Heimoperimä ja maantiede

Viime tipassa saan tehdyksi toukokuun annoksen blogiani, olkaatten hyviä te muutamat, jotka uskollisesti olette täällä käyneet kurkistamassa. Pikkukirjoittamisen tarve on purkautunut enemmän tuonne Facebookin puolelle, jossa olen olemassa vain läheisimpiä ystäviä ja perheenjäseniä varten.

Sosiaalisen median konseptini kaipaakin uudistamista, sillä yritystoimintaa palvelemaan tarkoittamani blogi (melibom.blogspot.com) on kuolleempi, kuin yritystoimintani, eikä tämän 'siviiliblogini' kautta ole tullut yhtään työkeikkaa. Kuuntelin eilen herättävää sosiaalisen median esitystä ja päätin kesän aikana korjata konseptiani ajan tasalle. En tiedä vielä kuinka, mutta suunnittelutilaus on siirtynyt aivolohkojeni välillä.

JA KIITOS KOMMENTEISTA, LUKEKAA IHMEESSÄ NEKIN JA KOMMENTOIKAA LISÄÄ.
----------------

Ja sitten itse asiaan. Olen mielestäni monisuomalainen pikemmin kuin supisuomalainen. Vaikka synnyin ja kasvoin Kainuussa, on perimäjuuriani etelässä, idässä ja lännessä. Lisäksi olen täydentänyt suomalaisuuttani versomalla sinne, missä juuriani ei ole ollut. Pystyn kaiken tämän pätevöittämänä myös osallistumaan keskusteluun, jossa eri alueiden suomalaisia verrataan toisiinsa.

Lehdissä oli pari kuukautta sitten juttuja siitä, mistä suuryritysten johtajat ovat kotoisin ja kuinka pohjalaiset ovat yliedustettuina. Ilkka, lehti jota uuspohjalaisena aamuisin luen Hesarin lisäksi, nostatti kirjoituksessaan maakuntahenkeä eteläpohjalaisten menestykseen viitaten. Kieltämättä siinä, että Nokian, Koneen, Itellan ja monen muun yrityksen ylimmän johdon juuret ovat pohjalaiset, on aihetta mainintaan.

Eikä kysymyksessä ole vain yksilöiden menestyminen. Totuus on myös se, että idän kunnille on tyypillisempää taantuminen kuin etelän ja lännen alueille. Selitykseksi tarjotaan täkäläisten ihmisten perimään kuuluvaa yrittäjyyttä. Siihen selitykseen en sellaisenaan usko, sillä mikä olisi enemmän yrittäjyyttä, kuin itäsuomalaiseen perinteeseen kuuluva uudisasuttaminen, peltojen raivaaminen korpeen ja leivän nyhtäminen hallan riivaamilta pientiloilta. Tavallaan tätä todistaen kainuulaiselta pientilalta kotoisin oleva puolisoni opettaa innolla ja pätevästi yrittäjyyttä pohjalaisille koululaisille.

Yrittäjyyden olemusta olen miettinyt myös omien kokemusteni kautta mm. silloin, kun rakensin tai pikemminkin rakennutin mökkiä Itä-Suomeen Enonkoskelle. Ensimmäisenä etsin hankkeeseeni sopivia yrityksiä ja yrittäjiä googlaamalla ja nettiä penkomalla. Hämmästykseni oli aito, kun lähes kaikki tarjonta tuli lännestä. Paikkakunnan ja lähialueen yritykset puuttuivat täysin, ikään kuin niitä ei olisikaan. Löysinhän minä tekijät sitten läheltäkin, mutta eri menetelmällä. Panin sanan kiertämään ja sukulaisten sukulaisten ja tuttavan tuttavien kautta kaikki järjestyi. Löytyi hirsimestari Seppo Asikainen Heinävedeltä veistämään ja yrittäjä Juha Kukko Enonkoskelta tekemään kavereineen muut rakennustyöt. Kuljetukset ja maansiirtotyöt sujuivat kuten pitikin. Yrittäjyyyttä siis löytyi, mutta sen markkinointi toimi toisin.

Markkinointi? Siinäkö selittävä ero siihen, miksi länsi näyttää menestyvän paremmin? Uskon, että selitys piilee vähän syvemmällä. Yritysten halu ja pyrkimykset mennä maailmalle näyttävät erilaisilta. Vaikuttaa siltä, että pohjalaisilla yrittäjillä on enemmän hinkua kasvaa alueensa ulkopuolella kuin idän yrittäjillä. Ja sen vuoksi markkinointi toimii eri tavalla ja sen vuoksi pohjalaiset yrittäjät menevät eteenpäin isoissa yhtiöissä. Eivät he pysähdy kotikulmille tyytyväisinä siihen, että tulevat toimeen, vaan saavutusten jälkeen katse on jo taas kauempana. Tämä ei varmasti ole koko selitys, mutta jos tällaista ilmiötä on vähänkään, se saattaa kumuloitua koko alueen edistykseksi tai jälkeenjäämiseksi.

Mikä sitten selittää tällaisen toimintapaeron? Liikun mielelläni polkupyörällä, jolloin voin aistia ja suorastaa hengittää paikallista elämän sykettä. En voi välttyä ajatukselta, että myös maantiede vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Kun idässä katsoo kaukaisuuteen, voi nähdä järven toiselle rannalle tai seuraavalle vaaralle ja siellä korkeintaan naapurin, joka yrittää ansaita elantonsa samoilla paikallisilla edellytyksillä kuin katsojakin. Lännessä ei silmä pökkää mihinkään! Lakeutta riittää, on talo siellä toinen täällä, mutta maailma jatkuu niiden takana loputtomiin. Eikös silloin ole helppo sisäistää ajattelutapa, jossa on luonnollista mennä aina vaan kauemmaksi. Sitäpaitsi täällä näkee samalla silmäyksellä koko lakeuden leveydeltä ja pituudelta myös kavereita, joiden kanssa on luontevaa muodostaa porukoita ja yrityksiä, kun idässä potentiaaliset kaverit kätkeytyvät metsien ja järvien sopukoihin nyhjäämään omissa oloissaan.

En tuota edellä olevaa aivan tieteellisellä vakavuudella esitä, mutta kannattaisi sitäkin tutkia. Ympäristön vaikutus kansan luoteeseen voi olla täysin selvä asia, koska ihminen pyrkii sopeutumaan vallitseviin oloihin. Niillä mennään, mitä on annettu.

Toinen usein mielessäni käynyt selitys eroille on teollinen perinne. Idässä on paljon vanhaa saha- ja paperiteollisuutta. Tuli iso yhtiö ja antoi töitä. Kun se lähtee pois, kaivataan jotakin, joka taas antaisi töitä sen sijaan, että tuotettaisiin työtä itse itselle. Siitä, että työn antaminen olisi jonkun velvollisuus, pitää oppia pois ja ottaa käyttöön ne yrittäjyyden elkeet, joiden voimalla Savo ja Kainuu on asutettu. Osaajia idän alueilta kyllä on löytynyt valtiomiehiksi ja presidenteiksi asti, eivätkä osaamisen ja yrittämisen perinteet mihinkään ole häipyneet. Ne vain pitää kaivaa esille ja ottaa mallia niistä, jotka menestyvät paremmin.

Pahin menestymisen jarru olisi asettua odottamaan avustuksia tai ryhtyä keplottelemaan sellaisia vaikka EU:lta. Sellaistakin taitaa tapahtua. Menestyvä yritys pärjää tuotteillaan ja palveluillaan.