Neekerit lumihangessa

Anteeksi tuo otsikossa oleva N-sana. Sen merkitys ei minulle ole tummaihoisia afrikkalaistaustaisia ihmisiä alentava. Se ilmaisee yksilöimätöntä poikkeamista enemmistöstä samalla tavalla, kuin kaunotar, herrasmies tai maalainen. Maalaisia kutsutaan maalla etu-, suku- tai lempinimillään, mutta kaupungissa heistä tulee vain maalaisia. Kaunotarkin on sitä vain silloin, kun erottuu joukosta ja herrasmiehet ovat kuulemma harvinaisia. Länsimaisista tulee Kiinassa pitkäneniä, mikä ei ainakaan minua koskaan siellä käydessäni haitannut.

Seinäjoen etäasumukseeni jakaa ilmaisjakelupostia pari niin tummaa ihmistä, että pimeässä heistä ei juuri erota muuta kuin anorakin aukosta pilkistävät silmät ja valkoiset hampaat. Olen syksyn edetessä tuntenut voimakasta myötätuntoa heitä kohtaan. Olen yrittänyt osoittaa sen avaamalla kerrostalon ulko-ovet ja käyttäytymällä heidät kohdatessani niin luonnollisesti kuin vain suinkin osaan. Eli en ole paljon pyrkinyt juttelemaan, mutta omalla olemuksellani olen toivottanut heidät ja heitä työllistävän mainospostin tervetulleeksi. Olen sanonut päivää ja hymyillyt, kuten äitini opetti asiaansa hoitaville vieraille tekemään.

Toissapäivänä tulevan lumimyrskyn jo haamuillessa maisemia todistin taas nuorten vierastyöläisten ponnistuksia. Heillä on työvälineinään aivan liian pienet polkupyörät. Onneksi he ovat hoikkia ja kykenevät mukautumaan välineeseen, vaikka polvet ohjaustankoa hipoen. Veikkaan, että liukkaat kelit ovat heille uutta. Toinen nuorista, tyttö, ei uskaltanut lainkaan ajaa lumisissa kohdissa. Hän seisoi välillä hajareisin pyöränsä päällä todennäköisesti uupumuksen ja epäuskon tunteita kokien. Hetken päästä hän taas eteni pyörästään tukea hakien. Homma tuli niinkin valmiiksi. Postiluukusta kolahti lopulta Eniron puhelinluettelo, ei siis mikään kevyt läpyskä.

Olen ollut näkevinäni samat nuoret myös läheisen oppilaitoksen oppilaiden joukossa. Arvelen heidät tuleviksi kauppa-alan ammattilaisiksi, jotka haluavat tehdä vapaa-aikanaan työtä taloutensa kohentamiseksi. Näin ollen he ovat juuri sellaista, joita toivoisin Suomen nuorison olevan. Heidän varaansa voisin uskoa sen osan omaa tulevaisuuttani, jossa muut maksavat työllään minunkin elantoni.

En ole koskaan ajatellut niin, että olisin ansainnut itse omat eläkkeeni muuten, kuin osallistumalla sellaisen tulevaisuuden rakentamiseen, että uudet sukupolvet kykenevät ja haluavat maksaa minun eläkkeeni. Paljon näkee kaupungilla väkeä, jonka varaan en tulevaisuuttani laskisi. Keskioluen hinnasta suuri osa on veroa, mutta sellainen verotulo ei pidä maata pystyssä. Onneksi monesta muovikassikaljanuorestakin tulee kunnon työmiehiä ja –naisia. Silti liian moni norkoilee läpi elämänsä avustuksia samoista varoista, joista minunkin leipäni pitäisi joskus kustantaa.

Jokaisen on tehtävä voitavansa sen eteen, että kaikki Suomen nuoret löytäisivät oman tapansa tehdä työtä yhteiskunnan hyväksi ja sen jäsenenä. Heidät pitäisi saada ymmärtämään ja hyväksymään, että samalla, kun he kantavat yhteiskunnan velvoitteita, he tekevät työtä oman tulevaisuutensa hyväksi. Sen lisäksi nykyisten päättäjien ja arjessa toimivien tulisi tehdä kaikkensa, että maahan tulisi lisää nuoria, jotka yhtä sinnikkäästi pyrkivät tekemään töitä itsensä hyväksi, kuin postimme jakajat.

Ihonvärillä ei ole merkitystä, kuinka hyvin hommat sujuvat lumihangessa. Ympäristössään erikoinen ulkonäkö lisää kyllä näkyvyyttä, mutta silmiinpistävintä Seinäjoen postinjakajissa on se mistä suomalaiset tunnetaan - sisu.

Haluaisivatkohan Seinäjoen mustat ahertajat maksaa joskus eläkkeeni? Pelkään, että saatuaan kaupallisen koulutuksensa valmiiksi, he häipyvät muualle vaikka olisivatkin oppineet ajamaan fillarilla lumipöperössä.

Minä teen edelleen parhaani pitääkseni heidät täällä. Kannattaisi muidenkin avata heille ovia ja sanoa päivää. Ja joku saisi etsiä sopivankokoiset työvälineet.