Talvi löytyi myös viime vuoden päätteeksi, kun sitä varta vasten kävin etsimässä synnyinseudultani. Suomussalmella on melko harvinaista, ettei jouluna ole lunta. Tänä vuonna siellä oli jonkinlaista lumen tapaista märkää sohjoa, mutta oikeaa lunta tuli sinnekin vasta juuri ennen vuoden vaihdetta. Valkoisen lumen peittämä maisema kuvaa ensimmäistä talvea, johon otsikossani viittaan. Kun on lapsuutensa viettänyt seudulla, jossa lumen tulo ja sen viikkoja tai kuukausia kestävä pysyminen oli vuosittain itsestään selvää, vain lumista talvea pitää oikeana. Siitä osaa nauttia ja sen kokemista myös kaipaa vuosittain niin, että ajaa vaikka kymmenen tuntia päästäkseen muutamaksi päiväksi sen pariin.
Toinen otsikkoni talvista on lumeton talvi, jonka olemisen tunnistaa vain kalenterista. Kun 70-luvun lopussa liityin NMT-järjestelmää kehittävään pohjoismaiseen työryhmään, joka piti kokouksiaan säännöllisesti ja vuorotellen kussakin pohjoismaassa, muistan toivoneeni, että talvella osuisi mahdollisimman vähän kokouksia Tanskaan. Sen talvi oli sumuisen harmaa ja märkä ja sellaisiksi näyttävät myös eteläisen Suomen talvet muuttuneen. Kun hiihtoretkiä metsäisiin maisemiin ei enää voi tehdä, on talven pienet ilot tuotettava toisin. Maastopyörä kunnollisilla talvirenkailla varustettuna on minun kohdallani ollut yksi niistä keinoista, joilla olen nauttinut myös tanskalaisista talvista.
Siis oli talven sää mikä tahansa, kyllä sen kanssa pärjää.
Kolmas talvi, josta haluan muutaman lauseen sanoa, ei ole yhteismitallinen edellisten kanssa. Sen kanssa ei ole helppo pärjätä eikä sitä kukaan halua. Luin Mika Kuljun syksyllä ilmestyneen kirjan "Raatteen tie", jossa kerrotaan suomalaisten torjuntavoitosta Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan talvella 1939-40 Suomussalmelle. Paikka, jossa nykyään Suomussalmella majailen, on juuri siellä, missä tuhannet ukrainalaiset kylmenivät lopullisesti joko pakkasen tai suomalaisten puolustajien luotien lävistäminä. Alussa olevan kuvan maisemaa hallitsivat 68 vuotta sitten neuvostoliiton sotakoneet ja tuhoon tuomittu hyökkäysjoukko.
Silloin vallitsi talvi myös Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa Stalinin antaman valloituskäskyn seurauksena. Symbolisen talven sijasta meillä on nyt kesä suhteissa itäiseen naapuriimme. Korpiseudun taajamissa kuulee venäjää kummallisine ässineen siinä missä kaenuun veäntämistä. Venäläisten turistien tuomat eurot ovat tärkeä lisä seudun elinkeinoelämälle. Moneen taloon on tullut venakko emännäksi asti ehkä juuri Raatteen tietä pitkin.
Kuljun kirja kannattaa lukea. Siitä tulee ilmi muun muassa, etteivät suomalaiset oikeastaan olleet varautunet sotaan. Fyysinen talvi oikkuineen oli meidän apunamme ja sota olikin osaksi talvi "talvea" vastaan. Kylmiin säihin ja lumeen suomalaiset olivat tottuneet ja niiden myötävaikutuksella selvittiin Raatteen tien massiivisesta hyökkäyksestä suhteellisen vähäisin omin vahingoin.
Vaikka nyt vallitsee maiden suhteissa kesä, jonka toivoisi jatkuvan ikuisesti, kannattaa silti pitää mielessä, että myös talvi on mahdollinen. Mitä useampi venäläinen käy turistina vieraanamme, sitä useammin saamme mahdollisuuden istuttaa lähtemätön lämpö tarjoamalla positiivisia elämyksiä. Venäläisethän ovat ihan mukavia ihmisiä ilman stalineitaan.
Lopuksi vielä yksi asia toiseen kuvaani liittyen. Posti- ja lennätinlaitos on joskus tuonut taloon puhelinyhteyden, mutta nyt Soneran kylmä piuha roikkuu viimeisillään. Tämä symbolisoi monen talon ja sen asukkaiden elämää. Talotkin ovat jääneet kylmiksi nuorempien muuttaessa muualle ja vanhusten kuukahdettua yksi toisensa jälkeen. Surullista, mutta pitää ajatella nämä symbolitkin loppuun asti. Samassa talossa, johon tuo roikkuva johto vielä menee, hoitelen lomamatkojeni aikaiset tietokoneyhteydet kännykällä. Myös monessa talossa, joissa vielä on pysyvää asutusta, on kännykkä ainoa puhelin. Aivan kuten visiomme Telen matkapuhelinpalveluissa ennusti jo kauan sitten.
Toinen otsikkoni talvista on lumeton talvi, jonka olemisen tunnistaa vain kalenterista. Kun 70-luvun lopussa liityin NMT-järjestelmää kehittävään pohjoismaiseen työryhmään, joka piti kokouksiaan säännöllisesti ja vuorotellen kussakin pohjoismaassa, muistan toivoneeni, että talvella osuisi mahdollisimman vähän kokouksia Tanskaan. Sen talvi oli sumuisen harmaa ja märkä ja sellaisiksi näyttävät myös eteläisen Suomen talvet muuttuneen. Kun hiihtoretkiä metsäisiin maisemiin ei enää voi tehdä, on talven pienet ilot tuotettava toisin. Maastopyörä kunnollisilla talvirenkailla varustettuna on minun kohdallani ollut yksi niistä keinoista, joilla olen nauttinut myös tanskalaisista talvista.
Siis oli talven sää mikä tahansa, kyllä sen kanssa pärjää.
Kolmas talvi, josta haluan muutaman lauseen sanoa, ei ole yhteismitallinen edellisten kanssa. Sen kanssa ei ole helppo pärjätä eikä sitä kukaan halua. Luin Mika Kuljun syksyllä ilmestyneen kirjan "Raatteen tie", jossa kerrotaan suomalaisten torjuntavoitosta Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan talvella 1939-40 Suomussalmelle. Paikka, jossa nykyään Suomussalmella majailen, on juuri siellä, missä tuhannet ukrainalaiset kylmenivät lopullisesti joko pakkasen tai suomalaisten puolustajien luotien lävistäminä. Alussa olevan kuvan maisemaa hallitsivat 68 vuotta sitten neuvostoliiton sotakoneet ja tuhoon tuomittu hyökkäysjoukko.
Silloin vallitsi talvi myös Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa Stalinin antaman valloituskäskyn seurauksena. Symbolisen talven sijasta meillä on nyt kesä suhteissa itäiseen naapuriimme. Korpiseudun taajamissa kuulee venäjää kummallisine ässineen siinä missä kaenuun veäntämistä. Venäläisten turistien tuomat eurot ovat tärkeä lisä seudun elinkeinoelämälle. Moneen taloon on tullut venakko emännäksi asti ehkä juuri Raatteen tietä pitkin.
Kuljun kirja kannattaa lukea. Siitä tulee ilmi muun muassa, etteivät suomalaiset oikeastaan olleet varautunet sotaan. Fyysinen talvi oikkuineen oli meidän apunamme ja sota olikin osaksi talvi "talvea" vastaan. Kylmiin säihin ja lumeen suomalaiset olivat tottuneet ja niiden myötävaikutuksella selvittiin Raatteen tien massiivisesta hyökkäyksestä suhteellisen vähäisin omin vahingoin.
Vaikka nyt vallitsee maiden suhteissa kesä, jonka toivoisi jatkuvan ikuisesti, kannattaa silti pitää mielessä, että myös talvi on mahdollinen. Mitä useampi venäläinen käy turistina vieraanamme, sitä useammin saamme mahdollisuuden istuttaa lähtemätön lämpö tarjoamalla positiivisia elämyksiä. Venäläisethän ovat ihan mukavia ihmisiä ilman stalineitaan.
Lopuksi vielä yksi asia toiseen kuvaani liittyen. Posti- ja lennätinlaitos on joskus tuonut taloon puhelinyhteyden, mutta nyt Soneran kylmä piuha roikkuu viimeisillään. Tämä symbolisoi monen talon ja sen asukkaiden elämää. Talotkin ovat jääneet kylmiksi nuorempien muuttaessa muualle ja vanhusten kuukahdettua yksi toisensa jälkeen. Surullista, mutta pitää ajatella nämä symbolitkin loppuun asti. Samassa talossa, johon tuo roikkuva johto vielä menee, hoitelen lomamatkojeni aikaiset tietokoneyhteydet kännykällä. Myös monessa talossa, joissa vielä on pysyvää asutusta, on kännykkä ainoa puhelin. Aivan kuten visiomme Telen matkapuhelinpalveluissa ennusti jo kauan sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti