sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pilvestä löytynyttä

Minä uhosin edellisessä tekstissäni jälleen kerran auttavani pelastamaan Suomen. Tosiasiallinen pelastaja on tietenkin vientiteollisuus, jota toivon mukaan on edelleen jäljellä ja jota toivon mukaan syntyy lisää.

Pienimuotoinen todistus vientiteollisuuden tärkeydestä on kilpailevien maakuntakaupunkien Vaasan ja Seinäjoen välillä. Vaasa elää ja kehittyy vientiteollisuudesta hyödyttäen ympäröivää maaseutua, Seinäjoki ympäröivästä maaseudusta näivettäen sitä. Ehkä vähän rumasti pelkistetty, anteeksi kotikaupunki.

Olen jossakin aikaisemmassa tekstissäni puhunut siitä, kuinka Suomi kärsii Nokia-ähkystä. Oireena on innokkaan ja osaavan väen hakeutuminen yli Suomen kantokyvyn menevän Nokian palvelukseen muiden teollisuudenalojen jäädessä vähemmän kurantin osaajakunnan harteille. Suomen munat olivat yhdessä korissa, joka ns. ryssittiin pilalle. Se on oma tarinansa, tai kertojan mukaan joukko omia tarinoita. Minullakin on yksi, jonka kerron toisella kerralla.

Ehkä vähän liioittelin edellä, mutta totta toinen puoli. Jos puoletkin siitä porukasta, jonka Noksu imaisi itselleen 90-luvun vauhdikkaan nousun aikana ja vielä 2000-luvun alun itseriittoisessa menestyksen huumassa olisi kouluttautunut ja hakeutunut uusimaan ja kehittämään metsä- ja metalliteollisuutta, puunjalostusta, kemianteollisuutta, laivanrakennusta ja ennen kaikkea virkistämään näiden vientiponnisteluja, olisi Suomi tällä hetkellä paljon paremmissa asemissa kansainvälisillä markkinoilla.

Suomi on maiden joukossa potentiaalinen luuseri mobiilinokian perässä. Toivottavasti poliitikot ovat heräämässä peliteollisuushuumasta ja antavat tukensa oikeasti suomalaisia työllistävälle teollisuudelle. Sen myötä osaava väkikin siirtyy vähitellen kehittyville uusille aloille. Ei minulla ole ICT-pohjaista peliteollisuutta vastaan yhtään mitään, mutta ei se tule Suomea pelastamaan.

Ugh, Suomi on jälleen puhumalla pelastettu. Nyt siirryn lempiaiheeseeni, nimittäin pienten alueellisten entisten puhelinyhtiöiden pelastamiseen. Olen tehnyt sitä huonolla menestyksellä työkseni vuodesta 2003 lähtien tehtyäni sitä ennen 25 myyräntyötä niiden tuhoamiseksi mobiilivallankumouksen kautta. Se työ onnistui liiankin hyvin.

En vielä käsittele julkisesti meneillään olevaa tapausta Anvia - Elisa, vaikka on minulla siitäkin sanomista. Sen sijaan uusiokäytän puheeni Salon Seudun Puhelimen, SSP:n, 120-vuotisjuhlassa keväällä 2007. Teksti putkahti jostakin kalenteriohjelmani kautta, pilvestä varmaan, sillä tämä Anvian työkoneeni on ollut minulla vasta kesästä 2010.

Mutta olkaapa hyvät. Minusta puhe oli niin hyvä, että haluan sen toistaa teille ja jälkipolville.

--------------------------------------------------------------

Hyvä juhlayleisö

Sain mieluisan tehtävän olla yksi Salon Seudun Puhelimen 120-vuotisjuhlan puhujista.

Koen haastavaksi sen, että puhun juuri ennen menestyvää runoilijaa. Toimiessani Finnet Oyn toimitusjohtajana silloin, kun se vielä yritti tasapainoilla alueellisen lähtökohdan ja valtakunnallisen lähtökohdan välillä, keskustelin verkon kautta Heli Laaksosen kanssa tarkoituksella houkutella hänet puhumaan johonkin tilaisuuteemme. Ajattelin, että Helin valtakunnallinen menestys on osoitus alueellisten lähtökohtien toimivuudesta ja hänet sen vuoksi sopivaksi puhumaan finnetläisille. Heli kertoi olevansa käytettävissä, mutta ei missään tapauksessa suostunut tulemaan Helsinkiin.

Tapaaminen jäi sitten toteutumatta, mutta kiitos SSP:n olemme nyt samassa tilaisuudessa. Epäilen viesteissämme olevan yhteistä: kaikkien ei tarvitse mennä Helsinkiin tullakseen toimeen ja menestyäkseen. Ei tarvitse olla osa isompaa, jos ei halua.

Olen taustaltani pitkän linjan telemies ja ehtinyt tehdä ja nähdä monenlaista. Pisimmän työrupeamani – yli 25 vuotta – olen tehnyt Posti- ja lennätinlaitoksen ja sittemmin Telen ja Soneran palveluksessa, jossa sain olla luomassa merkittävää uutta palvelua ja liiketoimintaa, matkaviestintää. Sen kohdalla voidaan hyvin puhua jopa vallankumouksesta.

Meillä oli visio, matkapuhelin jokaiselle suomalaiselle. Siihen uskoen kehitimme vähän kuin varkain päättäjien selän takana Posti- ja lennätinlaitoksen radiopalveluiden kylkeen menestyvän liiketoiminnan, jota ei alkuun pääsyn jälkeen enää mikään pysäyttänyt.

Toimiva visio on sellainen, joka houkuttelee taakseen paljon toimijoita. Niin meidänkin visiomme teki. Se toteutti itsensä ja siihen uskoneet teollisuusvaikuttajat loivat Suomeen myös maailmanluokan teollisuutta.

Tällaisten puheenvuorojen yhteydessä on hauskaa esittää ennusteita ja visioita. Niistä ei yleensä joudu tekemään myöhemmin tiliä, kuten liiketoiminnan todellisista päätöksistä joutuu. Yritän otsikkoani mukaillen todistaa, että SSP:n ja sen kollegayritysten roolina on olla telepalveluita tarvitsevien ja teknologian välissä, ja että Internetinkin aikakaudella siinä roolissa on mahdollista menestyä myös alueelliset lähtökohdat säilyttäen.

Minulle SSP 120 vuotta voisi tarkoittaa katsomista seuraavalle vuosisadalle. Mikä visio tällaista puoltaisi? Lähdetäänpä haarukoimaan.

Lähestyn tulevaisuutta insinöörille tyypilliseen tapaan teknologian kautta. Näen telepalveluiden tulevaisuuden hyvin vahvasti Internetin tulevaisuutena. TCP/IP protokollaa noudattava yleiskäyttöinen kaikkialle ulottuva verkko on jo osoittautunut niin vahvaksi, että uskon se pysyvän hallitsevana teknologiana pitkään.

Kun puhun televerkosta tai telepalveluista, tarkoitan usein Internetiä ja päinvastoin, vaikka Internetin tieto- ja viihdesisältö usein johtaakin määrittelemään sen toisin. Omaa määrittelyäni puolestaan tukee se kehitys, jossa perinteiset telepalvelut ihmisten välisiä puheluja myöten ovat siirtymässä nettiin.

Esimerkki vieläkin laveammasta Internetin määrittelystä on Erkki Kureniemen näkökulma hänen esitelleessään ihmiskunnan suuria evoluutioharppauksia. Niistä viimeisin on Internetin keksiminen, joka tapahtui 1500-luvulla. Saksalainen Hans Guttenberg keksi menetelmän tiedon rajattomaksi varastoimiseksi, monistamiseksi ja jakamiseksi. Myöhemmin sitä on sähköisin menetelmin paranneltu ja nopeutettu, mutta ihmiskunnan kehityksen kannalta ei mitään valtavan uutta ole tapahtunut.

Vaikka tekninen ratkaisu, tässä tapauksessa Internet, olisi kuinka pitkäaikainen tahansa, sitäkin pysyvämpi asia ovat ihmisten ja yritysten tarpeet. Aina on ollut ja tulee olemaan ihmisiä ja ihmisyhteisöjä - yrityksiä ja vastaavia - ja näiden tarpeita viestiä eri tavoin toisilleen. Eilisen puhelinliittymä on kehittynyt laajakaistaiseksi yhteydeksi Internetiin ja se toimintoineen ja palveluineen on korvaamassa perinteisen televerkon. Sen kätevämpää välinettä hoitaa asioita tehokkaasti on vaikea kuvitella.

Vaikka kehitys Internetin luomiseksi ja valjastamiseksi käyttöön on ollut nopeaa, uskon olevamme vasta kehityksen alussa. On olemassa paljon esimerkkejä aloista, joissa Internetiä ei hyödynnetä juuri lainkaan. Minä uskon esimerkiksi nettiäänestykseen ja haluaisin hoitaa veroasiani verkossa. Vielä niitä lippuja ja lappuja tulee postista ja minun pitää ne kaikki hallita. Mikseivät kaikki ota opiksi suomalaisista pankeista, ja usko suurtakin tietoturvaa edellyttäviä henkilökohtaisia palveluita verkon kautta hoidettavaksi?

Kun on kerran saanut olla tekemässä vallankumousta, ei oikein mikään muu kuin seuraava vallankumous jaksa oikein todella innostaa. Uskon tulevaisuuteen - sitä ei ole peruutettu – ja siihen, että televiestinnässä vallankumoukset jatkuvat. Yksi sen moottoreista on tekninen kehitys sinänsä ja ihmisten tahto hyödyntää ja kokeilla jatkuvasti uutta.

Hidastavana tekijänä on kuten kaikissa vallankumouksissa, vallitsevat käytännöt ja valtarakenteet. ICT-yritykset pitävät kiinni asiakkaistaan ja reviireistään, samoin poliittisin perustein valtaa pitävät. On kuitenkin yksi kehityksen moottori, joka tulee ajamaan näiden ylitse teknistä kehitystä hyödyntäen. Se on globaali talous. Yhteiskunnassa ei ole varaa enää jättää käyttämättä tehokkaimpia mahdollisia menettelytapoja ja välineitä. Tämä koskee Suomea kokonaisuutena ja jokaista sen aluetta erikseen.

Globaalitalouden lait ja tehokkuusvaatimukset pätevät kaikkialla. Niiden on väitetty johtavan toimintaedellytysten ja työpaikkojen keskittymiseen ja siirtymiseen suurten markkinoiden lähelle. Televiestintää koskee kuitenkin paradoksi: samalla kun se on globaalia, se mahdollistaa toiminnan kaikkialla. Tehokkaiden viestintäpalveluiden avulla voidaan asioita hoitaa myös kaukana tavaroiden jättimarkkinoista ja myös pienimuotoinen toiminta voidaan hoitaa tehokkaasti.

Näistä lähtökohdista on lopulta lyhyt matka siihen, mitä lähdin todistelemaan, eli tässä on SSP:lle tarjoamani vision ydin. Tässä aivan paikallisella ja alueellisella tasolla on paljon tekemistä, ennen kuin Internet on valjastettu ja sen mahdollisuudet hyödynnetty. Useimmat alan ihmiset tunnustavatkin jo Internetin ylivoimaisuuden.

Se ajatus löytyy myös Suomen tietoyhteiskuntastrategiasta, jossa puhutaan myös ubiikkiyhteiskunnasta, arjen tietoyhteiskunnasta, jossa kaikki mikä voidaan, hoidetaan verkon kautta. Varsinaiset visiot, uudet näkymät liittyvätkin siihen, mitä uudet välineet ja ubiikki merkitsevät ihmisten ja yhteisöiden toiminnalle. Mitä se merkitsee tavalliselle salolaiselle ja SSP:lle? Miksi pitäisi innostua kehityksestä ja mennä siihen mukaan ja antaa sille vauhtia.

Seuraavaa vallankumousta voisi kutsua vaikka Internetin tuomiseksi lähelle, ihmisten arkeen. Enkä tarkoita jossakin Internetin uumenissa olevien asioiden katselemista kännykällä, vaan läheisten asioiden ja arkisten palveluiden tulemista Internetin sisällöksi. Esimerkiksi mahdollisuus mennä paikallisen tavaratalon hyllyjen väliin katselemaan päivän tarjoukset ja ostokset saattaisi olla osa tarkoittamaani. Lisäämällä vain vähän logistiikkaa ei tästä olisi kuin pieni askel siihen, että voisin koota ostoksenikin valmiiksi kassiin netin kautta - en vain tarkoitusta varten perustetuista nettikaupoista, vaan mistä tahansa vaikkapa salolaisesta kaupasta.

Tai mitä mahdollisuuksia onkaan olemassa terveydenhuollon ja opetustoimen alueella netin hyödyntämiseen.

Arjen tietoyhteiskunnan asiantuntijoita ovat arkeaan elävät ihmiset. Tätä kirjoittaessani minulle tuli nälkä. Kävelen parin kilometrin matkan Järvenpään keskustaan ja vilkaisen ohimennen parin vakioravintolan meininkiä. Tungosta ei ole, mutta jotenkin näyttävät epämukavilta. Ruokalistaa en edes viitsi katsoa. Kävelen kauppaan ja ostan sattumanvaraisesti jotakin, josta voin ehkä valmistaa kotona ruokaa. Poistun maksettuani luottokortilla kassalla. Kävelen takaisin kotiin ja valmistan ruoan: öljyssä paistettuja juureksia, chiliä, kananmuna ja nakkeja.

Arjen tietoyhteiskunnassa edellinen kappale olisi tällainen. Nälän tullessa klikkaan Järvenpään keskustaan ja katson mitä ravintolat tarjoavat. Joku niistä saattaa kiinnostaa ja vilkaisen ravintolan sisälle. Kun se ei kiinnosta, päätän tehdä itse aterian. Menen ruokakaupan sivuille ja vaeltelen virtuaalitodellisuudessa ideoita poimien. Kerään ostoskoriini juureksia, nakkeja ja chiliä. Saan kauppiaalta tarjouksen palapaistista ja vaihdan nakit siihen. Saan ruoan valmistamisesta muutaman vinkin ostoskorini perusteella. Jääkaapissani näyttää olevan kananmunia. Noudan valmiin ostoskassini tehden samalla päiväkävelyn. Samalla ostokset kuittaantuvat maksettavakseni kännykässäni olevan tunnisteen avulla.

Edellinen kuviteltu esimerkki on yksi tuhansista arjen tapahtumista, joissa tietotekniikkaa voidaan hyödyntää uudella tavalla, kunhan sovellukset ja sovellusten tarvitsemat tiedot ja toimintamallit sen mahdollistavat. Vaikka edellisen esimerkin kohdalla voidaankin kysyä, mitä todellista hyötyä tekniikan käytöstä tuli, olen varma, että tuhansien arjen esimerkkien joukosta löytyisi kymmeniä sellaisia, joista olisi todellista hyötyä. Toisaalta kuka sen etukäteen voisi tietää, mitä ominaisuuksia ihmiset arvostaisivat. Kannattaa siis tehdä kuten Internetissä tehdään: kaikkea tarjolle.

Mitä sitten tarvitaan, jotta esimerkkini mukainen toimintamalli voisi toimia? Aiemmissa valtion tietoyhteiskuntastrategioissa on korostettu mm. laajakaistayhteyksien tärkeyttä ja pyritty aktivoimaan toimenpiteitä laajakaistayhteyksien menekin edistämiseksi. Teleoperaattorit ovat kuitenkin olleet se tärkeä elementti, jonka omaehtoisilla toimenpiteillä tietoyhteiskunnan tavoitteet on laajakaistayhteyksien osalta kirkkaasti saavutettu. Ei siinä paljon valtio ja regulaattori olisi voinut enempää auttaa. Päinvastoin, ajattelevat monet.

Kannustankin SSP:tä tarttumaan myös seuraavaan haasteeseen, eli siihen mitä rakennetuilla yhteyksillä oikein tehdään ja nimenomaan alueellisista lähtökohdista. Laajakaistan kautta tulee kyllä valtakunnallista ja globaalia sisältöä kirjallisessa ja kuvallisessa muodossa, katseltavaa, kuunneltavaa, interaktiivista ja yksisuuntaista. Paikallinen sisältö ja palvelut ovat kuitenkin aivan lapsenkengissä.

Keksin toisen omakohtaisen esimerkin. Kun haluan ostaa uuden polkupyörän, löydän Internetistä kymmeniä hyviä vaihtoehtoja, mutten ensimmäistäkään sellaista, jonka voisin käydä hakemassa kotipaikkakuntani Järvenpään kaupasta. Menisi nyt vaikka puhelinyhtiön agentti sinne viemään välineet, jolla kaupan tarjonta olisi paikkakuntalaisten ulottuvilla.

Internetin tulemisesta lähemmäs ihmisiä ja heidän arkeaan todistaa mielestäni myös sellaisten palveluiden räjähdysmäinen kasvu, jossa kansalaiset voivat laittaa Internetiin muiden katseltavaksi videoitaan ja kirjoituksiaan. Kuka tiesi pari vuotta sitten YouTubesta tai blogeista?

Mitä vastaavaa voisi keksiä salolaisten hyödyksi ja huviksi? Vanhemmille pääsy verkon kautta lastensa oppitunneille tai päiväkotiin? Lasten koulunkäynti verkon kautta ja kotitehtävien tekeminen verkkovalvojalle?

Kun verrataan puhelinyhtiöitä ja muiden alojen toimijoita, eräs mielenkiintoisimmista vertailukohdista on lehdistö. Perinteiset paperilehdetkin ovat internetissä ehkä pääsääntöisesti sen vuoksi, että siellä pitää varmuuden vuoksi olla. Sähköisten lehtien käyttö kuitenkin yleistyy vauhdilla, ja mainonta on voimallisesti seuraamassa kehitystä luoden pohjaa myös verkkolehtien taloudelle.

Verkko nähdään kuitenkin usein vain uudenlaisena median jakelukanavana. Mielestäni on kuitenkin käymässä niin, että koko media muuttuu. Tätä todistaa mm. se, että lähes juttuun kuin juttuun voi useissa lehdissä lähettää myös paluupostia, kommentteja, jotka myös julkaistaan. Lehdestä tulee interaktiivinen uutisten ja tarinoiden välittäjä ja keskustelujen promoottori. Kehitys ei kuitenkaan pysähdy tähän.

Helsingin Sanomissa oli jokin päivä sitten artikkeli, johon kirjoittaja oli ammentanut materiaalia lehden keskustelupalstoilta. Artikkelissa annettiin ymmärtää, että kansa on laajasti asiasta jotakin mieltä. Lehdestä tulee siis kansalaisvaikuttamisen kanava, jolla saattaa olla mielenkiintoisia vaikutuksia myös perinteiseen demokraattiseen päätöksentekoon.

Internet siis muuttaa maailmaa, miksei siis Salon Seutuakin – sen omilla toimenpiteillä ja sen hyväksymillä ehdoilla.

Tämä puheenvuoroni oli tarkoitettu tervehdykseksi 120 vuotiaalle yhtiölle. Ymmärrän, että sen perinteinen ansaintamalli on perustunut puhelinverkon yhteyksien rakentamiseen ja sen palveluiden myymiseen, ja että tämä ansainta on ollut hiipumaan päin. Monet vastaavassa asemassa olevat yhtiöt ovat ottaneet tämän kehityksen keskeiseksi tulevaisuuskuvakseen ja päättäneet hakeutua osaksi laajempaa kokonaisuutta turvatakseen tämänhetkisen liiketoiminnan arvon ulosmittaamisen ja siirtymisen osaksi isompaa kokonaisuutta, jonka uskotaan kykenevän paremmin vastaamaan kehityshaasteisiin.

En missään tapauksessa halua väittää, että tämä menettely olisi väärin. Kysymys on vain omistajan arvo- ja roolivalinnasta. Voidaan aivan hyvin valita arvoksi paikallisen päätöksenteon säilyttäminen, ja kenties tinkiä joksikin aikaa yksioikoisen taloudellisen hyödyn tavoittelusta. Vaikka perinteinen liiketoiminta onkin uhattuna, ei se kokonaan katoa. Aina sitä paikallista verkon kanssa touhuamistakin riittää, vaikka sillä ei välttämättä rikkaaksi enää tulekaan.

Puhelinyhteyksien muuttaminen laajakaistayhteyksiksi on hyvä esimerkki entisen puhelinyhtiön luontevasta työstä, jonka puitteissa on mahdollisuus toimia myös uudella ja luovalla tavalla. SSP:n antama esimerkki todistaa tätä. Ja parempien verkkojen rakentaminen myös jatkuu, sillä laajakaistasta pitäisi vielä tehdä 100 megatavun sekuntinopeuksiin yltävä superlaajakaista, jolloin myös televisio voidaan modernisoida Internetaikakaudelle. Digi-TVhän ei sitä tee.

Ja kuten tässä puheenvuorossani olen pyrkinyt todistamaan, myös muuta uuden ajan alueellista ja paikallista toimintaa ja mahdollisuuksia on paljon jäljellä. Menkää ihmisten arkeen ja kehittäkää siihen uuden ajan telepalveluita. Toimikaa ihmisen ja Internetin välissä. Kiitos.

Ei kommentteja: