tiistai 6. lokakuuta 2009

Tekeekö Nokiakaan kaiken oikein?

Ps2. Jos joku vielä osuu tänne, kannattaa vilkaista myös kommentit jutun pohjalla. Juttuni herätti tavanomaista enemmän keskustelua, joten se täytti tehtävänsä. Minä kuuluun niihin, jotka uskovat elektroniikan, sulautettujen ohjelmistojen, designin ja ennen kaikkea palveluiden käyttämisen mahdollistavien välineiden ja ohjelmistojen voimaan. Itse palvelut ja sisällöt tuppaavat olemaan joko maksuttomia tai niitä toimittaa ne, jotka toimittavat palveluita myös vanhoin menetelmin - pankkipalvelut, media jne... Uskon myös siihen, että palveluista riippumaton väline on parempi, kuin sellainen, jonka kautta saa vain kyseiseen välineeseen integroidut palvelut. Mutta ei maailma ole mustavalkoinen ja se on poikkeuksia täynnä. Toivottavasti Nokia pysyy edelläkävijänä valtavirrassa, eikä sorru poikkeuksiin.

Ps. Pakko kommentoida omaa tekstiäni saamani palautteen vuoksi. En tietenkään ottanut huomioon sitä, että asiasta nousee keskustelua lehtien palstoilla asti ja lehtien otsikot revittävät asiaa pidemmälle kuin tarkoitin. Ikävistä lauseistani huolimatta vilpitön haluni on auttaa Nokiaa löytämään sellainen tapa kehittää internet-aikaan sopivaa toimintaa, että voimme taas kaikki Nokian ystävät olla iloisia menestyksestä. Uskon Nokian olevan todella hyvä niissä teknologioissa, joilla tehdään tarpeelliset laitteet, mutta omat kokemukseni sen palveluista ovat vielä huonot. Nokialla on tahtoa ja päättäväisyyttä tulla johtavaksi toimijaksi Internetissä, mutta se onnistuu vain, jos käyttäjän ensimmäiset kokemukset tukevat sitä. Siinä Nokialla on parantamista.

Älkääkä nyt lynkatko minua sen vuoksi, että potkin maailman parasta matkapuhelinten valmistajaa parempaan suoritukseen.

Matti

------------------------------------------

Otin edellisessä jutussani kantaa Soneran tekemisiin, vaikka ei pitäisi. Vielä vähemmän minun kuuluisi kommentoida Nokiaa, mutta nyt on tällainen ’sanonpa kuitenkin’ kausi meneillään. Ja takuulla kirjoitan hyvässä tarkoituksessa ja toivon, että olisin kritiikkini osalta väärässä.

Nokia on vuosia puhunut siitä, kuinka siitä tulee merkittävä toimija Internetin palveluissa. Minusta se on hyvin kyseenalainen linjaus. Nokia haastaa Googlea myöten monia sellaisia toimijoita, jotka jo ovat luoneet itselleen vahvan aseman netissä ja lisäksi koko sen flooran, joka netin hyödyntämiseksi kukoistaa. Netin menestyjät ovat paljon ketterämpiä toimimaan ja tuottamaan uusia asioita Internetin ehdoilla ja lisäksi ne ovat riippumattomia laitetoimittajista. Googlen palvelut pelaavat minkä tahansa puhelimen kautta.

Rikkomalla omaa fokustaan Nokia antaa tilaa Samsungille, Applelle ja ties kenelle. Ne nakertavat itselleen markkinaosuuksia perinteisillä Nokian aseilla, uusilla innovatiivisilla laitteilla. Niiden kautta voi puolestaan käyttää mitä tahansa netistä löytyvää palvelua. Nokia on jo menettänyt asemansa matkaviestimien edelläkävijänä. Markkinajohtajuus sillä lienee edelleen, ja toivon olevani väärässä pelätessäni senkin aseman horjuvan.

Mistä minä saan pontta kirjoittaa tätä? Seuraan jonkin verran markkinakehitystä ja kaikki ovat tietoisia Nokian vaikeuksista USA:ssa ja Samsung kuuluu päihittävän sen Venäjällä. Jotain nämäkin kertovat. Mitä enemmän kännykät ovat osa Internetiä, sitä merkitsevämpi on menestyminen USA:ssa. Huonoa menestystä ei voi kuitata sillä, etteivät jenkit ymmärrä hyvän päälle.

Vielä enemmän saan energiaa sanojeni taakse yrittämällä tulla mukaan Nokian strategiaan. Olen yrittänyt ottaa OVI-palvelua käyttööni suurimpana motiivinani se, että tarvitsen vakaan itselläni ikuisesti pysyvän laajakaistoihin ja operaattoreihin sitomattoman sähköpostin. Ajattelin, että Nokia toimijana ja sähköposti sen @ovi.com –domainissa voisi olla parempi valinta kuin gmail tai laajakaistaoperaattoreiden @24 tai @netikka.

Olen onnistunut rekisteröitymään, mutta en käyttämään palvelua. Tietokoneella minä pääsen sisään, mutta kännykkäni ilmoittaa jostakin serveriongelmasta. Sähköpostiosoitteeksi OVI tarjoaa käyttäjätunnuksestani serverin minulle vääntämää versiota, enkä osaa sitä muuksi muuttaa. Jostakin linkistä pääsin avaamaan itselleni uuden haluamani sähköpostiosoitteen, mutta en enää kykene toistamaan sisäänpääsyä siihen sähköpostiin. Nokian serverin minulle allokoimaan mailiin onnistun pääsemään, mutta sitä osoitetta en halua käyttää. Enkä jaksa enää painia asian kanssa.

Lähetin kysymyksen OVI:n kännykkäherjasta, enkä saa vastausta. Käyttövinkkitekstareita tulee kyllä, joten Nokia on minut noteerannut. Olen lukenut OVI:n ja Nokian sivuilta muiden käyttäjien kirjoittamia ongelma-ratkaisu-keskusteluja, mutta en löydä ratkaisua omaan ongelmaani. Joku voi väittää, että Nokia osaa, kaikki tieto löytyy sen sivuilta ja minä olen se, joka ei osaa. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa käyttööni koko joukkoa g-palveluita ja aktivoida itselleni ja puolisolleni laajakaistaoperaattorin sähköpostit, mutta Nokian kanssa tulee koko ajan vastaan pettymyksiä. Näissä asioissa olen maallikko, tavallinen testiasiakas. Testin tuloksena Nokia saa palvelutoimijana arvosanan 5 perinteisellä 4-10 kouluasteikolla. Parjatut operaattoritkin palvelevat asiakkaitaan paremmin. Jos meinaa profiloitua palvelufirmaksi, eivät sekavat nettisivut riitä, vaan kysyminen pitää tehdä helpoksi ja jokaiselle pitää vastata.

Armeijan johtajakoulutuksesta on jäänyt mieleeni yksi asia. Jos käsky ei mene perille, on vika aina käskyn antajassa. Se soveltuu tähänkin. Se on Nokian vika jos minä en osaa valjastaa käyttööni sen tarjoamia palveluita. Tekisitte vaan edelläkävijäkännyköitä ja tukisitte laitteidenne ominaisuuksilla kaikkien muiden tarjoamien palveluiden käyttämistä. Jos tekee mieli harjoitella Internet-toimijaa, kätkeytykää jonkun salanimen taakse, ettei mene maine myös kännykkävalmistajana. Vähän kuin Sonera teki nimimerkillään ZED. Se tosin töpeksi sitten muutenkin.

Nokia yrittää uudistua yritysostoin. Miksi sen piti mennä ostamaan hirvittävän kallis digikarttafirma, kun asiakkaat voivat ilmaiseksi ladata parempia karttoja ja toimivampia navigointiohjelmia? Nyt se kuuluu ostaneen matkailuaiheisen yhteisöpalvelun entisiltä työntekijöiltään. Vaikuttaa kaveripiirin vedätykseltä. Ostoksen kuvitellut hyödyt menevät menojaan, kun porukka kävelee ulos tai joku uusi innovatiivinen yhteisöilmiö tekee samat asiat ja paljon enemmän. Sitähän netissä tapahtuu koko ajan.

8 kommenttia:

Timo Argillander kirjoitti...

Hyvää analyysiä - ja minäkin toki toivon, että olisit väärässä... Komppaan silti: muistan lukeneeni noin vuosi sitten Kallasvuon haastattelukommentin, että "jokaisen nokian työntekijän pitää opetetella myös itse käyttämään uusia [Nokian] palveluita". Hetkinen, opetella?

Silicon Vallilasta kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että suuren talon on vaikeaa toimia samoilla säännöillä kuin ketterien pikkutoimijoiden. Kasvu kuitenkin on palveluissa ja monet asiakkaat varmasti ovat valmiit ostamaan ne raudan kanssa yhdessä paketissa. Tässä on Nokian rako ja strategia sitä myöten raiteillaan. Lupaavat pikkupuljut kannattaa korjata ajoissa kuljeksimasta ja olennaiset osat ostaa sitten vaikka vähän isommalla rahalla. Esim. kolmansien karttojen integroiminen omaan palveluun voi tulla kilpailijoille aikaa myöten kalliiksi ja vaikeaksi.

http://www.pcworld.com/businesscenter/blogs/stub/172951/apple_and_google_breaking_up_over_iphone_maps.html

Anonyymi kirjoitti...

Sisansa asiallista tekstia, vaikkei mitaan uutta: Strategian heikkous on ollut pitkaan tiedossa.

Nokian pitaisi tehda maailman paras puhelin, irrottaa palvelutoiminnat emo-nokiasta ja vaihtaa toimitushjohtajaa ja johtoryhmaa.

Nokian kartat ovat talla hetkella niin heikosti yhdistetty muuhun internet-sisaltoon, ettei niista ole mitaan arvoa kenellekaan

Lauri Rosendahl kirjoitti...

Hyvä juttu Matti, mutta olen kanssasi eri mieltä. Alaa ammatikseen seuranneena olen pitkään, jo 10 vuotta, ollut sitä mieltä, että päätelaitteet, ne puhelimet, kehittyvät kohti "thin client" -konseptia myös ns. älypuhelinten osalta.
Kuten PC, myös matkapuhelin on kohta "vain" ikkuna internetissä oleviin palveluihin ja siksi arvonmuodostus siirtyy asteittain verkon palveluihin ja pois "hardiksesta, joka bulkkiutuu".

Kun tästä paasasin analyytikkona Nokialle 1990-luvun lopulla ja 2000 -luvun alussa, minua katsottiin kuin halpaa makkaraa. Mutta ajat muuttuvat.

Mielestäni Nokia tekee nyt strategisesti oikeita asiota, turhan myöhään tietysti, mutta kuitenkin. Se, että käytännön toteutus tökkii nolostuttavalla tavalla (myös se sikakallis Navteq)tässä vaiheessa ei vielä ole riittävä syy sanoa, että strategia sinänsä on väärä. Toteutus vain ontuu.

Uskon itse, että strategia on oikea, sitä pitää ainakin yrittää, jos siis haluaa hallita arvoketjun arvokkainta osaa. Toivon, että onnistuvat siinä.

Petja Jäppinen kirjoitti...

Syntyi luuppi, kun täällä ollut kirjoitus sai minut lukemaan uudelleen Sari Baldaufin julkaisun Elinvoiman lähteet sivustolla, http://www.elinvoimanlahteet.fi/elinvoiman-lahteille joka sitten sai taas ajattelemaan tätä kirjoituta ja...
Olisiko niin, että Nokian tausta ja johdon kekkoslovakkialaiset juuret tulevat olemaan sen kompastuskiviä?
Jos keskusjohtoinen imperialismi saa aikaan sotatalousilmiön, josta syystä luovuus ja tuottavuus joutuvat sivuraiteille?

Mitä opittavaa Nokialla on Afghanistanista?

Anonyymi kirjoitti...

Olen päivittäin tekemisissä Nokian työntekijöiden kanssa, enkä ole vielä tavannut yhtäkään joka käyttäisi Ovea. Kaikilla on koneillaan ikivanhat PC-suitet jolla saavat synkronoitua puhelimensa PC:n kanssa. Mistähän se kertoo?

Unknown kirjoitti...

Toista oli ennenvanhaan, kun Nokialta tuli 6310i ja vielakin simppelimpia puhelimia, joita saattoi kayttaa jopa rikkinaisella naytolla (kokeiltu). Nyt ainoa toimiva hiukan kehittyneempi stabiili (!) yhdistelma on E70 ja PC-Suite. Kylla siina meni monta vuotta ennen kuin ensimmainenkaan PC-Suite alkoi toimia. Muutama harva Kunnolla toimiva tuote olisi juhlaa (Applella on tasan yksi) verrattuna isoon joukkoon liian monimutkaisia vempeleita, joita ei edes viitsi paivittaa, kun useimmat toiminnot ovat turhia tai mahdottomia loytaa.
Meilta kayttajilta (ei insinooreilta) voisi joskus vaihteeksi kysaista etta mita me tarvitsemme. Taskulammpu ainakin minusta on oivallinen toiminto, siis jos sille olisi oma katkaisin.
Back to the basics, please!

Unknown kirjoitti...

Analyysi verkossa olevien palveluiden keskeisestä asemasta on varmasti oikea. Silti päätelaitteelta vaaditaan jatkossa kymmenen... ei vaan sata kertaan enemmän: "taipuisuutta", tukea, ja helppokäyttöiyyttä pääsyksi palveluihin. Ja tietysti sitä perustaa eli kirkasta ja kuuluvaa puhetta ja oikeaa videopuhelua.
Banaalimmin tuhat kertaa enemmän prosessorikapasiteettia ja pohjatonta akkua.