Nokian romahdus

Lupasin palata myöhemmin aiheeseen ”Nokian romahdus”. Nyt on se joskus. Entisenä Nokia Networksilta palkkaa nauttineena johtajana tunnen, etten voi aivan vapaasti revitellä, en ainakaan pilkata, mutta voin aihetta käsitellä. Eipä minulla ole syytäkään pilkata. Luulen, että kaikkia asianosaisia harmittaa muutenkin. Kun en kerran ollut kännykkänokialla, en myöskään voi kaikkea tietää.

Monet näkemykseni ovat peräisin ajalta, jolloin olin Nokian hyvä yhteistyökumppani, asiakas ja niissä rooleissa strateginen sparraaja. Yhteistyön 'evoluutio' meni siten, että 70-luvulla kukaan päätelaitteiden valmistaja ei saanut tehdä mitään, mitä pohjoismainen NMT-työryhmä, 'komitea' ei ollut ensin hyväksynyt spesifikaatioon otettavaksi. Jorma Niemisen johtama Saloran radiopuhelinosasto ja myöhemmin Nokian ja Saloran toimintojen yhdistämisen jälkeen Mobira olivat kyllä ehdotonta maailman kärkeä esittämään uusia innovatiivisia ominaisuuksia puhelimiinsa. Komitea niitä sitten harkitsi ja yleensä meidän suomalaisten jäsenten painostuksesta hyväksyi 'efter att vi först diskuterade'. Käytännössä ruotsalaiset taisivat kysyä kokouksen taukojen aikana Ericssonin kantaa ehdotukseen.

Luova ja aloitteellinen asenne siirtyi Mobiran mukana Nokialle vaikka Niemisen Jori saikin lähteä firmasta. Hän perusti Benefonin, jonka rahkeet eivät aivan kestäneet GSM haasteita. Joitakin innovaatioita sekin näytti maailmalle: Ensimmäiset vaihdettavat värikuoret (NMT) ja kahden sim-kortin GSM.

Myös pelisäännöt muuttuivat, kun GSM:ää ryhdyttiin määrittelemään. GSM kutsui 1987 teollisuuden mukaan määrittelytyöhön, minkä jälkeen nämä saivat vaikuttaa suoraan siihen, mitä spekseihin tuli. Luoville ratkaisuille jätettiin täysi vapaus, kunhan ne eivät rikkoneet määriteltyjä ominaisuuksia. Tämä oli itse asiassa politiikka, jota Suomen PTT, eli tulevan Soneran edeltäjä ajoi jo NMT:hen. Pohjoismaiseen työhön liberalisointia tuli jonkin verran FMK:n kautta. FMK (Framtida Mobila Kommunikationer) oli 1981 käynnistetty pohjoismainen vastine GSM:lle ennen kuin sen työt siirrettiin osaksi GSM-työtä. 

Tässä vaiheessa yhteistyön evoluutio operaattorin ja Nokian välillä muutti operaattorin sanelupolitiikan avoimeksi tietojen vaihdoksi tulevasta. Se hyödytti molempia. Lopullinen vaihe tuli eteen operaattorikilpailun avauduttua. Ei enää jaettukaan strategisia näkemyksiä, koska ne kulkivat kumppanin kautta myös kilpailijalle. Nokia kyllä menestyi ilman operaattorin sparraustakin.

Nokia siis jatkoi Mobiran luovalla asenteella läpi 90-luvun ja saavutti kiistattoman edelläkävijän aseman maailmanlaajuisesti.

Merkille pantavaa on, että useat Nokian innovaatiot liittyivät käyttöliittymään, kuten viimeksi valitun numeron korjaaminen (NMT), Menu-näppäin (GSM) ja helppo SMS-viestien kirjoittaminen (Nokia 9110, GSM).

Ja nyt sitten se syy Nokian kohtalokkaaseen kompurointiin. Olen tämän kyllä jonkinlaisella johdannolla aiemminkin sanonut. 90- luvulla siirryttiin vauhdilla kohti Internet-vetoista televiestintää. Nokia kiinnitti päähuomionsa palveluihin, kuten pitikin, mutta väärällä tavalla.

Sen sijasta, että olisi pysynyt omissa vahvuuksissaan ja panostanut käyttöliittymiin, Nokia hurahti palvelusisältöihin. Taloon hankitun nuoren osaajajoukon fokus oli palvelusisällöissä, peleissä jne.  Sisällön kanssa puuhaaminen olisi pitänyt jättää muille, ja auttaa näitä muita tulemaan verkkoon tarjoamalla hyvä palvelun tuottajien käyttöliittymä. Ennen kaikkea päätelaitesuunnittelussa fokuksen olisi pitänyt olla geneerisessä käyttöliittymässä Internetille tyypillisten palveluiden käyttöä varten. 

Kilpailija Apple toimi viisaasti ja tarjosi uuden hipaisunäyttöihin perustuvan Internet-ajan mobiilin käyttöliittymän kuluttajille ja pitkälle tuotteistetun käyttöliittymän palveluiden tuottajille – maksua vastaan tietenkin. Siten palvelumiljardit jakautuivat reilusti palveluiden tuottajille ja palvelut asiakkaille välittäville. Myös operaattorille jäi siivu asiakastuotoista.

Nokia unohti vahvuutensa eli käyttöliittymäosaamisen, vaikka sille tarjottiin pelastusrengasta ensimmäisenä. Oululaisen MyOrigon 2003 esittelemä protopuhelin oli melko pitkälle sama laite, jonka Steve Jobs esitteli tammikuussa 2007. Nokia oli menestyksensä sokaisema ja ylimielinen, eikä jonkun toisen kehittämä konsepti kelvannut. En osaa arvioida kuitenkaan sitä, mitä roolia Symbian-käyttöjärjestelmä näytteli. Sehän annettiin korvauksetta kaikille, ketkä halusivat, mutta ilmeisesti järjestelmän ominaisuuksiin liittyen se hävisi Androidille ja Applen iOS:lle. Kriittisiä puutteita oli siinä, minkälaisena liittymä esiintyi palveluita kehittäneille. Kun samaan aikaan Nokian asenne ei ollut niille hyvä, ne kehittivät palvelunsa tarjolle mieluummin Applen tai Googlen asiakkaille. Windows on ilmeisesti perinyt saman ongelman.

Yllä oleva ei ole vakavaa historian kirjoitusta, vaan yksi näkemys tutkijoiden selvitettäväksi.

Nyhveröä kilpailupolitiikkaa

Mikähän olisi oikea sana kuvaamaan sitä, kuinka kilpailuviranomaisemme käsittelee isojen mobiili- tai yleisoperaattoreiden ja pienten kiinteän verkon operaattoreiden kilpailua? Nössöä, hampaatonta,... Heikkoa kaiken kaikkiaan.

Isot operaattorit ovat saaneet mellastaa kaikessa rauhassa ja tuhota yli satavuotiaita yhtiöitä, jotka kukin omalla alueellisesti rajoittuneella toiminnallaan ovat keskittyneet siihen, mikä niiden ehdoton vahvuus on: kiinteät verkkoyhteydet ja niiden varaan rakennetut palvelut.

Tiedän, ettei ole fiksua entiseltä toimitusjohtajalta ottaa kantaa entisen työnantajansa asioihin eikä varsinkaan puuttua omistajien keskinäisiin suhteisiin. Tästä päivästä lukien ei noilla käyttäytymisäännöillä ole minun kannaltani merkitystä. Olen itse asiassa tainnut luvata paluuta tapauksen Anvia-Elisa käsittelyyn. Olen mieluummin Anvian asiakas ja huolissani siitä, saanko minä ja naapurini tulevaisuudessa kiinteän verkon liittymiä asuntooni, kuin entinen hyvin käyttäytyvä toimari.

Case Anvia-Elisa

Jo edellisessä kirjoituksessani käsittelin tätä samaa aihetta provosoiduttuani ministeri Kiurun puheista Helsingin pitäjänmäkeläisten kuituosuuskuntatilaisuudessa. Sen jälkeen Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Elisan Anviaan kohdistuneen nurkanvaltauksen vähäisin ehdoin. Elisa on jo yrittänyt käyttää omistajavaltaansa mm. vaatimalla hallituksen puheenjohtajan eroa. Hallitus on aiemmin antanut tukensa puheenjohtajalleen ja eilen hallitus sai täyden tuen valitsijaltaan, eli yhtiön hallintoneuvostolta. Hallintoneuvosto on aikanaan perustettu edustamaan laajasti yhtiön omistajia ja se asettui enemmistöomistajien puolelle ja tulkitsi aivan oikein heidän tahtoansa.

Yli 70% Anvian osakkeista on edelleen laajan eteläpohjalaisen ja pohjalaisen väestön hallussa ja mielestäni he ovat omistajien enemmistö. He tahtovat, että alueella toimii yhtiö, joka keskittyy kiinteän verkon yhteyksien rakentamiseen ja tarjoaa koteihin, verstaisiin ja toimistoihin mobiiliyhteyksien sijasta valokuitua ja muita nopeita kiinteitä yhteyksiä myös siellä, missä Elisan kiinteän verkon kannattavuusrajaa ei saavuteta.

Elisa on tänään uusinut ostotarjouksensa ja maksaa Anvian osakkeista 2000€ kappaleelta. Toivottavasti Anvian omistajat näkevät haudatun koiran. Elisa puhuu näin saatavista palveluista, ihan kuin niitä ei Elisalta saisi jo nyt. Tuhoamalla pienen kilpailijan eivät palvelut parane.

Lisäämällä omistustaan Elisa haluaa varmistaa, että sillä on riittävästi ääniä kevään yhtiökokouksessa, jotta se voisi vaihtaa hallintoneuvostoon omat miehensä. Sitä kautta he saisivat Anvian haltuunsa viimeistään vuoden 2016 yhtiökokouksessa. Kehitystä vastustavat ovat keränneet valtakirjoja, mutta epäilen, ettei niitä saada tarpeeksi Elisan aikeiden pysäyttämiseksi.

Sitä kautta on todennäköisesti käymässä niin, että Anviasta tulee Elisan seuraava uhri. Kilpailuviranomaisemme antaa sen tapahtua, koska kiinteä verkko ja mobiiliverkot ovat eri markkinoita. Tämä höpöhöpö on peräisin Euroopasta, jossa alunperin on toiminut vain sellaisia yhtiöitä, joilla on kaikki televerkot monopolinaan. Näiden vahvaa asemaa on hallittu kilpailun vapautuessa 80- ja 90-luvuilla erityisesti kiinteän verkon säätelyllä, joka voi olla täysin perusteltua. Suomessa on kiinteän verkon yhteyksiä ollut toteuttamassa kymmeniä pieniä alueellisella fokuksella toimivia yhtiöitä, joiden asema on lähes epätoivoinen Euroopan olosuhteita varten laadittujen sääntöjen alla.

Viranomainen, tunnusta mobiilin ja kiinteän välinen kilpailu - ei tarvitse kuin katsoa mobiilioperaattoreiden mainontaa – ja katso mitä on tapahtunut. Mieti, kuinka voitaisiin vielä pelastaa ne kiinteään verkkoon satsaavat toimijat, jotka ovat säilyneet Elisan, Soneran ja DNA:n valtauksilta. Eurooppa ei olisi ”moksis”, jos tässä asiassa toimisimme Suomessa omilla säännöillämme ja kansallista etua ajatellen. Kansallinen etu on se, että on olemassa yhtiöitä, jotka toteuttavat kiinteän verkon yhteyksiä ensisijaisena yhteytenä. Mobiilioperaattoreille mobiiliyhteys on ensisijainen, vaikka niillä olisi ”takataskussaan” myös kiinteä verkko.

Veikkaan, että Anvian pelastamiseksi eivät viranomaisten toimet ehdi, jos ehtivät muidenkaan alueellisten teleyhtiöiden avuksi. Silloin jää jäljelle edellisen kirjoitukseni vinkki. Jos viranomaisemme sattuisivat heräämään sille tosiasialle, että mobiiliverkot ja -yhteydet kilpailevat kiinteän verkon yhteyksien kanssa, he voisivat tarttua ajatukseeni yhtiöiden pilkkomisesta. Se olisi kyllä raju toimenpide, mutta mitäs ovat ensin hidastelleet.

Toisinpäinhän kilpailu ei toimi. Piuha ei kulje mukana autoon eikä kadulle.