keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Altistaminen sattumalle

Joskus tulee miettineeksi, minkä vuoksi ihmiset edelleen ensisijaisesti matkustavat kokouksiin ja tapaamaan toisiaan, vaikka heidän toisilleen antamansa informaation voisi kätevästi siirtää teleteitse. Useimmiten se olisi tehokkaampi, nopeampi ja edullisempi tapa.

Kirjoitan tätäkin juttua 177 km/h kiitävässä junassa matkalla kohti tapaamisia. Enkä todellakaan matkusta sen vuoksi, että minulla olisi mukanani tavaraa, jonka kuljettaminen olisi vastuullani.

Ainoat välittömästi mieleeni tulevat asiat, joita televiestintä ei voisi välittää, ovat tavaroiden kuljettamisen ohella eräät ihmisen fyysiset elementit. En istu junassa myöskään niiden vuoksi. En ole matkalla lisääntyäkseni enkä viedäkseni tuoksuni - kenties hajuni - muiden riesaksi.

Minulla on kolmen seuraavan päivän aikana ainakin viisi erilaista tämän saman junamatkan mahdollistamaa tapaamista pääkaupunkiseudulla. Todennäköisesti jokaiseen niistä on joku pätevä syy, jonka vuoksi olen junassa, enkä Seinäjoella virittelemässä yhteysvälineitäni.

Kaksi ensimmäistä tapaamista kytkeytyvät toisiinsa. Kun toisen vuoksi kuitenkin olen liikkeellä, se toinenkin onnistuu. Ensimmäinen tilaisuus on vuosittainen suuri viestintäalan kokoontuminen, jonka yhteydessä on paitsi hyvin verkkoonkin sopivia esitelmiä ja puheita, mielenkiintoinen paneelikeskustelu. Sellainenkin voisi onnistua verkoitse, mutta jotenkin uskon paikalla olemisen itselleni paremmaksi. Keskustelijat ja yleisö muodostavat kokonaisuuden, jonka ilmapiiri ja tunnelmat välittyvät vain niille, jotka ovat läsnä. En tiedä mitä menettäisin, jos en olisi mukana. Todennäköisesti en mitään kovin merkittävää, mutta kun ei sitä koskaan tiedä... Olemalla itse muiden nähtävänä jätän samalla heille merkin itsestäni. Jospa joku nykäisisi hihasta tai ottaisi yhteyttä jonkun merkityksellisen asian vuoksi, koska näki minut... Näin on joskus käynytkin.

Kun vähän mietin tuota edellistä ja niitä muita tapaamisiani, löydän yhden yhteisen nimittäjän kaikille. Se on sattuma tai pikemminkin mahdollisuuden antaminen sattumalle. Sattuman määrittely on sellainen, ettei sitä voi ennakolta suunnitella ja sopia. Sattumalle voi antaa paremmat tai huonommat edellytykset, mutta koskaan sitä ei voi täysin hallita. Olemalla vuorovaikutuksessa ennalta arvaamattomien muuttujien, muiden ihmisten kanssa, voi lopputulos olla yllättävä. Siitä voi olla hyötyä heti, tai se voi vaikuttaa johonkin myöhemmin. Menemällä mukaan tilaisuuksiin, altistuu tapaamaan ihmisiä, joita ei koskaan voi suunnitella tai ennakoida tapaavansa. Ja se voi johtaa mihin tahansa.

Johtaessani Nokian maailmanlaajuista tulosyksikköä, pidin itsestään selvänä sitä, että eri maanosiin hajaantunut johtoryhmäni kokoontui kuukausikokouksiinsa nimenomaan verkon kautta. Kokemukset olivat erittäin positiivisia. Kokoukset olivat yleensä ennalta hyvin suunniteltuja tiettyjen asioiden käsittelemiseksi ja sopimiseksi. Hyvin harvoin niissä antauduttiin luovaan keskusteluun yllättävien tulosten mahdollistamiseksi. Sellaisia keskusteluja varten järjestettiin aivan omat tilaisuutensa. Pari kertaa vuodessa kokoonnuimme kaikki yhteen paikkaan, jossa agenda ei ollut tiettyjen ennalta suunniteltujen asioiden käsitteleminen, vaan nimenomaan toisin päin. Pyrittiin löytämään uusia asioita ja näkökulmia, toki oman liiketoimintamme puitteissa. Kyllä ne puitteetkin joskus kyseenalaistettiin.

Tässä jutussa on johtopäätösten aika, sillä juna lähestyy päämäärää. Etätyö ja teleteitse tapahtuva yhteydenpito ovat useassa tapauksessa välttämättömyyksiä ja joka tapauksessa niiden avulla on mahdollista järjestää tehokkaita vuorovaikutustilanteita asioiden käsittelemiseksi ja viemiseksi eteenpäin. Televiestinnän ehdoton etu on myös, että sen avulla on mahdollista löyhentää ajan kahleita. Kun yhden sopii vastata viestiisi illalla ja toisen aamulla, voit tehdä johtopäätökset ja yhteenvedon vaikka seuraavana iltana. Huonompi tapa hoitaa asia olisi odottaa sopivaa hetkeä, jolloin kaikki ehtisivät samaan neukkariin. Monet toimivat ilman pätevää syytä juuri niin.

Pätevä syy? Kävisikö paremman mahdollisuuden antaminen sattumalle? Mahtoikohan Darwin pohtia tätä samaa asiaa, sillä siinä on kyseessä evoluutioteorian sovellutus. Vain, jos tietoverkot altistuvat tietoisesti sattumalle ja ottavat luovuuden asiakseen, voimme lopettaa pendelöinnin toistemme tykö.

Pendolino saapuu Pasilaan.

3 kommenttia:

Esko kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Esko kirjoitti...

Tämä sattumatekijä eli "serendipity factor" toimii, kun tapaamiset ovat tarpeeksi harvassa ja naamat vaihtuvat. Siksi kannattaa tehdä vaikkapa suunittelemattomia matkoja uusiin paikkoihin ja tavata outoja ihmisiä.

Ja parhaat keksinnöt syntyvät laiskuudesta (miksi raataa, kun asian voi tehdä helpomminkin).

Ajattelija kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Jonkin verran myös kokemusta noista teletapaamisista. Muistan kun tulin nykyiseen työpaikkaani ensimmäisen kerran oppipojaksi, ja minut istutettiin pieneen neukkariin saman tien pohjoismaiseen videokonferenssiin mukaan. :-) Istuin tikkujähmeänä ja taisin saada suustani yhden "Hello":n sen kokouksen aikana. Kokemus oli ensimmäisellä kerralla siis "shokki". Efekti on sama kuin minkä saa aikaiseksi normaalin kameran suuntaaminen yllättäen henkilöön; luonnollisuus muuttuu. Vain harvat jatkavat olemistaan kamerasta välittämättä. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen videokonferensseihin tottui, ja niistä tuli rutiinia, varsin luonnollisen tuntuisia.

Uskon että video tulee vielä voimakkaasti mukaan, sekä live-lähetyksinä (kokouksina) että opetustarkoituksissa. Esimerkiksi lastentarvikkeiden kokoamisessa ja konfiguroinnissa joskus niin haluaisi videon sen sijaan että lukee 4-5 sivuista manuaalia ja yrittää selvitellä miten se ruuvi A liitetään kohtaan C ja sen jälkeen B taivutetaan D:n takaa E:hen. Viimeksi kun vaimon kanssa kasattiin tällaista aparaatti, päädyttiin katselemaan Youtubesta jonkun kuvaamaa opetusvideota! :)