät ja turvallisuuden erityispalvelut yms. ovat toki asia erikseen. Ne asettavat sellaisia vaatimuksia, joihin yleiseen käyttöön tarkoitetut mobiiliverkot eivät ehkä taivu.

Ps. Tarina sai onnellisen lopun. Painajaiseni loppui, kun rupesin epäilemään aiempien välineiden sotkevan uusien käyttöön ottamista. Kehumani toimintavarmuudeltaan junanvessaluokkaan kuuluvan SonyEricssonin ohjelma varasi sen com-portin, josta nokialainen olisi halunnut mennä ulos. Tein Söny-E:n ohjelmalle niks naks, ja kas, yhteys Noksun kautta toimi. Com-portin jäljille minut auttoi dna:n asiakaspalvelu, joka reippaasti ja hyvällä asenteella yritti auttaa. Kiitos ratkaisevasta vinkistä ja tiedoksi: ongelma ei ollut modeemikäskyissä eikä sp3:n ja Nokian epäsopivuudessa.


---------

Ottaa just nyt päähän. Nokia osaa kyllä radiot, mutta käyttäjäystävällisen ja käyttäjää viisaamman ohjelmiston tekeminen ei onnistu.

Kun olin isojen teleyritysten päivätyössä, sain uusia laitteita käyttööni aina, kun niitä oli tulossa ja yleensä kokeilin niiden mahdollistamia uusia palveluita ensimmäisten joukossa. Jos palvelu toimi ja vastasi tarpeitani, se jäi käyttöön. Jos ei, sai jäädä unohduksiin.

Olen ollut varovainen, suorastaan konservatiivinen, uusien mobiilipalveluiden käyttämisessä omalla kustannuksellani. Kesän mittaan olen kuitenkin yrittänyt sinnikkäästi tulla nykyaikaan. Harkinnan jälkeen päätin ensin kokeilla mokkulaa tai pikemminkin kyseisen operaattorin termein nettitikkua ja kun se kokeilu meni kiville, sitouduin kahdeksi vuodeksi tuttuun operaattoriin ja hankin sen subventoiman kännykän, pikkukapula N79:n.

Mokkulan tarve iski, kun yritin liikuskella ympäri Suomea kesälomahenkisesti ja samalla olla valmiina yritysten hallituksien touhuihin. Piti ottaa sähköpostista läppäriini isohkoja tiedostoja ”missä vaan, milloin vaan”. Kokemukset ovat kuin siitä kaikkien kokemasta painajaisesta, joissa jotakin mukavaa on muka tapahtumassa ja kaikki kuitenkin menee pieleen tai haihtuu pois.

Nettitikku kenkkuili heti kättelyssä, sillä koneeni ei suostunut lataamaan sen sisään kätkettyjä ohjelmia. Sain operaattorilta neuvon ladata ajurit valmistajan sivuilta. Niitäkään ei koneeni tunnistanut, mutta ystäväni koneessa tikku heräsi. Vaihdoimme koneita ja siirtelimme tiedostot puoleen ja toiseen.

Seuraava kokemus oli, että yhteys toimi joskus, mutta useimmiten ei. Yhteys näytti pelaavan kuten operaattorin mainoksessa vain kiinteässä kotikoneessani. Siihen yltää vakaa 3G-yhteys mutta myös Anvian piuha, jolloin mokkulaa ei tarvitaisi. Enonkosken mökillä, Suomussalmen autiotilalla ja kotini pihapiirissä eivät läppärin tikkuyhteydet toimineet kuin satunnaisesti.

Sain monen sähköpostin jälkeen ohjeet sopimuksen purkamiseksi. Luulin jo välillä joutuvani käräjäteitse nuljuilemaan irti 24 kk sopimuksestani.

Ongelmani oli alun perin se, että 3G-nokiani oli ryhtynyt keljuksi, eikä enää suostunut toimimaan PC:n modeemina eikä päivittämään kalenteria. Turvauduin jonkin aikaa vanhaan SonyEricssoniin, jonka kanssa ei ollut mitään hankaluuksia. Sen (P910i) kosketusnäyttöön ja monikäyttöiseen rullakytkimeen perustuva käyttöliittymä on aivan mahtava. Sen rinnalle minä sitä mokkulaa…

Kun mokkulakokeilu epäonnistui, yritin ilman tuloksia löytää vastaavaa SonyE:tä moderneilla radioyhteyksillä. Pitää olla mm. 900 MHz:n 3G, jolla operaattorini tarjoaa nopeita yhteyksiä minulle tärkeissä paikoissa.

Nokialla tarjontaa sen sijaan riitti ja se sai anteeksi aiemmat huonot kokemukseni tietokoneyhteyksistä. Vanha liittymäni, joka siis toimii hyvin kaikkialla missä pitääkin, sai 2 vuoden varman jatkoajan ja minä operaattorin osittain rahoittaman laitteen. Sen verran olen ehtinyt kokeilla, että itse laite on aivan mahtava, kun siinä on paidantaskukoossa kaikki yhteysmuodot mitä voi kuvitella tarvitsevansa, GPS, kartat, hyvä kamera. Peukalo on kipeänä kaikesta kokeilemisesta pienenpienillä näppäimillä ja silmiin sattuu pikkunäytön tihrustaminen kesämökin hämärässä.

Ja mökille tulee operaattoriltani 3G-yhteydet, kun se itseään Suomen kattavimmaksi 3G:ksi mainostama nettitikkuoperaattori ei antanut kuin takkuavan 2G:n. Sähköpostit ja uutissivut vilahtavat pienelle näytölle.

Kaikki ei kuitenkaan mene kuin pitää. Sitä en pidä kovin pahana, että tutulla ja moneen kertaan optimoidulla Seinäjoen ja mökkini välisellä reitillä GPS teetti 50 km lenkin ja olisi johtanut aivan harhaan monta kertaa, jos olisin kapulan sisältä kajattavaa tyttöä uskonut. Ihme sinänsä, että se näytti kartalta ihan oikeat paikat ja lähietäisyydellä opasti perille kohtuullista reittiä. Eikä tyttö laittanut hanskojaan tiskiin, vaikken totellutkaan. ”Pysy tällä tiellä” kuului pian sen jälkeen, kun uppiniskaisesti olin kääntynyt neuvosta piittaamatta väärään suuntaan.

Mutta samalla, kun huvittelen GPS-lelun ja karttojen kanssa, datayhteyspainajaiseni jatkuu. Kolme päivää olen painiskellut saadakseni puhelimen toimimaan modeemina ja nyt olen puhki. Kaikki parametrit on käännetty, ohjeet luettu ja keskustelupalstan vinkit pengottu. Todennäköisesti en vain älyä jotakin asetusta laittaa oikein, sillä kai puhelinta voi modeemina käyttää, kun kerran Nokian niin lupaa. Mielestäni vehkeiden pitäisi tajuta laittaa asetuksensa kohilleen, kun minä tökkään yhteyden muodostamista pyytävää ikonia.

Montako käsiparia mummolle?

Se minua ihmetyttää, kuinka hallituksen tuottavuusohjelmasta on tullut lähes kirosana. Sen nimeä noidutaan, kun puolustetaan tarpeettomien työtehtävien säilyttämistä elvyttämisen ja työllistämisen vuoksi.

Mieleeni tulee kaksi selitystä: väärä mittari ja 'antaa niiden näyttää' asenne.

Tuottavuusohjelman saavutuksista puhutaan usein henkilösäästöinä ja ilmeisesti ohjelman keskeisin mittari onkin työhön käytettävä henkilöpanos. Todennäköisesti ohjelman toteuttamisesta vastaavat pikkupomot eri organisaatioissa asettavat tavoitteita vastaavasti ja mittaavat tuloksia henkilösäästöinä.

Vanha totuus on, että tavoitteiden, tulosten ja mittareiden välillä on seuraava yhteys: sitä saadaan, mitä mitataan. Henkilöitä vähenee vanhusten huollosta, koulutuksesta, sosiaalitoimesta jne. ilman, että rakenteet ja toimintatavat muuttuvat. Pikkupomot saavat kiitoksensa, mutta lopputulos on kamala. Seurauksena on työntekijöiden uupuminen ja palveluiden laadun romahtaminen.

Entä jos tavoitteet olisivatkin muotoa 'montako henkilöä lisää saadaan tuottavaan työhön'? Montako käsiparia enemmän saadaan mummoja hoitamaan, kun hallintoa kevennetään? Monelleko oppilaalle voidaan antaa parempaa opetusta? Paljonko enemmän aikaa saa potilas lääkäriltään? Kuinka nopeasti pääsee palveluun? Kuinka pieni kunta voi olla ja silti säilyttää elinkelpoisuutensa?

Edellä olevat mittarit liittyvät kaikki tuottavuuteen. Niistä olisi paljon mukavampi käydä tuloskeskusteluja kuin henkilösäästöistä, joita varmasti myös syntyisi - sivutuotteena, ei pääasiana.

Toiseen mainitsemistani syistä tutustuin johtaessani Telen matkaviestintäyksikköä. Sen liiketoiminta kehittyi nopeasti ja myös organisaatiota piti vastaavasti kehittää. Moni asia herätti ihmisissä suorastaan intohimoja. Haluttiin näyttää kykyjä, luoda uutta tai puolustaa entistä asemaa. Henkilöiden välillä oli kilpailua. Joskus kävi niin, että uuden tehtävän tai lisää vastuuta saanut jätettiin yksin, kun onnistuminen olisi edellyttänyt kilpasiskon tai -veljen tuen. 'Antaa sen näyttää' -asenteella tärveltiin monta hyvää suoritusta.

Epäilen, että poliittisessa kentässä tällaiselle on paljon enemmän tilaa. Haluaisiko vannoutunut demari tai demarien mandaatilla oleva virkamies sinivihreän politiikan menestyvän?

Tuottavuusteema tuli mieleeni eilen, kun avopuolisoni kanssa keräsimme mökkimaisemista talteen kesän valtavaa vattusatoa. Siinä, missä minä keräsin litran, hän keräsi kolme. En vielä ole keksinyt keinoa, jolla kolminkertaistaisin oman tuottavuuteni. Kysymys ei ole hien ja rasituksen määrästä. Ehkä puolisoni osaa valita parhaat puskat ja ottaa vain ne marjat, jotka ovat käsien ulottuvilla. Ja ehkä hän ei pyörittele käsissään joka ainoaa marjaa matoisten pois karsimiseksi.

Koska vattujen kerääminen on pikemmin harrastusta kuin työtä, en aio tuottavuuden parantamisella itseäni enempää kiusata. Molemmat saamme puuhasta saman paarmojen verottaman nautinnon. Ja saaliin laitamme yhteiseen pakastimeen ja jaamme.

Työssä tuottavuuden parantaminen kannattaa aina - myös silloin, kun jo ennestään toimitaan tehokkaasti. Siten turvataan riittävät panokset laadukkaaseen ja tarkoitustaan vastaavaan tehokkaaseen toimintaan, joka tuottaa tulosta ilman, että se revitään työtä tekevien selkänahasta. Mittarit vain pitäisi valita vastaavasti. Laatua ja tehokkuutta ei mitata sillä, kuinka monta ihmistä voidaan vähentää vaan sillä, mitä tarpeellista ja käyttökelpoista voidaan saada aikaiseksi työpanosta vastaan.

Mitä kuuluu

Olen yrittänyt kirjoittaa täällä blogissa muista asioista kuin mitä minulle ja naapureilleni kuuluu. Nyt teen poikkeuksen, joka ei toivottavasti ole oire vetäytymisestä omiin ympyröihin. Kesäloma kuluu niin intensiivisesti Seinäjoen maisemissa, että muut asiat vaipuvat joksikin aikaa horisonttiin.

Piha on pantu uusiksi. Avopuolisoni on pitkin kevättä riehunut puutarhaksi tarkoitetulla takapihalla. Kun kädet käyvät koko ajan ja listivät kaikkialle tunkeutuvat vuohenputken versot, alkaa homma siellä olla hallinnassa. Raivaamamme pottumaakin näyttää nyt pottumaalta. En ole koskaan nähnyt niin reheviä perunanvarsia. Enteilee sitä, että otamme syksymmällä jälleen perunan mukaan muutenkin kasvis- ja juurespainotteiseen ruokapöytäämme. Pohjanmaa on selvästi sopivaa aluetta elintarviketuotantoon.

Etupihalta lähti neljä peräkärryllistä parikymmentä vuotta leikkaamatta kasvaneita vuorimäntyjä kaatopaikalle. Tilalle tuli turveharkoilla ympäröity rakennelma, jossa on Järvenpäästä asti tuotuja tuijia ja paikallisista puutarhoista kärrättyjä tuivioita, maanpeittoruusuja ja ties mitä. Minulla on mennyt suurin osa uusien kasvien nimistä läpi pään, mutta kokonaisuus näyttää hyvältä.

On siellä muutama uusikin vuorimänty, joita hoidetaan jatkossa niin kuin kuuluu. Juhannuksen tienoilla nipistetään jokaisesta vuosikasvusta osa pois ja saatetaan kasvi vähitellen kauniiksi puskaksi rotevan pianonjalkapuun sijasta.

Mäntypöheikön takaa olimme jo aiemmin raivanneet ryönittyneen ruusupusikon ja rakentaneet sen tilalle oleskelupation. Useat naapurit ovat pysähtyneet kommentoimaan talon saamaa uutta ilmettä. Asuttuaan vuosia naapuristossa jotkut näkevät talomme ensimmäistä kertaa. Käsitykseni pohjalaisista naapureina on muuttunut valtavasti. Kun odotin kohtaavani varovaisen pidättyväisiä jähmeitä emäntiä ja isäntiä, olenkin tavannut mukavia rennosti kontaktia ottavia ihmisiä, jotka toivottavat muukalaiset tervetulleiksi.

Vanhojen vuorimäntyjen parimetriset rungot jäivät vielä odottamaan mahdollista käyttöä. Puolisoni taidot puutarhan rakentelussa ovat kiistattomat, mutta paikka muistuttaa enemmän tyttöjen viinilehtoa kuin miehistä puuhapihaa. Jonnekin kompostin ja pottumaan välille sopisi vielä äijäparkki ja runkovänkyröille voisi olla siellä käyttöä…

Tangot. Seinäjoen kuulumisia ei voi kesällä käsitellä ilman muutamaa lausetta tangojuhlista. Saimme tilaisuuden olla mukana finaalissa. En koskaan aikaisemmin ole jaksanut keskittyä tangoihin esitettyinä lauluina. Nehän ovat vain tanssitavaraa, jonka tahdissa on yritetty viihtyä ja taivutella tyttöjä. Lauluina tangot ovat vaikeita. Niissä on paljon ”sinisiä säveliä”, ylennyksiä ja alennuksia. Ihailen finalistien taitoja. Satojen ihmisten edessä ja suoran tv-lähetyksen seuratessa he loivat virheettömillä esityksillään sellaisen tunnelman, että taidanpa haluta toistekin mukaan.

Tangokatu ja koko kaupungin keskustan tango-olemus on toinen asia. Kyllä sielläkin tunnelmaa riitti, mutta se vaikutti monelle pikemmin viinan kuin tangon siivittämältä. Seinäjoen tämän kesän suurista joukkotapahtumista ilmeeltään ylivoimaisesti siisteimmät olivat herättäjäjuhlat ja harrikkaväen kokoontuminen. Ei roskia, ei julkikännisiä. Provinssirockin ja tangojen oheen kuuluu irrottelu myös viinan voimalla. Suurimmalle osalle se ei ole pääasia, eikä minulla ole syytä sitäkään tuomita, mutta pidän enemmän sellaisista juhlijoista, jotka juomistaan ja promilleistaan riippumatta laittavat roskat roskikseen. Kun känninen mummo hoipertelee vaarinsa kainalossa ja pudottaa nakkipaperin juuri siihen, missä se käy tarpeettomaksi, tekisi mieleni sanoa jotakin. Mutta en viitsi pilata juhlatunnelmaa, vaan puran paheksuntani täällä blogissa.

Tunnustin jokin juttu sitten olevani taipuvainen pikkutarkkuuteen joissakin asioissa. Yksi aihepiiri, jossa se tulee esille, on liikenne. Kuuntelin tässä tekstiä näpytellessäni Radio Vaasaa, nykyistä suosikkikanavaani, jossa annettiin musiikkikuulutuksien lomassa taas kerran se tyhmä tyypillinen liikennetoimittajien viljelemä ohje vilkun käyttämisestä. Tällä kerralla se koski liikenneympyrää, josta ”poistuttaessa näytetään vilkkua oikealle”.

Oppi on kohtalaisen hyvin mennyt perille. Seinäjoellakin ainakin joka toinen käyttää liikenneympyrässä vilkkua ja suurin osa nimenomaan poistuessaan. Poiketen liikennetoimittajien ohjeesta jotkut käyttävät vilkkua ilmaisemaan aikeitaan ennen aiottua kääntymistä tai poistumista.

Jos todellakin on niin, että käännyttäessä tai poistuttaessa pitää vilkkua käyttää, miksi ei tehdä autoihin automaattia, joka rattia käännettäessä kytkee sähköt vilkkureleeseen? Saataisiin 100% vilkunkäyttöaste. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä olisi, sillä liikkujan aikomuksien ennakointia tämä ei helpottaisi yhtään sen enempää kuin vilkun pitäminen jatkuvasti päällä tai ei lainkaan vilkkua.

Ei kaikista laitteista muutenkaan ole mitään hyötyä. Kuka muistaa ajan, jolloin Posti- ja lennätinlaitoksella oli monopoli paikallisten verkkojen välisten puheluiden kytkemiseen? Erillinen kaukopuhelumonopoli oli tsaarin ajoista periytynyt käytäntö, jota jälkikäteen tarkasteltuna voidaan verrata yksinoikeuteen rakentaa siltoja. Monopolin turvin monet sillat olivat kuivalla maalla, mutta sitä kautta piti kuitenkin mennä ja siltamaksut maksaa.

Mitä lienevät nykyiset kuivan maan sillat?

Turmeltu mahdollisuus ja superjoku

Lupasin pari juttua sitten palata ja kertoa, kuinka Sonera ryssi mahdollisuutensa jatkaa telepalveluiden edelläkävijänä ja mitä luulen Finnetin supermatrix-visiolle käyvän.

Otin itselleni ison haasteen. Juttua tulisi kyllä, mutta niin paljon, ettei se tahdo mahtua tänne blogiin. Jutun määrä ja laatu eivät toisaalta korreloi, eivätkä aloittamani tekstit ole päässeet julkaisukynnykseni yli. Asiani on monimutkainen ja vaikea ymmärtää. Ei PENA/'soittoäänestä valikoksi' -visiota Sonerassakaan moni ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää, enkä onnistunut myymään sitä Soneran tulevaisuuden reseptiksi.

Yritän nyt päästä eteenpäin ja kuitata lupaukseni. Käytän avukseni hyvää referenssiä, Googlea. Silti juttu on pitkä, käy ensin jääkaapilla.

PENA oli siis visio, jossa matkapuhelinliittymä miellettiin verkossa sijaitsevaksi omistajansa ohjattavissa ja käytettävissä olevaksi edustajaksi, agentiksi. Perinteinen ja edelleen yleinen tapa on mieltää liittymä 'kytkennäksi verkkoon'. Tosiasiassa matkapuhelinliittymä määritellään verkon ulkopuolella tietojärjestelmässä, joka antaa ohjeita itse verkolle sallia asiakkaan tilaamat palvelut - puhelut, tekstarit, soitonsiirrot jne.

Oikeampi nimi matkapuhelinliittymälle olisi vaikkapa "mobiili teletili". Samasta liittymätiedot sisältävästä tietojärjestelmästä tulee ohjeet myös laskutusta varten. Tästä ajatuksesta ei ole enää kovin pitkä matka ymmärää, että asiakkuuden verkossa oleva elementti on personoitua verkkoälyä, joka voisi toimia käyttäjänsä puolesta paitsi puheluiden ohjaamiseksi myös monessa muussa, ja että laskutusmielessä asiakkuus verkossa on tili, jonka kautta voitaisiin ostaa muitakin kuin telepalveluita.

Tili-sanaa käytetäänkin mm. Googlessa, jonka palveluiden saamiseksi sellainen avataan. iGoogle muistuttaa jo suuresti sitä, mitä PENAsta olisi voinut tulla. iGooglen sisältämien henkilökohtaisesti räätälöitävien tietopalveluiden lisäksi PENA olisi hoitanut muitakin televiestintäpalveluita kuin sähköposteja, eli kännykkäpuheluita ja siihen liittyviä palveluita. Kännykkäliittymän takia sen muistakin palveluista olisi voitu jopa laskuttaa ilman erillisiä laskutuskustannuksia.

Agentti-käsite sisältää puolestaan sen, että sellainen touhuaa esimerkiksi tietojen etsimiseksi itsenäisesti. Minun iGoogleni tuntuu tekevän juuri sitä. Olen määritellyt, minkä lehtien uutisia sen kuuluu päivystää ja niiden uutiset sinne näyttävät tulevan. Normaali Google-haku taas hakee verkosta juuri sen tiedon, jonka haluan, kuten agentin kuuluukin.

Pentele että joskus harmittaa, kun näkee muiden toteuttavan juuri sellaisia palveluita, joita pienellä joukolla osasimme ennakoida, muttemme osanneet emmekä saaneet toteuttaa. PENA olisi ollut verkkoriippuva päinvastoin kuin iGoogle, sillä ilman verkonhaltijoiden lupaa ei ole mahdollista toteuttaa tehokkaasti televiestinnän palveluita. Tästä syystä Internetin sisältöpalvelut ja telepalvelut, vaikka käyttäisivätkin Internetin keinoja (VOIP-puhelut esimerkiksi) ovat edelleen käytännössä eriytyneitä.

Mainitisin aiemmin PENAn olleen esillä myös muodossa "soittoäänestä valikoksi", mikä tarkoitti itseasiassa telepalveluiden käyttöliittymän muuttumista PC:stä ja Internetistä tutuksi ikonien klikkailuksi. Sellainen toimisi kunnolla vain verkon tukemana, vaikka Skype onkin onnistunut vilauttamaan tulevaisuuden soittotapaa lähes operaattori- ja verkkoriippumattomasti. Skypekin olisi voitu keksiä Sonerassa, jos sen fokus olisi pysynyt telepalveluiden kehittämisessä.

Soneralle ei olisi ollut ongelma yhdistää Internet-lähtöisiä palveluita ja verkkoriippuvia palveluita ottamalla lähtökohdaksi matkaviestinasiakkuuden mieltäminen jonkinlaiseksi kaikkien palveluiden yleisasiakkuudeksi. Tässä Sonera kuitenkin sekosi. Kun sen kasvutarinasta haluttiin pian pörssilistautumisen jälkeen globaali, hyljättiin kaikki sellainen, jossa verkkoriippuvuus tai perinteinen operaattoritoiminta oli lähtökohtana. Siten matkapuhelinverkon asiakkuuteen sidottujen palveluiden kehittäminen ei enää sopinut ja se tosiasiassa estettiin.

Taustalla oli myös valtataistelu. Kenen ehdoilla mennään kohti tulevaisuutta? Matkaviestintä oli pitkään ollut Soneran johtava tulevaisuudentekijä, mutta kiinteän verkon taustan omaavilla henkilöillä oli yrityksessä valta. Heille sopi hyvin visio palveluteollisuudesta, joka toimisi kiinteän verkon reviirille kuuluvan Internetin ehdoilla. Se tarkoitti tukea ajatuksille, että verkosta riippumattomien palveluiden välittäminen oli tulevaisuutta, ei verkon ominaisuuksien kehittäminen.

Itse asiassa meiltä mobiiliverkkojen palveluita kehittäneiltä vietiin kädet ja pää, kun palvelut eriytettiin verkoista myös organisatoorisesti. Ajatus oli myydä Soneraa kansainvälisille sijoittajille yrityksenä, jonka toiminta ja palvelut asettautuvat fyysisten verkkojen ja Internetin palveluiden väliin. Lähtökohtaisesti ZED oli Soneran matkaviestinnän omille asiakkailleen kehittämä palveluportaali, joka riistettiin sen hallusta paremmin globaaliin kasvutarinaan sopivaksi erilliseksi palveluksi. ZED-vetoinen tarina puri sijoittajiin ja antoi Soneralle sen havitteleman 'internetvaluaation'. Todellisuudessa se oli mahdoton toteutettavaksi. Verkkoja ja markkinoita hallitsevat maailman operaattorit eivät suosineet sellaista ulkopuolista, joka asettautuisi niiden ja palvelusisältöjen väliin, eivätkä palvelusisältöjään verkkoon haluavat myöskään suosineet turhaa väliporrasta arvoketjuun. Operaattoreiden perimät maksut palveluiden välittämisestä koettiin muutenkin kohtuuttoman suuriksi.

Tosiasissa kaikki internetvaluaation elementit olivat vain kuorrutusta, jolla Sonerasta tehtiin sen ajan ilmiöihin sopiva peliväline. Todellinen strategia oli ihan muuta kuin tehdä verkkoriippumaton palveluyritys. Sonera piti tehdä pääomistajalta saadun toimeksiannon mukaisesti mahdollisimman arvokkaaksi (=hypettää) ja myydä mahdollisimman kalliilla. Vain tämä selittää sen, miksi samanaikaisesti verkkoriippumattoman aatteen vallitessa kuitenkin laitettiin kaikki liikenevät varat Saksan UMTS-toimilupaan, eli mahdollisuuteen tehdä 3G-verkkoja.

Saksan lisenssi oli pääsymaksu siihen pelipöytään, jossa suurten kauppojen ja pelikentän uusjaon piti tapahtua. Strategian toteuttamista vauhditettiin Soneran optiopaketilla, jonka ehdoissa oli johtoon kuuluville oma pykälänsä. Jos yritys myytäisiin, johto saisi lunastaa optionsa heti. Soneran optio-ohjelma oli olevinaan demokraattinen. Kaikki soneralaiset saivat mahdollisuuden osallistua. Tavalliset soneralaiset olisivat kuitenkin jääneet yrityskauppojen jälkeen odottamaan uuden omistajan haltuun joutuneiden osakkeiden arvon kehitystä moneksi vuodeksi. Erään Soneran palvelutarinan avainjohtajan vastaus kysymykseen siitä, kuinka hän lunastaisi sijoittajille annetut lupaukset, oli paljastava: "Kun on sen aika, minä purjehdin Karibialla".

Nyt tiedetään, että koko Euroopan 3G-pelipöytä romahti, sillä sen pelaajat tiesivät kaikki toisensa kortit bluffiksi. 3G ei koskaan olisi täyttänyt niitä lupauksia, joilla kalliit taajuusluvat oli perusteltu, eikä 3G-teknologia ollut vuosiin kypsä ottamaan paikkaansa verkkojen joukossa muutenkaan. Romahduksen jälkeen ei ollut paluuta entiseen, eikä Soneran muodollinen fuusio Telian kanssa (käytännössä Telian haltuun antaminen) palauttanut Soneralle kykyä rakentaa edelläkävijänä tulevaisuuden televiestintäkonsepteja.

Eli noin se ryssiminen suunnilleen meni. Jos olisimme saaneet touhuta rauhassa, Soneran matkaviestinasiakkaista olisi tehty myös Soneran Internetasiakkaita. Heille olisi kehitetty uusia palveluita, joissa internetin käyttöliittymä ja palvelut sekä matkaviestinverkkojen toiminnallisuus ja palvelut olisivat muodostaneet paketin saman asiakkuuden ympärille. Mobiliteetti olisi tullut myös kiinteään verkkoon, kun asiakkaille olisi tuotettu mahdollisuus kytkeytyä missä vain Soneran verkon alueella saman liittymänsä/verkon käyttöoikeuden/tilin perusteella.

Asiakas olisi itse saanut käyttöönsä yhteyden liittymäänsä eli 'verkkoagenttiinsa'. Tämä olisi ollut 'MyView', portaali omiin palveluihin ja niiden asetuksiin ja muuhun liittymän eli PENA-agentin ohjaukseen. Verkossa olevan asiakkuuselementin 'ulkopinta' olisi kotisivua vastaava käyttöliittymä, jonka muut näkisivät ottaessaan yhteyttä. Sieltä pääsisi klikkaamaan sisään puhelun, viestin, sähköpostin jne. sen mukaisesti, mitä mahdollisuuksia asiakas olisi sallinut tilanneriippuvasti tai pysyvästi.

Google lähestyy asiakkuuksia Internetistä päin, eikä iGoogle vielä ota vastaan ohjeita, jotka liittyvät puheluiden ohjaamiseen. Saapa nähdä milloin...

Ai niin, piti siitä Finnetistäkin sanoa. Supermatrixin kaupallisen menestyksen tekee mahdottomaksi sama teollisuuden rakenneongelma, johon Soneran ZED törmäsi. Kuka luovuttaisi palvelunsa operaattorille, jolla on portinvartijana muutenkin vahva rooli? Toisaalta lopettaisiko päätelaiteteollisuus kehittämästä yhä älykkäämpiä ja toimivampia laitteita ihmisten koteihin ja taskuihin? Ei lopeta. Lopettaisivatko ohjelmistojen valmistajat kehittämästä ja markkinoimasta yhä toimivampia ja monipuolisempia ohjelmia kuluttajille kaupiteltavaksi? Lopettaisivatko verkon takana olevat ajattelemasta siten, että verkko kuin verkko ja operaattori kuin operaattori yhdistäisi heidät palveluita tarvitseviin ja antaisivatko nämä palvelunsa jonkun operaattorin hoidettavaksi, joka tavoittaa vain omaan verkkoonsa liittyneet? Tuskin laajassa mitassa.

Voi olla, että käsitän supermatrixin väärin. Jos Finnet auttaa alueellisia ja paikallisia yrittäjiä palveluineen menemään verkkoon, ja jos sitä kutsutaan supermatrixiksi, kannatan ajatusta lämpimästi. Yksi nykyisistä visioistani on nimittäin se, että myös fyysisesti läheltä löytyvät asiat menevät verkkoon. Jos eivät mene, kuolevat pois, kun ihmiset osuvat verkon kautta palveluita hankkiessaan aina vain jonnekin kauas. On logistisesti typerää hankkia tavaraa maan toiselta puolelta. Tehokkaille lähipalveluille olisi tilausta myös verkkoon tukeutuvien ihmisten palvelemiseksi. Tällaisten ihmisten määrä on kasvava.

Tietoyhteiskunnan toteutuminen ei muuten ole kiinni siitä, mitä verkot tai operaattorit tekevät. Se on kiinni siitä, kuinka palveluita toimittavat muuttavat omia toimintatapojaan siten, että verkkoa ja sen mahdollisuuksia käytetään todella tehokkaasti hyväksi. Pelkoni on, että supermatrix nähdään valtakunnan poliittisia päätöksiä hallitsevien keskuudessa hankkeena, joka toisi tietoyhteiskunnan lopulta Suomeenkin. Valtion ja kuntien organisaatioiden ja toimintatapojen korjaamiseksi ei tarvitsisi vuosiin tehdä mitään, kun on tulossa se superjoku.

Äärettömän jouten

Minussakin asuu ns. pilkunnussija. Vaikka en ole kaikissa asioissa tarkkana ainakaan kaiken aikaa, eräät asiat ottavat lähes aina päähän. Ääretön-sanan huoleton käyttäminen on yksi niistä. Voiko Kimi ajaa äärettömän tarkasti, pesuaine pestä äärettömän puhtaaksi tai joku asia olla äärettömän vaikea? Minusta Kimi voi ajaa täysin virheettömästi, siis äärimmäisen tarkasti ja äärimmäisen puhdasta voi tulla.

Toinen ärsykkini on huomioiminen. Pitääkö lasku maksaa, jos palvelun toimittaja ilmoittaa, että pitää huomioida vain rahoitusyhtiön kautta tulleet laskut? Riittääkö 'huomioiminen' eli huomioiden tekeminen, vai pitäisikö sittenkin 'ottaa huomioon' ja maksaa lasku?

Nämä ovat pikkuasioita, sen ymmärrän. Kieli ja käsitteet ovat aina muuttuneet, eikä elävä kieli sitä koskaan lopeta tekemästä. Mutta 'ääretön' on matemaattinen suure, joka tarkoittaa loputonta tai ikuisesti jatkuvaa ja minusta sen väärinkäyttö ei mene koskaan närästämättä läpi.

Kielen muuttumiseen liittyy silloin tällöin mieleeni tuleva pohde sanan 'jouten' taustasta. Voisiko olla niin, että vapaalla olevien ja mitään tekemättömien verrokkina on ollut joutsen, eli savolaisittain jouten (tai joskus jouhten). Mökkijärveni Joutenveden maisemiin kuuluu lukemattomia joutsenia. Eivät ne mitään näytä tekevän, vaan ovat jouten. Joutsenten joutenolo on näyttävää ja luonnollista.

Tyyniä Joutenveden poukamia valkealla kajakilla meloessani tunnen minäkin olevani jouten. Jos joku sanoisi äärettömän jouten, en huomioisi sitä mitenkään.

Visioita vai 'herroje huaveita'?

Finnet-liitto on koonnut joukon yrityksiä toteuttamaan tietoverkkoa, jossa kotien päätelaitteet pelkistetään näppäimistöiksi ja näytöiksi. Ohjelmistot ja muisti sijaitsevat verkossa ja kodit kytketään niihin nopeilla yhteyksillä. Hyvästit heitetään hankaluuksia aiheuttaville PC:ille.

Jenkkiperäisten konsulttiopusten viljelemä käsitys visiosta on sama, jota eräissä menestyneissä yrityksissä nimitetään strategiseksi tahtotilaksi. Yritysten strategiassa se on usein muotoa "vuonna 2011 olemme johtava xxx". Hämmästyttävän usein sen perustaksi ei esitetä minkäänlaisia markkinanäkymiä tai uskottavaa näkemystä tulevasta kehityksestä. Näin visio jää ilman kytkentää todellisuuteen ja se joutaa kategoriaan "herrojen haaveet".

Minä yritän käsitteiden vastavirtaan. Yrityksellä, jolla ei ole uskottavaa näkemystä tulevaisuuden palvelutarpeista, markkinoista tai teknologioista, ei ole visiota, vaikka se kuinka näkisi itsensä tulevana markkinajohtajana. Uskottava on sellainen visio, jonka voi perustella ja johon myös muut voivat uskoa.

Esimerkiksi kelpaa matkaviestinnän visio 80-lopulta: "Jokaisella suomalaisella on jonain päivänä oma matkapuhelin". Eihän siihen tietenkään kaikki uskoneet ja kehitystä vastaan jurnuttaneita oli paljon. Vision toteutuminen merkitsi monelle vallankumousta. Siihen uskoneiden voima oli kuitenkin valtava. Samaan "juoneen" yhtyivät matkapuhelinverkkoja ja -palveluita operoineiden lisäksi Nokia kilpailijoineen ja vahvat kansainväliset yhteistyöorganisaatiot ja kaikkein tärkeimmät vaikuttajat, eli nopeasti kasvanut asiakaskunta.

Johtamallani Telen matkapuhelinyksiköllä, joka oli yhteisen vision kantava voima Suomessa ja edelläkävijä kansainvälisesti, oli myös oma strateginen tahtotilansa - olla ehdoton markkinajohtaja. Jos konsultit olisivat saaneet häärätä tai liian usea olisi lukenet amerikkalaiset bisnesopukset, olisi sitä kutsuttu visioksi ja vaikuttaminen koko toimialan kehitykseen yhteisen jaetun vision avulla olisi jäänyt muille.

Finnetillä on nyt visio ja onnittelen heitä siitä. Sen toteutuminen merkitsisi renessanssia perinteiselle puhelinpalvelulle. Kun nosti luurin ja pyöritti kampea, vastasi operaattori ja yhdisti puhelun tai toimitti palvelun. Tulevaisuuden luuri on näppäimistö ja näyttö, operaattorin virkaa hoitaa mahtava älyverkko, "supermatrix".

Visio on melko samanlainen, jota tarjosin Soneraksi muuttuneelle Telelle joskus 90-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Kutsuin sitä nimellä "Pena" ja joissakin yhteyksissä sen otsikko oli "valintaäänestä valikoksi". Pena tarkoitti liittymää eli verkon käyttöoikeutta, joka hoiteli asiakkaalle yhteyksien kytkemisen lisäksi mm. poissaolopäivystystä ja tulevaisuudessa yhä enemmän automaattisia tehtäviä. Siis liittymästä piti tuleman PErsonal Network Assistance. Se lähettää omistajalleen "luuria" nostettaessa valintaäänen sijasta valikon (MyView), josta halutut palvelut saa klikata.

Minäpä lopetan tähän, mutta lupaan palata asiaan. Kerron kuinka Sonera ryssi vision ja kuinka uskon Finnetin visiolle käyvän. Kaikki hyvätkään visiot eivät nimittäin toteudu.

Ps. Pyysin ja sain apua muutamalta tuttavalta otsikossa olevan savonkielisen viännöksen kirjoittamistavasta. Kiitos. Savo on monimuotoinen kieli ja yhtä oikeaa tapaa ei liene olemassakaan.

Mobiiliblogi

Menneisyyteni huomioon ottaen olen käyttänyt huonosti hyväkseni matkaviestinnän mahdollisuuksia. En esimerkiksi ole laittanut blogiini tekstiä suoraan kännykästä.

Tämä on siinä mielessä historiallinen kokeilu. Laitoin eilen uuden "täpän" blogin ohjauskeskukseen, ja teksti tulee suoraan matkaviestimestä. Huomaa sanavalintani. Kännykkä on alunperin ollut Mobiran lanseeraama sana, jonka piti tarkoittaa vain kyseisen firman tuotteita.

Kansa päätti toisin ja myös Samsung voi olla kännykkä, samoin SonyEricsson. Sellainen viisi vuotta vanha sönyeeriksonnin kosketusnäyttöpuhelin, jolla tätä kirjoitan, on mielestäni kuitenkin 'matkaviestin'. Sen sanan päätimme ottaa käyttöön Posti- ja lennätinhallituksen radio-osastolla 1980-luvun alkupuolella. Siellä keksittiin myös sana 'matkapuhelin'.

Ensimmäisen kerran sitä esitti insinööri Kalevi Merontausta, mutta se naurettiin sivuun. Kun Nokia lanseerasi öljykannupuhelimensa, Talkmanin, tuntuikin matkapuhelin uudestaan mutusteltuna aivan sopivalta termiltä.

Miksikö entisellä nokialaisella ja intosuomalaisella on SonyEricsson? Kyllästyin tappelemaan Nokiani ja läppärini keskinäisen epäsopivuuden kanssa. Kalenterin pitää päivittyä suuntaan ja toiseen ilman ongelmia. Otin esille jo museointivaiheeseen joutuneen Finnet Oyn toimitusjohtajan työvälineenä toimineen ruotsalaisjapsin ja panin piuhat kiinni. Ei ongelmia.

Takaisin vaakamestarin aikaan

Ajoin fillarilla asemalle ja kiinnitin huomiota Seinäjoen vanhan omakotialueen kadunnimiin. Vaakamestarinkadun kohdalla sain päähäni pohtia aikaa, jolloin oli vaakamestareita. En oikeasti tiedä mitä sellaiset ovat tehneet, mutta kuvittelen heidän olleen rautatielaitoksen palveluksessa, koska muutkin kadunnimet viittasivat rautatieammatteihin: Ratamestarinkatu, Ratavartijankatu, Jarrumiehenkatu,…

Vaakamestarit ovat varmaankin olleet korkeasti arvostettuja spesialisteja, alansa erikoistuntijoita ja vastuullisia asiansa hoitajia. Kuvittelen vaa’an olleen järeän vehkeen, jolla on punnittu junan vaunuja ja niiden kuormia. Vaakamestariksi on päässyt henkilö, joka tuntee välineen ja kykenee sen myös tarvittaessa kunnostamaan, jos ei aivan kotikonsteilla, niin kuitenkin lähietäisyydeltä löytyvien keinojen avulla.

Kun mieli kulkee pyörää polkiessa tuollaisissa asioissa, on herkkyyttä myös vähän syvällisempään ajatteluun. Ajan kuluessa tapahtuneet muutokset ovat valtavia ja ne ovat vaikuttaneet ihmisten elämään paljon enemmän kuin kadonneina ammattinimikkeinä. Tekniset välineet ovat yhä mutkikkaampia ja niiden toimivuus on kiinni globaaleilla markkinoilla toimivista yrityksistä ja niiden verkostoista – toisista globaaleista toimijoista, joilta hankitaan komponentteja ja ohjelmistoja.

Vaakamestarilla on ollut käytettävissään oman ammattitaitonsa lisäksi kumppaneiden verkosto, aivan kuten nykyisilläkin yrityksillä ja yrittäjillä kuuluu olla. Harvassa asiassa voi toimia aivan yksin. Siinä missä vaakamestarin kumppanit olivat kävelyetäisyydellä olevia muita ammattimiehiä, ovat nykyisten mestareiden kumppanit sähköpostin, Internetin ja lentomatkojen takana. Maailma on globaali verkosto, jossa lähes kaikki riippuu lähes kaikesta muusta.

Niin se on ollut aina, asiat riippuvat toisistaan ja vaikuttavat toisiinsa. Nyt asiat ovat kaukana, eikä niistä vastuussa olevia ihmisiä tunneta. Ne lainalaisuudet, joiden varassa verkoston jäsenet toimivat, ovat hämäriä ja muuttuvat nopeasti. Vaakamestareiden aikaan asiat muuttuivat hitaammin ja niihin vaikuttavat ihmiset tunsivat toisensa.

Kehityksen pyörä ei anna meidän palata menneisyyteen. Tuli kuitenkin mieleeni, että jospa kehitys tekisikin täyden ympyrän. Palaisimme joissakin asioissa takaisin aikaan, jolloin asiat hoituivat läheltä löytyvien kumppanien kanssa ja globaaleita asioita käytettäisiin perushyödykkeinä, vastaavasti kuin vettä ja ilmaa, joiden globaalisuus on myötäsyntyistä. Internetistä on jo tullut globaali väline, jonka avulla kaikki tieto on kaikkialla aina käytettävissä.

Visioni onkin, että samalla kun tekniset keinot kehittyvät yhä kauemmaksi vaakamestarin ajoista ja ihmisten kontakti niihin muuttuu yhä etäisemmäksi, niistä tulee kuin ilmaa ja vettä. Niitä käytetään itsestään selvyyksinä ja ihmiset suuntaavat oman toimintansa asioihin, joita heillä on mahdollisuus vaikuttaa.

Vaakamestarin tavoin tällaisessa yhteisössä on mestareita, jotka osaavat käytännön asioita. Kuinka vaihdetaan lamppu, kaadetaan puu, rakennetaan maja tai valmistetaan ruokaa. Tai kuinka pidetään huolta, että katukyltit ovat suorassa. Käden taidot ovat usein korkeammalle arvostettuja kuin teoreettiset tiedot. Oletteko kuulleet seuraavaa? ”Lukioon joutuvat ne, jotka eivät pääse ammattikouluun.” Minä kuulin sen asiantuntijalta, 25-vuotiaalta nuorelta mieheltä. Tämä on tietenkin kärjistys, mutta se kuvastaa tapahtumassa olevaa muutosta.

Ihmisten välinen vuorovaikutus lisääntyy. Ihmiskontakteja löytyy netistäkin, mutta erityisen mielenkiintoisia tulevat olemaan sellaiset ihmiset, joita voi kosketella, joiden hajun tai tuoksun voi aistia ja joiden kanssa voi syödä, juoda ja nauraa. Ja paljon muuta.

Teknologiaa ja kaiken maailman tietoa on tarjolla pian niin paljon, että mitään rajoituksia ei ole. Voidaan keskittyä sisältöön ja merkityksiin. Ihmiselle merkittävin asia on ihminen. Mitä muuta tarkoitusta elämällä voisi lopulta olla kuin elämä itse?


Tämä tällä kertaa Seinäjoen kadunnimistä. Olen pitänyt tavoitteenani vähintään kerran kuukaudessa tuikata jotakin tänne blogiini. Huhtikuussa meni viime hetkeen. Palaan tänne mökillä viettämäni Vapun jälkeen. Siellä elämän keskipisteenä ovat edellisinä vappuina olleet kevätkonserttiin yltyvät sammakot.

Eläkkeelle 70-vuotiaana

Jos yleinen eläkeikä olisi 70 vuotta, pidettäisiin vielä 65-vuotiaistakin huolta yrityksen voimavarana. Kuvassa on isoäitini setä, Septaatus Mononen, joka puuhasteli polttopuita vielä yli 90-vuotiaana, eikä jäänyt koskaan eläkkeelle kotitilaltaan.

Olin saattelemassa eläkkeelle erästä 70-vuotiasta hallituskollegaani. Hän olisi edelleen täysissä voimissa niihin tehtäviin, joissa on viimeiset vuodet ollut, mutta piti sopivana jättää paikkansa nuoremmille. Hallitus työskentelee pari päivää kuukaudessa ja sen työt sopivat fyysisen rasittavuutensa puolesta varmasti hyvinkin iäkkäille ihmisille. Kaikki eivät voi tulla "hallitusherroiksi", mutta tästäkin poikkeustapauksesta kannattaisi ottaa oppia.

Eläkkeelle lähtemisiän nostoa kannattavat viimeaikojen kuuman keskustelun perusteella kaikki. Monet kuitenkin ehdottavat, että etsittäisiin muita keinoja, kuin yleisen eläkeiän nosto. En usko, että siltä kuitenkaan vältytään. Laitoin jopa oman nimeni siihen eläkeadressiin, jolla kannatettiin yleisen eläkeikärajan nostamista 65 vuoteen.

Olen ollut mukana monessa organisaatiossa erilaisissa johtotehtävissä. Kokemusteni perusteella uskon monien markkinatalouden periaatteiden olevan voimissaan sen perusteita koettelevan talouslaman jälkeenkin. Yksi niistä on yritysten pyrkimys menestymiseen.

Yrityksen pitää ajatella omaa parastaan, joka toki useimmiten tarkoittaa myös sitä, että henkilökunnasta yrityksen voimavarana huolehditaan. Hoitaakseen tehtäväänsä hyvin yrityksen johto pyrkii pitämään huolta siitä, että resursseja käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Kun ihmisen työuran loppupäässä häämöttää eläkkeelle lähteminen, otetaan se huomioon mm. työtehtäviä suunniteltaessa ja organisaatiota kehitettäessä. Yleensä näkökenttä tällaisissa asioissa yltää muutaman vuoden päähän. Kun henkilö on saavuttamassa eläkeikänsä 63 vuotta, se vaikuttaa hänen työtehtäviensä suunnittelemiseen jo vuosia aikaisemmin. Hänelle ei enää anneta uusia vastuita, jotka edellyttävät sitoutumista pidempään. Näin rakentuu ulostyöntöautomaatti, joka toteuttaa eläkkeelle lähtemisen heti, kun mahdollista. Eikä kysymyksessä ole ikärasismi, vaan järkevä liiketoiminnan johtaminen.


Miksi minä yritän hämmentää tätä asiaa, ei johdu omasta eläke-edustani. Nykyisessä työssäni eläkekertymäni ei juuri kartu ja olenkin henkisesti varautunut tekemään hommia niin kauan kuin kysyntää ja virtaa riittää. Motiivini on omat lapseni. Heidän oletetaan maksavan edellisten sukupolvien aiheuttaman laskun. Sen lisäksi, että he vääjäämättä joutuvat puurtamaan nykyisiä 40- ja 50-vuotiaita kauemmin, he joutuvat kustantamaan näiden turhan aikaiset valtion velkarahalla maksetut eläkkeet.

Eläkkeitähän ei makseta kunkin palkasta aikoinaan sivuun pannuista varoista. Niillä maksetaan nykyiset eläkkeet. Tulevat polvet maksavat meidän eläkkeemme.

Mielestäni koko eläkejärjestelmä tulisi rakentaa kokonaan uudella tavalla. Nostetaan yleinen eläkeikä mahdollisimman korkeaksi, jolloin se alkaa ohjaamaan työvoimastaan huolehtivien organisaatioiden toimintaa. Työuria ryhdyttäisiin suunnittelemaan yritystasolla siten, että ”ulostyöntö” asettuisi myöhemmäksi. Seniori-iässäkin olevan työporukan kunnosta pidettäisiin huolta firman piikkiin.

Jottei yksittäisten henkilöiden kohdalla tulisi aiheutettua ylivoimaista taakkaa selvitä sairauksien ja uupumuksen rasittamasta eläkeikää edeltävästä kaudesta, systeemiin pitää rakentaa joustoa. Annetaan oikeus lähteä eläkkeelle vaikkapa 60-vuotiaana, jos suostuu tinkimään eläkkeen määrästä ja ilmoittaa asiasta työnantajalle hyvissä ajoin, vaikka kaksi vuotta aiemmin.

Joustokeinoja tulisi antaa myös työnantajalle. Huonojen aikojen sattuessa pitäisi sallia ”seniorilomautukset” keveimmin perustein, kuin nykyiset lomautukset. Esimerkiksi yli 60-vuotiaat saisi laittaa huilaamaan jonkinlaista lomautuseläkettä vastaan parin viikon varoitusajalla vanhimmista ensin aloittaen.

Eivätkä ideat tähän lopu. Mieleeni tulee PLH:n Radio-osaston asiakaspalveluista 70-luvulla vastanneen Esko Tanskasen puolivakavasti esittämä ajatus päästä pikku hiljaa eläkkeelle. Ensimmäisenä olisi vuonna parilla kuukaudella pidennetty kesäloma. Toisena tulisi vielä vähän enemmän lomaa ja vähitellen siirryttäisiin moodiin, jossa työpaikalla käydään enää parin kuukauden mittaisella nuorempien paimentamiskeikalla ennen lopullista eläkkeelle jäämistä.

Tällaisen mahdollisuuden kirjoittaminen osaksi eläkejärjestelmää johtaisi siihen, että työpaikoilla aivan oikeasti myös suunniteltaisiin seniori-ikää lähestyvien työt sen mukaisesti. Sitä Eskon systeemi ei sano, koska olisi ensimmäinen pidennytyn vapaan vuosi. Olisiko sopiva aloittaa vaikka 62-vuotiaana kolmen kuukauden kesälomalla ja tehdä vielä 66 ikäisenä hommia vimeiset puoli vuotta?

”Eläkeliukumassa” olevia henkilöitä ei varmaan enää rasitettaisi ankaralla hiostamisella, vaan he saisivat antaa kokemuksensa nuoremmilleen opastajina, apulaisina, sparraajina. Nokia-aikaisen esihenkilöni neuvo alaisilleen johtajille, joiden hän toivoi näkyvän enemmän kenttätyössä, oli seuraava: ”Jos ette osaa siellä mitään muuta tehdä, keittäkää vaikka kahvia.” Se pätee tähänkin. Seniorityöntekijät voisivat parhaimmillaan tarjota osaamista ja tukea, jota nuoremmat eivät mistään muualta voisi saada. Tai vähintäänkin he voisivat huolehtia työyhteisön päivittäisestä hyvinvoinnista.

Itsekin voisin hyväksyä uran tsupparista (18 v) kahvinkeittäjäksi (65 v), kunhan siinä välissä saisi rakentaa uraa ja painaa kunnon hommia.

Yksityistä ja yhteistä

Kyllä minä ihmettelen sitä keskustelua, jota käydään ns. Lex Nokiasta. Olen itse ratkaissut työyhteisön jäsen Matti Makkosen ja yksityishenkilö Matin viestinnän tietosuojaongelmat tavalla, joka tekee mielestäni tarpeettomaksi koko jupakan.

Ensinnä tunnustan sen, että toimiessani jonkun palveluksessa käytän palkkaani vastaan aikaani ja minulle työtä varten luovutettuja resursseja työnantajani hyväksi. Minulla ei ole sähköpostissani mitään sellaista, minkä olemassaolo tai edes sisältö pitäisi salata työnantajalta.

Samalla edellytän, että saan säilyttää myös yksityisyyteni. Vapaa-aikani ja omat välineeni kuuluvat minulle, eikä työnantajallani ole niihin mitään oikeuksia.

Sähköposti on hyvin edullinen väline ja se on helppo hankkia. Minä olen ollut samanaikaisesti etunimi.sukunimi at tele, sonera, nokia tai finnet ja siviili makkos.matti at milloin mitäkin. Olen antanut aina sihteerilleni oikeuden tai pikemminkin velvotteen seurata työpostiani, jotteivät kiireiset asiat jäisi hoitamatta ollessani estynyt hoitamaan mailiani. Jos joku lähettää siviilipostia työosoitteeseen, on se lähettäjän valinta.

Makkosmatin postiin eivät sihteerienkään oikeudet ole koskaan ulottuneet.

Tuo edelläoleva on minun henkilökohtainen ratkaisuni. Jos kaikki tekisivät samoin, voisi lopettaa kiistelyn siitä, kuka saa seurata kenenkin posteja. Käytännöstä voitaneen sopia juridisesti pätevästi työntekijän ja työnantajan välillä.

Jos ratkaisuni ei jostakin syystä muille kelpaa, on minulla mielessäni toinenkin idea. Aloitin työurani Posti- ja lennätinhallituksen radio-osastolla. Siellä oltiin tarkkoja siitä, kuinka postit tuli osoittaa oikealle vastaanottajalle ja kuinka toimittiin oikein postia vastaanotettaessa.

Jos posti tarkoitettiin firmalle, laitettiin ensin firman nimi ja sitten mahdollinen henkilö. Vastaanottopäässä kirje avattiin sen toimesta, jonka tehtävänä oli avata firmalle tuleva posti. Hän toimitti postin sitten eteenpäin oikealle henkilölle tai asiaa hoitavalle. Jos henkilön nimi oli ensin, ei postia saanut muut avata.

Luulisin, että yrityksissä voitaisiin helposti toteuttaa vastaava käytäntö sähköposteissa. Yksityiset postit voisi erottaa vaikka etuliitteellä, esimerkiksi pri-matti.makkonen. Näin Nokiakin erottelee firman mailia käyttävät ulkopuoliset ext- etuliitteellä. Jos Nokian ja muiden huoli on vain se, mitä työntekijät lähettävät, ei tuollaistakaan järjestelyä tarvita. Samalla vaivalla kuin lähettäessäni ilmoittaisin olevani tällä kerralla siviili-Matti, ottaisin käyttöön gmailin, ja lähettäisin sieltä.

Sitä rikosta, että työntekijä varastaa tietoa ja toimittaa sen eteenpäin, ei Lex Nokia voi mitenkään estää. Muistitikulla voi helposti siirtää salaisuuksia, paljon turvallisemmin kuin sähköpostien liitetiedostoilla. Ja todellakin - ilmaisia vaihtoehtoja työnantajan antamalle sähköpostille kyllä on ja niihin ei kai Lex Nokiallakaan yritetä yltää.

Siis täysin tarpeeton laki, jos tarkoituksena on ehkäistä teollisuusvakoilua. Täysin tarpeeton keskustelu, jos pyritään suojaamaan yksityisyyttä yritysten intressejä vastaaan. Yksityisyyden voi toteuttaa yksityisillä välineillä.

On myös hiusten halkomista erotella tunnistetiedot ja sisältö. Yksityisiin välineisiin ei saa tulla haistelemaan edes tunnisteita, firman vehkeiden sisältö voitaisiin puolestani sopia firman omaksi kokonaan.

Saanko maksaa velkani, isoisä?

Tänään hiihtelin uusissa maisemissa epämääräisten ”X:n laavu 3,4 km” kylttien opastamana. En tiedä, paljonko hiihdin, sillä kylttien luotettavuus oli huono. ”Laavu 0,5 km” osoitti näköetäisyydellä noin viidentoista metrin päässä olevaa kaupunginosaseuran laavua. Lunta ei ollut enempää kuin 10...15 cm, mutta pohjalaisittain harvennetuissa metsämaisemissa se riitti. Sankemman metsän kohdissa pienet kivet ja oksat tekivät kulun haasteellisemmaksi. En kertaakaan ajatellut kääntyväni takaisin, vaan seurasin kylttejä riippumatta siitä, oliko seuraavaa kylttiä ollenkaan tai että ne näyttivät epäloogisia tietoja. Aikaa meni kolmatta tuntia.

Hiihtolenkillä ehtii ajattelemaan kaikenlaista. Kuten sitä, kuinka ihmeellinen on ihmisen kyky käsitellä aivoissaan samanaikaisesti isoa maisemakuvaa suunnistamista varten ja tietoa pienistä luonnonesteistä, kivistä ja kannoista ja ohjata kehoa tekemään koko ajan pientä säätöä liikkumiseen niiden väistämiseksi. Koneet eivät pysty siihen muuten kuin ihmisen avulla. Pätevän kaivinkoneenkäyttäjän tarkkuus perustuu kuulemma siihen, että kaivinkoneen kauhan ohjausmekanismi menee konemiehen selkäytimeen. Koneesta tulee ihmisen raaja.

Nauttiessani retkestä mietin myös suomalaista kansanluonnetta ja tapoja, joilla se siirtyy sukupolvelta toiselle. Hiihtäminen metsämaisemissa ilman keskustelukumppania on yksi niistä nautinnoista, jonka vain murto-osa maailman ihmisistä ymmärtää. Vain me suomalaiset ja ehkä joku norjalainen ja venäläinen emme tunne ahdistusta joutuessamme yksin luonnon keskelle.

Vaikka minä en muista hiihtäneeni kuin pari kertaa isäni kanssa, tunnen metsässä yksin kulkiessani toteuttavani perimääni ja ikiaikaista viettiä. Uusimmat geenitutkimuksen tiedot kertovat, että geenit eivät ole muuttumattomia, vaan niillä on kyky oppia. Nälänhädästä kärsineiden sukupolvien lapset osaavat varautua nälkää varten ja äidin kokemat traumat vaikuttavat lapsen perimään.

Ei siis ole aivan järjetön oletus, että taipumus viihtyä erämaissa on periytyvä ominaisuus. Isämme ja isoisämme ovat kokeneet retkillään saman, jonka minä voin kokea tänään. Vapaus, seikkailun tunne, fyysinen koetus, tilanteen hallinta ja siitä selviäminen ovat myönteisiä tuntemuksia, jotka ehkä ovat siirtyneet myös omille jälkeläisilleni. Samoin kuin minulla, esi-isilläni oli retkiensä jälkeen hyvä omatunto syödä aidon näläntunteen vallassa.

Myönteiset tuntemukset? Nekö olen perinyt esi-isiltäni? Tiedän isieni eläneen vaikeita aikoja ja ainakin kolme edeltävää isäsukupolveani on kuollut nuorena. Isäni teki itsemurhan alle viisikymppisenä seuraten epäonnistuneista liiketoimistaan masentuneen oman isänsä esimerkkiä. Myös isäni isoisän kuolema oli ollut erikoinen. Hevonen oli palannut yksin kotiin kyliltä ja isäni isoisä löydettiin kuolleena reitin varrelta. Hän oli menettänyt velkatakaustensa vuoksi omistuksen satoja vuosia suvun hallussa olleeseen Rinteelän tilaan Enonkosken Hanhijärvellä.

Olen penkonut sukujeni vanhoja valokuvia. En ehtinyt tutustua isoisääni Eino Makkoseen, mutta nähdessäni hänen kuvansa tunnen suurta myötätuntoa. Jotenkin tuntuu, että haluaisin kiittää häntä siitä elämästä, jota saan elää. Samaa tunnen myös muistaessani omaa isääni, jolle en ehtinyt puhua aikuisten miesten asioita. Kun en voi heitä enää kiittää, mikä olisi oikea tapa purkaa kiitollisuuden tunne? Tunne on vähän sama kuin haluaisi maksaa velkansa, mutta velkoja vain on kateissa. Voisiko pitää toisen rahat itsellä tai maksaa jollekin muulle?

Kun otan huomioon sen mahdollisuuden, että geenien mukana kulkee myös kokemuksia sukupolvelta toiselle, voin ratkaista pulmani. En olekaan velkaa menneille sukupolville, vaan tuleville. Olen saanut kyvyn nauttia elämästäni, teen sitä täysin siemauksin ja maksan nautinnoista syntyneen kiitollisuudenvelkani jälkipolville antamalla heille saman kyvyn.

Niin se menee. Nauttikaa elämästänne (kohtuus muistaen) ja siirtäkää se perintö eteenpäin, niin ette jää kenellekään velkaa. Elämä on saamanne lahja, ei velvollisuus. Siitä on oikeus nauttia. Olen maksanut velkani teille Aatos, Eino, Antti, Antti vanhempi,… Ette eläneet turhaan. Päinvastoin, monet poistuitte turhan aikaisin monta myönteistä kokemusta menettäen.

Ps. Sain tästä kirjoituksesta palautetta (ks. kommentit), jotka puolestaan ansaitsevat kommentin. Itsemurha on todella vakava asia. Vaikka itse katson vuosikymmenien jälkeen asiaa kuin olisin ulkopuolinen, on isieni perinnön kokeminen ja hyväksyminen ollut rankkaa. Minun kohdallani perinne katkeaa. Jos poikani tai heidän mahdolliset jälkeläisensä joskus edes vähän tarvitsisivat minua, haluan olla heille oikeasti olemassa. Voisin opetella vaikka onkimaan ja siirtää sen taidon eteenpäin.

Altistaminen sattumalle

Joskus tulee miettineeksi, minkä vuoksi ihmiset edelleen ensisijaisesti matkustavat kokouksiin ja tapaamaan toisiaan, vaikka heidän toisilleen antamansa informaation voisi kätevästi siirtää teleteitse. Useimmiten se olisi tehokkaampi, nopeampi ja edullisempi tapa.

Kirjoitan tätäkin juttua 177 km/h kiitävässä junassa matkalla kohti tapaamisia. Enkä todellakaan matkusta sen vuoksi, että minulla olisi mukanani tavaraa, jonka kuljettaminen olisi vastuullani.

Ainoat välittömästi mieleeni tulevat asiat, joita televiestintä ei voisi välittää, ovat tavaroiden kuljettamisen ohella eräät ihmisen fyysiset elementit. En istu junassa myöskään niiden vuoksi. En ole matkalla lisääntyäkseni enkä viedäkseni tuoksuni - kenties hajuni - muiden riesaksi.

Minulla on kolmen seuraavan päivän aikana ainakin viisi erilaista tämän saman junamatkan mahdollistamaa tapaamista pääkaupunkiseudulla. Todennäköisesti jokaiseen niistä on joku pätevä syy, jonka vuoksi olen junassa, enkä Seinäjoella virittelemässä yhteysvälineitäni.

Kaksi ensimmäistä tapaamista kytkeytyvät toisiinsa. Kun toisen vuoksi kuitenkin olen liikkeellä, se toinenkin onnistuu. Ensimmäinen tilaisuus on vuosittainen suuri viestintäalan kokoontuminen, jonka yhteydessä on paitsi hyvin verkkoonkin sopivia esitelmiä ja puheita, mielenkiintoinen paneelikeskustelu. Sellainenkin voisi onnistua verkoitse, mutta jotenkin uskon paikalla olemisen itselleni paremmaksi. Keskustelijat ja yleisö muodostavat kokonaisuuden, jonka ilmapiiri ja tunnelmat välittyvät vain niille, jotka ovat läsnä. En tiedä mitä menettäisin, jos en olisi mukana. Todennäköisesti en mitään kovin merkittävää, mutta kun ei sitä koskaan tiedä... Olemalla itse muiden nähtävänä jätän samalla heille merkin itsestäni. Jospa joku nykäisisi hihasta tai ottaisi yhteyttä jonkun merkityksellisen asian vuoksi, koska näki minut... Näin on joskus käynytkin.

Kun vähän mietin tuota edellistä ja niitä muita tapaamisiani, löydän yhden yhteisen nimittäjän kaikille. Se on sattuma tai pikemminkin mahdollisuuden antaminen sattumalle. Sattuman määrittely on sellainen, ettei sitä voi ennakolta suunnitella ja sopia. Sattumalle voi antaa paremmat tai huonommat edellytykset, mutta koskaan sitä ei voi täysin hallita. Olemalla vuorovaikutuksessa ennalta arvaamattomien muuttujien, muiden ihmisten kanssa, voi lopputulos olla yllättävä. Siitä voi olla hyötyä heti, tai se voi vaikuttaa johonkin myöhemmin. Menemällä mukaan tilaisuuksiin, altistuu tapaamaan ihmisiä, joita ei koskaan voi suunnitella tai ennakoida tapaavansa. Ja se voi johtaa mihin tahansa.

Johtaessani Nokian maailmanlaajuista tulosyksikköä, pidin itsestään selvänä sitä, että eri maanosiin hajaantunut johtoryhmäni kokoontui kuukausikokouksiinsa nimenomaan verkon kautta. Kokemukset olivat erittäin positiivisia. Kokoukset olivat yleensä ennalta hyvin suunniteltuja tiettyjen asioiden käsittelemiseksi ja sopimiseksi. Hyvin harvoin niissä antauduttiin luovaan keskusteluun yllättävien tulosten mahdollistamiseksi. Sellaisia keskusteluja varten järjestettiin aivan omat tilaisuutensa. Pari kertaa vuodessa kokoonnuimme kaikki yhteen paikkaan, jossa agenda ei ollut tiettyjen ennalta suunniteltujen asioiden käsitteleminen, vaan nimenomaan toisin päin. Pyrittiin löytämään uusia asioita ja näkökulmia, toki oman liiketoimintamme puitteissa. Kyllä ne puitteetkin joskus kyseenalaistettiin.

Tässä jutussa on johtopäätösten aika, sillä juna lähestyy päämäärää. Etätyö ja teleteitse tapahtuva yhteydenpito ovat useassa tapauksessa välttämättömyyksiä ja joka tapauksessa niiden avulla on mahdollista järjestää tehokkaita vuorovaikutustilanteita asioiden käsittelemiseksi ja viemiseksi eteenpäin. Televiestinnän ehdoton etu on myös, että sen avulla on mahdollista löyhentää ajan kahleita. Kun yhden sopii vastata viestiisi illalla ja toisen aamulla, voit tehdä johtopäätökset ja yhteenvedon vaikka seuraavana iltana. Huonompi tapa hoitaa asia olisi odottaa sopivaa hetkeä, jolloin kaikki ehtisivät samaan neukkariin. Monet toimivat ilman pätevää syytä juuri niin.

Pätevä syy? Kävisikö paremman mahdollisuuden antaminen sattumalle? Mahtoikohan Darwin pohtia tätä samaa asiaa, sillä siinä on kyseessä evoluutioteorian sovellutus. Vain, jos tietoverkot altistuvat tietoisesti sattumalle ja ottavat luovuuden asiakseen, voimme lopettaa pendelöinnin toistemme tykö.

Pendolino saapuu Pasilaan.