Kalakeitto

Kaikesta tekemästäni en voi olla ylpeä, mutta tästä olen. Siksi haluan sen jakaa kaikkien tänne palstalle eksyvien kesken.

Syön tätä kirjoittaessani Järvenpään poikamiesboxilla jo kolmatta päivää samaa kalakeittoa. Se maistuu edelleen, joten sen täytyy olla hyvää. Pohjana siinä on liemi, joka syntyy keitettäessä palsternakkaa, varsiselleriä, sipulia ja porkkanoita. Mausteeksi ravistelin kurkkumaa, tai ehkä pikemminkin värin vuoksi. Yhden kasviliemikuution tipautin joukkoon.

Vettä oli ehkä litra, yksi palsternakka, pari sellerin vartta, yksi sipuli ja puolenkymmentä keskikokoista porkkanaa. Olisin laittanut perunaa, mutta ei ollut. Kaikki tavara oli kuutioituna pieniksi ja suunnilleen samankokoisiksi, eli tarkoitus oli tehdä keitosta ns. insinöörimallista. Sellaisessa ei ole mitään epämääräisiä monenkokoisia möykkyjä.

Kirjolohifileen vetelin veitsellä kuutioiksi ja ruskistin sen aamupalan jäljiltä rasvaisessa pannussa. Tämä voi olla yksi maun salaisuus. Häivähdys pekonia, mutta tuskin tunnistettavasti. Jotain kiinalaismakua antavaa maustetta ripottelin aivan vähän lohikuutioiden höysteeksi.

Sitten lohikuutiot keittoon. Tässä vaiheessa keksin pienen tempun. Jääkaapista löytyi yksi naapurin tyhjältä tontilta nyysitty omena. Siivusin sen lohien perään. Unohduin touhuamaan jotain muuta ja keitto sai muhia pienellä lämmöllä ehkä varttitunnin. Omenat olivat liuenneet liemeen, mutta muuten keitto näytti edelleen olevan täynnä sattumia. Joku voisi kutsua noin paksua keittoa muhennokseksi.

Etsin jääkaapista ranskankermaa, mutta kun sitä ei ollut, koristelin keiton lirauksella salaattikastiketta. Se sattui olemaan hedelmäistä kookoksen makuista. Ja sopii!

Nyt on keitto syöty, kattila tyhjä ja lautanen nuoltu. Kokeilkaa itse palsternakkaa ja selleriä. Niillä saa ihmeitä aikaan, kun kaikki muu osuu kohdalleen.

Oho!

Viime viikolla kirjoittamani juttu "Kuin mustaan aukkoon kirjoittaisi" avasi ymmärrystäni Internetin mahdollisuuksista ja voimasta entisestään. Makkosmatin vajaassa tunnissa väsäämää juttua siteerattiin pari päivää myöhemmin maan arvolehtien joukkoon kuuluvassa Talouselämässä. Huimaa.

Pitänee jatkossa harkita entistä tarkemmin, mitä tänne kirjoittaa. Taisin tölväistä viestintäministeriä ja hänen päätöstensä valmistelijoita. Silti tuo otsikkoni ei ole kansallisen käytännön mukainen kevyt ja välitön anteeksipyyntö, vaan aito hämmästykseni median valppautta kohtaan. Olen edelleen sanojeni takana ja pidän tietoyhteiskunnan toteuttamista ensisijaisesti toimintatapojen kehittämisenä, enkä usko siihen, että uusia verkkoja pitää perustella niiden vuoksi.

Uusia verkkoja pitää tehdä siksi, että ne ovat parempia kuin entiset ja hyvä peruste valtion varoin toteutettavalle laajakaistainvestoinnille olisi, että se palauttaisi tulevaisuuden keskeisen infrastruktuurin kansakunnan hallintaan.

Juttuni ei siis uponnut mustaan aukkoon, vaan sujahti vauhdilla sen läpi. Uudessa ulottuvuudessa sillä on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekijöiden ajatuksiin ja johonkin todelliseen päätökseen. Kiitos Talouselämä.

Tekisi mieleni seuraavaksi vaikuttaa meneillään olevaan maailman omaisuuden uusjakoon tai ainakin estää samanlaisen toistuminen tulevaisuudessa. On pitkään ollut hyve, että laittaa rahansa poikimaan nopeasti rahankierrätyksellä sen sijaan, että sijoittaisi ne esimerkiksi kestävän kasvun yrityksiin. Olen itse ollut kaupittelemassa Soneran listautuessa 90-luvun lopulla sen osakkeita institutionaalisille sijoittajille, jotka lähes ääni väristen vakuuttivat olevansa pitkäaikaisia sijoittajia, jotka haluavat sitoutua Soneran menestyksen turvaajiksi.

P**kapuhetta, samat sijoittajat käärivät ensimmäisinä pikavoitot taskuihinsa. Heidän nokkeluuttaan ja taitoaan ihailtiin niin, että koko yritys valjastettiin valtio-omistajan tuella samanlaisten toimijoiden moottoriksi. Soneran romahdus on täsmälleen samanlainen ilmiö, joka nyt vaivaa koko maailmantaloutta. Lupauksilla rakennettiin täysin reaalimaailmasta irti oleva arvonnousu, jonka edetessä nokkelimmat keräsivät muhkeat voitot. Kuplan puhjettua sen jätteet jäivät hitaampien käsiin.

Tapasin Jyrki Kataisen sattumalta Seinäjoen käsityömessuilla. Olemme sen verran tuttuja, että kättelimme ja vaihdoimme muutaman sanan. Kaikki tärkeät asiat jäivät puhumatta. Olisi pitänyt pyytää, että hän ja muut vallassa olevat tekisivät kaiken tarvittavan, ettei enää koskaan sallita himokapitalismin kerätä sinisilmäisten kansalaisten varoja höttöjä lupausmarkkinoita perustamalla.

Omaa tyhmyyttäni minäkin olen uskonut johtavan pankin kohtuullisen riskin sijoitustuotteiden olevan turvallinen paikka rahoilleni. Pankki on jaksanut rauhoitella rahoituskriisin edetessä. Kun olen muutenkin rauhallinen, olen pankin viestien jälkeen ollut suorastaan veltto ja ollut panikoitumatta. Olisi pitänyt panikoitua jo pari vuotta sitten, kun hulvaton meno oli kovimmillaan.

Tavallisen ihmisen on mahdotonta ymmärtää yhteyttä amerikkalaisten roskalainojen ja omien turvallisten sijoitusten välillä. Pankkini olisi voinut neuvoa minua siirtämään oikealla työllä tienaamani varat parempaan turvaan markkinoiden alettua horjua.

Se varmaan sanoo lopullisen saldon selvittyä ja pölyn laskeuduttua: Oho! Jos sitäkään.

Saksalaiset tuloo? Hyvä Tekes!

Jokin TV:n ajankohtais- tai tiedeohjelma esitteli eräänä iltana saksalaista aurinko- ja valoenergiateknologiaa. Olisikohan ollut Freiburgin kaupunki, jota ohjelman mukaan voisi pitää oikeana "viherpiipertäjän unelmakaupunkina". Siellä kerätään auringon auliisti jakamaa energiaa talteen tuulimyllyjen ja valoherkkien paneelien avulla niin, että se näkyy ja tuntuu katukuvassa. Paikallisessa korkeakoulussa kehitetään teknologiaa, jolla energiatehokkuutta parannetaan ja aurinkoenergian tuottamisesta tehdään yksinkertaisempaa ja edullisempaa.

Visio on, että tuotantoteknologian parantaminen ja suosion kasvu tekevät muutamassa vuodessa aurinkoenergiasta edullisempaa kuin energia, jota saadaan polttamalla perinteiseen tapaan fossiilisia tai kierrätettyjä materiaaleja tai pilkkomalla atomeja. Sen jälkeen markkinat pitävät huolta massiivisesta uuteen energiatalouteen siirtymisestä ilman tukijaisia, joita nykyään käytetään. Tämän päivän radiouutiset tosin raportoivat saksalaisten ajautumisesta suuriin vaikeuksiin. Vihertalous ei ole vielä ratkaisu, ja ydinenergiasta kieltäymisen vuoksi Saksassa valmistellaan kymmenien miljardien investointeja perinteisiin polttamiseen perustuviin voimaloihin.

Saksalaiset ovat olleet ns. "herrakansaa". Sellaiset kuvittelevat, että heidän pitäisi hallita muidenkin kansojen tekemisiä. Saksa turmeli viime vuosisadan alkupuolen brutaalilla toiminnallaan pitkäksi aikaa mahdollisuuksiaan olla johtava kansakunta Euroopassa. Jospa heidän halunsa näyttää muille mallia ja hallita maailman kehittymistä olisikin nyt suuntautumassa Freiburgin hengessä niihin vääjämättä kaikkien eteen tuleviin yhteiskunnallisiin valintoihin ja niitä tukeviin teknologioihin, joita ilman maailma suistuisi katastrofiin. Olisipa mukavaa, jos he siinä aikomuksessaan onnistuisivat.

Ilahduin tutustuessani Tekesin strategian sisältövalintoja esittelevään julkaisuun "IHMINEN - TALOUS - YMPÄRISTÖ, Valinta tulevaisuuden rakentamiseksi". Siinä esitellään neljä teemoiksi kutsuttua painopistealuetta. Yksi niistä perustuu siihen, että me suomalaiset elämme keskellä niukkuutta. On loistava ajatus pyrkiä kääntämään niukkuus voimavaraksi. "Niukkaresurssiset ratkaisut -teema rakentuu ajatukselle, että ympäristötietoisuudesta, regulaatiosta sekä raaka-aineiden ja energian hinnasta nousee uusia haasteita ja liiketoimintamahdollisuuksia. Tavoitteena on saada niukkaresurssisuudesta kilpailuetua suomalaiselle elinkeinoelämälle."

Tekesin strategia ja saksalaisten touhut energiapihin yhteiskunnan hyväksi merkitsevät melko lailla samoja asioita. Hyvä, hyvä! Kannattaisi varmaan mennä taaskin kimppaan sakujen kanssa. Suomi on hyötynyt yhteistyöstä saksalaisten kanssa historian saatossa monesti. Vaikka nykymenoon onkin vähän etäistä hakea oppia historiasta, en voi välttyä mielleyhtymältä. Olemme eläneet kahden muun hallitsemaan pyrkivän kansan välissä ja joutuneet toistuvasti niiden keskinäisten kahnausten välikappaleeksi tai vuoroon kummankin havittelemaksi hallintoalueeksi. Vähän kauempaa Saksasta on usein löytynyt puhtia auttaa meitäkin selviytymään.

Olen sitä sukupolvea, joka kuuli iseiltään ja äideiltään positiivisia kommentteja saksalaisen teknologian hyvästä laadusta. Minulla ei koskaan ole ollut Mersua, mutta pari Folkkariani eivät ole rikkoneet mielikuvaa. Nykyinen naftapihi Skodani on paras autovalintani koskaan ja se on täynnä Audin ja VW:n logoilla varustettuja osia.

Näen joskus sisälläni "pienen saksalaisen", teknologiaa, hyvää laatua ja nuukuutta arvostavan kansalaisen. Tiukkapipoinen niuhottaja on sen ikävä ilmentymä, mutta positiivinen puolikin sillä on. Se tavallaan pyrkii tekemään kuuman keiton vähällä tulella. Se voi tarkoittaa myös meidän suomalaisten avulla ja meidän tekemillämme keksinnöillä tuotettua ympäristöä kuormittamatonta energiaa ja ennen kaikkea sellaista energian kulutusta, johon viherpiipertäjien värkeillä tuotettu energia riittää.

Elintaso? Vähäinen energian tuottaminen ja käyttö ei välttämättä merkitse elintasosta tinkimistä tai elämänlaadun huononemista. Mieleeni painuneisiin elämyksiin kuuluu mm., kuinka aurinkopaneeliin osuneet auringonsäteet muuttuvat LCD-näytön kautta näkyväksi olympialaisten keihäänheittokilpailuksi tai Lordin euroviisuvoitoksi verkkosähköttömän mökkini hämärässä.

Se, että pidän seuraavaa sananlaskua osuvana, kertoo ajattelustani paljon: "Hullu suomalainen tekee ison tulen ja katsoo kaukaa".