keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Kaapista ulos

Olen touhunnut suuren muutoksen parissa jonkin aikaa ja tämä kirjoittelu on jäänyt sen johdosta vähemmälle. Tulen nyt sen verran "kaapista ulos", että kerron muuttaneeni yksin kaupungin laitamilla olevasta omakotitalosta kerrostaloasuntoon Järvenpään keskustaan. Alkamassa on uusi elämänvaihe myös tässä mielessä. Muuttoni ei ole hätiköity äkkilähtö. Pitkän prosessin päätteeksi aktivoiduin haeskelemaan itselleni ja "toimistolleni" kämppää.

Asuntomarkkinat ovat vähän samaan tapaan kuumentuneet, kuin joskus 80-luvun lopussa ennen maan ajautumista lamaan. Kaikki vähänkin hyvät tai edulliset asunnot myydään ennen ensimmäistä ilmoitettua näyttöä. Muutaman tällaisen "nopeammat veivät" tapauksen jälkeen osasin itsekin tunkeutua välittäjän ennakkonäyttöön, kun huomasin kiinnostavan asunnon tulleen myyntiin. Näytöllä oli muutama muukin asunnosta kiinnostunut. Kun olen noita kännyköitä tottunut käyttämään, lähetin heti pihalle päästyäni kirjallisen tarjouksen kännykällä välittäjän sähköpostiin ja soitin perään. Kuulin, että myös toinen hyväksyttävissä oleva tarjous oli jätetty, ja asia menisi myyjien päätettäväksi.

Jostakin syystä kuulema samanhintainen tarjoukseni valittiin. Äitini viimeinen asunto, jossa toinen poikani nykyään asuu, sattuu olemaan tässä samassa pihapiirissä. Naapurissani asuu lapsiperhe, jonka arviolta viisivuotias tytär tipautti postiluukustani itse tekemänsä tervetuliaiskortin. Tuntuipa hyvältä. Tytölle löysin muuttokuormastani väriliidut kiitokseksi. Kaukana asuva naisystäväni ihmetteli rohkeuttani, kun kerroin puhelimessa hankkineeni olohuoneeseeni verhot. Ne saavat siirron työhuoneeseen, jos eivät läpäise tulevaa tarkastusta.

24 Online kytki eilen laajakaistayhteyteni. Espoolainen yritys, jonka toimintaan olen saanut osallistua, saa toimia operaattorinani. Asunnon välittäjän ohjekirjasessa ensimmäinen kohta on "muista tilata puhelimesi siirto". Ei minulla ole sellaista puhelinta, jonka siirto ei onnistuisi omassa taskussani. Laajakaistayhteydestä ei välittäjän ohje puhunut mitään. Herätkäähän jo sielläkin.

Tekisi mieleni nähdä sekin päivä, kun laajakaistayhteyttäkään ei tarvitse tilata. Vaihtoehtoja on kaksi: jokaiseen asuntoon tulee laajakaista yhtä itsestään selvästi kuin ajotie. Se vain "klikataan" käyttöön. Tällainen löytyy jo Salon Seudun Puhelimelta, mutta vain sen toimialueelta. Haloo kaikki muut. Toinen vaihtoehto on laajakaistainen radioverkko. Sellaisen haluaisin, joka toimii täällä Järvenpäässä, mökillä Enonkoskella, naisystäväni luona pohojammmaalla ja hänen autiotilallaan yhteisellä kotiseudullamme Suomussalmella. Voi olla, että lopulta 3G on minun verkkoni, elleivät puhelinyhtiöt keksi tuotteistaa omia radiolaajakaistojaan siten, että sama liittymä toimii kaikkialla.

Edellisen tarkoitan muuten vakavaksi vinkiksi teleoperaattoreille. Olen pari kertaa vaihtanut pankkisuhdetta. Kun valmistuttuani muutin opiskelupaikkakunnaltani Oulusta Helsinkiin, kutsui paikallinen pankinjohtaja minut puhutteluun. Hän edellytti, että siirrän raha-asiat hänen hoitoonsa, kun ne olivat aiemmin saman ketjun oululaisessa konttorissa. Minulla oli toinen pankkitili silloisessa Postipankissa, ja sitä ei tarvinnut muuttaa mitenkään. Postipankki vei minut silloin. Sitähän ei enää ole ja pankkisuhteenikin on ihan muualla.

Kyllä ihmisten liikkuminen ja muuttelu on niin tavanomaista toimintaa, että palveluiden tulisi mukautua siihen.

Ei kommentteja: