Montako käsiparia mummolle?

Se minua ihmetyttää, kuinka hallituksen tuottavuusohjelmasta on tullut lähes kirosana. Sen nimeä noidutaan, kun puolustetaan tarpeettomien työtehtävien säilyttämistä elvyttämisen ja työllistämisen vuoksi.

Mieleeni tulee kaksi selitystä: väärä mittari ja 'antaa niiden näyttää' asenne.

Tuottavuusohjelman saavutuksista puhutaan usein henkilösäästöinä ja ilmeisesti ohjelman keskeisin mittari onkin työhön käytettävä henkilöpanos. Todennäköisesti ohjelman toteuttamisesta vastaavat pikkupomot eri organisaatioissa asettavat tavoitteita vastaavasti ja mittaavat tuloksia henkilösäästöinä.

Vanha totuus on, että tavoitteiden, tulosten ja mittareiden välillä on seuraava yhteys: sitä saadaan, mitä mitataan. Henkilöitä vähenee vanhusten huollosta, koulutuksesta, sosiaalitoimesta jne. ilman, että rakenteet ja toimintatavat muuttuvat. Pikkupomot saavat kiitoksensa, mutta lopputulos on kamala. Seurauksena on työntekijöiden uupuminen ja palveluiden laadun romahtaminen.

Entä jos tavoitteet olisivatkin muotoa 'montako henkilöä lisää saadaan tuottavaan työhön'? Montako käsiparia enemmän saadaan mummoja hoitamaan, kun hallintoa kevennetään? Monelleko oppilaalle voidaan antaa parempaa opetusta? Paljonko enemmän aikaa saa potilas lääkäriltään? Kuinka nopeasti pääsee palveluun? Kuinka pieni kunta voi olla ja silti säilyttää elinkelpoisuutensa?

Edellä olevat mittarit liittyvät kaikki tuottavuuteen. Niistä olisi paljon mukavampi käydä tuloskeskusteluja kuin henkilösäästöistä, joita varmasti myös syntyisi - sivutuotteena, ei pääasiana.

Toiseen mainitsemistani syistä tutustuin johtaessani Telen matkaviestintäyksikköä. Sen liiketoiminta kehittyi nopeasti ja myös organisaatiota piti vastaavasti kehittää. Moni asia herätti ihmisissä suorastaan intohimoja. Haluttiin näyttää kykyjä, luoda uutta tai puolustaa entistä asemaa. Henkilöiden välillä oli kilpailua. Joskus kävi niin, että uuden tehtävän tai lisää vastuuta saanut jätettiin yksin, kun onnistuminen olisi edellyttänyt kilpasiskon tai -veljen tuen. 'Antaa sen näyttää' -asenteella tärveltiin monta hyvää suoritusta.

Epäilen, että poliittisessa kentässä tällaiselle on paljon enemmän tilaa. Haluaisiko vannoutunut demari tai demarien mandaatilla oleva virkamies sinivihreän politiikan menestyvän?

Tuottavuusteema tuli mieleeni eilen, kun avopuolisoni kanssa keräsimme mökkimaisemista talteen kesän valtavaa vattusatoa. Siinä, missä minä keräsin litran, hän keräsi kolme. En vielä ole keksinyt keinoa, jolla kolminkertaistaisin oman tuottavuuteni. Kysymys ei ole hien ja rasituksen määrästä. Ehkä puolisoni osaa valita parhaat puskat ja ottaa vain ne marjat, jotka ovat käsien ulottuvilla. Ja ehkä hän ei pyörittele käsissään joka ainoaa marjaa matoisten pois karsimiseksi.

Koska vattujen kerääminen on pikemmin harrastusta kuin työtä, en aio tuottavuuden parantamisella itseäni enempää kiusata. Molemmat saamme puuhasta saman paarmojen verottaman nautinnon. Ja saaliin laitamme yhteiseen pakastimeen ja jaamme.

Työssä tuottavuuden parantaminen kannattaa aina - myös silloin, kun jo ennestään toimitaan tehokkaasti. Siten turvataan riittävät panokset laadukkaaseen ja tarkoitustaan vastaavaan tehokkaaseen toimintaan, joka tuottaa tulosta ilman, että se revitään työtä tekevien selkänahasta. Mittarit vain pitäisi valita vastaavasti. Laatua ja tehokkuutta ei mitata sillä, kuinka monta ihmistä voidaan vähentää vaan sillä, mitä tarpeellista ja käyttökelpoista voidaan saada aikaiseksi työpanosta vastaan.

Mitä kuuluu

Olen yrittänyt kirjoittaa täällä blogissa muista asioista kuin mitä minulle ja naapureilleni kuuluu. Nyt teen poikkeuksen, joka ei toivottavasti ole oire vetäytymisestä omiin ympyröihin. Kesäloma kuluu niin intensiivisesti Seinäjoen maisemissa, että muut asiat vaipuvat joksikin aikaa horisonttiin.

Piha on pantu uusiksi. Avopuolisoni on pitkin kevättä riehunut puutarhaksi tarkoitetulla takapihalla. Kun kädet käyvät koko ajan ja listivät kaikkialle tunkeutuvat vuohenputken versot, alkaa homma siellä olla hallinnassa. Raivaamamme pottumaakin näyttää nyt pottumaalta. En ole koskaan nähnyt niin reheviä perunanvarsia. Enteilee sitä, että otamme syksymmällä jälleen perunan mukaan muutenkin kasvis- ja juurespainotteiseen ruokapöytäämme. Pohjanmaa on selvästi sopivaa aluetta elintarviketuotantoon.

Etupihalta lähti neljä peräkärryllistä parikymmentä vuotta leikkaamatta kasvaneita vuorimäntyjä kaatopaikalle. Tilalle tuli turveharkoilla ympäröity rakennelma, jossa on Järvenpäästä asti tuotuja tuijia ja paikallisista puutarhoista kärrättyjä tuivioita, maanpeittoruusuja ja ties mitä. Minulla on mennyt suurin osa uusien kasvien nimistä läpi pään, mutta kokonaisuus näyttää hyvältä.

On siellä muutama uusikin vuorimänty, joita hoidetaan jatkossa niin kuin kuuluu. Juhannuksen tienoilla nipistetään jokaisesta vuosikasvusta osa pois ja saatetaan kasvi vähitellen kauniiksi puskaksi rotevan pianonjalkapuun sijasta.

Mäntypöheikön takaa olimme jo aiemmin raivanneet ryönittyneen ruusupusikon ja rakentaneet sen tilalle oleskelupation. Useat naapurit ovat pysähtyneet kommentoimaan talon saamaa uutta ilmettä. Asuttuaan vuosia naapuristossa jotkut näkevät talomme ensimmäistä kertaa. Käsitykseni pohjalaisista naapureina on muuttunut valtavasti. Kun odotin kohtaavani varovaisen pidättyväisiä jähmeitä emäntiä ja isäntiä, olenkin tavannut mukavia rennosti kontaktia ottavia ihmisiä, jotka toivottavat muukalaiset tervetulleiksi.

Vanhojen vuorimäntyjen parimetriset rungot jäivät vielä odottamaan mahdollista käyttöä. Puolisoni taidot puutarhan rakentelussa ovat kiistattomat, mutta paikka muistuttaa enemmän tyttöjen viinilehtoa kuin miehistä puuhapihaa. Jonnekin kompostin ja pottumaan välille sopisi vielä äijäparkki ja runkovänkyröille voisi olla siellä käyttöä…

Tangot. Seinäjoen kuulumisia ei voi kesällä käsitellä ilman muutamaa lausetta tangojuhlista. Saimme tilaisuuden olla mukana finaalissa. En koskaan aikaisemmin ole jaksanut keskittyä tangoihin esitettyinä lauluina. Nehän ovat vain tanssitavaraa, jonka tahdissa on yritetty viihtyä ja taivutella tyttöjä. Lauluina tangot ovat vaikeita. Niissä on paljon ”sinisiä säveliä”, ylennyksiä ja alennuksia. Ihailen finalistien taitoja. Satojen ihmisten edessä ja suoran tv-lähetyksen seuratessa he loivat virheettömillä esityksillään sellaisen tunnelman, että taidanpa haluta toistekin mukaan.

Tangokatu ja koko kaupungin keskustan tango-olemus on toinen asia. Kyllä sielläkin tunnelmaa riitti, mutta se vaikutti monelle pikemmin viinan kuin tangon siivittämältä. Seinäjoen tämän kesän suurista joukkotapahtumista ilmeeltään ylivoimaisesti siisteimmät olivat herättäjäjuhlat ja harrikkaväen kokoontuminen. Ei roskia, ei julkikännisiä. Provinssirockin ja tangojen oheen kuuluu irrottelu myös viinan voimalla. Suurimmalle osalle se ei ole pääasia, eikä minulla ole syytä sitäkään tuomita, mutta pidän enemmän sellaisista juhlijoista, jotka juomistaan ja promilleistaan riippumatta laittavat roskat roskikseen. Kun känninen mummo hoipertelee vaarinsa kainalossa ja pudottaa nakkipaperin juuri siihen, missä se käy tarpeettomaksi, tekisi mieleni sanoa jotakin. Mutta en viitsi pilata juhlatunnelmaa, vaan puran paheksuntani täällä blogissa.

Tunnustin jokin juttu sitten olevani taipuvainen pikkutarkkuuteen joissakin asioissa. Yksi aihepiiri, jossa se tulee esille, on liikenne. Kuuntelin tässä tekstiä näpytellessäni Radio Vaasaa, nykyistä suosikkikanavaani, jossa annettiin musiikkikuulutuksien lomassa taas kerran se tyhmä tyypillinen liikennetoimittajien viljelemä ohje vilkun käyttämisestä. Tällä kerralla se koski liikenneympyrää, josta ”poistuttaessa näytetään vilkkua oikealle”.

Oppi on kohtalaisen hyvin mennyt perille. Seinäjoellakin ainakin joka toinen käyttää liikenneympyrässä vilkkua ja suurin osa nimenomaan poistuessaan. Poiketen liikennetoimittajien ohjeesta jotkut käyttävät vilkkua ilmaisemaan aikeitaan ennen aiottua kääntymistä tai poistumista.

Jos todellakin on niin, että käännyttäessä tai poistuttaessa pitää vilkkua käyttää, miksi ei tehdä autoihin automaattia, joka rattia käännettäessä kytkee sähköt vilkkureleeseen? Saataisiin 100% vilkunkäyttöaste. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä olisi, sillä liikkujan aikomuksien ennakointia tämä ei helpottaisi yhtään sen enempää kuin vilkun pitäminen jatkuvasti päällä tai ei lainkaan vilkkua.

Ei kaikista laitteista muutenkaan ole mitään hyötyä. Kuka muistaa ajan, jolloin Posti- ja lennätinlaitoksella oli monopoli paikallisten verkkojen välisten puheluiden kytkemiseen? Erillinen kaukopuhelumonopoli oli tsaarin ajoista periytynyt käytäntö, jota jälkikäteen tarkasteltuna voidaan verrata yksinoikeuteen rakentaa siltoja. Monopolin turvin monet sillat olivat kuivalla maalla, mutta sitä kautta piti kuitenkin mennä ja siltamaksut maksaa.

Mitä lienevät nykyiset kuivan maan sillat?