Suomella on Nokiaähky

Sain olla haastateltavana eurovisioviikon Mobile Monday-tapaamisessa (http://www.mobilemonday.fi/) Helsingissä. Tilaisuus oli järjestetty suomalaisen matkaviestintäosaamisen esittelemiseksi laulukilpailun vuoksi Suomeen matkustaneille toimittajille. Minulta kysyttiin mm. sitä, mitä SUURTA on mahdollisesti vielä tulossa. Hetken mietittyäni viittasin painovoimaan. Jos joku keksisi keinon moduloida sitä kännykällä, se olisi suurta. Haastattelija oli ilmeisen pettynyt, sillä hän odotti minun puhuvan vastaavista mobiilipalveluista, kuin tekstiviestit ja verkon kautta jaettavat soittoäänet ovat olleet.

Tulin hieman haastattelijaa vastaan ja kerroin yhdestä vielä toteutumattomasta 90-luvun visiosta. Suomessa kännykällä maksaminen on edelleenkin mahdollista vain harvoissa arjen tilanteissa. Vision mukaan kännykän piti korvata kolikot ja luottokortit, mutta ainoa mieleeni tuleva kunnolla toimiva maksamissovellus on Helsingin julkisen liikenteen kertalippujen osto.

Minulla on ollut vaikeuksia innostua uusista mobiilipalveluista. Kun on saanut olla tekemässä todella suurta asiaa, eli matkaviestintäpalveluita ylipäänsä kaiken kansan käyttöön, ei viihde- ja pelipalveluiden tai yhden tiedon infopalveluiden hehkuttaminen jaksa innostaa. Mukavahan se on, että kännyköille tulee lisää käyttöä, mutta mielestäni turhan monet ns. palvelut ovat kuitenkin hyvin toimivan peruspalvelun oheishömppää. Itse käytän Internetiä ja sähköpostia kännykällä ja minulle ne riittävät palveluiksi tekstareiden ja tavallisten puheluiden lisäksi.

Minulta kysyttiin myös, onko kehitys Suomessa edelleen Nokiavetoista. Kerroin oman näkemykseni, jonka mukaan Nokia ei enää tarvitse Suomea omaksi koekentäkseen, eikä Suomi siihen enää tarjoa samalla tavalla mahdollisuuksia, kuin takavuosina. Vanha kunnon Telecom Finland oli vahva toimija ja sen päätökset lanseerata uusia palveluita tai toimintamalleja sanelivat melko pitkälle kehityksen suunnan ja vauhdin. Sellaista määräävää toimijaa ei Suomessa enää ole. Sen sijaan Suomessa on paljon osaamista ja pienempiä toimijoita, joilta sopii edelleen odottaa innovatiivisia palveluita. ”Suuria” asioita en silti odottaisi.

Seuraavana päivänä soitti Hesarin toimittaja, joka oli ollut seuraamassa tilaisuutta. Hän halusi tarkistaa, minä vuonna tekstiviestin idea syntyi. Sehän oli joskus 80-luvun alussa, ehkä 1983. Hän vaikutti murehtivan, että sen jälkeen on keksitty kovin vähän merkittävää uutta.

Puhelu sai minut hieman mietteliääksi. Olen eräässä aiemmassa blogikirjoituksessani pohtinut sitä, kuinka Soneran tuhoaminen tuhosi samalla Suomen johtavaksi maaksi tehneen kehitysympäristön. Tämä ei kuitenkaan selitä kokonaan sitä, ettei Suomi enää ole televiestintäpalveluiden esimerkkimaa. On nimittäin esimerkiksi kelpaavia maita, joissa ei ole vahvaa operaattoria eikä alan teollisuutta. Suomen ongelma on jossakin muualla.

Eteläistä naapuriamme kannattaa seurata ja ottaa vähän oppiakin. Virossa on koko maassa voinut suorittaa kännykällä pysäköintimaksut jo viime vuosituhannella. Suomessa on tehty hajanaisia kokeita eri paikkakunnilla, mutta vieläkään ei kännykkä toimi yleisesti maksuvälineenä. Mukaan Helsingin reissulle pitää varata epämääräinen määrä vanhan ajan kolikoita. Viro on edellä muutenkin. Siellä voi äänestää Internetin kautta kansallisissa vaaleissa, enkä hämmästyisi, vaikka sen pian voisi tehdä kännykällä.

Luulen ymmärtäväni, miksi Viro, joka ei ole mikään nokiamaa, menee Suomea edellä. Viimeisin työtehtäväni Soneran palveluksessa oli osallistuminen puhujana Viron tietoyhteiskuntaseminaariin. Pärnulaisen hotellin auditorioon mahtuivat kaikki tärkeät valtion poliittiset, kaupalliset ja tekniset vaikuttajat. Omassa puheenvuorossani minua pyydettiin kertomaan, miten pieni Suomi oli saavuttanut sellaisen johtoaseman telepalveluissa. Taisin melko paljon puhua usean osapuolen toimivasta yhteistyöstä ja johtavan operaattorin keskeisestä roolista. Tämän jutun kannalta ei ole kuitenkaan tärkeää, mitä minä siellä sanoin, vaan mitä kuulin. Muistan elävästi erään kommentin: ”Meillä virolaisilla on yksi etu puolellamme. Me haluamme olla kaikessa parempia kuin te suomalaiset, jotka haluatte olla kaikessa parempia kuin ruotsalaiset.”

Tuon voittoisan asenteen lisäksi heillä on muitakin etuja puolellaan. Virossa on vielä mahdollista tehdä useaa osapuolta koskevia päätöksiä ja siellä on Suomea vähemmän vanhoja toimintamalleja, joiden purkaminen haittaa uudistuksia. Siellä ei esimerkiksi ollut ennen kännykkämaksamista lainkaan maksullista pysäköintiä. Suomessa ovat palveluita omistavat (julkiset palvelut, pankit, kauppa, media), operaattorit ja muut toimijat linnoittautuneet asemiinsa suojatakseen omia etujaan. Kukaan ei ole riittävän vahva murtamaan rajoja, eikä kukaan ole riittävän neutraali toimimaan ”kaiken yhdistäjänä”.

Esimerkkinä tyhmyyksistä, joihin näin voidaan ajautua, olkoon Helsingin kaupungin kokeilema erillinen älylaite, joka piti ostaa ja sijoittaa autossa näkyvälle paikalle osoittamaan suoritettua maksua. Kännykällä maksaminen on niin näppärää, että moni välikäsi jäisi nuolemaan näppejään ja eihän se sovi.

Vaikka tässä innostuin käsittelemään kännykällä maksamista, pätevät havaintoni olemassa olevien ratkaisuiden ja asetelmien jarruvoimasta yleisemminkin. Esko Aho sanoo haastattelussaan (Suomen Kuvalehti 19, 11.5.2007), että nykyisen hallituksen tulee lähteä uudistamaan julkisia palveluita "valtavan ajattelutavan muutoksen" kautta. Hän tarkoitti ”uuden teknologian sekä sen edellyttämien uusien toimintamallien käyttöönottoa niin palvelujen tuottamisessa kuin hallinnossakin”. Hän viittaa muun muassa Tanskaan, jossa sähköiset reseptit ovat olleet käytössä jo vuosia.

Esko Aho on täydellisen oikeassa. Olen minäkin asiaa yrittänyt hämmentää. Lähetin muutamalle tuntemalleni poliitikolle esseeharjoitukseni kuntien palveluista joskus viime vuonna. Siinä esitin myös ratkaisun avaimet: otetaan palveluiden ja toimintatapojen kehittämisvastuu pois kunnilta ja liian pieniltä yksiköiltä ja jätetään kunnille keskitetysti kehitettyjen ja tuotettujen palveluiden jakelukanavan rooli. Mallia voisi hakea vaikka Nokiasta, jolla on varaa toimia asiakkaita lähellä pienissäkin maissa kaikkialla maailmassa, mutta vain Espoon Keilaniemessä päätettyjä välineitä ja toimintamalleja käyttäen. Tehokkaasti toimien ja itsetekemistä ihannoivassa hallintosässäröinnissä säästäen kunnilla olisi varaa palkata riittävästi käsiä mummojen hoitamiseen ja muihin sellaisiin toimiin, joita ei voi etäällä teettää. Kuntien koko ja lukumääräkään ei silloin olisi kriittistä tehokkuuden aikaansaamiseksi.

Suomella on myös jonkinlainen Nokia-Sonera syndrooma. Niiden johdolla saavutetut takavuosien suuret onnistumiset ovat tavallaan laiskistaneet muita. Nyt pitäisi todeta, että Nokiasta ja Sonerasta tai muista operaattoreista ei ole näyttävien uusien palveluiden kehittäjäksi. Näyttävien ja tuloksia tuottavien uudistusten tulee lähteä siitä ajatuksesta, että Nokia ja operaattorit ovat oman osuutensa Suomessa jo tehneet. Viestinnän infrastruktuuri ja kansalaisten valmiudet modernien palveluiden käyttöön ovat jo kunnossa. Nyt pitäisi todellakin mennä laajamittaiseen toimintatapojen kehittämiseen ja uuden teknologian hyödyntämiseen. Siis ei yhtään uutta infrahanketta valtion siipien suojassa, vaan painopiste olemassa olevan hyödyntämiseen. Insinöörit tekevät kyllä infraa tarpeen mukaisesti.

Pari kertaa olen jättänyt Helsingin pysäköintimaksun maksamatta, kun taskussani ei ollut tarpeeksi kolikoita. Se on kaupungille ihan oikein. Seuraavissa eduskuntavaaleissa saatan jättää äänestämättä, jos en voi tehdä sitä verkon kautta. Se olisi oikein saamattomille poliitikoille. Valitettavasti en voi jättää veroilmoitusta tekemättä enkä tarpeen sattuessa terveyspalvelua käyttämättä, vaikka ne yhä hoidettaisiin tavalla, joka ei tietoyhteiskunnan mallimaalle sovi.