Se on ollut aina niin että
syksy Jouluksi muuttuu,
vaik’ maisema on pelkkää vettä
ja pakkanen vielä puuttuu.
meille Joulu silti maittaa.
Tontut touhujamme kahtoo,
joku puuron, kinkun laittaa.
Tauko tarpeen monen työhön,
nyt on siihen paras aika.
Lisää mittaa tulee vyöhön -
siinäkö se Joulun taika?
Vuosi uusi saa myös tulla,
edellisen kun jo näin.
Siitäkin on usko mulla:
jälleen mennään eteenpäin.
Joku on sanonut, että jokaisesta miehestä tulee runoilija, kun rakastuu. Sisareni Ulla väittää, että pienellä houkuttelemisella minulta on tullut aina tällaisia julkaisukelvottomia lalla-lalla-latti-runomittaisia värssyjä. Ei niitä nyt kovin paljon ole tullut, mutta iän karttuessa yhä helpommin. Alkaako dementia näin?
Omaa uskottavuuttani uhmaten laitoin tämän vuoden Joulun tunnelmia tulkitsevan runon kenen tahansa tänne eksyneen luettavaksi. Ja mitäpä sitä enää sanojaan häpeämään näillä vuosilla.
Oikein mukavaa Joulun ja vuodenvaihteen aikaa kaikille, jotka viitsitte tänne asti lukea. Bonuksena saatte lukea myös runovapaita tekstejäni, joita alkuinnostuksen jälkeen olen hyvin laiskasti tänne blogintapaiseen tuottanut.
Teksteissä on jonkun verran myös asiaa ja pohdittu mm. syitä siihen, miksi Suomi ei enää ole se telepalveluiden mallimaa, jota maailmalta käytiin ihmettelemässä. Siitä aihepiiristä ja Soneran tuhon partaalle johtaneista seikkailuista minun on varmaan joskus kirjoitettava ihan erikseen. Niihin seikkailuihin liittyy myös erilaisia ihmiskohtaloita. Eräs koskettavimmista kohtaloista on kuvattu hiljattain ilmestyneessä Alpo Mannisen kirjassa "Kairoilta kahleisiin". Kirjan voi tilata ainakin BookPlus (http://www.bookplus.fi/main.php) nettikaupan kautta. Kirja kertoo teleyhtiö Soneran työntekijästä "Urpo Maalasesta", joka minun mielestäni joutui muutaman johtajan käynnistämän rikollisen toiminnan syntipukiksi.
Ps. jos nuo palveluasiat kiinnostaa, kannattaa lukaista palveluyritysten järjestön uusin lehti, joka löytyy täältä http://www.teleforum-ry.fi/tf-lehti/
