Viimeiset vanhat viisaudet

Ps. Alkuun, kun ette kuitenkaan ehdi lukea lopusta ;) Kommentit eivät kuulemma pääse läpi. Varmaan omaa taitamattomuuttani asetuksissa. (No nyt kommentit onnistuvat, kun vain pääsen hyväksymään) Lisään oman kommenttini tähän: Ilmapiirin rakentaminen on niin pitkän ajanjakson tulosta, ettei yksi johtajaporukka sitä ehdi tekemään. Oma matkaviestinnän keisini alkaa itse asiassa 1975, jolloin sain teekkarina liittyä Kaarina Sundvallin johtamiin joukkoihin. Siinä jo oppi, että johtajia ei kuulu pelätä. Myöhemmin epähierargisen toimintatavan käytäntöjä kehittivät ja sovelsivat sellaiset hienot johtajat, kuin Keijo Toivola ja Aimo Koski, kukin omalla tavallaan. Helppo meidän nuorten diplareiden ja muiden osaajien oli ottaa vuorollamme rooli johtajina hyvien esimerkkien ansiosta ja viedä toimintatvat ja ilmapiiri sellaiseen kuntoon, että selviydyimme voittajina räjähtäneestä kasvusta 90-lukua lähestyttäessä. Jos alaisemme olisivat sillein tarvinneet vision ja suunnan näyttämisen lisäksi tiukkaa ohjausta ja käskyjä, emme olisi selviytyneet. Parhaina vuosina tunsin, että tärkein tehtäväni johtajana oli pysyä pois alta. Eikös asia jokseenkin noin ollut, Anni, Jumppu, Janne, OKo, Tapani, Liisa, Kari ja kaikki muut, ketkä satutte tämän tekstin näkemään? 25.5.2015/Matti M.

-----------------------

24.5.2015

Nyt taitaa olla tilanteeni sellainen, että on aika purkaa päästä ne pari ajatusta, jotka siellä vielä kyttäävät ulospääsyä. Ne liittyvät johtamiseen ja ilmapiirin rakentamiseen.

Olen pari vuotta pätevöittänyt itseäni tekemällä havaintoja muutaman ison sairaalan toiminnasta potilaiden suhteen. Olen sairastunut ties koska ikävään tautiin nimeltään multippeli myelooma, joka hiippailtuaan aikansa ryhtyi noin kaksi vuotta sitten riehumaan niin, että havaittiin.

Tautini on sen verran raju versio, että invalidisoiduin nopeasti työkyvyttömäksi. Hyvillä hoidoilla olen kuitenkin saanut nauttia elämästäni ja elättää toivetta taudin pitkäaikaisesta hallinnasta. Sellaisia myeloomaversioitakin olisi ollut olemassa. Mutta ei -  kaikista hoidoista, mukaan lukien kaksi kantasolusiirtoa, huolimatta halvaannuin viikko sitten vuodepotilaaksi, eikä näkymä eteenpäin ole lupaava.

Kun sormet vielä toimivat, en malttanut jättää blogia rauhaan ja viisauksiani muiden löydettäväksi. Todennäköisesti tämä on viimeinen postaukseni.

Ilmapiiri on johtamisen tulosta

Niin, se ilmapiiri, jossa organisaation jäsenet toimivat... Sehän on johtajien vastuulla. Vain johtajilla on riittävästi valtaa ja auktoriteettia muuttaa toimintatapoja, arvoja ja asenteita, jos sellaisiin on tarvetta. Todella usein on.

Johdin pitkään Telen/Soneran matkaviestinpalveluita usein "ison Telen" uumenissa hieman salaa. Saimme luoda palvelukokonaisuuden, tehokkaan liiketoimintamallimme ja myös oman ilmapiirimme ilman, että muun Telen pyrkimyksien annettiin olla häiriöksi. Sellaisiksi ne yleensä koimme. Sitäpaitsi olimme hyviä ;) Voitimme markkinajohtajuuden GSM-kilpailussa Radiolinjan kanssa. Se perustui tekniseen osaamiseemme, oikea-aikaiseen migraatioon pois NMT-kaudesta ja luottamukseen, jonka olimme rakentaneet jo 80-luvulla tärkeisiin saman vision jakaneisiin kumppaneihimme ja asiakkaisiimme. Menestys teki meistä kuulemma jääräpäisiä. Jälkikäteen katsottuna hyvä niin.

Olimme kuitenkin osa valtio-omisteista vanhaa monopolilaitosta, joka pyrki vauhdikkaasti kehittymään markkinakelpoiseksi toimijaksi kilpailun avautuessa. Erityisesti 90-luvun alkupuolella lappasi työhuoneessani konsulttia ja uutta esikuntajohtajaa milloin milläkin toimeksiannolla. Koimme yleensä, ettei niillä ollut mitään hyödyllistä käyttöä kahden tärkeimmän asiamme hyväksi: matkaviestinpalveluita tarvitsevat kansalaiset ja yritykset olivat käytännön toiminnassa meille ykkösiä ja toisaalta - juuri ne palvelut olivat toinen ykkönen. Niitähän meiltä haluttiin.

Asiakastarpeet ja asiakkaiden palvelut olivat meille melkolailla sama asia. Palvelukonseptimme oli robotti, tekninen pitkälle automatisoitu kokonaisuus, jonka hoitamiseksi piti hallita verkot ja niiden ympärillä toimiva tietotekniikka. Palvelualustat ja asiakastietojen hallinta. Edellä mainituista syistä meidät koettiin monesti insinööriorganisaatioksi, joka ei taipunut näyttävämmin asiakaslähtöisyyden nimiin vannovien tahtoon.

Asiakkaat kohdattiin kuitenkin monella hyvin tyydyttävällä periaatteessa yksinkertaisella tavalla. Asiakaspalvelumme vastasi ja toimi sujuvasti, kun sinne soitettiin, vaikka toiminta samalla kasvoi räjähdysmäisesti. Toinen tärkeä tapa asiakkaiden kohtaamisessa oli hyvin tuotteistettu yhteistyö matkaviestinkauppiaiden kanssa. Oma, Telen "virallisista arvoista" poikkeava arvomme LUOTTAMUS, tuotti tulosta. Asiakkaamme tulivat useimmiten palveltua samalla, kun he kävivät laitekaupassa.

Ja sitten lopulta asiaan: Kolmas ja tämän postaukseni alkuperäinen aihe: koko tuotantoketjumme palveli asiakasta. Asiakaspalvelu ei ollut asiakaspalvelun tehtävä, vaan kaikkien. Asiakkaan tarpeet liittyivät liiketoimintamme luonteesta johtuen usein teknisiin pulmiin. Kytkimme asiakkaat tilanteen mukaan ihan itelleen insinöörille, joka ei koskaan pitänyt sitä häiriönä, vaan arvokkaana keinona saada palautetta ja oppia. Tällä asenteella mentiin liiketoiminnan johtoa myöten.

Ensimmäinen pointti

Kun arvot ja asenteet toimivat ja näkyvät käytännön tasolla edellä kuvatulla tavalla, seurasi siitä organisaation hierarkiatasojen häipyminen. Herrat ja lattiatason osaajat olivat samaa palveluketjua, josta seurasi innostusta, tehokkuutta, nopeaa oppimista ja ties mitä hyvää. Ja hyvää mieltä. Olen tautini myötä saanut entisiltä matkaviestinnän työntekijöiltä paljon lämpimiä viestejä ja palautetta. Sille on yhteistä se, että harvalle oli töihin tuleminen epämiellyttävää ja että minua eikä muita johtajia tarvinnut pelätä. Uskalsi tehdä omia päätöksiä ja toimia. Epähierargisen toimintatavan ansiota. Tutkijoille tässä olisi paljon selvitettävää.

Mitä tuolla on tekemistä sairaalakokemusteni kanssa? Se, että vasta täällä, nyt Tampereella syöpätautien vuodeosastolla rampana maatessa minulle valkeni, kuinka merkittävistä asioista on kysymys ja kuinka yksinkertaista niiden kunnostaminen on. Täällä lääkäri on se auktoriteetti, johtaja, jonka esimerkki ratkaisee.

Tampere - nämä nyt vaan ovat täällä oivaltaneet jotakin muita paremmin. Henkilökunta ei odota p jäykkänä käytävällä lääkärikiertoa, vaan tekee hommiaan rennosti ja auttaa tohtoria, kun tarvetta on. Referenssini ovat vastaavat hoito-osastot Meilahdessa, Seinäjoella ja Vaasassa. Mitä selkeämmin hierarkia paistaa läpi, sitä huonompi näkyvä ilmapiiri ja ainakin koettu hoidon taso.

Ja toisin päin. Rättiin tarttuminen tarpeen vaatiessa sujuisi varmasti tohtoriltakin. Minut tohtori muljautti sängyltä toiselle aivan sujuvasti, kun sattui olemaan hollilla. Eikä arvovalta kolahtanut ja asiaa juteltiin samalla.

Noinhan me toimimme aikanaan Telen Matkapuhelinpalveluissa, kun rakensimme 90-luvulla maailman parasta mobiilioperaattoria. Harmi, että sen menestys herätti samalla niin mahtavat bisnesintohimot, ettemme kyenneet luomustamme pitämään "hyvien insinöörien" käsissä. Kauppatavaraksi joutuminen koetteli kovasti niitä arvoja, joiden varaan olimme rakentaneet. En osaa enää 15 vuotta Sonerasta lähtöni jälkeen arvioimaan, mikä siellä on tilanne nyt, ruotsalaisten isäntien alaisuudessa. Toivottavasti hyvä.

Toinen pointti

Se toinen oppi, jossa on selvä yhtymäkohta menestyksellisen menneisyyteni ja sairaalassa kokemani välillä. Ulkoistetut tärkeät arvoketjun osat ovat kaikissa tapauksissa paljon merkittävämmässä roolissa, kun sovittujen palvelutasokriteerien ja prosessien nimiin vannovien ulkoistamisfriikkien on mahdollista ymmärtää. Tampereella ruoan tuo ja vie aidot tamperelaiset, jotka ovat ylpeitä kuulumisestaan tähän hienoon porukkaan. Näkyy ja tuntuu ja olisin jo parantunut, jos myeloomani olisi siitä moksis. Kielteinen referenssi on sekuntikellon ajamalla prosessilla ohjattu itänaapurista värvätyltä halpatyövoimalta vaikuttava kielitaidoton täti, joka hökälehtää tarjottimen paikalleen ja häipyy sanaakaan vaihtamatta.

Telessä ulkoistettiin mahtikäskyllä myös Matkaviestiinnän siivoustoimi. Kyllä me jo silloin tajusimme, kuinka tärkeää työtä siivoojat tekivät työyhteisön viihtyvyyden ja tehokkuuden hyväksi, mutta keinomme eivät riittäneet tahtomme puolustamiseksi. Lopputulos näkyi ja tuntui!

Oppi johtajille: miettikää todella huolellisesti, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kaksi esimerkkiäni ns. aputehtävien alueella ovat juuri niitä, joissa valtaa annetaan usein (vain) euroilla ajatteleville. Kunpa heillä riittäisi laskutaitoa myös työssä viihtymisen ja työhyvinvoinnin taloudellisten vaikutusten laajaan huomioon ottamiseen.

Ylimmän johdon asioita nämä ovat.

Painan kohta julkaisunappia sillä riskillä, että kännykällä näpyttämä tekstini vaatisi täydellisen editoinnin. Rivit ja lauseet hakevat joskus itselleen uusia paikkoja aivan omin päin. Osa mahdollisista sotkuista menee tietenkin omaan piikkiini. Yrittäkää silti ymmärtää.

Nokian romahdus

Lupasin palata myöhemmin aiheeseen ”Nokian romahdus”. Nyt on se joskus. Entisenä Nokia Networksilta palkkaa nauttineena johtajana tunnen, etten voi aivan vapaasti revitellä, en ainakaan pilkata, mutta voin aihetta käsitellä. Eipä minulla ole syytäkään pilkata. Luulen, että kaikkia asianosaisia harmittaa muutenkin. Kun en kerran ollut kännykkänokialla, en myöskään voi kaikkea tietää.

Monet näkemykseni ovat peräisin ajalta, jolloin olin Nokian hyvä yhteistyökumppani, asiakas ja niissä rooleissa strateginen sparraaja. Yhteistyön 'evoluutio' meni siten, että 70-luvulla kukaan päätelaitteiden valmistaja ei saanut tehdä mitään, mitä pohjoismainen NMT-työryhmä, 'komitea' ei ollut ensin hyväksynyt spesifikaatioon otettavaksi. Jorma Niemisen johtama Saloran radiopuhelinosasto ja myöhemmin Nokian ja Saloran toimintojen yhdistämisen jälkeen Mobira olivat kyllä ehdotonta maailman kärkeä esittämään uusia innovatiivisia ominaisuuksia puhelimiinsa. Komitea niitä sitten harkitsi ja yleensä meidän suomalaisten jäsenten painostuksesta hyväksyi 'efter att vi först diskuterade'. Käytännössä ruotsalaiset taisivat kysyä kokouksen taukojen aikana Ericssonin kantaa ehdotukseen.

Luova ja aloitteellinen asenne siirtyi Mobiran mukana Nokialle vaikka Niemisen Jori saikin lähteä firmasta. Hän perusti Benefonin, jonka rahkeet eivät aivan kestäneet GSM haasteita. Joitakin innovaatioita sekin näytti maailmalle: Ensimmäiset vaihdettavat värikuoret (NMT) ja kahden sim-kortin GSM.

Myös pelisäännöt muuttuivat, kun GSM:ää ryhdyttiin määrittelemään. GSM kutsui 1987 teollisuuden mukaan määrittelytyöhön, minkä jälkeen nämä saivat vaikuttaa suoraan siihen, mitä spekseihin tuli. Luoville ratkaisuille jätettiin täysi vapaus, kunhan ne eivät rikkoneet määriteltyjä ominaisuuksia. Tämä oli itse asiassa politiikka, jota Suomen PTT, eli tulevan Soneran edeltäjä ajoi jo NMT:hen. Pohjoismaiseen työhön liberalisointia tuli jonkin verran FMK:n kautta. FMK (Framtida Mobila Kommunikationer) oli 1981 käynnistetty pohjoismainen vastine GSM:lle ennen kuin sen työt siirrettiin osaksi GSM-työtä. 

Tässä vaiheessa yhteistyön evoluutio operaattorin ja Nokian välillä muutti operaattorin sanelupolitiikan avoimeksi tietojen vaihdoksi tulevasta. Se hyödytti molempia. Lopullinen vaihe tuli eteen operaattorikilpailun avauduttua. Ei enää jaettukaan strategisia näkemyksiä, koska ne kulkivat kumppanin kautta myös kilpailijalle. Nokia kyllä menestyi ilman operaattorin sparraustakin.

Nokia siis jatkoi Mobiran luovalla asenteella läpi 90-luvun ja saavutti kiistattoman edelläkävijän aseman maailmanlaajuisesti.

Merkille pantavaa on, että useat Nokian innovaatiot liittyivät käyttöliittymään, kuten viimeksi valitun numeron korjaaminen (NMT), Menu-näppäin (GSM) ja helppo SMS-viestien kirjoittaminen (Nokia 9110, GSM).

Ja nyt sitten se syy Nokian kohtalokkaaseen kompurointiin. Olen tämän kyllä jonkinlaisella johdannolla aiemminkin sanonut. 90- luvulla siirryttiin vauhdilla kohti Internet-vetoista televiestintää. Nokia kiinnitti päähuomionsa palveluihin, kuten pitikin, mutta väärällä tavalla.

Sen sijasta, että olisi pysynyt omissa vahvuuksissaan ja panostanut käyttöliittymiin, Nokia hurahti palvelusisältöihin. Taloon hankitun nuoren osaajajoukon fokus oli palvelusisällöissä, peleissä jne.  Sisällön kanssa puuhaaminen olisi pitänyt jättää muille, ja auttaa näitä muita tulemaan verkkoon tarjoamalla hyvä palvelun tuottajien käyttöliittymä. Ennen kaikkea päätelaitesuunnittelussa fokuksen olisi pitänyt olla geneerisessä käyttöliittymässä Internetille tyypillisten palveluiden käyttöä varten. 

Kilpailija Apple toimi viisaasti ja tarjosi uuden hipaisunäyttöihin perustuvan Internet-ajan mobiilin käyttöliittymän kuluttajille ja pitkälle tuotteistetun käyttöliittymän palveluiden tuottajille – maksua vastaan tietenkin. Siten palvelumiljardit jakautuivat reilusti palveluiden tuottajille ja palvelut asiakkaille välittäville. Myös operaattorille jäi siivu asiakastuotoista.

Nokia unohti vahvuutensa eli käyttöliittymäosaamisen, vaikka sille tarjottiin pelastusrengasta ensimmäisenä. Oululaisen MyOrigon 2003 esittelemä protopuhelin oli melko pitkälle sama laite, jonka Steve Jobs esitteli tammikuussa 2007. Nokia oli menestyksensä sokaisema ja ylimielinen, eikä jonkun toisen kehittämä konsepti kelvannut. En osaa arvioida kuitenkaan sitä, mitä roolia Symbian-käyttöjärjestelmä näytteli. Sehän annettiin korvauksetta kaikille, ketkä halusivat, mutta ilmeisesti järjestelmän ominaisuuksiin liittyen se hävisi Androidille ja Applen iOS:lle. Kriittisiä puutteita oli siinä, minkälaisena liittymä esiintyi palveluita kehittäneille. Kun samaan aikaan Nokian asenne ei ollut niille hyvä, ne kehittivät palvelunsa tarjolle mieluummin Applen tai Googlen asiakkaille. Windows on ilmeisesti perinyt saman ongelman.

Yllä oleva ei ole vakavaa historian kirjoitusta, vaan yksi näkemys tutkijoiden selvitettäväksi.

Nyhveröä kilpailupolitiikkaa

Mikähän olisi oikea sana kuvaamaan sitä, kuinka kilpailuviranomaisemme käsittelee isojen mobiili- tai yleisoperaattoreiden ja pienten kiinteän verkon operaattoreiden kilpailua? Nössöä, hampaatonta,... Heikkoa kaiken kaikkiaan.

Isot operaattorit ovat saaneet mellastaa kaikessa rauhassa ja tuhota yli satavuotiaita yhtiöitä, jotka kukin omalla alueellisesti rajoittuneella toiminnallaan ovat keskittyneet siihen, mikä niiden ehdoton vahvuus on: kiinteät verkkoyhteydet ja niiden varaan rakennetut palvelut.

Tiedän, ettei ole fiksua entiseltä toimitusjohtajalta ottaa kantaa entisen työnantajansa asioihin eikä varsinkaan puuttua omistajien keskinäisiin suhteisiin. Tästä päivästä lukien ei noilla käyttäytymisäännöillä ole minun kannaltani merkitystä. Olen itse asiassa tainnut luvata paluuta tapauksen Anvia-Elisa käsittelyyn. Olen mieluummin Anvian asiakas ja huolissani siitä, saanko minä ja naapurini tulevaisuudessa kiinteän verkon liittymiä asuntooni, kuin entinen hyvin käyttäytyvä toimari.

Case Anvia-Elisa

Jo edellisessä kirjoituksessani käsittelin tätä samaa aihetta provosoiduttuani ministeri Kiurun puheista Helsingin pitäjänmäkeläisten kuituosuuskuntatilaisuudessa. Sen jälkeen Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Elisan Anviaan kohdistuneen nurkanvaltauksen vähäisin ehdoin. Elisa on jo yrittänyt käyttää omistajavaltaansa mm. vaatimalla hallituksen puheenjohtajan eroa. Hallitus on aiemmin antanut tukensa puheenjohtajalleen ja eilen hallitus sai täyden tuen valitsijaltaan, eli yhtiön hallintoneuvostolta. Hallintoneuvosto on aikanaan perustettu edustamaan laajasti yhtiön omistajia ja se asettui enemmistöomistajien puolelle ja tulkitsi aivan oikein heidän tahtoansa.

Yli 70% Anvian osakkeista on edelleen laajan eteläpohjalaisen ja pohjalaisen väestön hallussa ja mielestäni he ovat omistajien enemmistö. He tahtovat, että alueella toimii yhtiö, joka keskittyy kiinteän verkon yhteyksien rakentamiseen ja tarjoaa koteihin, verstaisiin ja toimistoihin mobiiliyhteyksien sijasta valokuitua ja muita nopeita kiinteitä yhteyksiä myös siellä, missä Elisan kiinteän verkon kannattavuusrajaa ei saavuteta.

Elisa on tänään uusinut ostotarjouksensa ja maksaa Anvian osakkeista 2000€ kappaleelta. Toivottavasti Anvian omistajat näkevät haudatun koiran. Elisa puhuu näin saatavista palveluista, ihan kuin niitä ei Elisalta saisi jo nyt. Tuhoamalla pienen kilpailijan eivät palvelut parane.

Lisäämällä omistustaan Elisa haluaa varmistaa, että sillä on riittävästi ääniä kevään yhtiökokouksessa, jotta se voisi vaihtaa hallintoneuvostoon omat miehensä. Sitä kautta he saisivat Anvian haltuunsa viimeistään vuoden 2016 yhtiökokouksessa. Kehitystä vastustavat ovat keränneet valtakirjoja, mutta epäilen, ettei niitä saada tarpeeksi Elisan aikeiden pysäyttämiseksi.

Sitä kautta on todennäköisesti käymässä niin, että Anviasta tulee Elisan seuraava uhri. Kilpailuviranomaisemme antaa sen tapahtua, koska kiinteä verkko ja mobiiliverkot ovat eri markkinoita. Tämä höpöhöpö on peräisin Euroopasta, jossa alunperin on toiminut vain sellaisia yhtiöitä, joilla on kaikki televerkot monopolinaan. Näiden vahvaa asemaa on hallittu kilpailun vapautuessa 80- ja 90-luvuilla erityisesti kiinteän verkon säätelyllä, joka voi olla täysin perusteltua. Suomessa on kiinteän verkon yhteyksiä ollut toteuttamassa kymmeniä pieniä alueellisella fokuksella toimivia yhtiöitä, joiden asema on lähes epätoivoinen Euroopan olosuhteita varten laadittujen sääntöjen alla.

Viranomainen, tunnusta mobiilin ja kiinteän välinen kilpailu - ei tarvitse kuin katsoa mobiilioperaattoreiden mainontaa – ja katso mitä on tapahtunut. Mieti, kuinka voitaisiin vielä pelastaa ne kiinteään verkkoon satsaavat toimijat, jotka ovat säilyneet Elisan, Soneran ja DNA:n valtauksilta. Eurooppa ei olisi ”moksis”, jos tässä asiassa toimisimme Suomessa omilla säännöillämme ja kansallista etua ajatellen. Kansallinen etu on se, että on olemassa yhtiöitä, jotka toteuttavat kiinteän verkon yhteyksiä ensisijaisena yhteytenä. Mobiilioperaattoreille mobiiliyhteys on ensisijainen, vaikka niillä olisi ”takataskussaan” myös kiinteä verkko.

Veikkaan, että Anvian pelastamiseksi eivät viranomaisten toimet ehdi, jos ehtivät muidenkaan alueellisten teleyhtiöiden avuksi. Silloin jää jäljelle edellisen kirjoitukseni vinkki. Jos viranomaisemme sattuisivat heräämään sille tosiasialle, että mobiiliverkot ja -yhteydet kilpailevat kiinteän verkon yhteyksien kanssa, he voisivat tarttua ajatukseeni yhtiöiden pilkkomisesta. Se olisi kyllä raju toimenpide, mutta mitäs ovat ensin hidastelleet.

Toisinpäinhän kilpailu ei toimi. Piuha ei kulje mukana autoon eikä kadulle.

Kilpailevien verkkojen liiketoiminnat erotettava toisistaan

Suomi on verkkoyhteyksien takapajula, jos mittarina käytetään nopeita kiinteitä yhteyksiä. Viranomaiset ja poliitikot käyttävät mielellään eri mittaria todistellakseen maailmalle oman työnsä onnistumista. Mobiililaajakaistan käytössä Suomi on edelläkävijöiden joukossa, kuten on ollut aina mobiilipalveluissa.

Erityisesti taajamien laitamilla on alueita, joille kukaan ei edes tarjoa nopeita kiinteitä yhteyksiä. Eilen julkisuuteen annettujen lukujen valossa jopa 65% suomalaisista asuu tällaisilla alueilla.

Hei haloo, haloo, kiinteiden yhteyksien sysiminen on iso ja kauan jatkunut ongelma. Viestintäministeri Kiuru murehti asiaa helsinkiläisen kuituosuuskunnan tiedotustilaisuudessa ihan kuin se olisi tullut yllätyksenä. Olisi kuunnellut asiaan liittyviä viestejä aiemmin ja toiminut. Asiaan on yritetty kiinnittää huomiota mm. Finnet-liiton toimesta. Eikö Kiuru ymmärrä vai onko hän luottanut siihen, kuten ministereillä on tapana, että asia hoituu jotenkin pois, kun sille ei tee mitään.

Tätä ongelmaa ei vaan hoidetakaan virkamiesten vasemmalla kädellä, sillä tarvitaan täydellinen politiikan muutos.

Kiinteiden verkkojen syrjäyttäminen

Tilanne on sen politiikan ansiota tai syytä, näkökulmasta riippuen, jolla mobiilioperaattoreiden on sallittu vapaasti kilpailla paitsi keskenään, mikä on hyvä asia, myös niiden operaattoreiden kanssa, joiden liiketoiminta perustuu kiinteisiin verkkoihin. Tämä on huono asia. Televiestinnän toimialan pelisäännöt on jääräpäisesti pidetty sellaisena, että mobiiliverkot ja kiinteät verkot olisivat eri markkinoita, eivätkä siis kilpailisi keskenään.

Todellisuudessa mobiilioperaattorit tarjoavat mobiililaajakaistaa vaihtoehtona kiinteille yhteyksille, toisin sanoen kilpailevat kiinteitä yhteyksiä tarjoavien operaattoreiden kanssa. Kiinteää verkkoa kaiken kukkuraksi reguloidaan, kuin se olisi monopoli. Jälki on ollut rumaa. Suurin osa kiinteän verkon operaattoreista on jo lyönyt hanskat tiskiin ja hakeutunut itse tai tullut kaapatuksi mobiilioperaattoreiden syliin. Mobiilioperaattori ei tarjoa reuna-alueilla kiinteitä yhteyksiä, vaikka sillä sellaisia olisikin. Mobiiliverkosta saavat sijoittajat rahansa pois nopeammin.

Mobiiliverkot eivät riitä digitalisaation toteuttamiseen

Joku voi ihmetellä, mikä on ongelma. Mokkula riittää yleensä yhteydeksi nettisurfailuun ja pankkiasioiden hoitamiseen. Mokkula- tai kännykkäyhteydellä voi yleensä katsoa videopätkiä vaikkapa Facebookista.

Pärjätäkseen kansojen välisessä tehokkuuskilpailussa myös Suomen pitää edistyksellisempien maiden tavoin digitalisoida suunnilleen kaikki, mikä on digitalisoitavissa ja rakentaa julkiset ja kaupalliset palvelut uudestaan siten, että ne hyödyntävät kaikki digitalisaation suomat mahdollisuudet. Verkkoyhteyksien tarve kasvaa valtavasti. Myös televisio on menossa vauhdilla verkkoon.

Kun kaikki palvelut ovat menossa verkkoon, eivät mobiiliyhteyksien nopeus ja laatu riitä palveluiden luotettavaan toimintaan. Verkkojen käyttö kasvaa valtavasti. Mobiiliyhteyksiä rakennetaan koko ajan lisää, mutta silti niiden kanssa tulee ongelmia. Kilpajuoksu kapasiteetin ja kasvavan käytön välillä on jatkuvaa ja näkyy verkkojen ajoittaisena tukkeutumisena. Kiinteillä verkoilla voidaan turvata yhteyksien riittävä nopeus ja tasainen laatu.

Korpitaipaleiden takana saa valtion tukirahoilla tehtyjä valokuituyhteyksiä ja kaupalliset toimijat toimittavat niitä kerrostalokeskustoihin, mutta jo muutaman kilometrin päässä keskustoista tarjotaan yhteydeksi mobiiliverkkoja ja mokkuloita. Poikkeuksena ovat sellaiset alueet, joilla kiinteistä verkoista vastaa itsenäinen alueellinen operaattori, kuten Anvia Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan seuduilla. Anvialla ei ole mobiiliverkkoa ja kiinteät yhteydet ovat sen ydinliiketoimintaa ja ainoa keino saada asiakas verkkoonsa.

Ei Anviakaan aivan kaikkialle kuituja vedä, kuten muinoin puhelinyhteyksiä. Miksi? Alueelliset yhtiöt kilpailevat kiinteillä yhteyksillä paitsi asiakkaista, myös omistajista. Jos yhtiön omistajat alkavat paeta ja laittaa rahansa nopeammin tuottaviin kohteisiin, kuten mobiiliverkkoihin, ei yhtiöllä ole tulevaisuutta. Myös kiinteiden verkkojen kannattavuudesta on pidettävä huolta.

Liiketoiminnat erotettava

Mitä pitäisi tehdä? Pieni säätö ei enää riitä, koska kiinteän verkon operaattorit ovat jo lähes sukupuutossa. DNA, Elisa ja Sonera ovat kahmineet itselleen markkinoita yhdistämällä alueellisia kiinteän verkon operaattoreita itseensä. Näin tehtyään ne ovat minimoineet kiinteän verkon investoinnit ja pakottaneet asiakkaat tyytymään mobiiliverkkojen yhteyksiin kaikkialla, missä kiinteä verkko olisi liiketoimintana haasteellista.

Jos viranomaiset ja lainsäätäjät oikeasti haluavat saada kunnollisten kiinteiden verkkoyhteyksien rakentamiseen puhtia ja Suomen edistyksellisten digitalisaatioon panostavien maiden joukkoon, on kiinteän verkon ja mobiiliverkkojen liiketoiminnat erotettava toisistaan eri yhtiöiksi.

Erottamalla kiinteän verkon liiketoiminta sen kanssa kilpailevasta mobiiliverkkojen liiketoiminnasta saataisiin jälleen kaikille alueille vähintään yksi sellainen operaattori, jonka liiketoiminta perustuu kiinteisiin verkkoihin. Päinvastoin, kuin mobiilioperaattoreilla, sellaisella olisi motiivi tehdä kiinteitä yhteyksiä myös reuna-alueille.

Kymmentä miljardia vuodessa ei tehdä herrojemme opeilla

En ole yleensä viisastellut aivan ajankohtaisista asioista, mutta tämänpäiväiset (2.3.2015) ”uutiset” - näkevämmät ovat tämän älynneet jo ajat sitten – Suomen todellisesta velkaantumisvauhdista ovat näppäimistön ääreen seisahduttavia. Todellinen julkisen talouden velkaantumisvauhti, siis edellisten hallitusten seuraaville perinnöksi jättämä työmaa, on kymmenen miljardia vuodessa. Vanhan ajattelutavan mukaisesti ja kai se edelleen jossakin määrin on pätevä, elämme lastemme kustannuksella. Teemme velkaa, jonka tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan.

Pankkiherra ja työnantajajärjestöjen herrat sitä kommentoivat sanomalla, että säästöjä pitää tehdä lisää ja yritystoiminnalle pitää antaa lisää verohuojennuksia. Niillä maa pelastuisi. En usko ja yhtälö on sitä paitsi mahdoton. Säästöt ovat jo sinällään vaikeita ja luopumalla lisää verotuloista tehdään hommasta ylivoimainen.

Yrityksiä ei vaivaa rahan puute vaan ideoiden puute! Maailma on pullollaan rahaa ja sitä riittäisi Suomenkin yrityksille, jos ne vain osaisivat kertoa, mitä tuottavaa sillä tekisivät. Nokialla oli aikanaan hyvä tarina, jota olen ollut itsekin punomassa. Sitä kannatti rahoittaa 90-luvun alun lamankin keskellä.

Hallitusherra vasemmistoa edustavasta puolueesta kertoo, että hallituksen toimet ovat juuri sellaisia, mitä tilanteessa tarvitaan ja jatkaa tilastoihin viitaten, että yhteisöveron kertymä on vähän ongelma. Tämä tarkoittaa saman virheen jatkamista, minkä Kataisen porukka teki heti kautensa aluksi. Kyllä tämä tästä, kunhan talous alkaa taas sujumaan ja verokertymät tulevat kuntoon. Näinhän se on, kun tilastoja tuijotetaan.

Hallitus ei kovin paljon puhu niistä toimista, joita tarvitaan, jotta talous alkaisi sujumaan ja joilla tilastot tulisivat siis kuntoon. Silloin on riskinä, että pankki- ja työnantajajärjestön herrojen ääni kuuluu liian vahvasti. Rahaa annetaan löysästi ilman, että yhtään uutta ajatusta siitä, mitä tuotteita, kenelle ja kuinka maailmalle voitaisiin tuottaa ja viedä.

Kyllä nyt pitäisi herrojenkin keskuudesta valita tekemään päätöksiä vain ne, jotka ymmärtävät antaa kaiken voitavansa sen helpottamiseksi, että kunnolliset kauan kantavat ideat saavat elää ja kukoistaa. Sitähän ei etukäteen tiedetä, mitkä ne parhaat ideat ovat. Markkinat sen päättävät, valitettavasti viiveellä.

Mutta siihen herroilla on mahdollisuus vaikuttaa, mikä ilmapiiri maassa vallitsee. Kuunnellaanko ja annetaanko palstatilaa tilastoja tuijottavalle ja uusia verohelpotuksia ruinaaville, vai niille, joilla saattaisi olla sanottavaa tuotteista, oikeasta tuottavasta työstä, palveluista ja vientimarkkinoista. Niillä maa pelastuu.

Tukevat toimenpiteet pitää kohdistaa lupaavimmille toimialoille ja vakavimmin otettaville tekijöille, niemis-jorityypeille (Jorma Nieminen, Nokian mobiiliteollisuuden isä), eikä jakaa verohelpotuksina kaikille.

Pilvestä löytynyttä

Minä uhosin edellisessä tekstissäni jälleen kerran auttavani pelastamaan Suomen. Tosiasiallinen pelastaja on tietenkin vientiteollisuus, jota toivon mukaan on edelleen jäljellä ja jota toivon mukaan syntyy lisää.

Pienimuotoinen todistus vientiteollisuuden tärkeydestä on kilpailevien maakuntakaupunkien Vaasan ja Seinäjoen välillä. Vaasa elää ja kehittyy vientiteollisuudesta hyödyttäen ympäröivää maaseutua, Seinäjoki ympäröivästä maaseudusta näivettäen sitä. Ehkä vähän rumasti pelkistetty, anteeksi kotikaupunki.

Olen jossakin aikaisemmassa tekstissäni puhunut siitä, kuinka Suomi kärsii Nokia-ähkystä. Oireena on innokkaan ja osaavan väen hakeutuminen yli Suomen kantokyvyn menevän Nokian palvelukseen muiden teollisuudenalojen jäädessä vähemmän kurantin osaajakunnan harteille. Suomen munat olivat yhdessä korissa, joka ns. ryssittiin pilalle. Se on oma tarinansa, tai kertojan mukaan joukko omia tarinoita. Minullakin on yksi, jonka kerron toisella kerralla.

Ehkä vähän liioittelin edellä, mutta totta toinen puoli. Jos puoletkin siitä porukasta, jonka Noksu imaisi itselleen 90-luvun vauhdikkaan nousun aikana ja vielä 2000-luvun alun itseriittoisessa menestyksen huumassa olisi kouluttautunut ja hakeutunut uusimaan ja kehittämään metsä- ja metalliteollisuutta, puunjalostusta, kemianteollisuutta, laivanrakennusta ja ennen kaikkea virkistämään näiden vientiponnisteluja, olisi Suomi tällä hetkellä paljon paremmissa asemissa kansainvälisillä markkinoilla.

Suomi on maiden joukossa potentiaalinen luuseri mobiilinokian perässä. Toivottavasti poliitikot ovat heräämässä peliteollisuushuumasta ja antavat tukensa oikeasti suomalaisia työllistävälle teollisuudelle. Sen myötä osaava väkikin siirtyy vähitellen kehittyville uusille aloille. Ei minulla ole ICT-pohjaista peliteollisuutta vastaan yhtään mitään, mutta ei se tule Suomea pelastamaan.

Ugh, Suomi on jälleen puhumalla pelastettu. Nyt siirryn lempiaiheeseeni, nimittäin pienten alueellisten entisten puhelinyhtiöiden pelastamiseen. Olen tehnyt sitä huonolla menestyksellä työkseni vuodesta 2003 lähtien tehtyäni sitä ennen 25 myyräntyötä niiden tuhoamiseksi mobiilivallankumouksen kautta. Se työ onnistui liiankin hyvin.

En vielä käsittele julkisesti meneillään olevaa tapausta Anvia - Elisa, vaikka on minulla siitäkin sanomista. Sen sijaan uusiokäytän puheeni Salon Seudun Puhelimen, SSP:n, 120-vuotisjuhlassa keväällä 2007. Teksti putkahti jostakin kalenteriohjelmani kautta, pilvestä varmaan, sillä tämä Anvian työkoneeni on ollut minulla vasta kesästä 2010.

Mutta olkaapa hyvät. Minusta puhe oli niin hyvä, että haluan sen toistaa teille ja jälkipolville.

--------------------------------------------------------------

Hyvä juhlayleisö

Sain mieluisan tehtävän olla yksi Salon Seudun Puhelimen 120-vuotisjuhlan puhujista.

Koen haastavaksi sen, että puhun juuri ennen menestyvää runoilijaa. Toimiessani Finnet Oyn toimitusjohtajana silloin, kun se vielä yritti tasapainoilla alueellisen lähtökohdan ja valtakunnallisen lähtökohdan välillä, keskustelin verkon kautta Heli Laaksosen kanssa tarkoituksella houkutella hänet puhumaan johonkin tilaisuuteemme. Ajattelin, että Helin valtakunnallinen menestys on osoitus alueellisten lähtökohtien toimivuudesta ja hänet sen vuoksi sopivaksi puhumaan finnetläisille. Heli kertoi olevansa käytettävissä, mutta ei missään tapauksessa suostunut tulemaan Helsinkiin.

Tapaaminen jäi sitten toteutumatta, mutta kiitos SSP:n olemme nyt samassa tilaisuudessa. Epäilen viesteissämme olevan yhteistä: kaikkien ei tarvitse mennä Helsinkiin tullakseen toimeen ja menestyäkseen. Ei tarvitse olla osa isompaa, jos ei halua.

Olen taustaltani pitkän linjan telemies ja ehtinyt tehdä ja nähdä monenlaista. Pisimmän työrupeamani – yli 25 vuotta – olen tehnyt Posti- ja lennätinlaitoksen ja sittemmin Telen ja Soneran palveluksessa, jossa sain olla luomassa merkittävää uutta palvelua ja liiketoimintaa, matkaviestintää. Sen kohdalla voidaan hyvin puhua jopa vallankumouksesta.

Meillä oli visio, matkapuhelin jokaiselle suomalaiselle. Siihen uskoen kehitimme vähän kuin varkain päättäjien selän takana Posti- ja lennätinlaitoksen radiopalveluiden kylkeen menestyvän liiketoiminnan, jota ei alkuun pääsyn jälkeen enää mikään pysäyttänyt.

Toimiva visio on sellainen, joka houkuttelee taakseen paljon toimijoita. Niin meidänkin visiomme teki. Se toteutti itsensä ja siihen uskoneet teollisuusvaikuttajat loivat Suomeen myös maailmanluokan teollisuutta.

Tällaisten puheenvuorojen yhteydessä on hauskaa esittää ennusteita ja visioita. Niistä ei yleensä joudu tekemään myöhemmin tiliä, kuten liiketoiminnan todellisista päätöksistä joutuu. Yritän otsikkoani mukaillen todistaa, että SSP:n ja sen kollegayritysten roolina on olla telepalveluita tarvitsevien ja teknologian välissä, ja että Internetinkin aikakaudella siinä roolissa on mahdollista menestyä myös alueelliset lähtökohdat säilyttäen.

Minulle SSP 120 vuotta voisi tarkoittaa katsomista seuraavalle vuosisadalle. Mikä visio tällaista puoltaisi? Lähdetäänpä haarukoimaan.

Lähestyn tulevaisuutta insinöörille tyypilliseen tapaan teknologian kautta. Näen telepalveluiden tulevaisuuden hyvin vahvasti Internetin tulevaisuutena. TCP/IP protokollaa noudattava yleiskäyttöinen kaikkialle ulottuva verkko on jo osoittautunut niin vahvaksi, että uskon se pysyvän hallitsevana teknologiana pitkään.

Kun puhun televerkosta tai telepalveluista, tarkoitan usein Internetiä ja päinvastoin, vaikka Internetin tieto- ja viihdesisältö usein johtaakin määrittelemään sen toisin. Omaa määrittelyäni puolestaan tukee se kehitys, jossa perinteiset telepalvelut ihmisten välisiä puheluja myöten ovat siirtymässä nettiin.

Esimerkki vieläkin laveammasta Internetin määrittelystä on Erkki Kureniemen näkökulma hänen esitelleessään ihmiskunnan suuria evoluutioharppauksia. Niistä viimeisin on Internetin keksiminen, joka tapahtui 1500-luvulla. Saksalainen Hans Guttenberg keksi menetelmän tiedon rajattomaksi varastoimiseksi, monistamiseksi ja jakamiseksi. Myöhemmin sitä on sähköisin menetelmin paranneltu ja nopeutettu, mutta ihmiskunnan kehityksen kannalta ei mitään valtavan uutta ole tapahtunut.

Vaikka tekninen ratkaisu, tässä tapauksessa Internet, olisi kuinka pitkäaikainen tahansa, sitäkin pysyvämpi asia ovat ihmisten ja yritysten tarpeet. Aina on ollut ja tulee olemaan ihmisiä ja ihmisyhteisöjä - yrityksiä ja vastaavia - ja näiden tarpeita viestiä eri tavoin toisilleen. Eilisen puhelinliittymä on kehittynyt laajakaistaiseksi yhteydeksi Internetiin ja se toimintoineen ja palveluineen on korvaamassa perinteisen televerkon. Sen kätevämpää välinettä hoitaa asioita tehokkaasti on vaikea kuvitella.

Vaikka kehitys Internetin luomiseksi ja valjastamiseksi käyttöön on ollut nopeaa, uskon olevamme vasta kehityksen alussa. On olemassa paljon esimerkkejä aloista, joissa Internetiä ei hyödynnetä juuri lainkaan. Minä uskon esimerkiksi nettiäänestykseen ja haluaisin hoitaa veroasiani verkossa. Vielä niitä lippuja ja lappuja tulee postista ja minun pitää ne kaikki hallita. Mikseivät kaikki ota opiksi suomalaisista pankeista, ja usko suurtakin tietoturvaa edellyttäviä henkilökohtaisia palveluita verkon kautta hoidettavaksi?

Kun on kerran saanut olla tekemässä vallankumousta, ei oikein mikään muu kuin seuraava vallankumous jaksa oikein todella innostaa. Uskon tulevaisuuteen - sitä ei ole peruutettu – ja siihen, että televiestinnässä vallankumoukset jatkuvat. Yksi sen moottoreista on tekninen kehitys sinänsä ja ihmisten tahto hyödyntää ja kokeilla jatkuvasti uutta.

Hidastavana tekijänä on kuten kaikissa vallankumouksissa, vallitsevat käytännöt ja valtarakenteet. ICT-yritykset pitävät kiinni asiakkaistaan ja reviireistään, samoin poliittisin perustein valtaa pitävät. On kuitenkin yksi kehityksen moottori, joka tulee ajamaan näiden ylitse teknistä kehitystä hyödyntäen. Se on globaali talous. Yhteiskunnassa ei ole varaa enää jättää käyttämättä tehokkaimpia mahdollisia menettelytapoja ja välineitä. Tämä koskee Suomea kokonaisuutena ja jokaista sen aluetta erikseen.

Globaalitalouden lait ja tehokkuusvaatimukset pätevät kaikkialla. Niiden on väitetty johtavan toimintaedellytysten ja työpaikkojen keskittymiseen ja siirtymiseen suurten markkinoiden lähelle. Televiestintää koskee kuitenkin paradoksi: samalla kun se on globaalia, se mahdollistaa toiminnan kaikkialla. Tehokkaiden viestintäpalveluiden avulla voidaan asioita hoitaa myös kaukana tavaroiden jättimarkkinoista ja myös pienimuotoinen toiminta voidaan hoitaa tehokkaasti.

Näistä lähtökohdista on lopulta lyhyt matka siihen, mitä lähdin todistelemaan, eli tässä on SSP:lle tarjoamani vision ydin. Tässä aivan paikallisella ja alueellisella tasolla on paljon tekemistä, ennen kuin Internet on valjastettu ja sen mahdollisuudet hyödynnetty. Useimmat alan ihmiset tunnustavatkin jo Internetin ylivoimaisuuden.

Se ajatus löytyy myös Suomen tietoyhteiskuntastrategiasta, jossa puhutaan myös ubiikkiyhteiskunnasta, arjen tietoyhteiskunnasta, jossa kaikki mikä voidaan, hoidetaan verkon kautta. Varsinaiset visiot, uudet näkymät liittyvätkin siihen, mitä uudet välineet ja ubiikki merkitsevät ihmisten ja yhteisöiden toiminnalle. Mitä se merkitsee tavalliselle salolaiselle ja SSP:lle? Miksi pitäisi innostua kehityksestä ja mennä siihen mukaan ja antaa sille vauhtia.

Seuraavaa vallankumousta voisi kutsua vaikka Internetin tuomiseksi lähelle, ihmisten arkeen. Enkä tarkoita jossakin Internetin uumenissa olevien asioiden katselemista kännykällä, vaan läheisten asioiden ja arkisten palveluiden tulemista Internetin sisällöksi. Esimerkiksi mahdollisuus mennä paikallisen tavaratalon hyllyjen väliin katselemaan päivän tarjoukset ja ostokset saattaisi olla osa tarkoittamaani. Lisäämällä vain vähän logistiikkaa ei tästä olisi kuin pieni askel siihen, että voisin koota ostoksenikin valmiiksi kassiin netin kautta - en vain tarkoitusta varten perustetuista nettikaupoista, vaan mistä tahansa vaikkapa salolaisesta kaupasta.

Tai mitä mahdollisuuksia onkaan olemassa terveydenhuollon ja opetustoimen alueella netin hyödyntämiseen.

Arjen tietoyhteiskunnan asiantuntijoita ovat arkeaan elävät ihmiset. Tätä kirjoittaessani minulle tuli nälkä. Kävelen parin kilometrin matkan Järvenpään keskustaan ja vilkaisen ohimennen parin vakioravintolan meininkiä. Tungosta ei ole, mutta jotenkin näyttävät epämukavilta. Ruokalistaa en edes viitsi katsoa. Kävelen kauppaan ja ostan sattumanvaraisesti jotakin, josta voin ehkä valmistaa kotona ruokaa. Poistun maksettuani luottokortilla kassalla. Kävelen takaisin kotiin ja valmistan ruoan: öljyssä paistettuja juureksia, chiliä, kananmuna ja nakkeja.

Arjen tietoyhteiskunnassa edellinen kappale olisi tällainen. Nälän tullessa klikkaan Järvenpään keskustaan ja katson mitä ravintolat tarjoavat. Joku niistä saattaa kiinnostaa ja vilkaisen ravintolan sisälle. Kun se ei kiinnosta, päätän tehdä itse aterian. Menen ruokakaupan sivuille ja vaeltelen virtuaalitodellisuudessa ideoita poimien. Kerään ostoskoriini juureksia, nakkeja ja chiliä. Saan kauppiaalta tarjouksen palapaistista ja vaihdan nakit siihen. Saan ruoan valmistamisesta muutaman vinkin ostoskorini perusteella. Jääkaapissani näyttää olevan kananmunia. Noudan valmiin ostoskassini tehden samalla päiväkävelyn. Samalla ostokset kuittaantuvat maksettavakseni kännykässäni olevan tunnisteen avulla.

Edellinen kuviteltu esimerkki on yksi tuhansista arjen tapahtumista, joissa tietotekniikkaa voidaan hyödyntää uudella tavalla, kunhan sovellukset ja sovellusten tarvitsemat tiedot ja toimintamallit sen mahdollistavat. Vaikka edellisen esimerkin kohdalla voidaankin kysyä, mitä todellista hyötyä tekniikan käytöstä tuli, olen varma, että tuhansien arjen esimerkkien joukosta löytyisi kymmeniä sellaisia, joista olisi todellista hyötyä. Toisaalta kuka sen etukäteen voisi tietää, mitä ominaisuuksia ihmiset arvostaisivat. Kannattaa siis tehdä kuten Internetissä tehdään: kaikkea tarjolle.

Mitä sitten tarvitaan, jotta esimerkkini mukainen toimintamalli voisi toimia? Aiemmissa valtion tietoyhteiskuntastrategioissa on korostettu mm. laajakaistayhteyksien tärkeyttä ja pyritty aktivoimaan toimenpiteitä laajakaistayhteyksien menekin edistämiseksi. Teleoperaattorit ovat kuitenkin olleet se tärkeä elementti, jonka omaehtoisilla toimenpiteillä tietoyhteiskunnan tavoitteet on laajakaistayhteyksien osalta kirkkaasti saavutettu. Ei siinä paljon valtio ja regulaattori olisi voinut enempää auttaa. Päinvastoin, ajattelevat monet.

Kannustankin SSP:tä tarttumaan myös seuraavaan haasteeseen, eli siihen mitä rakennetuilla yhteyksillä oikein tehdään ja nimenomaan alueellisista lähtökohdista. Laajakaistan kautta tulee kyllä valtakunnallista ja globaalia sisältöä kirjallisessa ja kuvallisessa muodossa, katseltavaa, kuunneltavaa, interaktiivista ja yksisuuntaista. Paikallinen sisältö ja palvelut ovat kuitenkin aivan lapsenkengissä.

Keksin toisen omakohtaisen esimerkin. Kun haluan ostaa uuden polkupyörän, löydän Internetistä kymmeniä hyviä vaihtoehtoja, mutten ensimmäistäkään sellaista, jonka voisin käydä hakemassa kotipaikkakuntani Järvenpään kaupasta. Menisi nyt vaikka puhelinyhtiön agentti sinne viemään välineet, jolla kaupan tarjonta olisi paikkakuntalaisten ulottuvilla.

Internetin tulemisesta lähemmäs ihmisiä ja heidän arkeaan todistaa mielestäni myös sellaisten palveluiden räjähdysmäinen kasvu, jossa kansalaiset voivat laittaa Internetiin muiden katseltavaksi videoitaan ja kirjoituksiaan. Kuka tiesi pari vuotta sitten YouTubesta tai blogeista?

Mitä vastaavaa voisi keksiä salolaisten hyödyksi ja huviksi? Vanhemmille pääsy verkon kautta lastensa oppitunneille tai päiväkotiin? Lasten koulunkäynti verkon kautta ja kotitehtävien tekeminen verkkovalvojalle?

Kun verrataan puhelinyhtiöitä ja muiden alojen toimijoita, eräs mielenkiintoisimmista vertailukohdista on lehdistö. Perinteiset paperilehdetkin ovat internetissä ehkä pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä pitää varmuuden vuoksi olla. Sähköisten lehtien käyttö kuitenkin yleistyy vauhdilla, ja mainonta on voimallisesti seuraamassa kehitystä luoden pohjaa myös verkkolehtien taloudelle.

Verkko nähdään kuitenkin usein vain uudenlaisena median jakelukanavana. Mielestäni on kuitenkin käymässä niin, että koko media muuttuu. Tätä todistaa mm. se, että lähes juttuun kuin juttuun voi useissa lehdissä lähettää myös paluupostia, kommentteja, jotka myös julkaistaan. Lehdestä tulee interaktiivinen uutisten ja tarinoiden välittäjä ja keskustelujen promoottori. Kehitys ei kuitenkaan pysähdy tähän.

Helsingin Sanomissa oli jokin päivä sitten artikkeli, johon kirjoittaja oli ammentanut materiaalia lehden keskustelupalstoilta. Artikkelissa annettiin ymmärtää, että kansa on laajasti asiasta jotakin mieltä. Lehdestä tulee siis kansalaisvaikuttamisen kanava, jolla saattaa olla mielenkiintoisia vaikutuksia myös perinteiseen demokraattiseen päätöksentekoon.

Internet siis muuttaa maailmaa, miksei siis Salon Seutuakin – sen omilla toimenpiteillä ja sen hyväksymillä ehdoilla.

Tämä puheenvuoroni oli tarkoitettu tervehdykseksi 120 vuotiaalle yhtiölle. Ymmärrän, että sen perinteinen ansaintamalli on perustunut puhelinverkon yhteyksien rakentamiseen ja sen palveluiden myymiseen, ja että tämä ansainta on ollut hiipumaan päin. Monet vastaavassa asemassa olevat yhtiöt ovat ottaneet tämän kehityksen keskeiseksi tulevaisuuskuvakseen ja päättäneet hakeutua osaksi laajempaa kokonaisuutta turvatakseen tämänhetkisen liiketoiminnan arvon ulosmittaamisen ja siirtymisen osaksi isompaa kokonaisuutta, jonka uskotaan kykenevän paremmin vastaamaan kehityshaasteisiin.

En missään tapauksessa halua väittää, että tämä menettely olisi väärin. Kysymys on vain omistajan arvo- ja roolivalinnasta. Voidaan aivan hyvin valita arvoksi paikallisen päätöksenteon säilyttäminen, ja kenties tinkiä joksikin aikaa yksioikoisen taloudellisen hyödyn tavoittelusta. Vaikka perinteinen liiketoiminta onkin uhattuna, ei se kokonaan katoa. Aina sitä paikallista verkon kanssa touhuamistakin riittää, vaikka sillä ei välttämättä rikkaaksi enää tulekaan.

Puhelinyhteyksien muuttaminen laajakaistayhteyksiksi on hyvä esimerkki entisen puhelinyhtiön luontevasta työstä, jonka puitteissa on mahdollisuus toimia myös uudella ja luovalla tavalla. SSP:n antama esimerkki todistaa tätä. Ja parempien verkkojen rakentaminen myös jatkuu, sillä laajakaistasta pitäisi vielä tehdä 100 megatavun sekuntinopeuksiin yltävä superlaajakaista, jolloin myös televisio voidaan modernisoida Internetaikakaudelle. Digi-TVhän ei sitä tee.

Ja kuten tässä puheenvuorossani olen pyrkinyt todistamaan, myös muuta uuden ajan alueellista ja paikallista toimintaa ja mahdollisuuksia on paljon jäljellä. Menkää ihmisten arkeen ja kehittäkää siihen uuden ajan telepalveluita. Toimikaa ihmisen ja Internetin välissä. Kiitos.

Ryskähommat kunniaan

Suomelle haetaan uusia menestyksen eväitä, kun vanhoista näyttävät tehot hävinneen. Joulun ja uudenvuoden pitkät pyhät ja kovat pakkaset antoivat aikaa muistella vanhoja menestyksen tekijöitä ja yrittää löytää niistä jotakin nykyajan haasteisiin sopivaa. Uskon monien menneisyyden oppien soveltuvan myös tänään ja tulevaisuudessa, vaikka maailma jatkuvasti muuttuukin. Toimin pitkään näköalapaikalla ja joskus avaintoimijana 70-, 80- ja 90-luvuilla, kun edellinen ICT-toimialan ja erityisesti Nokian hyödyntämä menestysaalto luotiin.

Tarjoan seuraavat ajatukseni kaikille, jotka ylipäänsä sattuvat tätä pitkään passiivisena ollutta blogia lukemaan, mutta erityisesti heistä niille, joilla on vielä käytännön keinoja osallistua ja vaikuttaa. No jaa, ehkä jokainen voi vaikuttaa omalla tavallaan. Mitä useammin se on tekemistä, sen parempi. Itse olen joutunut katsomosta huutajien joukkoon. Sain työeläkekortinkin joulun alla. Ja tästä vuodatukseni alkaa:

1. Pitää asennoitua siten, että vain pitkään ja sinnikkäästi töitä tekemällä voi menestyä. Tämä on unohtunut monelta vuosituhannen vaihteessa pyörineen 'tee vähän - puhu paljon - myy nopeasti' -huuman seurauksena. Valitettavasti startupinsa nopeasti rahastavat valtaavat edelleen otsikot. Pitkää menestystarinaa rakentavat ovat tylsää porukkaa, mutta toivottavasti sellaisiakin on. Eipä meistä mobiilivallankumouksen tekijöistäkään paljon puhuttu 70- tai 80-luvuilla, jolloin menestykselle rakennettiin perustat.

2. Jotta olisi joku, jonka puolesta pitkään ja sinnikkäästi töitä tekisi, pidetään instituutiot ja pitkäjänteiset toimijat kunniassa. Annetaan sellaisille mandaatti, aikaa ja resurssit, joita ei heti ensimmäisen huonon kvartaalin jälkeen oteta pois. Aalto-yliopiston kokoaminen on tässä mielessä hyvin perusteltu mutta ei riittävä toimenpide. Yhteiskunnan palveluiden tuottaminen konsernimallilla olisi toinen mainio liike. Muutamalla yrityksellä saattaisi olla mahdollisuuksia olla voimia kokoavia instituutioita. Siitä seuraavaksi.

3. Kokonaisten toimialojen kehittymistä tulee tukea sallimalla ylivoimaiset toimijat. Ymmärrän tässä kohdassa ajatusteni olevan ristiriidassa kilpailulainsäädännön kanssa, mutta kai sitäkin voidaan kehittää. Tuntuu pahalta nähdä, kuinka sääntely- ja valvontaviranomaiset käyvät lakien velvoittamana paikallisesti suurten, mutta jo eurooppalaisessa mittakaavassa lilliputtikokoisten vähänkään jalkaansa menestyksen oven väliin saaneiden yritysten kimppuun. Esimerkkeinä tulevat mieleen perinteiset alueelliset teleyritykset ja vaikkapa Valio, joka on kilpailuviranomaisen hampaissa ryhdyttyään kunnolla kilpailemaan suuremman monikansallisen yrityksen kanssa. Nokia-ilmiötä ei olisi syntynyt, ellei valtion telehallinto PTL – liikelaitos PostiTele – valtionyhtiö Telecom Finland – pörssiyhtiö Sonera olisi muodostanut sellaista vahvaa runkoa, jonka varassa isot toimialamuutokset oli mahdollista tehdä. Se käynnisti ja tuki paitsi Nokia-ilmiön kehittymistä, myös koko yhteiskunnan siirtymistä kohti tietoyhteiskuntaa. Se kehitti teknologiaa ja palveluita ja salli muiden käyttää itseään hyväksi uusien verkkoihin tukeutuvien palveluiden luomisessa. Valitettavasti Sonera ei enää kyennyt pysymään tällaisessa yhteiskuntaa hyödyttävässä roolissa, kun se alkoi hamuta omaksi liiketoiminnakseen kaikkia tietoliikenneverkkoihin perustuvia palveluita, mediaa ja pankkeja myöten. Ylivoimaisen ja luotetun toimijan tulisi pysyä sille luontevassa roolissaan eikä olla mustasukkainen muiden menestyksestä, vaikka se perustuisi tämän luotetun toimijan olemassa oloon ja toimintaan. Sonerassa tehtiin tässä asiassa virhe 2000-lukua lähestyttäessä. Sonera sulki avoimen keskustelun ulkopuolelle paitsi Nokian, joka ei Soneraa itse asiassa enää tarvinnutkaan, myös koko joukon muita luovia toimijoita. Esimerkiksi media ja pankit eivät tulleet omine ideoineen mukaan Soneran mahdollistamaan verkkokeskeiseen kehitykseen, koska Sonera halusi itse olla media ja pankki. Yleisradiolla saattaisi olla eväitä toimia vastaavanlaisena neutraalina runkona media-alan digitalisoitumisessa. Yleisradion pitää sallia ottaa täysi hyöty digitalisoitumisesta ja Internetistä. Sen pitää kuitenkin tarjota luomansa palvelut ja palvelualustat laajasti muiden mediatoimijoiden käyttöön ja näiden pitäisi tukeutua omien räpellystensä sijaan yhteisiin palvelualustoihin. No joo, tiedän astuvani tässä itsenäisten vapaiden mediatoimijoiden varpaille. Auts! Samoin Posti (ent. Itella, ent. Posti) omaa sellaisen luotetun toimijan statuksen, jonka varaan voitaisiin rakentaa menestystä kuljetusten ja jakelun toimialalla. Paperi-, puu- ja metalliteollisuutta en tunne, mutta niillä lienee myös toimijoita, joista voisi tulla toimialakehityksen moottoreita. Valtionhallinnolla on sellaisia tehtäviä, joiden menestyksekäs hoitaminen tarkoittaisi kokonaisten toimialojen kuntoonpanoa. Esimerkkeinä mainitsen tietohallinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen.

4. Voimia yhdistävien visioiden hakeminen ja kommunikointi. Kännykkäilmiön ja Nokian menestyksen takana on yhteiseen visioon ja siitä johdettuihin tavoitteisiin uskovien yhteispeli. Posti- ja telelaitos kehitti järjestelmää ja verkkoja, Salora ja Nokia, myöhemmin Mobira, laitteita verkkoon ja asiakkaille ja matkapuhelinkauppiaat virittivät myymälänsä kohtaamaan kasvavat asiakasmäärät. Visiolla oli hieman eri muotoja riippuen asiayhteydestä, mutta kaikki tukivat muutosta, jonka seurauksena oma henkilökohtainen puhelin on korvannut lähes kokonaan lankapuhelimen. Kahdeksankymmentäluvulla visio ”henkilökohtainen langaton puhelin kaikille” ei ollut itsestään selvää, vaan aluksi pienen ydinjoukon keskenään jakama näkemys. Huomattavaa on se, että visio oli vallankumouksellinen ja sitä vietiin eteenpäin joskus jopa vähän salaa valtaa pitäviltä, heiltä, joille valtavia rahasummia liikuttava langallinen telebisnes toi leivän. Visio oli kuitenkin vahva ja perustui todelliseen uudenlaiseen osaamiseen ja uusien mahdollisuuksien oivaltamiseen. Mutta mobiilivallankumous on nyt tehty. Kysymys kuuluukin, mitä vastaavia visioita olisi nyt? Mitä voitaisiin johtaa esim. Pisa-menestyksestä? Nyt näyttää siltä, että Suomessa sen mahdollisuudet hukataan epäkaupallisten näkökulmien ja hajanaisen kaupallisen silpun sekamelskaksi. Yksityisen yrityksen tavoin toimiva koululaitos hyödyntäisi Pisaa varmasti paljon ahneemmin. Onko niin, että vasta amerikkalaisten mukaantulo tarkoittaisi riittävän voimakkaita toimijoita. Korjaako sadon Microsoft-koulu, Apple-koulu vai Google-koulu? Vanhenevan väestön palvelut muodostavat kokonaisuuden, jossa uusille visioille olisi tilaa. Sillä alueella Suomella on kilpailuetu – vanheneva väestö omasta takaa.

5. Ryskähommien kunnian palauttaminen. Sellaiset ihmiset, joista ei ollut 'nokia-insinööreiksi' työllistyivät ennen vanhaan tehdastyöläisinä, metsureina, siivoojina ja monissa muissa käytännön ammateissa. On paljon ihmisiä, jotka ovat aivan erinomaisia tekijöitä sekä tahtonsa, että taipumustensa puolesta, mutta joille yhteiskunnassa ei helposti löydy paikkaa. Heitä on myös luovuttajien, syrjäytyneiden, joukossa. Annetaan arvo ja markkinamahdollisuuksia niille, jotka haluavat ja jaksavat hoitaa fyysisiä tehtäviä kotitalouksissa, hoivalaitoksissa, rakennusteollisuudessa, maatiloilla, metsätaloudessa ja käsityöammateissa. Kysymys ei ole palkasta vaan arvostuksesta. Puheet biotalouden työllistävistä vaikutuksista pitäisi ottaa tosissaan.

6. Vetäytymisen ja syrjäytymisen vaikeuttaminen ja toimeen tarttumisen helpottaminen. Kyllä ennen piti tehdä edes jotakin työtä elääkseen. Nyt on liian paljon tarjolla sellaista tukea, joka kannustaa katselemaan ympärilleen, muttei tarttumaan mihinkään tai tarttumaan yhteiskunnan tuella ja kannustuksella sellaiseen, esimerkiksi kouluttautumiseen, joka ei johda mihinkään kestävään ja tuottavaan. Syrjäytymistaipumuksen omaavia ei välttämättä saada kiinnostumaankaan insinööriopinnoista, mutta tavallisiin duunarin hommiin heitä voisi saada vähemmälläkin hengen palolla. Yrittäjiä pitäisi kannustaa palkkaamaan uusia työntekijöitä esimerkiksi oppisopimusten kautta. Pienten yritysten pitäisi saada sopia työehdoista hyvin joustavasti.

7. Joustoa työmarkkinoille. Minusta on todella kummallista se, että palkat ja etuisuudet voivat joustaa vain ylöspäin. Yrityksille jää vaikeina aikoina hyvin vähän keinoja joustaa henkilökustannuksissa. YT:stä on tullut synonyymi irtisanomisneuvottelulle, kun idea alunperin lienee ollut yhteistyö vaikeiden tilanteiden hoitamiseksi. Luokaa työmarkkinajärjestöt sellaisia käytäntöjä, joissa työntekijät pääsevät suoraan hyötymään hyvien aikojen hyvistä tuloksista ja mutta jotka sallivat huonoina aikoina säästämisen työvoimakustannuksissa muutenkin kuin irtisanomisten kautta. Käytännössä palkkojen tulisi voida joustaa myös alaspäin esimerkiksi työaikaa rukkaamalla. Näin pidetään yritykset hengissä ja työllisyysluvut kunnossa. Toki tällaiset menetelmät tulee suunnitella siten, ettei niistä tulee omistajille takuukeinoja jatkuvien osinkojen nostamiseen. Myös omistajien pitää huonoina aikoina joustaa ja jättää osingot nostamatta. Olisiko paha laki, joka rajoittaisi osinkojen maksamista yhtiöissä, jotka ovat tuotannollisista tai taloudellisista syistä joutuneet turvautumaan irtisanomisiin?

No niin, kyllä saarnallakin pitää olla joku raja. Ajatukset kulkevat sellaisia ratoja, että jatkakoon muut. En lupaa, että blogini jatkaa elämäänsä, mutta jos luit tänne asti, kiitän mielenkiinnosta. Sellainen kannustaa jatkamaan.