”Kuin mustaan aukkoon kirjoittaisi”

Keskustelin kerran tutun toimittajan kanssa hänen kirjoituksistaan. Hän kiitti antamastani palautteesta ja sanoi olevan tavanomaista, mitä otsikossani siteeraan. Hämmästyttävää, jos maan etevimpien toimittajien jutut herättävät vain harvoin selvää palautetta. Nostankin hattua niille, jotka jaksavat puurtaa hyviä juttuja vuodesta toiseen satunnaisten palautteiden varassa.

Tässä on nyt kytkentä omaan blogintapaiseeni. Kun harvoin jostakin tulee sen suuntainen rasahdus, että tiedän juttuani luetun, motivoidun kehittämään seuraavaa. Ja päinvastoin. Kun mitään ei kuulu, hiipuu into laittaa ajatuksia esille.

Nyt sain kuitenkin palautetta. Uskollinen lukija sanoo käyneensä tuon tuosta kurkistamassa blogiani ja pettyneensä, kun uusia juttuja ei ole. Tämä siitä sitten seurasi. Kirjoitan vaikka tikusta asiaa tehden.

Ihminen haluaa vaikuttaa ja nähdä, kuulla tai kokea siitä palautteen. Tämä koskee myös kirjoittamista. Kirjoittamisen lisäksi on monta muuta vaikuttamisen keinoa. Itse asiassa tällainen lähes mustaan aukkoon kirjoittaminen on hyvin epävarma keino. Kuka lukee, mitä ymmärtää, kuinka suhtautuu, muuttaako omaa toimintaansa...

Olen joskus ollut roolissa, jossa toimintani vaikuttavuus oli niin suuri, että jokaista sanaa ja tekoa piti oikein harkita. Kun Suomeen tehtiin kännykkäbisnestä, johdin Telen Matkapuhelinpalvelut -nimistä tulosyksikköä. Sen asema oli niin vahva, että siellä itse asiassa päätettiin, kuinka ala tulisi lähivuosina kehittymään. Teknologisten ratkaisuiden kehittäminen ja valitseminen sekä investointien suuntaaminen ja ajoitus olivat sen merkittäviä päätöksiä. Jääräpäinen linjanveto vanhan toimintavarman NMT:n kehittämisestä ja markkinoimisesta 90-luvulla vielä sen jälkeen, kun uudempaa teknologiaa edustava GSM oli jo lanseerattu, turvasi Telen kaupallisen menestymisen ja parhaat lähtökohdat markkinajohtajuuden voittamiseen tulevalla GSM-aikakaudella. Monet muistavat vielä kirjainhirviölogon NMT-GSM ja 0400-alkuiset numerot, joilla kytkettiin toisiinsa tulevaisuuden lupaukset ja aikansa toimivin matkaviestintekniikka.

Strategia toimi. Sen tuomasta menestyksestä ei muistanut käydä kiittämässä kuin omat kollegat, jotka ymmärsivät asian todellisen merkityksen. Omistajan edustajat, valtion virkamiehet, antoivat päinvastoin palautetta jopa kehityksen hidastamisesta. He olisivat olleet valmiita peesaamaan kilpailijana markkinoille tulleen Radiolinjan tarpeita ja siirtää asiakkaat vauhdilla uuteen alussa hyvin epävarmaan kilpailtuun GSM-verkkoon. Silti siitä ajasta jäi hyvä maku. Merkittäviä päätöksiä sain tehdä ja niiden vaikuttavuus oli ilmeinen.

Tuossa GSM:n suosimisen politiikassa 90-luvun alussa on muuten samaa kuin 3G:n suosimisessa kytkykaupan kautta tänään. Samat miehet taustalla, sama agenda. Kyllä markkinat olisivat hoitaneet oikean tekniikan käyttöön ilman sitäkin.

Kunpa saisi taas sellaiset ohjat käsiinsä, joiden avulla voisi päättää tulevaisuudesta. Laittaisin nykyiset Liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehet aivopesuriin ja viestintäministerin vaihtoon heidän aikomuksestaan huutokaupata radiotaajuuksia ja rakentaa saaduilla varoilla laajakaistaverkkoja.

Vaikka onkin kaunis ajatus laittaa valtion rahalla haja-asutusalueiden tuntumaan sellaiset piuhat, että niistä saisi todella vikkelät laajakaistat pienellä lisäpanostuksella joka savuun, tässä ei kuitenkaan mennä taaskaan tietoyhteiskuntaan oikeassa järjestyksessä. Tulisi käyttää rahat viisaammin ja laittaa eri viranomaisten palvelut sellaiseen kuntoon, että niitä voitaisiin käyttää tietoyhteiskunnan edellyttämällä tavalla verkoitse. Se ei ole kiinni verkkojen nopeudesta vaan viranomaisten toimintatavoista. Sitä paitsi toimintatapoja kehittämällä saavutettaisiin sellaiset säästöt, ettei valtion rahaa lopulta kuluisi lainkaan.

Nykyisilläkin verkoilla asiointipalvelut voitaisiin hoitaa. LVM ei ole kuitenkaan osoittautunut sellaisen kehityksen ajuriksi, vaan uskoo uusien verkkojen tekevän tietoyhteiskunnan. Siksi leikin ajatuksella, että laittaisin kepoisen ministerin vaihtoon. Eipä kuitenkaan taida vaihtua eikä viestintäministeriö parantaa kulkuaan tämän kirjoituksen vuoksi. Mustaan aukkoon uppoaa taas yksi juttu lisää. Masentavaa.

Vai olisiko valtion laajakaistainvestointien motiivina sittenkin joku muu kuin tietoyhteiskunnan toteuttaminen? Kaduttaako viestinnän eliittiviranomaisia se, että sen ohjausvallassa vuosisadan ollut valtiollinen verkonrakentaja on annettu naapurimaan valtion hallitsemaan yhtiöön, joka ainakin Suomessa tekee päätöksiä vain liiketaloudellisin perustein. Laajakaistahankkeella valtiosta tulisi uudestaan yhden tulevaisuudessa entistä tärkeämmän perusinfran haltija.

Jospa motiivi onkin se? Jos se sanottaisiin ääneen, voisin sallia ministerin jatkaa vielä toistaiseksi.

Onko Kainuun malli maakuntaralli?

Edellinen blogikirjoitukseni ja siitä Suomussalmella ilmestyvän Ylä-Kainuu-lehden toimitussihteeri Juhani Mustosen kanssa käymäni keskustelu johti pyyntöön kirjoittaa lehteen kolumni. Mielelläni sen tein. Aihe on tuttu, toistan itseäni.

Lehti ilmestyi 2.9.2008.
.......................................................................


"Kyllä te osaatte, kun minä näytän mallia" opetti Kuikka-Koposeksi ristimämme jermu taimien käsittelyä meille kesäpojille jossakin Pesiön työmailla 60-luvun lopulla. Mallin katsomisella onkin maailmalla pärjännyt monessa paikassa, vaikka uuttakin on välillä tarvinnut luoda.

Kymmeniä vuosia poismuuttoni jälkeen palaan säännöllisesti kotiseudulleni Suomussalmelle ja teen tavallaan ulkopuolisin silmin havaintoja nykyisestä elämänmenosta. Monet asiat ovat hyvällä mallilla, mutta muutaman keskustelun perusteella ihmettelen julkisten palveluiden kohtaloa ja tulevaisuutta. Moni käynnistää aikaisin aamulla autonsa Ämmänsaaressa ajaakseen päivittäin Kajaaniin tuottamaan kainuulaisille keskitettyjä palveluita. Toiset ajavat sitten perässä niitä palveluita käyttämään. Siinä rallissa ei ole mitään järkeä.

Kainuun hallintomallin aiheuttaman kehityksen tausta on, että kustannuksissa pitää säästää, mutta palvelut kuitenkin edelleen tuottaa. Päättäjät ovat seuranneet sokeasti ohjetta, jonka mukaan tietty määrä väestöä pitää olla, että palvelua kannattaisi tuottaa. Palveluiden vieminen pitkien etäisyyksien taakse näivettää syrjäseutuja entisestään aivan kuin se olisi ollut tarkoituksenakin hallintomallin kehittäjillä ja päättäjillä.

Löytyisikö parempi malli, jota voisi Koposen neuvon mukaisesti seurata? Sellainen, jossa ihmiset saisivat asioida kotiseutunsa keskuksissa kohtuullisten matkojen päässä ja joka silti säästäisi kustannuksia. Minulla olisi tiedossani yksi - Nokia.

Yrityksessa on ratkaistu tehokkaan toiminnan ja kaikkialla läsnäolemisen haasteet tavalla joka sopiisi malliksi Kainuun kunnillekin. Toiminnan johtaminen ja suunnittelu on keskitetty, mutta palveluiden ja tuotteiden jakaminen on viety asiakkaiden lähelle. Pienimmissäkin maissa on kannattavaa toimia, kun niihin kuhunkin ei luoda täydellisiä pienoisnokioita kaikkine byrokratioineen, vaan käytetään Espoon Keilaniemessä hankittuja välineitä ja siellä päätettyjä menetelmiä. Eri maiden Nokiat keskittyvät vain palvelemaan asiakkaitaan.

Sopisiko Kainuun kunnille pienimmästä isoimpaan olla keskitetysti johdettujen palveluiden jakelukanava? Samassa asioimispaikassa voisi hoitaa kaikenlaiset viranomaispalvelut. Siinäkään nimittäin ei ole mitään järkeä, että jokainen hallinnonala ja virasto tarjoilevat omat palvelunsa omilla enemmän tai vähemmän keskitetyillä tiskeillään. Käyttämällä lisäksi nykyajan tekniikkaa saataisiin suurin osa palveluista hoidettua kotoa käsin. Netti ei ole kirosana, jos sen avulla vähennetään maakuntarallia.