Ks. 17.6.2008 jälkikäteen kirjoittamani lisäys tämän tekstin lopussa. Se puolestaan liittyy kommenttiin, jonka tuntematon lukija oli lähettänyt jutun "Makkos-Matti" yhteyteen. Kannattaa lukea sekin.
Silloin tällöin ryöpsähtää keskustelu kännykkäpalveluista. Monesti keskusteluissa kysellään uusien innovatiivisten palveluiden perään ja ihmetellään, kuinka Suomi, entinen kännykkäpalveluiden mallimaa, on jäänyt jälkeen muun maailman kehityksestä. Kyselijöiden joukossa on ollut jopa pääministeri Matti Vanhanen. Toisaalta ihmetellään, mistä ihmeen palveluista onkaan kysymys? Useimmille puhe ja tekstarit riittävät ja mieluiten edullisin hinnoin.
Minäpä kerron oman näkemykseni siitä miten tähän on tultu ja mitä asialle voitaisiin tehdä. Juttu on pitkä ja tylsä, joten älä lue tämän pidemmälle, ellet ole alan ihminen.
Tunnen matkaviestinpalveluiden ja nykyisen tilanteen taustat läheisesti. Olin keskeisellä paikalla, Soneran matkapuhelinpalveluista vastaavana johtajana, kun Suomen edistyksellisiä palveluita kehitettiin ja esiteltiin kansainvälisissä lehdissä ja Suomeen tehtiin vierailuja mobiilimaailman ihmeitä katsomaan. Sain usein kutsuja seminaareihin ja konferensseihin puhumaan matkaviestinpalveluista. Soneran listautuessa pörssiin sen myyntipuheiden ydintä olivat edistykselliset palvelut: "Wash your car or buy a coke with your mobile phone". "More than 10% of the revenues come already today from value added mobile services". Annettiin pyöreitä lupauksia tulevista kasvavista palvelutuotoista.
Olennaista 80- ja 90-lukujen palvelukehityksessä oli se, että ne tehtiin nimenomaan operaattorin liiketoiminnan puitteissa ja sitä tukemaan. Operaattorin keskeiseksi tehtäväksi nähtiin silloin verkon omistamiseen ja hallitsemiseen perustuva yhdistäminen ja liikenteen välittäminen. Verkko tarkoitti vastuullista asemaa asiakkaiden ja palveluiden välissä. Operaattori, etupäässä Soneran matkaviestinyksikkö, kehitti hyvällä motiivilla, innostuneesti ja tuloksekkaasti palveluita, koska niiden yleistyminen lisäsi liikennettä ja sitä kautta operaattorin tuloja. Vaikka palvelutuotot kasvoivat yli kymmenen prosentin, ne olivat tosiasiassa enimmäkseen tekstiviestiliikennettä.
Operaattorin oli luontevaa toimia kehittäjänä tai kehityksen mahdollistajana ja tukijana, sillä sen asemaa eivät uhanneet palvelutoimijat (media, pankit, soittoääniteollisuus jne.) eikä se uhannut palveluiden tuottajia, koska se ansaitsi rahansa yhteyksien kytkemisestä ja verkossa välitetystä liikenteestä. Operaattori ei pyrkinyt kasvattamaan omaa liiketoimintaansa palveluiden suuntaan enempää, kuin oli tarpeen tien raivaamiseksi palveluiden siirtymiselle verkkoon. Se ei myöskään ollut mustasukkainen niille, jotka kenties ansaitsivat verkon läpi käytetyillä palveluilla.
Oman kehityksen ja hyvän luontevaan työnjakoon perustuvan yhteistyön ansiosta Soneran matkaviestintä oli 1990-luvun lopulle tultaessa palveluiden määrässä, laadussa ja käytössä maailman kärjessä. Siltä ajalta on peräisin mielikuva, että Suomi on erityisen edistyksellinen matkaviestinpalveluiden maa. Soneran matkaviestinnällä oli myös operaattorin rooliin sopivia visioita, joita se ei ehtinyt toteuttamaan.
Matkaviestinyksikön ”ongelmana” 90-luvun lopussa oli se, ettei se kyennyt enää osoittamaan sellaista kasvua, johon oli totuttu ja jota pörssiyhtiöksi tulleen Soneran uskottiin tarvitsevan. Yksikkö oli ollut mukana toteuttamassa kansainvälisiä operaattorihankkeita Baltiassa, Venäjällä, USA:ssa, Turkissa ja Unkarissa, mutta myös nämä olivat samanlaisen verkkosidonnaisen operaattoriparadigman mukaisia, kuin operaattoritoiminta Suomessa. Ne menestyivät kaikki sinällään, mutta eivät tarjonneet riittäviä kasvumahdollisuuksia eivätkä markkinoita Soneran viennille. Vientituotteita yritettiin vääntää lähes mistä tahansa, mutta operaattorioppien vieminen oli kuitenkin se, jolla oli kysyntää. Siinä ansainta perustui sijoitusten arvonnousuun, mikä sekään ei ollut vähäistä. Esimerkiksi Turkcelliin Soneraa pyydettiin osakkaaksi vain siksi, että sen mukana tulisi tarpeellinen osaaminen ja kokemus operaattorina toimimisessa. Niin myös tapahtui.
Se, mitä matkaviestinyksikössä ylpeänä esiteltiin palveluihmeenä, oli joidenkin mielestä uhrausta muiden hyväksi koituville liiketoimille. Vilkuiltiin palvelusisältöjen suuntaan ja sisäisissä palavereissa uhiteltiin esimerkiksi Soneran omien pankki- tai mediapalveluiden käynnistämisellä. Oltiin kateellisia Nokialle, jonka epäiltiin kahmaisevan operaattoreilta roolin asiakasrajapinnassa. Operaattorin perustehtävään keskittymisen varotettiin johtavan ”bittiputken” rooliin. Tämä ohitti sen tosiasian, että matkaviestinliittymien ja yhteyksien hallitseminen vaatii verkolta paljon älykkäitä toimintoja, ja ne antavat operaattorille mahdollisuuksia kehittää rooliinsa sopivia verkkoriippuvia palveluita. Operaattorin verkko on myös tehokkain kuviteltavissa oleva keino välittää maksuja asiakkailta verkon kautta käytettävien palveluiden tuottajille.
Tällaisten lähtökohtien vallitessa Sonerassa tehtiin pörssilistauksen jälkeen pahoja virheitä, joilla kehityksen kärkenä toiminut huolella toteutettu operaattorikonsepti tuhottiin. Miksi niin kävi, on vaikea selittää menemättä henkilökohtaisten toilailujen ja motiivien tarkasteluun. Sitä teen ehkä joskus myöhemmin. Joka tapauksessa valittu kansainvälisen kasvun strategia ja tavoite päästä rahastamaan maailmanlaajuisesti eräänlaisena välimiehenä operaattoreiden ja niiden asiakkaiden välissä oli mahdoton toteuttaa.
Ennen Soneran toista osakemyyntikierrosta 1999 sen johtoryhmässä ja hallituksessa tehtiin tietoinen päätös ”internetvaluaation” hakemisesta ja irtautumisesta perinteisten verkoillaan ansaitsevien operaattoreiden joukosta. Tarinoita "verkkoriippumattomista" kasvuliiketoiminnoista sepitettiin entistä innokkaammin. Matkaviestintäyksiköstä irrotettiin ensin sen lisäpalvelutuotteet, joista tehtiin Zed ja sitten koko palveluyksikkö kuviteltujen verkkoriippumattomien kansainvälisten kasvubisnesten tueksi. Muutosten puuhamiehet tuleva toimitusjohtaja Relander ja uusista palveluista vastuun saanut Juha Varelius maalailivat sijoittajille valtavia kasvumahdollisuuksia, joita Soneran uusi strategia tarjoaisi. Tarinat purivat ja osakkeen hinta nousi pilviin. Siinä vaiheessa hypetystä ei mikään voinut pysäyttää. Kansanedustajat esittivät kilpaa sijoituskohteita ”Soneramiljardeille”.
Sonera talutettiin tielle, jolla odotti täysi katastrofi. Internetvaluaation tarkoituksena oli päästä riittävän isoilla panoksilla ”pelipöytään”, jossa Euroopan telemarkkinat muotoiltaisiin uudestaan. Pelipöydän pääsymaksuna oli myös Saksasta ostettu UMTS-toimilupa, joka oli kaataa koko yrityksen. Yksikään verkkoriippumattomista palvelukonsepteista ei menestynyt, UMTS osoittautui arvottomaksi ja valtion tuella Sonera nilkutti Ruotsin valtion hallitseman Telian syliin.
Telian sylissä ei Soneran roolista suomalaisten mobiilipalveluiden tärkeimpän laboratoriona enää jäänyt paljon jäljelle. Tässä on sen asian ydin, josta tämä teksti alkoi. Suomessa ei ole enää riittävän voimakasta ja neutraalia asiakkaiden kanssa operoivaa osapuolta kokoamaan esimerkillään ja pioneerityöllään ne toimijat, jotka palvelukehityksen kärki tarvitsee. Se mitä Soneran mukana tuhottiin, ei ollut vain Sonera yrityksenä, vaan siinä meni suomalainen lähes instituutionomainen kehitysympäristö. Hujan hajan Tekesin, pienten firmojen ja keskenään kilpailevien operaattoreiden projekteihin kylvetyt rahat menevät hukkaan ilman tukevaa runkoa, jonka 90-luvun Tele ja Sonera asiakkaineen muodostivat.
Mitä nyt sitten voitaisiin tehdä palvelukehityksen nostamiseksi sille tasolle, että Suomea voitaisiin uudelleen kutsua kärkimaaksi? Osaamisesta se ei ole kiinni, sillä ICT-klusterimme ja mobiiliosaamisemme on edelleen maailman huippua. Samoin suomalaiset asiakkaat ovat valveutuneita ja valmiita ottamaan käyttöön sellaisia palveluita, joiden todella koetaan olevan hyödyllisiä edellyttäen, ettei niitä samalla koeta rahastusyrityksiksi.
Se mitä puuttuu, ovat toimijoiden motiivit ja uskallus panostaa palveluiden viemiseksi verkkoon. Motiivien puutteesta saa syyttää edellä kuvattuja tapahtumia, jotka paitsi tuhosivat parhaan osaamiskeskuksen, jättivät pitkään kestävän epäluulon operaattoreiden vilpittömyyttä kohtaan. Operaattoreiden uskotaan käyttävän sillanpääasemaansa törkeästi hyväkseen ja rahastavan muiden kehittämillä palveluilla sen sijaan, että tyytyisivät kohtuullisiin korvauksiin palveluiden ja palvelumaksujen välittämisestä.
Mobiilipalveluiden arvoketjussa operaattorin luontevana roolina palveluiden yhdistämisen lisäksi on maksuja koskevien tietojen välittäminen ja käsitteleminen siten, että palvelun tuottaja saa lopulta maksun palveluita käyttäviltä. Operaattoreiden perimät laskutuskorvaukset ovat kuitenkin tyypillisesti moninkertaiset niistä aiheutuneisiin kustannuksiin verrattuna. Operaattorit perustelevat maksujensa suuruutta sillä, että ne ylipäänsä mahdollistavat palvelut verkon kautta. Hyväksyttävämpi perustelu olisi maksujen välittämisestä koituvat kustannukset. Ne vain sattuvat olemaan niin minimaaliset, ettei operaattorin ole mahdollista perustella niillä ylisuuria hintojaan.
Tässä onkin opin paikka regulaattorille, pelisääntöjen laatijalle. Sen sijaan, että ne toimillaan ahdistelisivat verkkoja ja verkkojen välistä kilpailua tai ottaisivat kantaa siihen minkä sukupolven tekniikalla verkot pitää toteuttaa, katsokoot palveluiden ja verkon rajapintoja tarkemmin. Enkä tarkoita verkon ja verkon asiakkuuden rajapintaa, eli ns. palveluoperoinnin rajapintaa, vaan palveluoperoinnin ja palvelutuotannon rajapintaa. Laskutuskorvauksien, yhdysliikennemaksujen ja vastaavien valvonta ja hintojen reilu kohtuullistaminen, sekä palvelutuottajille annettavat paremmat oikeudet päästä jakamaan asiakas- ja liittymähallinnan kriittisiä tietoja avaisivat lippaan reheviin uusiin palveluinnovoinnin lähteisiin.
Edellä oleva vuodatus on syytä lukea sumealla logiikalla. En ole varma siitä, että olen nähnyt kaiken olennaisen ja kyennyt käsittelemään sitä oikein. Minun ajatteluani kahlitsee liiallinen omakohtaisuus. En myöskään ole varma siitä, mikä lopulta on kansakunnan edun mukaista. Sekö, että voisimme jälleen elvistellä maailman parhailla mobiilipalveluilla, vai se, että kansakunnan käytettävissä on edullisia televiestintäyhteyksiä, joiden hyödyt näkyvät yleisenä tuottavuuden kasvuna. Olen taipuvainen kallistumaan jälkimmäiselle kannalle, sillä se mitä Internet on jo tehnyt laakakaistaisten yhteyksien puitteissa, tulee hallitsemaan kehitystä myös mobiilipuolella. Se merkitsee älykkäiden palveluiden tulvaa tehokkaiden yhteyksien läpi. Jos joku haluaa kutsua sitä bittiputkeksi, kutsukoon.
Minun mielestäni parempi termi on palveluputki. Operaattorit saisivat mieluusti kilpailla sillä, kenen putki välittää palveluita tehokkaimmin ja edullisimmin ja kenen asiakaspalvelu vastaa, kun asiakas haluaa puhua sen kanssa.
--------------------------------------------------------
Lisään tähän tekstiini jälkikäteen kommentin (17.6.2008). Olen saanut jonkun verran palautetta näistä blogiini kenen tahansa luettavaksi kirjoittamistani jutuista. Enimmäkseen ne ovat olleet rohkaisevia. Sellaiset palautteet, jotka ovat tulleet blogin palautekanavan kautta, olen julkaissut lähes kaikki. Kuten jokainen voi todeta, ei täällä mitään vilkasta keskustelua käydä. Vilkkainta oli Ilkka Kanervan mokailun/poliittisen lynkkauksen taustoihin liittyvä mielipiteenvaihto.
Kannattaa katsoa tuore kommentti ajallisesti ensimmäisen eli blogissa pohjimmaisena olevan tekstini yhteydessä. Sijainnistaan huolimatta se liittyy nimenomaan tähän kirjoitukseen ja sen kohtaan, jossa kerron Soneran tuhoon johtaneista tapahtumista. Tuntematon kommentoija varoittaa selliin joutumisen uhalla panemasta Soneran tuhoa Relanderin ja Vareliuksen syyksi. Huh!
Luin tarkkaan uudestaan tekstini, enkä näe tarvetta muuttaa sitä mitenkään. En syytä kyseisiä henkilöitä Soneran tuhoamisesta, vaan kerron heidän toiminnastaan sen, minkä kaikki jo tietävätkin. En myöskään viittaa heihin, kun puhun henkilökohtaisten motiivien osuudesta Soneran tuhoon. Pojathan tekivät työtä tilattua ja välillä se näytti todella lupaavalta! Hyvällä onnella Sonera olisi voitu myydä jollekin toiselle operaattorille sellaiseen hintaan, että silloinen johto voisi nauttia erityisehtoisten optioidensa tuotoista vaikkapa purjehtimalla Karibialla loppuikänsä.
Kuten tuntemattoman kommentissa aivan oikein viitataan, on taustalla omistajan tahto ja sen toteuttaminen. Omistajien valitsemat henkilöt ovat vastuussa niistä linjauksista, jotka tehtiin, eivät näitä linjauksia toteuttaneet. Valtio oli dominoiva omistaja ja sen tahtoa edustavia henkilöitä oli paljon - viime kädessä koko eduskunta. Sielläkin puhuttiin Soneran hinnannousun jälkeen innostuneesti Sonera-miljardeista, joilla Suomen valtion velka olisi voitu puolittaa.
Toinen asia on se, mistä linjaukset saivat alkunsa ja kuka niitä ajoi päättäjien agendalle. Ettei vain olisi ollut… No, en minä selliin halua. Jos oman näkemykseni joskus tuon julki tätä yksityiskohtaisemmin, teen sen hyvin harkiten. Sen verran asiaan sekaantui tavallisten palveluideoistaan innostuneiden bisnesmiesinsinöörien ja –nörttien lisäksi arvonsa tuntevia herkkähipiäisiä tahoja, eliittipoliitikkoja ja -virkamiehiä ja näille ajatuksia tuottaneita kalliita konsultteja, että varmuudella näkemykseni ärsyttäisivät ja riski joutua varomattomista sanomisista poseen saattaa olla oikeasti olemassa. Hesarissa viime sunnuntaina (15.6.2008) ollut Soneran menneisyyttä koskeva kirjoitus oli paljastava: vain minä ja Juho Lipsanen annoimme haastattelun omalla nimellämme.
Eniten kerrottavaa niille, jotka haluaisivat ymmärtää Soneran kehityksen syyt, lienee 80- ja 90 lukujen ajan Telecom Finlandia/Teleä/Soneraa johtaneella Aulis Salinilla. Aulis teki paljon näkymätöntä hyvää työtä, josta hän on saanut kiitoksen ja mm. vuorineuvoksen arvon. Olisi vahinko historiankirjoitukselle, ellei hänen tietojaan saataisi käyttöön. Omien päätöstensä ja linjanvetojensa lisäksi hän ehkä osaisi kertoa mm. niistä arvovalinnoista, joiden pohjalta tehtiin keskeiset henkilö- ja strategiavalinnat, jotka sitten johtivat... No niin, nyt lopetan tämän pyykin pyörittämisen. Se ei minun käsissäni tulisi valmiiksi.
Olen muuten iloinen saamastani kommentista. Joku muukin lukee blogiani kuin ystävät ja sukulaiset!
