Kesäkuu 2010

Elämän muutokset tulevat joskus ryöpsähtäen. Pitkään aikaan ei tapahdu mitään, mutta sitten muuttuvat monet asiat kuin paketoituna. Itse asiassa vielä parempi analogia on joki.

Olen tullut melomalla Kilpisjärveltä Tornioon (Artic Canoe Race 1993). Siellä oppi kahdeksassa päivässä hyväksymään omien valintojensa vääjäämättömän viennin. Kun jokeen lähti, se vei mukanaan. Vastaan tuli yli 500 km pitkällä matkalla toistasataa koskea ja pitkiä suvantoja. Joistakin koskista selvisin kuivana, joissakin kaaduin ja jouduin uimaan. Lähestyvän kosken kohina teki valppaaksi ja koskesta selviäminen onnelliseksi.

Kesäkuu 2010 toi mukanaan kosken siinä joessa, johon hyppäsin itse asiassa kymmenen vuotta sitten jättäessäni 25-vuotisen työnantajani Soneran. Edellinen koski toi minut pari vuotta sitten Seinäjoelle, josta käsin olen käynyt ansiotyötä hakemassa ja tekemässä milloin missäkin, pätkän siellä, toisen täällä. Olin oikeastaan tottunut siihen ja ajattelin sillä tavalla meloskelevani aikanaan eläkkeelle asti.

Mutta ei. Kollegani Anvian hallituksessa totesivat yrityksen toimitusjohtajan vaihtuvan ja alkoivat tuijottaa minua sennäköisesti, että kuulin korvissani taas kosken kohisevan. Harkittuani viikon ehdotusta ottaa vaihteeksi yhden yhtiön, Anvian, asiat omakseni, myönnyin ja nyt on muutoksesta sovittu.

Muutoksen nurja puoli on se, että en enää voi valita vapaasti sitä, mihin aikani käytän. Aikaa menee niin paljon kuin sitä on yhtiön hyväksi ja jos sen lisäksi vähänkin jää paukkuja, ne saa Makkos-Matti ja läheiseni. Plussaa on vakituinen ja mielenkiintoinen työ lähimaisemissa.

Panen tämän blogini nyt taka-alalle, enkä enää ahdistu siitä, etten ole muistanut sinne mitään kirjoittaa. Jos kirjoitan niin kirjoitan. Kiitos teille muutamalle, jotka kommenteista päätellen olette melko säännöllisesti täällä käyneet. Pidetään yhteyttä muuten vain. Sähköpostini makkosmatti päivystää gmailissa.

Heimoperimä ja maantiede

Viime tipassa saan tehdyksi toukokuun annoksen blogiani, olkaatten hyviä te muutamat, jotka uskollisesti olette täällä käyneet kurkistamassa. Pikkukirjoittamisen tarve on purkautunut enemmän tuonne Facebookin puolelle, jossa olen olemassa vain läheisimpiä ystäviä ja perheenjäseniä varten.

Sosiaalisen median konseptini kaipaakin uudistamista, sillä yritystoimintaa palvelemaan tarkoittamani blogi (melibom.blogspot.com) on kuolleempi, kuin yritystoimintani, eikä tämän 'siviiliblogini' kautta ole tullut yhtään työkeikkaa. Kuuntelin eilen herättävää sosiaalisen median esitystä ja päätin kesän aikana korjata konseptiani ajan tasalle. En tiedä vielä kuinka, mutta suunnittelutilaus on siirtynyt aivolohkojeni välillä.

JA KIITOS KOMMENTEISTA, LUKEKAA IHMEESSÄ NEKIN JA KOMMENTOIKAA LISÄÄ.
----------------

Ja sitten itse asiaan. Olen mielestäni monisuomalainen pikemmin kuin supisuomalainen. Vaikka synnyin ja kasvoin Kainuussa, on perimäjuuriani etelässä, idässä ja lännessä. Lisäksi olen täydentänyt suomalaisuuttani versomalla sinne, missä juuriani ei ole ollut. Pystyn kaiken tämän pätevöittämänä myös osallistumaan keskusteluun, jossa eri alueiden suomalaisia verrataan toisiinsa.

Lehdissä oli pari kuukautta sitten juttuja siitä, mistä suuryritysten johtajat ovat kotoisin ja kuinka pohjalaiset ovat yliedustettuina. Ilkka, lehti jota uuspohjalaisena aamuisin luen Hesarin lisäksi, nostatti kirjoituksessaan maakuntahenkeä eteläpohjalaisten menestykseen viitaten. Kieltämättä siinä, että Nokian, Koneen, Itellan ja monen muun yrityksen ylimmän johdon juuret ovat pohjalaiset, on aihetta mainintaan.

Eikä kysymyksessä ole vain yksilöiden menestyminen. Totuus on myös se, että idän kunnille on tyypillisempää taantuminen kuin etelän ja lännen alueille. Selitykseksi tarjotaan täkäläisten ihmisten perimään kuuluvaa yrittäjyyttä. Siihen selitykseen en sellaisenaan usko, sillä mikä olisi enemmän yrittäjyyttä, kuin itäsuomalaiseen perinteeseen kuuluva uudisasuttaminen, peltojen raivaaminen korpeen ja leivän nyhtäminen hallan riivaamilta pientiloilta. Tavallaan tätä todistaen kainuulaiselta pientilalta kotoisin oleva puolisoni opettaa innolla ja pätevästi yrittäjyyttä pohjalaisille koululaisille.

Yrittäjyyden olemusta olen miettinyt myös omien kokemusteni kautta mm. silloin, kun rakensin tai pikemminkin rakennutin mökkiä Itä-Suomeen Enonkoskelle. Ensimmäisenä etsin hankkeeseeni sopivia yrityksiä ja yrittäjiä googlaamalla ja nettiä penkomalla. Hämmästykseni oli aito, kun lähes kaikki tarjonta tuli lännestä. Paikkakunnan ja lähialueen yritykset puuttuivat täysin, ikään kuin niitä ei olisikaan. Löysinhän minä tekijät sitten läheltäkin, mutta eri menetelmällä. Panin sanan kiertämään ja sukulaisten sukulaisten ja tuttavan tuttavien kautta kaikki järjestyi. Löytyi hirsimestari Seppo Asikainen Heinävedeltä veistämään ja yrittäjä Juha Kukko Enonkoskelta tekemään kavereineen muut rakennustyöt. Kuljetukset ja maansiirtotyöt sujuivat kuten pitikin. Yrittäjyyyttä siis löytyi, mutta sen markkinointi toimi toisin.

Markkinointi? Siinäkö selittävä ero siihen, miksi länsi näyttää menestyvän paremmin? Uskon, että selitys piilee vähän syvemmällä. Yritysten halu ja pyrkimykset mennä maailmalle näyttävät erilaisilta. Vaikuttaa siltä, että pohjalaisilla yrittäjillä on enemmän hinkua kasvaa alueensa ulkopuolella kuin idän yrittäjillä. Ja sen vuoksi markkinointi toimii eri tavalla ja sen vuoksi pohjalaiset yrittäjät menevät eteenpäin isoissa yhtiöissä. Eivät he pysähdy kotikulmille tyytyväisinä siihen, että tulevat toimeen, vaan saavutusten jälkeen katse on jo taas kauempana. Tämä ei varmasti ole koko selitys, mutta jos tällaista ilmiötä on vähänkään, se saattaa kumuloitua koko alueen edistykseksi tai jälkeenjäämiseksi.

Mikä sitten selittää tällaisen toimintapaeron? Liikun mielelläni polkupyörällä, jolloin voin aistia ja suorastaa hengittää paikallista elämän sykettä. En voi välttyä ajatukselta, että myös maantiede vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Kun idässä katsoo kaukaisuuteen, voi nähdä järven toiselle rannalle tai seuraavalle vaaralle ja siellä korkeintaan naapurin, joka yrittää ansaita elantonsa samoilla paikallisilla edellytyksillä kuin katsojakin. Lännessä ei silmä pökkää mihinkään! Lakeutta riittää, on talo siellä toinen täällä, mutta maailma jatkuu niiden takana loputtomiin. Eikös silloin ole helppo sisäistää ajattelutapa, jossa on luonnollista mennä aina vaan kauemmaksi. Sitäpaitsi täällä näkee samalla silmäyksellä koko lakeuden leveydeltä ja pituudelta myös kavereita, joiden kanssa on luontevaa muodostaa porukoita ja yrityksiä, kun idässä potentiaaliset kaverit kätkeytyvät metsien ja järvien sopukoihin nyhjäämään omissa oloissaan.

En tuota edellä olevaa aivan tieteellisellä vakavuudella esitä, mutta kannattaisi sitäkin tutkia. Ympäristön vaikutus kansan luoteeseen voi olla täysin selvä asia, koska ihminen pyrkii sopeutumaan vallitseviin oloihin. Niillä mennään, mitä on annettu.

Toinen usein mielessäni käynyt selitys eroille on teollinen perinne. Idässä on paljon vanhaa saha- ja paperiteollisuutta. Tuli iso yhtiö ja antoi töitä. Kun se lähtee pois, kaivataan jotakin, joka taas antaisi töitä sen sijaan, että tuotettaisiin työtä itse itselle. Siitä, että työn antaminen olisi jonkun velvollisuus, pitää oppia pois ja ottaa käyttöön ne yrittäjyyden elkeet, joiden voimalla Savo ja Kainuu on asutettu. Osaajia idän alueilta kyllä on löytynyt valtiomiehiksi ja presidenteiksi asti, eivätkä osaamisen ja yrittämisen perinteet mihinkään ole häipyneet. Ne vain pitää kaivaa esille ja ottaa mallia niistä, jotka menestyvät paremmin.

Pahin menestymisen jarru olisi asettua odottamaan avustuksia tai ryhtyä keplottelemaan sellaisia vaikka EU:lta. Sellaistakin taitaa tapahtua. Menestyvä yritys pärjää tuotteillaan ja palveluillaan.

Evoluutio tarvitsee haasteita

Poistin hetki sitten aiemman blogikirjoitukseni "Johtajatkin ovat ihmisiä". En tullut katumapäälle jutun sisällön vuoksi. Minua alkoivat kiusaamaan sen imuroimat roskapostit. Joku nimettömänä esiintyvä on pommittanut juttua asiaankuulumattomilla englanninkielisillä kommenteilla. Olen monesti iloinnut saapuneen uuden kommentin ilmoituksesta ja pettynyt nähdessäni sen taaskin olevan anonyymi roskakommentoija. Nyt minulle sitten sattui lipsahdus ja asiattoman kommentin tuhoamisen sijasta julkaisin sen. En löytänyt keinoa, jolla julkaistun kommentin olisi saanut pois ja tuhosin koko jutun. Jospa se ei enää haudassa imuroisi roskaposteja.

Tuosta tuli taas pontta pohdiskella, kuinka nopeasti kehittyvä Internet ja sen ilmiöt muistuttavat elämää itseään. Sattumalta myös TV:stä tuli hetki sitten dokumentti, jossa tarkasteltiin verkottumisen lainalaisuuksia. Tiede todistaa sen, että ihmisten sosiaaliset verkot, tautiepidemiat ja Internetin rakenne noudattavat kehittyessään samoja lainalaisuuksia.

Uskon, että Charles Darwinin teoriat pätevät myös netissä. Erkki Kurenniemi väitti eräässä esitelmässään, että Internet edustaa samanlaista evoluutioharppausta, kuin solujen jakautuminen, kahdella jalalla käveleminen ja puhekyvyn kehittyminen ovat olleet. Internetin myötä ihmiskunnalle kehittyy globaali tietovarasto, hermosto ja kyky käyttää niitä. Internetin kehittyminen alkoi siitä, kun tietoa opittiin monistamaan ja jakamaan koneellisesti, eli keksittiin kirjapainotaito.

Samalla kun evoluutio on kehittänyt hyödyllisiä rakenteita, se on tuhlannut valtavasti resursseja. Kuuluu asiaan, ettei ihmisen geeneistä läheskään kaikki ole tarpeellisia. Koodi on rakentunut onnistumisten ja erehtymisten tuloksena vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja joukkoon on jäänyt pätkiä tarpeettomiksi jääneistä kehityspoluista. Täysin luonnollista.

Niin tämä nettikin kehittyy. Tänne tulee ja tänne jää aivan hillittömän paljon tarpeetonta sälää. Kun nettiin syötetään tietoa tai tiedon annetaan mennä sinne, ei kukaan voi tietää mitä käyttöä sille lopulta on.

Senkin minä ymmärrän, mikä tuollaisten kiusallisten roskapostien tarkoitus on. Tietenkin niillä on liikkeellelaskijalleen oma tarkoituksensa, esimerkiksi Viagra-myynnin edistäminen. Netin evoluution näkökulmasta niillä on tarkoituksena aiheuttaa hämmennystä ja toimia, joilla netistä tulee parempi. Netti ei vielä korjaa itse itseään, mutta symbioosissa ihmisen kanssa tapahtuu jotakin.

Minun kohdalla tapahtui toivottavasti se muutos, etten enää paina 'julkaise', kun pitää painaa 'poista'.

Ahdistaa olla oikeassa

Pikkupoikana tiesin kaikki maailman asiat. Näin äitini kertoo minun sanoneen aivan vakavalla mielellä. Ja olinhan minä fiksu poika, tiesin numerot ja kirjaimet ja osasin kirjoittaa oman nimeni vanhemman sisareni mallin mukaan ennen kouluikää. Minun itsetuntoani ei häirinnyt se, että nimikirjoitukseni 'ITTAM' herätti hilpeyttä.

Tulee nykyisinkin samanlainen tunne esimerkiksi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä. Kuinka tutkijat, tohtorismiehet ja -naiset, huippupoliitikot ja lehdet voivat ymmärtää kansan mielipiteet maahanmuuttajia kohtaan niin väärin? Kansan enemmistö on muka maahanmuuttovastainen, ellei peräti rasistinen.

Eihän se niin ole. Kysymyksessä on niin yksinkertainen asia, että sen on lähes jokainen oppinut jo lapsena: 'Maassa maan tavalla tai maasta pois.' Tämä oppi vaikuttaa ihmisten ajatuksiin ja tuntemuksiin joko tiedostaen tai tiedostamatta. Sellaiset, jotka haluavat edes yrittää sopeutumista, ovat tervetulleita ihon väristä tai kielestä riippumatta. Kuitenkin se uhka, jonka osan maahantuojista koetaan aiheuttavan, laittaa ihmiset vastaamaan maahanmuutosta kysyjille varmuuden vuoksi 'ei'. Pitäisi puhua erikseen niistä ja näistä maahanmuuttajista, niin saataisiin oikeat mielipiteet esille.

Maahanmuuttajien joukossa on karkeasti ottaen kahdenlaista porukkaa: niitä, jotka haluavat tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa, vaikuttaa siihen ja antaa sen vaikuttaa itseensä ja niitä, joille oma kulttuuri ja tavat ovat niin pyhiä, ettei niistä voi joustaa edes vieraalle maalle asettuessaan. Jälkimmäisten joukossa varsinaisia änkyröitä ovat ne, jotka eivät voi seurustella ja avioitua vääräuskoisen kantaväestön kanssa. He eivät sulaudu osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, vaan muodostavat epäluuloja herättäviä ja ylläpitäviä suljettuja yhteisöjä. Miksi sellaisia tänne haluttaisiin, jotka eivät halua tulla joukkoon, vaan muodostaa omia joukkojaan? Näiden vuoksi kaikelle maahanmuutolle tulee kansan mielissä ikävä leima.

Tervetulleita ovat esimerkiksi thaimaalaiset, joiden omaan kulttuuriperimään kuuluu suuri suvaitsevaisuus. Kuulin pitkään Bangkokissa asuneelta kollegaltani, että paikallinen väestö piti rikkautena sitä, että naapuristossa oli mahdollisimman monta erilaista uskontoa. He osasivat nauttia uudesta vuodesta sekä meidän tavallamme että kiinalaisten kanssa. Pääsiäinen sopi siinä missä juutalaisten vastaavat juhlat.

Vietnamin venepakolaiset ovat sulautuneet joukkoomme lähes yhtä hyvin kuin karjalaiset, omat pakolaisemme. On kaunista katsottavaa ja kuultavaa avoimesti monikulttuurinen perhe, jonka isän tai äidin juuret ovat selvästi jossakin muualla. Poikieni lapsuuden lähipiiriin kuului kaksi mitä ihaninta isompaa tyttöä, joiden isä oli ihonväriltään musta ja äiti ei. Monet kerrat he hakivat poikia ulos leikkeihinsä, vaikka ikäero tyttöjen hyväksi oli melkoinen. Hyvin kelpasivat tytöt aikuistuessaan suomalaisille avioliittomarkkinoille.

Ja kuinka iloinen olenkaan entisen kotiseutuni poikien puolesta, kun he saavat vaimoikseen Ludmilan tai Tatjaanan Pirkkojen ja Liisojen muutettua muualle.

Tämän asian voisi kiteyttää seuraavasti: ”NOOKKUOJ AOLUTEVRET”

Ps. Juttu näköjään provosoi kommentin. "Timo" ei malttanut lukea juttua ajatuksella. Tässä vastaus hänelle: minä en vaadi maan tavan noudattamista, vaan tulkitsen kansan enemmistön ajatuksia. Oman suvaitsevuuteni raja kulkee siinä, haluaako maahanmuuttaja tapoineen tulla joukkoon mukaan vaikuttamaan ja saamaan vaikutteita vai muodostaa tänne oman erinomaisen suljetun piirinsä. Ruisleipää kaipaavat suomalaiset maailmalla ja kunniamurhaa suunnittelevat isät ja veljet täällä ovat melkolailla eri asioita. Ps2. Editoin vielä varmuuden vuoksi muutaman selvennyksen itse tekstiin.

Asuuko minussa oikeutensa tietävä kuluttaja vai ikävä nihilisti?

En ole huvittuneena seurannut keskustelua, jonka pääministeri Vanhanen aiheutti ottamalla kantaa lähikauppansa maitovalikoimaan. Kaimaani pyritään moittimaan siitä, että hän olisi antanut äänensä ruotsalaista tuotetta vastaan. Eihän se niin ollut. Hän edellytti kauppansa valikoimaan kuuluvan myös sellaisia tuotteita, joita hän haluaa ostaa, tai vaihtavansa kauppaa. Juuri näin kuluttajan kuuluu toimia käyttääkseen valtaansa.

Löysin myös itsestäni kunnon kuluttajan, kun kuulin avopuolisoltani, ettei suosimaamme aitoa kainuulaista juustoleipää enää saakaan käyttämistämme kaupoista. On tullut kuulemma päätös ylemmältä taholta, mistä maitoherkku vastaisuudessa tulee. Penteleen pentele. Ketjuohjaus luulee saavansa valita puolestani oikean juustoleivän tilalle jonkun epämääräisen makuisen leipäjuuston.

Ei muuten onnistu, kaivan oikean tuotteen vaikka naapurikylästä ja vaihdan kauppaani heti, kun löydän sen, joka vastaa tarpeistamme. Tämän oman kokemukseni perusteella ymmärrän M. Vanhasen reaktiot ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaan.

Toinen asia on kotimaisen tuotannon suosiminen. Olen kymmeniä vuosia pyrkinyt suosimaan erityisesti elintarvikkeissa suomalaisia tuotteita. Ominaisuus piinaa minua erityisesti silloin, kun joku tuo eteeni Virossa valmistettua Pirkka-tuotetta tai perinteisellä suomalaisella brändillä koreilevaa hollantilaista keksiä. Kaupassa tihrustan pienellä kirjoitetut tekstit välttyäkseni itse vahingossa hankkimasta muualla tuotettua tavaraa. Turkulaisille nostan hattua ja olen liittynyt joukkoon, joka ei osta Ruotsissa valmistettua Turun sinappia, vaan Turussa valmistettua Auran sinappia. Reilusti ulkomaiset tuotteet ovat parempia, kuin meitä huijaavat mukasuomalaiset.

En oikein ymmärrä, mikä alun perin on saanut minut suosimaan suomalaisia maataloustuotteita. Minulla ei ole metsää, viljelysmaata eikä karjaa. Olisivatko 60-luvun mainokset, joissa kehotettiin suosimaan suomalaista, olleet pysyvästi vaikuttavia? Enää ei sellaisia mainoksia näe, missä ’pumpulitehtaat tytöt’ työllistetään omia suosimalla. Taitavat olla EU-kiellettyjä. Joka tapauksessa ei hyvä, jos lehmät ja pellot menevät muualle. Kaikesta suosimisesta huolimatta niin kävi pumpulitehtaille ja pois mentyään takaisin ne eivät tule.

On toki oikein, että tavara voi kulkea vapaasti rajojen ylitse. On silti hyvä muistaa, että suomalainen tuotanto voi hyvin ja kehittyy vain, jos sen tuotteita ostetaan. Niitä ostetaan, jos ne ovat hyviä ja niitä on tarjolla. Mikä on hyvää kenenkin mielestä, vaihtelee. Minulle on tärkeää myös se, mitä vaikutuksia omalla hankinnallani on esimerkiksi suomalaisen tuotannon olemassaoloon.

On myös oikein, että vapaan kilpailun tiimellyksessä kokonainen kansa yrittää pelata omaan pussiinsa. Itselläni suosimisvietti yltää myös omistukseen. Jos tuotetta valmistavan yrityksen omistaja on suomalainen, kuvittelen kertyvien voittoeurojen jäävän hanakammin ruokkimaan lähiympäristön liike-elämää.

Tai kulkeutuvan etelän golf-kentille ainakin suomalaisissa taskuissa.

Ps. Sain Vaalan juustolasta tiedon, että aitoa kainuulaista juustoleipää tulee Sjoen kitymarkettiin kahdesti viikossa. Sieltä sitä nyt haetaan.

Uskomaton uhka Brysselistä

Brysselistä kuuluu kummia. EU:n uusi maksupalvelulaki uhkaa estää sellaisten palveluiden tuottamisen, jonka avulla suomalaiset ovat voineet maksaa mm. ratikkalippunsa kätevästi kännykällä. On olemassa satoja muita palvelusovelluksia, joissa kännykän käyttäminen maksamiseen tehostaisi toimintaa ja palvelisi ihmisiä paremmin.

(http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/85294-eusta-uhka-suomen-kannykkalipuille)

Kysymys kiteytyy kuulema siihen, kuuluuko kännykkämaksaminen maksupalvelulain piiriin vai onko se lisäarvopalvelu, jonka saa käyttöönsä kännykällä. Suomalaisen lain valmistelijan mielestä kännykällä maksaminen ei tuo lisäarvoa.

Nyt ovat lain valmistelijat tuijottaneet puskiin ja lillukanvarsiin niin, että ovat kadottaneet metsän näkyvistä. On käsittämätöntä, että asiakkaat pakotetaan aikaan ennen kännykkämaksamista, tai että palveluiden kehittäjiä vaaditaan tekemään turhia muutoksia toimiviin kännykkämaksamisen konsepteihin, jotta ne muka tuottaisivat lisäarvoa.

Kännykällä maksaminen sinänsä on lisäarvopalvelu: laite on aina mukana, se kykenee välittämään maksua ja suoritetta tarkoittavat tiedot suoraan palvelun tarjoajan ja asiakkaan välillä. Mikään muu systeemi ei sitä tee ilman, että väliin rakennetaan kassajärjestelmiä, käteislippaita, luottokortin lukijoita jne.

Eikö toiminnan tehostaminen kätevällä ja mutkattomalla menetelmällä muka tuo lisäarvoa? Haloo haloo EU-byrokraatit ja heidän seurailijansa! Tässä lienee taaskin kysymys siitä, että ne, joilla on ollut ikimuistoinen oikeus toimia maksutapahtumien käsittelijänä ja välittäjänä, ovat lobanneet byrokraattien päät sekaisin. Vanhojen maksusysteemien haltijoiden pönkittäminen haiskahtaa halulta pitää yllä kuivalle maalle rakennettuja siltoja ja siltamaksuja. Ei saa kiertää oikopolkujen kautta!

Minulla on lain valmistelijoille vinkki. Ottakaa oppia telepalveluita koskevista pykälistä tai kuunnelkaa niitä, jotka valmistelevat postipalvelulakia. Telepalveluita ja postipalveluita koskevissa pykälissä tunnetaan käsite 'yleispalveluvelvoite'. Sen soveltaminen maksupalveluihin tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että perinteisiä maksupalveluita tuottavat velvoitetaan tuottamaan palvelunsa EU:n määrittelemällä tavalla ja että julkisten palvelutapahtumien tuottajat velvoitettaisiin tarjoamaan joku yleisvelvoitteen mukaisista maksutavoista. Näin kaikki EU-kansalaiset voisivat kaikkialla EU:n alueella saada palvelunsa, mutta tällä tasa-arvotavoitteella ei häirittäisi niitä, jotka haluavat kehittää ja käyttää kehitystä eteenpäin vieviä ja markkinoiden rajoja kokeilevia uusia toimintamalleja.

Miljoonapuhe

Nyt saa pistää tikulla silmään, sillä muistelen vanhoja. Löysin aarteen, CD-levyn, jolle olin varmuuskopioinut omia tiedostojani 90-luvun lopussa. Olin sillon Pekka Vennamon ristimä "Mr.Mobile", joka sai pitää puheita ja ennustaa tulevaisuutta. Pidin kai omia juttujani niin arvossa, että laitoin talteen :)

Seuraavassa on näyte. Se on juhlapuhe vuodelta 1996, jolloin Telen (tulevan Soneran) verkoissa oli yhteensä miljoona NMT- ja GSM-asiakasta. Monet esittämäni visiot ovat vieläkin visioita. Tässä puheessa esitän myös vision matkapuhelimen ja Internetin yhteispelistä. Minua harmittaa vieläkin se, etten saanut sitä operaattorin liittymälähtöistä visiota Sonerassa toteuttaa valtaan päässeen palvelusisältöjä korostavan liiketoiminta-ajattelun seurauksena.

---------------------------------------------------------------------------

Hyvät kutsuvieraat ja ystävät

Miljoona matkapuhelinliittymää ja tämä tilaisuus houkuttelevat esittämään visioita ja ennustuksia. Olemme pitäneet tapanamme järjestää suurten etappien johdosta toimialamme edustajille - asiakkaista ja laitekauppiaista tietoliikenneteollisuuden ja julkisen vallan edustajiin asti - samantapaisia tilaisuuksia, kuin tämä. 70-luvulla juhlittiin jokaista 10000 uutta liittymää. Nyt on tahti harventunut - kymmenen tuhannen raja ylitetään parin viikon välein.

Edellinen suuri tapaamisemme oli 1992, jolloin vietimme NMT:n kymmenvuotissyntymäpäivää. Silloin keskeinen kysymys oli, milloin miljoonan matkapuhelimen raja Suomessa rikottaisiin. Kaikki eivät tainneet uskoa, että koskaan tätä rajaa rikkoisimme, ja rohkeimmat ennustivat vuosituhannen vaihdetta, kuinkas muuten.

Historian ja menneen kehityksen kiittämisen lisäksi olemme pyrkineet tilaisuuksiemme yhteydessä katsomaan eteenpäin ja hakemaan haasteita ja suuntaa koko toimialalle. Johtavan matkapuhelinoperaattorin ominaisuudessa olemme aina halunneet kantaa vastuuta myös kumppaniemme menestyksestä.

Erityisesti nyt, kun televiestinnässä ja yhteiskunnassa tapahtuu suuria muutoksia, tulee esille koko joukko uusia kysymyksiä. Pääsemmekö entiseen tapaan kiihtyvällä nopeudella kahteen miljoonaan, kenties kolmeen? Suomalaisten lukumäärä on 5 miljoonaa, onko raja vasta siellä? Miksi kaikki ihmiset hankkisivat matkapuhelimen? Mikä on matkapuhelin viiden vuoden kuluttua? Kuinka toimialarakenne kehittyy? Kuka pärjää, kuka katoaa kuvasta?

Oikeiden kysymysten löytäminen saattaakin olla arvokaampaa tulevan kehityksen hallitsemiseksi kuin valmiit vastaukset. Tulevaisuutta koskevat kysymykset ovat sitä paitsi todennäköisemmin oikeita, kuin tulevaisuutta koskevat vastaukset. Oikeat kysymykset mielessään on helpompaa kohdata muuttuvat tilanteet, ja toimia niiden edellyttämällä tavalla kuin joutua jatkuvasti murehtimaan pieleen menneitä ennustuksiaan.

Mitä ovat oikeat kysymykset nyt?

Määrällinen ennustaminen, eli kuinka monta liittymää tai asiakasta meillä on vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua, on tietenkin aina ajankohtaista nopeasti kehittyvällä ja kasvavalla alalla. Näiden ennusteiden perusteella tehdään kauaskantoisia ratkaisuja mm. taajuuksien jakamisessa, teknologian määrittelyssä ja verkkojen arkkitehtuurissa. Yleinen mielenkiinto seuraa liittymiemme lukumäärää maailmanlaajuisesti.

Olemme yleensä tarkastelleet myös sitä, mitä matkapuhelintekniikassa on tapahtumassa. Tämä asia on edelleen tärkeä, puhutaanhan yleismaailmallisista ties mitä modulaatiotekniikkaa käyttävistä ensi vuosituhannen järjestelmistä. Verkkojen peittoalueet? Nekin kehittyvät, mutta kun Tele tarjoaa jo tänään maanlaajuiset ja lähes globaalit NMT-GSM palvelut, ja peittää loputkin alueet Inmarsatin satelliittipalveluilla, ei peittoalueista oikeastaan enää voi paljon muuta sanoa, kuin että riittävästi peittää.

Tärkeimpinä kysymyksinä pidän kuitenkin niitä, jotka pyrkivät hakemaan syitä kehitykselle. Kysymykset, jotka ovat tyyppiä miksi, miten, minkälainen, kenelle, mitä siitä seuraa, mitä siihen liittyy, antavat meille eväitä vaikuttaa tulevaisuuteemme. On myös joukko kysymyksiä, joita nousee yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, sekä taloudellisten ja ekologisten arvojen perusteella. Onko kehitys hyväksi, hyötyykö kansantalous, väheneekö työttömyys, edistämmekö kestävää kehitystä? Kun matkapuhelimia on jo lähes joka neljännellä suomalaisella, ja kasvu on nopeampaa kuin koskaan aiemmin, ovat tällaiset kysymykset oikeutettuja, ja myös meidän tulee hakea niihin vastauksia.

Kuten tämän seminaarin ohjelmasta olette jo havainneet, olemme kannustamassa keskusteluun edellämainituista kysymyksistä ja laajentaneet pohdiskelumme matkaviestintää laajemmaksi. Tämä viestii sitä, että haluamme kytkeä matkapuhelimet laajempaan yhteyteen. Miljoona matkapuhelinta ovat mukana joka tapauksessa paitsi televiestinnässa myös yhä useamman ihmisen jokapäiväisessä tai oikeastaan jokahetkisessä elämässä.

Kaikkia kysymyksiä emme tänään varmasti löydä, emmekä kaikkiin tunnistamiimme kysymyksiin saa vastausta. Suurin osa vastauksista syntyy varmasti teidän kaikkien omissa ajatuksissa esiintyjien toivottavasti aiheuttamien herätteiden myötävaikutuksesta. Toivomme keskustelun jatkuvan myös tämän tilaisuuden jälkeen.

Puheenvuoroni otsikko on "Telen tuotteet osana viestinnän kehitystä". Jotta edes hieman pysyisin annetussa aiheessa, esitän jonkun ajatuksen siitä, kuinka me omalla tavallamme viemme eteenpäin sitä kehitystä, jota tietoyhteiskunnaksi kutsutaan.

Meille matkaviestinnän ihmisille keskeinen kysymys on se, mikä saa yhä useammat ihmiset ottamaan käyttöönsä matkaviestimen. Tähänastinen kehitys on riippunut lähinnä siitä, millä hinnalla on myyty kuinkakin pieniä matkapuhelimia. Telen tuotepanostus on ollut pääosin sen ratkaisemista, kuinka kaikki käyttäjät saadaan mahtumaan verkkoihin. Olemme toki itse osasyyllisiä ennusteet jatkuvasti ylittäneeseen kasvuun tekemällä kaikkemme kasvun nopeuttamiseksi. Olemme kehittäneet erilaisille käyttäjäryhmille sopivia liitymiä, ja palveluja, jotka lisäävät matkapuhelimien käytettävyyttä, hyväksyttävyyttä ja houkuttavuutta. Liikkuvien ihmisten palveluun kuuluu myös se, että verkkojen käyttöalueita on koko ajan laajennettu. GSM toimii jo yli 40 maassa ja NMT lähes joka kolkassa Pohjois-Euroopassa. Näitä asioita teemme myös vastaisuudessa.

Yhä useampi kehityshankkeemme liittyy kuitenkin siihen, kuinka palvelumme sisältöä ja ominaisuuksia voidaan kehittää yhä kasvavien asiakastarpeiden tyydyttämiseksi ja samalla uusien käyttäjäryhmien palvelemiseksi. Tästä on jo lukuisia käytännön esimerkkejä, kuten Privatel yrityksille, Privat ja Privat Family perhekonsepti yksityisille, ja tietenkin Kotisoitto, jossa yhdistetään luovalla tavalla älyverkon kautta matkapuhelinverkko ja kiinteä puhelinverkko.

Kotisoitto on jonkinlainen esisoitto joukolle palveluita, jotka tuotetaan verkosta ja sen omistussuhteista riippumatta verkkoihin liitetyillä älykkäillä laitteilla ja eri verkkojen ominaisuuksiin soveltuvalla asiakashallinnalla. Kotisoiton voi hankkia riippumatta siitä, onko siihen kytkettävä lankapuhelin Telen, HPY:n tai minkä tahansa muun operaattorin verkossa. Kotisoitossa on lisäksi huomionarvoista se, että se on käyttäjän, henkilön palvelu, vaikka sen "isäntäpalvelu" olisikin yrityksen omistuksessa. Matkapuhelinliittymästä irrallaanhan ei kotisoittoa ole olemassakaan. Lisää tämäntapaisia tuotteita on luvassa. Telen palveluihin kuuluu myös mahdollisuus eritellä toisistaan jo laskua kirjoitettaessa ne puhelut, jotka käyttäjä haluaa soittaa omaan laskuunsa niistä, jotka yritys on halukas maksamaan.

Tele esitteli ensimmäisenä maailmassa ITU:n Telecom 95 näyttelyssä viime syksynä virtuaalivaihteen, älykkään järjestelyn, jonka avulla matkapuhelimet saadaan toimimaan vaihteen alaliittymien tavoin. Privatelista tämä palvelu, joka on kaupallisesti tulossa markkinoille vielä tänä vuonna, eroaa siten, että siinä ei käytetä kiinteän verkon vaihdetta lainkaan. Yritykselle virtuaalivaihde liittymineen on ratkaisu, joka korvaa kiinteän vaihteen palveluineen. Tämän lisäksi jokainen käyttäjä saa kaikki normaalit matkapuhelinpalvelut.

Virtuaalivaihteen kehittelyyn liittyykin tämän puheenvuoroni ehkä merkittävin viesti uudesta matkaviestinnän kehityksen suunnasta. Virtuaalivaihteen ominaisuudet ovat hyvin monipuoliset. Jokaisen yrityksen tietoliikenneasioita hoitavat ihmiset tietävät, mitä merkitsevät jatkuvat muutokset palvelujen hallinnalle. Ihmisiä tulee ja menee, heidän palvelutarpeensa muuttuvat, ja Tele ja laitevalmistajat tuovat jatkuvasti tuotteisiinsa uusia palveluja ja ominaisuuksia. Matkapuhelinpalvelu on vielä siinä mielessä haastavampi, että sen voi ottaa taskussa mukaansa ja käyttää myös henkilökohtaisissa tarpeissa, ja silti se pitäisi jotenkin olla yrityksen hallinnassa.

Tähän asti matkapuhelinpalvelun ominaisuuksia on muutettu ottamalla yhteyttä Telen NMT-GSM asiakaspalveluun, joka päätteillään pääsee muuttamaan verkoissa olevia asetuksia. Myös parhaille NMT-GSM kauppiaille on annettu mahdollisuudet suoraan päätteiltä aktivoida ja muuttaa palveluita. Kun puhutaan sellaisista tuotteista kuin virtuaalivaihde on, tulee palvelujen managerointi välikäsien kautta työlääksi. Tapahtumia ja optioita on yksinkertaisesti liian paljon näin hallittavaksi. Ratkaisuksi löydettiin - niin, mikäpä muu kuin Internet tai oikeammin TCP/IP protokolla ja siihen tukeutuvat älykkäät ohjelmat. Virtuaalivaihteen ominaisuuksia voidaan siis muutella samaan tapaan hiirellä klikkailemalla, kuin Internetissä surfaillaan linkkejä käyttäen sivulta toiselle toiseen. Linkin korvaa aktivoitava tai muutettava palveluominaisuus.

Eikä tässä vielä kaikki. Se varsinainen uusi suunta matkaviestinnän kehittymiselle on vasta tämän edellisen soveltaminen laajemmalle käyttäjäjoukolle. Kun verkkojen ominaisuudet kerran joka tapauksessa virtuaalivaihteiden ja muiden monimutkaisten yrityksille suunnitelujen palvelujen vuoksi viritetään sellaiseen kuntoon, että koska tahansa asiakas voi aktivoida ja passivoida ja muutenkin muuttaa mielin määrin palvelunsa parametriasetuksia, miksi niitä ei sitten käytettäisi kaikkien asiakkaiden palvelemiseksi. Ja tämä puolestaan tekee mahdolliseksi yhä monipuolisempien palvelujen tuottamisen ilman, että niiden käyttö ja hallinta olisi vaikeaa.

Se, että periaatteessa jokaikinen matkapuhelinverkon käyttäjä voisi hallita omaa palvelukonseptiaan matkapuhelimen ohella Internetin kautta saamaan kuin virtuaalivaihdetta hallitaan, tarkoittaa käytännössä, että jokainen matkapuhelinasiakas on myös Internetasiakas ja matkapuhelinverkot ja Internet toimivat yhdessä. Liikkuvan asiakkaan tavoittaminen onnistuu entiseen tapaan, ja sen lisäksi hän voi hallita kommunikointiaan Internetin kautta paljon nykyistä monipuolisemmin. Hän voi ohjata tietyt puhelut vaikkapa sihteerille, mutta tarkasti valitsemansa suoraan itsellensä kännykkään. NMT-GSM vastaajaan lähetetyt telefaxit asiakas lukee tietenkin joko Internetin kautta tai tulostaa nykyiseen tapaan johonkin telefaxlaitteeseen. Kun tähän vielä yhdistetään kehitys, jossa matkapuhelimesta tulee todellinen matkaviestin - PC:n, organisaattorin ja kännykän yhdistelmä, on uuden maailman ainekset jo koossa. Loput on vain mielikuvituksesta ja ohjelmista kiinni.

On varmasti turhan aikaista luetella niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita tällainen älyverkon, älykkään matkapuhelinverkon ja Internetin sekä päätelaitteissa olevien ohjelmien yhdistelmä tulee käytännössä tarjoamaan. Sen verran vakavasti otamme Telessä tämän mahdollisuuden, että olemme jo varanneet kaikille NMT-GSM liittymillemme myös Internetosoitteet. (Kuva, jossa 9400400063@gsm.inet.fi) En aivan vielä tänään uskalla todeta myös miljoonan Internet-asiakkaan rajan rikkoutuneen. Vie vielä oman aikansa, ennenkuin NMT-GSM-Inet- symbioosin palvelut konkretisoituvat jokaisen ulottuville. Tähän suuntaan olemme kuitenkin päättäneet mennä, ja tuloksia uskomme myös syntyvän. Miljoonas Internetasiakas ei tule olemaan 25 vuoden kehityksen takana.

Lopuksi haluan ottaa vielä kantaa muutamaan aiemmin mainitsemaani kysymykseen. Matkaviestinnän kasvun rajoja haettaessa on hyvä muistaa, että tietoliikenne kokonaisuudessaan on välittämistä, pohjimmiltaan ihmiseltä ihmiselle. Nimenomaan matkapuhelin on henkilökohtainen väline, joka toteuttaa juuri sitä tehtävää, jota käyttäjänsä haluaa. Se kulkee käyttäjänsä mukana, lähettää ja ottaa vastaan viestejä tai ohjaa ne muualle, yhdistää käyttäjänsä keskustelemaan toisen ihmisen kanssa ja sillä käyttäjä voi tilata itselleen mitä erilaisempia palveluja. Miksi ei jokainen ihminen lopulta haluaisi tällaista välinettä, jolla hän henkilökohtaisesti hallitsee omaa kommunikointiaan?

On vielä paljon ihmisiä, jotka uskovat, etteivät koskaan tarvitse kännykkää. Entä jos kännykkä avaakin tiet arkisten askareitten kätevämpään hoitamiseen? Yrityksissä on jo monet toiminnot rakennettu siten, että henkilökohtainen viestintäväline, tänään vielä lähinnä puhelimena käytettävä, on keskeinen ja välttämätön. Perheen sisäinen kommunikointi voisi myös sujua paljon näppärämmin, kun jokaisella olisi samaan perheen palvelukonseptiin kuuluvat henkilökohtaiset puhelimet.

Hinnat? Puhelujen hinnat ovat jo nyt samaa luokkaa - monesssa tapauksessa halvemmat, kuin perinteisellä lankapuhelimella, enkä usko niiden tulevaisuudessakaan nousevan. Sitäpaitsi, jotta langat voitaisiin varata niille paremmin sopiviin nopeaa tiedonsiirtoa tarvitseviin tarpeisiin, on puhelut järkevintä hoitaakin omilla matkapuhelimilla.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus? Verkon palveluja ja palvelukonsepteja tulee riittämään tavallisesta täydelliseen ja puhelimia on vähintään yhtä hyvät valikoimat. Edullisimmillaan puhelin voi olla jo parillakin omistajalla käynyt, ja sen hankkiminen ei ole kustannuskysymys. Digitaalimaailman tuotteet saattavat sitäpaitsi olla paljon pitkäikäisempiä, kuin vanhan ajan virityksiä vaativat koneet. Työtönkin tarvitsee kontakteja kauempana oleviin ihmisiin, ja hän jos kuka odottaa soittoa koska vain, missä vain.

Ihminen? Seuraava paneelikeskustelu käsittelee tätä aihetta, mutta en malta olla lopuksi lupaamatta sitä, että Telen matkaviestintää kehitetään ihmisten ehdoilla. Meille on tärkeää se, että jokainen suomalainen voisi jonain päivänä hyötyä omasta henkilökohtaisesta matkaviestimestään, emmekä tähän päämäärään voi päästä ilman jokaisen suomalaisen hyväksyntää. Vielä silloinkin, kun matkaviestimellä voi tehdä lähes mitä tahansa munankeittämistä ja ojankaivuuta ehkä lukuun ottamatta, suurin osa käytöstä on puhumista ihmisten kesken. Markkinointiviestinnän sloganit tulevat ja menevät, mutta aina on ajankohtaista kehottaa ihmisiä puhumaan toisillensa.

Tähän loppuun varamasti vielä mahtuu kiitokset kaikille niille, joiden ansiosta miljoonan matkapuhelimen raja on rikottu. Joukkoon mahtuvat kaikki ne viisaat miehet ja naiset, joiden linjanvetoja ja esimerkkiä lähdimme noudattamaan jo 70-luvulla. Yhteistyökumppaneistamme erityisesti matkapuhelinkauppiaat ansaitsevat maininnan. Heidän kanssaan aiomme jakaa myös tulevat kehitysvaiheet, sillä uskomme, että 25 vuoden aikana rakennettu luottamus toimii hyvänä perustana myös uusiin haasteisiin vastaamiselle. Niin, ja kiitos tietenkin fiksuille suomalaisille, jotka ovat matkapuhelimet niin moniin eri käyttötarpeisiinsa hankkineet.

Matti Makkonen

Vanhoja valelääkäreitä?

Karjaalla lääkärinä toiminut reipas nuorimies ja hänestä käytävä keskustelu pani muistelemaan omia vähäisiä kokemuksiani lääkäreistä. Taitaa olla viroissa melko paljon kelvotonta porukkaa riippumatta siitä, ovatko heidän paperinsa kunnossa vai eivät. Karjaan valelääkäri sentään yritti kovasti olla hyvä lääkäri. Kokemusteni mukaan usealla lääkärillä ei ole minkäänlaista hinkua tehdä työtään hyvin.

Tapaus 1

Loukkasin reiteni Uudenkaupungin sähkölaitoksella kesäharjoittelijana ollessani törmäämällä sähkötolppaan. Tapaturma sinänsä on mielenkiintoinen tarina, mutta jääköön toiseen kertaan. Sen lääketieteelliset seuraamukset johtivat minut teknikko Laineen saattamana terveyskeskukseen. Päivystävä lääk.kand. N.N. määräsi minulle mustelmavoidetta ja laittoi kotiin. Yöllä reiteni turposi niin, että jalka näytti syöttöporsaalta ja tuntui tosi pönkeältä. Uudestaan terkkariin ja oikean lääkärin nähtäväksi. ”Kuka h:tti tätä katsoi?” jäi mieleeni hänen diagnoosikseen. Suoraan vuodeosastolle, jolla pötkötin pari viikkoa, kunnes revenneet verisuonet vähän korjautuivat ja reiden sisään vuotanut veri oli imetty pois.

Tapaus 2

Äitini oli keväällä kärsinyt vatsakivuista. Hänen luottolääkärinsä 'tohtori' A.A. määräsi särkylääkkeitä. Kesäkuussa äidin käsi meni satunnaisesti veltoksi, mutta palasi pian ennalleen. Luottolääkäri kielsi nojaamasta kyynärpäähän... Pätevää koulutusta ja kokemusta saanut apuhoitajasisareni epäili jotain vakavampaa ja hankki äidilleni tutkimuspaikan Kiljavan sairaalasta. Lähtöpäivänä hän huomasi myös mökellystä, pientä epäselvyyttä, puheliaan ja ennen selkeäsanaisen karjalaismummon sanoissa. Sitä myöten oli selvää, että aivoissa veri jätti jotkut kohdat kiertämättä. Tai siis kiersi tietyt paikat käymättä hapetushommissa. Kiljavalla huomattiin lisäksi, että äidilläni oli pitkälle kehittynyt maksasyöpä. Myöhemmin sen alkuperäksi todettiin paksusuoli. Äitini oli luottanut oman 'tohtorinsa' rauhoittaviin diagnooseihin taudin pikkuhiljaa kehittyessä. Äidin kuoltua syyskuun alussa pyysivät Järvenpään terveyskeskuksen saattohoitajat meiltä anteeksi. Tohtori A.A.:ta emme koskaan ole tavanneet, eikä hän toivottavasti enää ole virassaan.

Tapaus 3

Sain nuorena miehenä, alle 40-vuotiaana, pahoja vatsavaivoja. Itse asiassa ne tuntuivat rintakipuna ja eräänä aamuna ne yllättivät työpaikalla niin, että sihteerini hätääntyi. Hänen edellinen esimiehensä kuoli sydämen pettäessä sattumalta minun käsiini yhteisellä työmatkallamme, eikä sihteeri halunnut draaman toistuvan. Hän soitti ambulanssin. Miehet mittailivat aikansa ja sanoivat sydämen olevan kunnossa. Kivutkin siinä jo hellittivät otettaan ja sovimme minun hakeutuvan lääkäriin. Työpaikan luottolääkäri tohtori K.K. totesi kaikkien mittausten ja havaintoletkun nielemisen jälkeen vaivojen todennäköiseksi lähteeksi pohjukaissuonen haavautuman. Lomien ja viikonlopun aikana se antoi olla rauhassa, mutta pahimpina päivinä puhelimen soiminen aiheutti kivun. Stressitauti, vatsahaava... Useita vuosia kävin kerta toisensa jälkeen uusimassa reseptin kivut peittäviin pillereihin. Samalta luottotohtorilta tietenkin, kunnes hän sattui olemaan tarpeeni sattuessa lomalla. Lomalääkäri P.P. uusi pillerireseptin, mutta kysäisi mitä tiedän helicobakteereista. No, en mitään, mutta sellaista päätettiin etsiä ja se masustani löytyikin. Pöpö häädettiin pois ja sen jälkeen vatsa on sietänyt kaikkea mitä pääkin. P.P. lohdutti monivuotisen huonon hoidon olleen onnekasta. Jos haavautuma olisi ollut jossakin muualla kuin pohjukaissuolessa, olisi minulla suuri riski sairastua vielä syöpäänkin. K.K. lienee jo eläkkeellä. Jos ei, niin toivottavasti on paljon lomilla.

Tapaus 4

Ollessani jo aikuisessa iässä, yli 50 vuotias, koin polveni alkaneen jotenkin lonksumaan ja päätin hakea silloisen työnantajani piikkiin neuvoa polven käyttökunnossa pitämiseksi Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevasta lääkärikeskuksesta. Pian kättelyn jälkeen nuori lääkäri kysyi mahdollisista kivuista ja kun ilmaisin jotain pientä kivunpoikastakin olevan, hän lupasi oitis määrätä särkylääkettä. Kerroin, että en haluaisi lääkettä, vaan ohjeet siitä kuinka polvi saadaan pysymään kunnossa. Joiltakin kollegoilta oli mennyt nivelkierukka huonoksi ja joutuivat sitten leikkauspöydälle. Vähän polvea ropeloituaan hän toisti lääkemääräysehdotuksen ja toistin oman näkemykseni särkylääkkeiden tarpeettomuudesta jo pienen adrenaliinin ponnettamana. Sen verran minäkin ymmärsin, etteivät särkylääkkeet vaikuttaneet vaivan syyhyn. Päädyimme ottamaan vielä röntgenkuvat, mutta niidenkään perusteella ei mitään selvää vikaa löytynyt. Vielä kerran jouduin kieltäytymään särkylääkereseptistä.

Sovimme lopuksi, että tarkkailisin polven tilan kehittymistä. Jututin muutamaa maallikkoa ja päädyin kokeilemaan uusia kenkiä. Vaivat hävisivät. Olen myöhemmin huomannut, että jotkut kengät saavat vaivani palaamaan ja toiset häviämään. Minulla on taipumusta astua periksi antavat kengät 'linttaan'. Ilmiötä vastustavat kengät riitelevät polveni kanssa siitä, missä asennossa mennään. Jos epäsopu jatkuu, jompi kumpi antaa periksi.

Tapaus 5

Mielessäni on näitä tapauksia muitakin, joissa lääkärin ammattitaito joutuu kyseenalaiseksi, mutta tulee mieleeni yksi maininnan arvoinen positiivinen kokemus. Vanhempi poikani sai alle 2-vuotiaana toistuvasti korvatulehduksen, johon Järvenpään lääkäri aina määräsi kaikille lapsiperheille tuttua ja inhottua mansikan makuista antibioottilitkua. Kerran korva taas vihoitteli juuri joulun alla, jolloin Järvenpäässä palvelu oli jo suljettu. Keravalla oli lääkärikeskus vielä auki. Siellä sattuikin olemaan asiansa osaava mies paikalla (uskon hänen olleen oikea lääkäri). Hän kirjoitti reseptin, kuten vastuuriskejä kaihtavan lääkärin kai kuuluikin, mutta antoi sitten ohjeen. ”Älkääpä vielä hakeko lääkettä vaan katsokaa huomiseen. Jos korva yön aikana pahenee, hakekaa lääke ja syökää kuuri. Jos ei, korva todennäköisesti paranee.” Korva parani. Toisen vastaavan hoitotoimenpiteen tohtoroimme sitten omin päin, eikä pojan korvia ole sen jälkeen mikään vaivannut. Ne kai oppivat hoitamaan itsensä, kun eivät antibiotiit puuttuneet peliin.

Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2010!

Ensimmäinen täysi vuoteni asukkaana täällä pohjalaisten joukossa on takana ja on aika tehdä siitä ja kuluneesta vuodesta muutenkin itselleni tiliä.

Aivan aluksi haluan sanoa, että minut on vastaanotettu hyvin ja olen viihtynyt erinomaisesti. Olen saanut lähimaisemista myös hieman töitä Anvian, eli entisen Vaasan Läänin Puhelimen hallituksessa. Lähes joka viikko olen kuitenkin käynyt leipää kinuamassa myös pääkaupunkiseudulla. Pendolinot ja IC:t ovat tulleet tutuiksi. Onnekseni ne ovat yleensä kulkeneet luvatussa aikataulussa ja nopeimmillaan matka on sujunut kahdessa ja puolessa tunnissa. Elämä on muutenkin ollut hyvin uusilla raiteillaan.

AinaCom, Anvia, Bookit, FountainPark, Ixonos, Itella, LEADPartners, NSN, Keski-Suomen Yrittäjät, Keski-Suomen liitto, Laurea ammattikorkeakoulu,… Kiitos teille kaikille yhteistyöstä. Kaikkien kanssa on ollut mukava tehdä töitä. Lähinnä tämän blogini välityksellä olen saanut olla mukana keskustelemassa myös tietoyhteiskunnan haasteista. Samat teemat saivat hyvää julkisuutta marraskuussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportin perusteella. Myös Blogini sai julkista huomiota, kun kehtasin arvostella Nokian strategiaa. Hyvät mielessäni sen kuitenkin tein. Mielestäni avoin keskustelu on hyväksi myös entiselle työnantajalleni.

Vielä hieman siviiliasioista. Seinäjoen maastopyöräreitit ja talven ladut tulivat tutuiksi, suppilovahveroita löytyi ja paikalliset kaupat ja kuppilat tiedän. Mitäpä mies muuta tarvitsee viihtyäkseen hyvän seuran lisäksi? Äijätöitä tein sen verran, että veistelin ja pystytin mökillä halkovajan paikalla kasvaneista puista. Kiitos ystävä-Maralle ja poika-Antille avusta. Toivottavasti vaja kestää talven rasitukset ja puutavara pysyy kauan hiilinielussaan.

Muita mökkielämän saavutuksia oli yhden norpan näkeminen myös tänä kesänä. Karhuhavaintokin tuli - yksi marjainen jätös saaressa Joutenvedellä. Samassa saaressa kasvoi osterivinokkaita, niin luulen. Vinoja, valkoisia ja hyviä olivat ainakin.

Suomussalmen lakkasoilla tuoreisiin karhun jälkiin on helppo osua. Viime kesänä ei lakkoja ollut ja karhut saivat puolestamme olla rauhassa. Ensimmäisen kerran vuoden 1972 jälkeen vietin juhannuksen synnyinseudullani Suomussalmella. Vettä satoi, haitari soi ja hauskaa oli.

Nauttikaa arvokkaasti elämästänne, kalleimmasta lahjastanne.

Makkos-Matti

Totuus Lautakasasta

Tein joskus 80-luvulla pari virkamatkaa Neuvostoliittoon. Oikeastaan molemmat matkat olivat suomalaisen teollisuuden myyntimatkoja, jotka oli puettu ”suomalais-neuvostoliittolaisen tieteellisteknisen yhteistyövaltuuskunnan” toiminnaksi. No, maiden välinen yhteistyö oli silloin kaupankäyntiä ja valtion työntekijän osallistumisessa myyntiponnisteluihin ei ollut mitään hämärää. Pidin parhaan kykyni mukaisesti esitelmän NMT-järjestelmästä, jollaisen suomalainen teollisuus haluaisi rakentaa myös Neuvostoliittoon.

Hämärältä sen sijaan vaikutti eräs tapahtuma toisen reissun yhteydessä. Kun saavuin hotellihuoneeseeni, puhelin soi. Langan toisessa päässä oli kehräävän käheä naisääni, joka oli kiinnostunut mahdollisesta yksinäisyydestäni. Ujona maalaispoikana menin aivan hämilleni, enkä oikein muuta osannut, kuin sanoa kaiken olevan kunnossa. Treffejä ei syntynyt.

Myöhemmin kuulin, että joku oli kuullut, että joku olisi kertonut, että tällaisilla keinoilla Neuvostoliiton vakoilukoneisto värväsi avustajia. Ensin houkuteltiin paheisiin ja sitten pieniä palveluksia vastaan luvattiin olla kertomatta niistä kotiin.

Keskustelu eräästä lautatoimituksesta on kiihottanut mielikuvitustani yhdistämään siihen kuulopuheet ja omat kokemukseni neuvostojen liitosta.

------------------------------

Olipa kerran Svetlana ”Lautakasa” Ljubova. Miksi häntä sanottiin Lautakasaksi, ei kukaan enää muista, sillä tyttö oli hemaiseva ja kaikkea muuta kuin ns. lauta. Oli myös Ivan, joka himoitsi päästä Lautakasan kanssa lähempään kanssakäymiseen. Ivan oli kuitenkin köyhä, eikä hänen asemansa ollut muutenkaan kaksinen. Lautakasa oli arvotavaraa ja riiasi vain arvoasteikon yläpäässä olevien kanssa hyvää korvausta vastaan.

Ivanilla oli kuitenkin kaveri, Juri. Juri toimi virastossa, jonka tehtäviin kuului valtion vieraiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Virastolla oli muitakin tehtäviä, kuten vieraiden värvääminen valtion tiedustelupalvelun kumppaneiksi. Olihan siinä selvää synergiaa. Vieraat olivat sen puhuteltavissa, kuunneltavissa ja valvottavissa 24 tuntia vuorokaudessa.

Yksi Jurin käyttämistä värväyskeinoista oli yhteistyö Lautakasan kanssa. Lautakasa piti seuraa vieraalle ja Juri sai mitä halusi vihjaamalla vieraalle tietävänsä yhtä sun toista vieraan ja Lautakasan puuhista ja lupaamalla pitää kuitenkin tietonsa omanaan.

Lautakasasta aiheutui virastolle kustannuksia, joita varten Jurilla oli valtuudet. Juri oli tavallinen mies itsekin ja ymmärsi kaverinsa Ivanin tuskaiset tarpeet Lautakasan suhteen. Ivan oli hänen paras kaverinsa ja hyödyllinen kumppani esimerkiksi Jurin datshan rakentamisessa. Siellä saunan lämmössä heille syntyi ajatus, josta molemmat hyötyivät.

Aina Lautakasa ei onnistunut. Uhriksi valittu vieras saattoi olla liian ovela väistääkseen ansan tai liian puhtoinen sekaantumaan vieraisiin naisiin. Kun tuli huti, Lautakasa jäi toimeen valmiina vapaaksi. Jurin virasto maksoi siitäkin, olihan Lautakasaa vaivattu laittamaan itsensä edustuskuntoon.

Tästä kaikesta tietoisena sopivat kaverukset Juri ja Ivan, että Juri toimittaa Lautakasan tämän joutoaikoina Ivanin vieraaksi, vaikkapa Jurin datshalle. Siellä saavat sitten tehdä mitä lystäävät, vaikka korjata datshan vierashuonetta, jos eivät muuta keksi. Jurin tilillä Lautakasan palkkio merkittiin vieras X:n viihdyttämisen kuluiksi. Kiinni jäämisen riski oli pieni, eikä kukaan haluaisi asiasta meteliä nostaakaan, sillä koko toiminta oli hämärän rajoilla.

Tapahtui vuosia myöhemmin, että viaton hra X, joka ei koskaan ollut kuullutkaan Lautakasasta, yritettiin saada nalkkiin. Jurin paperit kulkivat viraston päällikön, toveri Pavelin kautta. Pavel tiesi tai luuli tietävänsä, että myös hra X on muhinoinut Lautakasan kanssa. Kun hra X myöhemmin osoittautui olevan oikea kultamuna, korkeaan asemaan noussut viskaali, päätti jo eläkkeelle siirtynyt Pavel viihdyttää itseään heiluttamalla hra X:n asemaa. Onhan oikein, että nuoruudessaan törkeyksiin sortunut saisi vähän kärsiä. Hän vuosi tiedon hra X:n ja Lautakasan taannoisesta suhteesta eräälle viestintävälineelle, jolle X:n horjuttaminen Pavelin paljastuksilla sopi. Melkoinen myrsky siitä syntyikin...

Myrskyn syytä ei kukaan saanut selville, sillä kaikilla muilla, paitsi viattomalla hra X:llä on syytä pitää tietonsa piilossa. Tiedotusvälinekään ei tiedä muuta, kuin kuulemansa ent. toveri Pavelin totuudeksi luuleman ja sellaiseksi vannoman tarinan. Pavel on hämillään hra X:n sitkeästä puolustuksesta, mutta ehkä myös iloinen aiheuttamastaan vipinästä.

Lautakasasta X:n piikkiin nauttinut Ivan on onnistunut elämässään. Pienellä vilpillä ja ahkeralla verkottumisella on pärjännyt maailman myllerryksissä. Hänellä on oma datsha Jurin naapurissa ja kaverukset kalastelevat yhdessä. Makea nauru kuuluu vuoroin kummankin saunasta. Lautakasa on edelleen arvossaan. Hän keittelee kaverusten saaliskaloista soppaa ja odottaa Ivanille viidettä lasta. Siellä datshan lämmössä ei kukaan muista menneitä.

Tietokehitysmaa Suomi kiittää

Kansalaisen ja asiaa itsekin hämmentäneen ominaisuudessa kiitän Elinkeinoelämän valtuuskuntaa ja sen tietoyhteiskuntaselvitykseen osallistuneita (Matti Lehti, Risto Siilasmaa, Pekka Ala-Pietilä, Sari Baldauf ja Teppo Turkki) koko kehitysmaa Suomen puolesta. Eilen (25.11.2009) ja toivottavasti tänäänkin ovat uutiset antaneet runsaasti huomiota raportille, jonka mukaan Suomi on maiden välisessä vertailussa kaukana kärjestä, kehitysmaiden tasolla.

Asia ei ole uutinen kenellekään siihen paneutuneelle ja useat ovat vaatineet toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Professorit Paul Lillrank ja Olli Martikainen sekä Sitran nykyinen ja entinen yliasiamies Mikko Kosonen ja Esko Aho ovat kiinnittäneet julkisuudessa huomiota samoihin ongelmiin ja toisaalta tietoyhteiskunnan mahdollisuuksiin, joihin Suomenkin olisi syytä tarttua.

Vaikka asialla ovat olleet noinkin merkittävät näkijät ja osaajat, vasta nyt saa vakava asia riittävää näkyvyyttä. Ainakin Teppo Turkki, Risto Siilasmaa ja Matti Lehti olivat näyttävästi esillä sähköisillä kanavilla. Iloitsen siitä mahdollisuudesta, että asiat lopultakin päätetään laittaa kuntoon. Olen aikaisemmin tässä blogissani heittänyt turhautuneena hanskat Sitralle, mutta oikea osoite on tietenkin maan hallitus, jolta päätöksiä nyt tarvitaan.

Oikeat ohjukset, oikea maali, mutta mahtaako vieläkään osua

Kuulin uutisista myös Matti Vanhasen kommentteja, jotka olivat enimmäkseen Evan selvitystä myötäileviä. Korkean kaimani sanoissa vilahti kuitenkin yllättävä haaste: Mari Kiviniemi. Hän kuulemma vastaa niistä toimenpiteistä, joiden tuloksena kunnissa, niiden yhteistyöelimissä, valtionhallinnon eri haaroissa ja näiden alaisissa lukuisissa virastoissa ja laitoksissa aletaan toimia yhteiseen tietoarkkitehtuuriin perustuvalla parempaan kokonaisuuteen ja kilpailukykyisen tietoyhteiskunnan toteutumiseen johtavalla tavalla.

Tohdin esittää lisähaasteen nyt ääneen päässeille vaikuttajille. Käykää Mari Kiviniemen kanssa hyvin, hyvin vakava keskustelu. En häntä tunne, mutta luen Ilkkaa, hämmästyttävän hyvää maakuntalehteä. Jokin viikko sitten kolumnissaan Mari Kiviniemi viittasi kintaalla kollegansa Paula Risikon ehdottamiin muutoksiin terveydenhuollon organisoimiseksi siten, että tehokkuuden parantamiselle tulisi paremmat edellytykset. Mari vetosi kuntien itsenäiseen päätösvaltaan järjestää vastuullaan olevia asioita. Tässä on juuri se kohta, joka pitää kääntää nurin. IT-valta pitää nyt keskittää ja todella päättäväisesti, aivan kuin Risto Sillasmaa ja Lehden Matti sanovat. Eikä vain valtionhallinnossa vaan valtion ja kuntien hallinnoissa, kaikessa mikä koskee yhteiskunnan palveluita kansalaisilleen.

Alas itsehääräämisvalta

Suvi Lindenillä oli itse asiassa hyvä ehdotus nimittää seuraavaan hallitukseen oma ministerinsä vastaamaan tietoyhteiskunnan toteuttamisen kannalta keskeisistä asioista. Miksi ei jo tässä hallituksessa? Itse en usko Mari Kiviniemen kykenevän tekemään tietoyhteiskunnan hyväksi mitään merkittävää. Osaamista ja tietoa siitä, mitä toimia tarvitaan, on hallitukselle nyt tarjolla. Kuunnelkaa ja tehkää saman tien. Ottakaa vaikka Lehden Matti väliaikaiseksi IT-ministeriksi.

Kun jotkut toimittajat kaikesta päätellen lukevat näitä yksinäisiä juttujani, vetoan myös teihin. Pitäkää Risto ja Lehden Matti kanavilla kunnes hiki alkaa virrata Vanhas-Matilta ja hänen kabinettinsa jäseniltä. Älkää tyytykö poliitikkojen selittelyihin ja hujan hajan oleviin muka-toimenpiteisiin, ennen kuin toimenpiteitä kehuvat oikeat osaajat. Vähintään yhtä kovaa jahdatkaa, kuin Ilkka Kanervan tekstareita tai vaalirahoitusta, jotta tarpeelliset muutokset tehtäisiin. Ministerit tuppaavat virittämään toimenpiteensä sen perusteella, minkä arvioivat parhaiten tuovan ääniä seuraavissa vaaleissa, mutta nyt ei maata voida johtaa siten. Uskon sitäpaitsi laajojen kansalaisjoukkojen olevan valmiit heittämään hyvästit eri hallinnonalojen, kuntien ja virastojen hääräämisvallalle ja antamaan tukensa niille, joilla on kyky taluttaa Suomi nykyaikaan.

Vetoaminen hallitusohjelmaankaan ei saa nyt pysäyttää muutosta. Siinä jokseenkin todetaan, että edellisen hallituskauden työ antoi riittävät ohjeet. Ja p**kat, sanoo sisälläni asuva kainuulaisjuntti.

Sikamaista, pöyristyttävää,….

En tuota parempaa otsikkoa keksi kuvaamaan tunnetta, jonka influenssarokotusten ruuhkautuminen aiheuttaa. Tekstiviesteillä ja kännyköillä voitaisiin rokotusajat porrastaa siten, ettei ruuhkia synny. Ne olisivat lähes kaikkien käytettävissä koska tahansa myös tähän tarpeeseen. Lisäksi tarvitaan hieman ohjelmistoja ja kytkentöjä tietojärjestelmissä, ei mitään kovin vaikeita.

Vaikeinta on, että tarvitaan myös uusi toimintatapa. Sen sijaan, että tuhat ihmistä toivotetaan jonottamaan, pitäisi heille lähettää tekstiviestillä vaikkapa vain jonotusnumero. Pidemmälle kehitetty palvelu voi lähettää jopa ehdotuksen rokotusajaksi ja vastaanottaa tiedon siitä, kelpaako aika vai ei. Jos aika ei kelpaa, yritetään toista aikaa ja kutsutaan viimeisenä keinona samaan jonoon kuin ne, joita ei kännyköillä tavoiteta. Finnair varaa asiakkailleen istumapaikat tällä menetelmällä ja säästää tarpeen asioida palvelutiskillä. Vuodessa säästetään kymmenet tuhannet tarpeettomat jonotukset tiskeille ja manuaalisesta palvelusta aiheutuvat kustannukset.

Tarvitaan myös tietojen rekisteröimistä, kännykkänumerot ja muut perustiedot systeemin muistiin. Valmiiden rekisterien puuttuessa voisi toimia samoin, kuin jonotkin rakennetaan. Sen sijaan, että laitetaan paikalliseen lehteen kutsu osallistua jonotustapahtumaan, pyydetäänkin lähettämään ilmoittautumisviesti. Tapahtumaketjun käynnistämiseen ei välttämättä tarvita muuta, kuin tyhjä viesti. Järjestelmä tunnistaa lähettävän numeron ja voi jatkaa asian käsittelyä. Prosessissa voi päästä nopeammin eteenpäin, kun lähettää tyhjän viestin sijasta tiedon siitä, mihin riskiryhmään tietää kuuluvansa, esimerkiksi A= imettävä äiti, B= pitkäaikaissairas, C= ikä. Mahdollisuuksia järjestää asia on useita.

Keksintö, jolla tuollaisessa palvelussa tarvittavat tekstaridialogit voidaan käsitellä, on nimeltään iSMS, eli älytekstiviesti. Se on oikeastaan tavallinen tekstari, äly on verkossa. Älytekstari mahdollistaa dialogin lisäksi moneen palveluun riittävän varman tunnistamisen ja se tekee palvelun käyttäjälleen äärimmäisen yksinkertaiseksi. Älytekstiviesti edellyttää yksinkertaisimmillaan vastaamista yhdellä kirjaimella tai numerolla saapuneisiin kysymyksiin. Käyttäjätunnuksia tai avainkoodeja ei tarvita. Jokaisessa kännykässä on kaikki tarpeelliset ominaisuudet jo olemassa ja kuka tahansa kännykän omistaja voi niitä käyttää välittömästi.

Edellä oleva on paitsi täyttä asiaa, myös mainos. Älytekstiviestipalveluita voi kysellä Ainacomista tai Bookitista. (http://www.ainacom.fi ja http://www.bookit.fi ). Se, että mainostan blogissani olemassa olevia tuotteita ja palveluita on poikkeuksellista. Rokotusjonot ovat kuitenkin osoitus siitä, että tieto paremmasta ei ole mennyt perille ja haluan tehdä oman osuuteni sen välittämiseksi. Myös Janne Vainio (linkki oikealla) puhuu bogissaan samasta asiasta.

Toinen mainos

Kun mainostamaan olen ryhtynyt, heitän vielä toisenkin. Toimin partnerina yhtiössä nimeltään LEADPartners. Huipputuotteemme VARJOTOIMINTA palvelee kaikkia sellaisia yrityksiä, joilla on haasteenaan joko lisääntyvä kilpailu tai toisinpäin: kilpailun puute. Varjotoiminnalla simuloidaan joko tunnistettua tai kuviteltua kilpailijaa. Se auttaa yritystä varautumaan paremmin kilpailuun tai liian vähäisen kilpailun tapauksessa ottamaan simuloinnin kautta vauhtia, jota hyvä kilpailu aina aiheuttaa. Jokaisen yrityksen pitäisi joskus käyttää LEADPartersin tarjoamaa työkalua. Uskallan panna oman maineeni likoon sen puolesta, että väline toimii. Hopi hopi! Vilkaise ensin LEADpartnersin sivuja http://www.leadpartners.fi

Uskalla johtaa, perusinsinööri Miettinen

Jälki-PS: Katsokaa myös insinööri-Maran kommentti. Siinä on tarkoitustani tulkitsevaa viisautta enemmän kuin itse osasin kirjoittaa.

--------------------------------------------------------------

Perusinsinööri Veijo Miettinen on iskenyt tarinaa Tekniikka ja Talous-lehdessä ja sen edeltäjässä Insinööriuutisissa niin kauan kuin muistan. Jutut ovat usein ajankohtaiseen aiheeseen osuvia ja ainakin minun insinöörin sielua hyväileviä. Nyt oli julki nappisuoritus, johon seuraavan linkin pitäisi johtaa.

http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article342443.ece?s=r&wtm=-30102009

Jos ette viitsi katsoa linkin taakse, tässä lyhyt yhteenveto. Veijo vertaa yritystoimintaa puutarhanhoitoon. Ekonomit ovat hyviä ottamaan irti puutarhan hedelmistä viimeisetkin mehut ja tuoton ehtyessä ymmärtävät lähteä ostamaan hedelmiä muualta, mistä nyt halvimmalla saavat. Juristit ymmärtävät hedelmiä kasvattavan puun arvon ja patentoivat sen lajikkeen. Jos kauppa ei käy toivotulla tavalla, he syyttävät kilpailijoita geenien kopioimisesta ja pyrkivät tekemään bisnestä käräjöimällä. Insinöörit ovat sen sijaan uteliaita kokeilemaan, kuinka lajikkeita voisi parantaa ja kehittävät uusia viljelymenetelmiä.

Juttu on tietenkin tarkoitettu huvittamaan, mutta sillä on oikeasti vakava sanoma. Jotta suomalaisella teollisella toiminnalla olisi edellytykset menestyä, yritysten johtoon pitäisi saada enemmän sellaista osaamista, joka ymmärtää yrityksen substanssin todelliset mahdollisuudet ja on valmis kokeilemaan sen rajoja liiketoiminnassa. Tai jos osaamista sattuu vielä olemaan, on valmis antamaan sille enemmän tilaa. Kyllä ekonomikin voi käsittää yrityksen substanssin, samoin juristi, mutta Veijon tapaan uskon, että nimenomaan insinöörit ovat taipuvaisia ymmärtämään paremmin yrityksen tuotteita ja niiden mahdollisuuksia kuin muut. Ekonomisteja olen oppinut kyllä kunnioittamaan silloin, kun pohditaan markkinointia: ”Kuka ja miksi näitä tuotteita hankkisi?” ei ole tyypillisesti insinöörin kysymys ja jonkun pitää sekin esittää.

Sain kirjoittaa esipuheen Minna Isoahon kesällä ilmestyneeseen kirjaan ”Uskalla johtaa. Haasta itsestään selvyydet”. Otsikko houkuttelee lukemaan ja kirja on hyvä. En kuitenkaan tuntenut etukäteen tarkasti kirjan sisältöä ja onnistuin rakentamaan siihen jännitettä. Omassa esipuheessani korostin johtajien toimialanäkemystä ja –osaamista. Minna puolestaan jossakin kohti kirjaa korostaa sitä, että toimialaosaamista ei johtamisessa tulisi liikaa korostaa. Eikä Minna ole yksin johtamisoppineiden joukossa.

Ei millään pahalla Minna ja muut johtamisen gurut, mutta monet nuoret johtajanklopit ottavat tuollaiset opit kirjaimellisesti ja pyrkivät tunkemaan todelliset osaajat kammioihinsa. Kaikkia organisaatiota pitäisi päinvastoin opettaa nostamaan osaajat esille ja kuuntelemaan mitä heillä on sanottavanaan. Totta on, etteivät asiantuntijat ole useinkaan parhaita organisaation johtajia, mutta parhaissa organisaatioissa osataan asiantuntijoille rakentaa myös sellaisia vaikutuskanavia, joissa oivallinen henkilöjohtaminen tai tenhoava puhetaito eivät ole välttämättömyyksiä.

Paras tapa varmistaa substanssiosaamisen vaikutus on edellyttää sitä ylimmältä johdolta. Suurimmat teollisuuden virheet perustuvat suuriin virhearviointeihin kokonaisen teollisuudenalan kehityksestä, ja suurimmat onnistumiset perustuvat oivaltavaan näkemykseen tulevasta. Esimerkiksi insinöörilähtöinen ”kännykkä kaikille” 1980-luvulla esitettynä ei todellakaan ollut itsestään selvyys, mutta se yhdisti muutaman avaintoimijan yhteisen vision taakse mahtavin tuloksin.

Annan tukeni perusinsinööri Miettiselle kansakunnan pelastamiseksi. Jos kokonaisena kansakuntana peesaisimme juuri koulusta päässeitä ekonomisteja ja juristeja, ei tulevaisuutemme näyttäisi hyvältä. Opit insinöörien päästämisestä yritysten puikkoihin löytyvät jopa Kalevalasta. Jos viisas Väinämöinen olisi meitä johtamassa, kuuntelisimme, mitä Seppo Ilmarinen voisi tehdä hyväksemme. Vaikka Väiski ei ollutkaan insinööri, vaan muusikko, hän ymmärsi osaajamiesten arvon. Kun hän tarvitsi rahantekokonetta Pohjolan naisten myötätunnon voittamiseksi, hän kutsui seppä Ilmarisen takomaan Sampoa. Kelvollisen vesikulkuneuvon rakentamiseksi hän kaivoi hommiin Antero Vipusen - Tuonelasta asti.

Ps. aiheen ulkopuolelta. Kun tekstissä kuitenkin puhutaan yhdestä kirjasta, niin mainostanpa toistakin. Hankkikaa ihmeessä Alpo Mannisen viikko sitten ilmestynyt ”Reppana”. Alposta on tulossa parin terapiakirjan jälkeen hyvää vauhtia oikea kirjailija. Yritin samoihin aikoihin lukea venäläisiä mestarikertojia, enkä jaksanut 30 sivua pidemmälle. Alpon kirjan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Reppana on romaani, puuta heinää, mutta niin todellisen tuntuinen ja hyvin kerrottu, että tekisi mieli uskoa Alpon sepittämä ajankohtainen nykymiehen selviytymistarina todeksi.

Tekeekö Nokiakaan kaiken oikein?

Ps2. Jos joku vielä osuu tänne, kannattaa vilkaista myös kommentit jutun pohjalla. Juttuni herätti tavanomaista enemmän keskustelua, joten se täytti tehtävänsä. Minä kuuluun niihin, jotka uskovat elektroniikan, sulautettujen ohjelmistojen, designin ja ennen kaikkea palveluiden käyttämisen mahdollistavien välineiden ja ohjelmistojen voimaan. Itse palvelut ja sisällöt tuppaavat olemaan joko maksuttomia tai niitä toimittaa ne, jotka toimittavat palveluita myös vanhoin menetelmin - pankkipalvelut, media jne... Uskon myös siihen, että palveluista riippumaton väline on parempi, kuin sellainen, jonka kautta saa vain kyseiseen välineeseen integroidut palvelut. Mutta ei maailma ole mustavalkoinen ja se on poikkeuksia täynnä. Toivottavasti Nokia pysyy edelläkävijänä valtavirrassa, eikä sorru poikkeuksiin.

Ps. Pakko kommentoida omaa tekstiäni saamani palautteen vuoksi. En tietenkään ottanut huomioon sitä, että asiasta nousee keskustelua lehtien palstoilla asti ja lehtien otsikot revittävät asiaa pidemmälle kuin tarkoitin. Ikävistä lauseistani huolimatta vilpitön haluni on auttaa Nokiaa löytämään sellainen tapa kehittää internet-aikaan sopivaa toimintaa, että voimme taas kaikki Nokian ystävät olla iloisia menestyksestä. Uskon Nokian olevan todella hyvä niissä teknologioissa, joilla tehdään tarpeelliset laitteet, mutta omat kokemukseni sen palveluista ovat vielä huonot. Nokialla on tahtoa ja päättäväisyyttä tulla johtavaksi toimijaksi Internetissä, mutta se onnistuu vain, jos käyttäjän ensimmäiset kokemukset tukevat sitä. Siinä Nokialla on parantamista.

Älkääkä nyt lynkatko minua sen vuoksi, että potkin maailman parasta matkapuhelinten valmistajaa parempaan suoritukseen.

Matti

------------------------------------------

Otin edellisessä jutussani kantaa Soneran tekemisiin, vaikka ei pitäisi. Vielä vähemmän minun kuuluisi kommentoida Nokiaa, mutta nyt on tällainen ’sanonpa kuitenkin’ kausi meneillään. Ja takuulla kirjoitan hyvässä tarkoituksessa ja toivon, että olisin kritiikkini osalta väärässä.

Nokia on vuosia puhunut siitä, kuinka siitä tulee merkittävä toimija Internetin palveluissa. Minusta se on hyvin kyseenalainen linjaus. Nokia haastaa Googlea myöten monia sellaisia toimijoita, jotka jo ovat luoneet itselleen vahvan aseman netissä ja lisäksi koko sen flooran, joka netin hyödyntämiseksi kukoistaa. Netin menestyjät ovat paljon ketterämpiä toimimaan ja tuottamaan uusia asioita Internetin ehdoilla ja lisäksi ne ovat riippumattomia laitetoimittajista. Googlen palvelut pelaavat minkä tahansa puhelimen kautta.

Rikkomalla omaa fokustaan Nokia antaa tilaa Samsungille, Applelle ja ties kenelle. Ne nakertavat itselleen markkinaosuuksia perinteisillä Nokian aseilla, uusilla innovatiivisilla laitteilla. Niiden kautta voi puolestaan käyttää mitä tahansa netistä löytyvää palvelua. Nokia on jo menettänyt asemansa matkaviestimien edelläkävijänä. Markkinajohtajuus sillä lienee edelleen, ja toivon olevani väärässä pelätessäni senkin aseman horjuvan.

Mistä minä saan pontta kirjoittaa tätä? Seuraan jonkin verran markkinakehitystä ja kaikki ovat tietoisia Nokian vaikeuksista USA:ssa ja Samsung kuuluu päihittävän sen Venäjällä. Jotain nämäkin kertovat. Mitä enemmän kännykät ovat osa Internetiä, sitä merkitsevämpi on menestyminen USA:ssa. Huonoa menestystä ei voi kuitata sillä, etteivät jenkit ymmärrä hyvän päälle.

Vielä enemmän saan energiaa sanojeni taakse yrittämällä tulla mukaan Nokian strategiaan. Olen yrittänyt ottaa OVI-palvelua käyttööni suurimpana motiivinani se, että tarvitsen vakaan itselläni ikuisesti pysyvän laajakaistoihin ja operaattoreihin sitomattoman sähköpostin. Ajattelin, että Nokia toimijana ja sähköposti sen @ovi.com –domainissa voisi olla parempi valinta kuin gmail tai laajakaistaoperaattoreiden @24 tai @netikka.

Olen onnistunut rekisteröitymään, mutta en käyttämään palvelua. Tietokoneella minä pääsen sisään, mutta kännykkäni ilmoittaa jostakin serveriongelmasta. Sähköpostiosoitteeksi OVI tarjoaa käyttäjätunnuksestani serverin minulle vääntämää versiota, enkä osaa sitä muuksi muuttaa. Jostakin linkistä pääsin avaamaan itselleni uuden haluamani sähköpostiosoitteen, mutta en enää kykene toistamaan sisäänpääsyä siihen sähköpostiin. Nokian serverin minulle allokoimaan mailiin onnistun pääsemään, mutta sitä osoitetta en halua käyttää. Enkä jaksa enää painia asian kanssa.

Lähetin kysymyksen OVI:n kännykkäherjasta, enkä saa vastausta. Käyttövinkkitekstareita tulee kyllä, joten Nokia on minut noteerannut. Olen lukenut OVI:n ja Nokian sivuilta muiden käyttäjien kirjoittamia ongelma-ratkaisu-keskusteluja, mutta en löydä ratkaisua omaan ongelmaani. Joku voi väittää, että Nokia osaa, kaikki tieto löytyy sen sivuilta ja minä olen se, joka ei osaa. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa käyttööni koko joukkoa g-palveluita ja aktivoida itselleni ja puolisolleni laajakaistaoperaattorin sähköpostit, mutta Nokian kanssa tulee koko ajan vastaan pettymyksiä. Näissä asioissa olen maallikko, tavallinen testiasiakas. Testin tuloksena Nokia saa palvelutoimijana arvosanan 5 perinteisellä 4-10 kouluasteikolla. Parjatut operaattoritkin palvelevat asiakkaitaan paremmin. Jos meinaa profiloitua palvelufirmaksi, eivät sekavat nettisivut riitä, vaan kysyminen pitää tehdä helpoksi ja jokaiselle pitää vastata.

Armeijan johtajakoulutuksesta on jäänyt mieleeni yksi asia. Jos käsky ei mene perille, on vika aina käskyn antajassa. Se soveltuu tähänkin. Se on Nokian vika jos minä en osaa valjastaa käyttööni sen tarjoamia palveluita. Tekisitte vaan edelläkävijäkännyköitä ja tukisitte laitteidenne ominaisuuksilla kaikkien muiden tarjoamien palveluiden käyttämistä. Jos tekee mieli harjoitella Internet-toimijaa, kätkeytykää jonkun salanimen taakse, ettei mene maine myös kännykkävalmistajana. Vähän kuin Sonera teki nimimerkillään ZED. Se tosin töpeksi sitten muutenkin.

Nokia yrittää uudistua yritysostoin. Miksi sen piti mennä ostamaan hirvittävän kallis digikarttafirma, kun asiakkaat voivat ilmaiseksi ladata parempia karttoja ja toimivampia navigointiohjelmia? Nyt se kuuluu ostaneen matkailuaiheisen yhteisöpalvelun entisiltä työntekijöiltään. Vaikuttaa kaveripiirin vedätykseltä. Ostoksen kuvitellut hyödyt menevät menojaan, kun porukka kävelee ulos tai joku uusi innovatiivinen yhteisöilmiö tekee samat asiat ja paljon enemmän. Sitähän netissä tapahtuu koko ajan.

Soneran surullinen kehitys

Minun ei pitäisi sekaantua millään tavalla Soneran asioihin, mutta nyt en malta olla kommentoimatta sen viimeaikaista kehitystä. Tunnen oikeastaan sääliä sen vuoksi, että joskus huolella rakennettu operaattorikonsepti ei enää toimi ja Sonera on menettänyt kiistattoman johtoasemansa matkaviestinnän markkinoilla. Johtajia yhtiöön tulee ja menee, mutta käyrät sojottavat väärään suuntaan.

Yksi epäonnistumisen tekijä on varmasti tapa, jolla yritys on kytketty ruotsalaiseen päätöksentekoon. Suomen maajohtaja ei voi poiketa Tukholman nuoteista paljonkaan. Sonera ei soita markkinatilanteeseen sopivaa jazzia vaan laulaa kuorossa dyygamladyyfriiaa. Jos vapauksia olisi enemmän, se ei takaisi tietenkään mitään, vaan voisi johtaa sähläämiseen ja vielä suurempaan epäonnistumiseen.

Sonera on menettänyt paitsi markkinajohtajuuden, ennen kaikkea henkisen johtajuuden markkinoilla. Sonera oli 90-luvulla markkinoille tiennäyttäjä. Se toi ensimmäisenä maailmassa markkinoille monia koko toimialaa eteenpäin vieneitä tuotteita. Yksi niistä oli hinnoittelumalli, jolla suosittiin yksityisiä ihmisiä (NMT-Privat). Kilpaillakseen lankaverkon puheluminuuteista se otti myös käytännöksi sekuntiveloituksen. Sen ansiosta voitiin viestiä edullisista lyhyistä puheluista. Sonera oli se maailman operaattori, jonka tekemisiä seurattiin. Kuten kokeiluja kännykällä maksamisesta.

Nyt Sonera mielletään operaattoriksi, joka ei enää ole yhtään sen parempi kuin kilpailijansa, ja joka lisäksi yrittää ottaa palveluistaan ylihintaa. Hitaus kilpailuun vastaamisessa ja yritys nostaa hintoja palauttamalla puheluiden aloitusmaksut ovat jättäneet jäljet uskollisimmankin asiakkaan mieleen. Sonera seurailee nihkeästi tai suorastaan vastustaa asiakkaille mieluisia markkinaliikkeitä sen sijaan, että pitäisi aloitetta käsissään. Soneran asiakkaat ovat herkkiä vaihtamaan operaattoria, eikä ihme.

On ymmärrettävää ainakin sijoittajien kannalta, että yritys pyrkii pitämään yllä mahdollisimman korkeaa hintatasoa. Sonera yritti väistää hintakilpailua TELE-Finland konseptillaan, jonka se kehitti omaksi halpa-brandikseen vastauksena Saunalahden, Dnan ja ACN:n rynnistykseen. Sen seurauksena varsinainen Sonera koettiin jähmeäksi ja kalliiksi. Vanhat asiakkaat käänsivät sille selkänsä huomattuaan maksavansa ylihintaa. TELE-Finland vedettiin kuitenkin markkinoilta, kun samaan aikaan Dna ja Saunalahti jatkoivat uskottavalla tavalla edullisten palveluiden linjaa. Soneran puheet uusista palveluista, joilla pyrittään puolustelemaan korkeampia hintoja, on ollut ja on edelleen höpöhöpöä. Samaa soittoäänihömppää saa kaikilta eikä todellisia operaattorin lisäarvopalveluita juurikaan ole. Jotain pahaa tapahtui myös Soneran asiakaspalvelussa, sillä välillä sekin pääsi otsikoihin huonosta palvelusta. Samalla Dna laittoi asiakaspalvelunsa niin hyvään kuntoon, että voivat sitä kehua mainonnassaan uskottavuuden kärsimättä.

Mitä on edelläkävijyys ja kuinka sen voi saavuttaa?

Lehdissä näkee joskus mainittavan, että DNA käynnisti hintakilpailun. Se ei pidä paikkansa, sillä hintakilpailun käynnistivät virtuaalioperaattorit Saunalahti ja ACN. Näiden tulo markkinoille numeroiden siirrettävyyden myötä sysäsi liikkeelle kehityksen, jonka tuloksena hinnat tippuivat. Uudet operaattorit yrittivät määräaikaisilla puheaikatarjouksilla houkutella asiakkaita ja muut vastasivat. Kaikki pitivät kuitenkin listahintansa ylhäällä tarkoituksella tienata kampanjointiin käytetyt rahat myöhemmin.

Suuri joukko asiakkaita oppi käyttämään sisäänheittotarjouksia hyväkseen. Tämä johti siihen hullunmyllyyn, joka tunnetaan nimellä ’churn’ (kirnu). Vaikka hinnastot pysyivät ennallaan, todellinen hintataso romahti, sillä churnin pyörittämiseen paloi se raha, mitä kalliimmilla hinnoilla kerättiin. Sitä paitsi se kerättiin niiltä asiakkailta, jotka eivät vaihtaneet operaattoria, mikä koetteli kaikkien operaattoreiden uskottavuutta.

DNA oli se operaattori, joka vihelsi churn-pelin poikki. Satun tietämään, kuinka se tapahtui, sillä olin silloin kyseisen operaattorin hallituksen puheenjohtajana. Totesimme ensin, että churnin vuoksi hintataso näyttää joka tapauksessa olevan alempana kuin listahintojen perusteella toivoisi. Sitten päätimme selkeyttää tilannetta tuomalla todellisen hintatason hinnastoihin ja samalla lopettaa churnia ruokkivat puheaikatarjoukset. Näin päädyttiin vielä nykyisikin tarjolla oleviin ’69-hintoihin’. Uuden hinnoittelukäytännön vakiintumista vauhditettiin onnistuneella kampanjoinnilla: ”Elämä on.” Tämä pohjusti DNA:n roolin uutena tiennäyttäjänä.

DNA:ssa vaihdettiin myös yksinkertaisempaan palvelukonseptiin. Kaikki huomio laitettiin kahteen perusasiaan: verkon pitää toimia ja asiakaspalvelun vastaa puhelimeen. Höpötys uusista palvelusisällöistä ja niillä tulojen keräämisestä pantiin taustalle. Kaikesta päätellen tämä linja siellä on myös pidetty ja tuloksena on parantuneiden talouslukujen lisäksi parantunut asiakastyytyväisyys ja uskottavuus.

Huolimatta siitä, että Elisalla Saunalahti mukaan lukien on suurin liittymämäärä, markkinoiden henkinen johtajuus taitaa kuitenkin olla tällä hetkellä Dnalla. ”Elämä on”-kampanja ja sen seuraajat, johdonmukainen linja hinnoittelussa, asiakkaan puheluihin vastaava asiakaspalvelu ja lopulta parhaiten lanseerattu mobiili laajakaista, Mokkula, vaikuttavat ihmisten mielissä pitkään.

Millä Sonera voisi uudestaan saada otteen markkinoiden johtajuudesta? Siinäpä pulma. Ilman taitavaa linjan muutosta se vaipuu kolmosoperaattoriksi. Voi olla, että ruotsalaiskomennon alaisuudessa ei mikään voi sitä estää ilman, että Elisa ja Dna jotenkin tyrivät omat mahdollisuutensa.

Syysunelmia

Laiskan blogini puolustukseksi sanottakoon, että yritän sanoa vain silloin, kun on sanottavaa.
Olin kirjoittamaisillani sormet adrenaliinin vauhdittamana omia kommenttejani julkiseen vaalirahakeskusteluun yhtenä päivänä ja Paula Risikon tekemään ehdotukseen terveydenhoitojärjestelmän uudistamiseksi toisena. Adrenaliini on haihtunut, enkä enää muista mitä sydämeni käski sanomaan. Mutta joka kuukausi pitää jokin teksti tulla, ettei homma unohdu, joten sanonpa sanottavani noista teemoista.

Vaalirahajupakkaan liittyen taisin muistella vanhoja sanomisiani. Jossakin tuolla alempana vanhojen tekstieni joukossa on joku, jossa ihmettelen Suomen asemaa maailman vähiten korruptoituneiden maiden kärjessä. ”Suomihan on maailman taitavimmin korruptoitu maa”, äidyin sanomaan. Olin itse asiassa silloin kauan ennen vaalirahajupakkaa äkeissäni Järvenpään päättäjille lähinnä Prisman sijoittamisesta parhaalle rantapaikalle kaupungin keskustaan ja SOK:n vanhan myllynrotiskon ostamisesta kaupungin riesaksi. Sekin on aivan keskustan tuntumassa ja HOK-Elanto olisi saanut tehdä Prismansa sinne.

Nyt julkisen vaalirahakeskustelun jälkeen en voi enää välttyä epäilemästä, että virkamiesten hölmöilyn, luottamusmiesten kritiikittömyyden ja puoluerahoituksen välinen yhteys on juuri se, minkä vanha kansanviisaus opettaa: ”Ei saa purra ruokkivaa kättä.” Tämän opin soveltamisesta ei ole pitkä matka korruptioon – päätösten junailemiseen rahan tai rahoituksen voimalla tai käänteisesti sen lopettamisen uhalla. Jotkut yrittävät määritellä korruption vain yksilöiden voitelemiseksi. Kokonaisen puolueen voiteleminen on paljon vaarallisempi korruption muoto sekä valtakunnan tasolla että kunnissa.

Paula Risikon avaus terveydenhuollon rakenteiden muuttamiseksi: Hyvä, hyvä!! Suomea ei tehdä hyvin toimivaksi tehokkaaksi yhteiskunnaksi, joka kykenee hoitamaan sairaansa ja vanhuksensa, ellei reippaasti käydä käsiksi vuosikymmenten mittaan luutuneisiin hallinto- ja tuotantorakenteisiin. Risikko taisi tulla jopa oman reviirinsä ulkopuolelle, josta vielä yksi ”hyvähyvähyvä!” lisää. Ne reviirit ovat juuri kaikkein pahin kehityksen jarru.

Saman reviiriylityksen saisi tehdä myös Suvi Linden ja vaatia tietotekniikan ja etäpalveluiden tehokäyttöä muilta hallinnonaloilta. Minä muuten tarkoitan etäpalveluilla itse asiassa lähipalveluita, siis sellaisia, joiden vuoksi ei tarvitse edes kotoaan poistua, ellei halua. Palvelut voidaan tuottaa etäällä ja sieltä katsoen käyttää toisaalla, missä vain ja vaikka etäällä, mutta palveluiden käyttäjän näkökulmasta ne voisivat olla tässä näppäimistöllä ja ruudulla tai mieluummin kännykässä, eli hyvin lähellä. Tämän lisäksi yhteiskunnan eri toimijoiden palvelupisteet voitaisiin yhdistää käyttämällä hyväksi teknologiaa. Yhteys samalta palveluhenkilökunnan päätteeltä mihin tahansa virastoon ja viranomaiseen ei vaadi ”rakettitieteiden” hallintaa ja se mahdollistaisi valtion ja kuntien hallintojen rajat ylittävät yhden luukun periaatteella toteutettavat palvelut. Tehokkuuden lisäksi asiakkaat olisivat tyytyväisiä.

Sähköinen äänestäminenkin meni farssiksi. Onneksi, sillä eihän siinä ollut kysymys muusta kuin palveluautomaatin sijoittamisesta äänestystiloihin. Sähköinen äänestäminen on minulle totta vasta sitten, kun kuka tahansa äänioikeutettu voi sen tehdä omalla standardikännykällään tai vähintään nettiin kytketyllä tietokoneella. Ehkä pitäisikin puhua etä-äänestämisestä. Kaikki teknologia olisi jo olemassa, mutta uskallusta ja tahtoa niiden hyödyntämiseen ei vain löydy. Sähköinen tunnistaminenkin voidaan tehdä riittävän luotettavasti nykyisillä lähes kaikkien käytössä olevilla vehkeillä.

No joo, on tietenkin se yksi mutta kun eli mutku. "Laki ei mahdollista..." Haloo, sitä varten meillä on kansanedustajat, että he tekevät paremmat lait.

Datayhteyspainajaisia

Ps2. Tämä on nurja paikka ps:ille, mutta sivut toimivat muutenkin LOT-periaatteella (last on top). Arvo on jättänyt juttuun arvokkaan kommentin, jonka ymmärrän täydellisesti. Vastakommentoin kuitenkin, että nyt kun tämä Nokian pikkuihme palvelee tarkoittamallani tavalla, uskon entistä vahvemmin, että kännykkäverkot voivat palvella kaikkien ajateltavissa olevien etäpalveluitteni yhteytenä. TV-kuva on se palvelu, joka toimii vedenjakajana: mobiiliyhteyksillä, mukaan lukien @450-verkko, TV:n katsominen tai videokuvan siirtäminen on vielä pitkään pioneerihenkisten räpeltämistä. LTE/4G tuo vedenjakajan uuteen paikkaan: enää HD-kuvaa varten tarvitaan omat radio- tai kaapeliverkot. Yritysten sisäiset tietojärjestelmät ja turvallisuuden erityispalvelut yms. ovat toki asia erikseen. Ne asettavat sellaisia vaatimuksia, joihin yleiseen käyttöön tarkoitetut mobiiliverkot eivät ehkä taivu.

Ps. Tarina sai onnellisen lopun. Painajaiseni loppui, kun rupesin epäilemään aiempien välineiden sotkevan uusien käyttöön ottamista. Kehumani toimintavarmuudeltaan junanvessaluokkaan kuuluvan SonyEricssonin ohjelma varasi sen com-portin, josta nokialainen olisi halunnut mennä ulos. Tein Söny-E:n ohjelmalle niks naks, ja kas, yhteys Noksun kautta toimi. Com-portin jäljille minut auttoi dna:n asiakaspalvelu, joka reippaasti ja hyvällä asenteella yritti auttaa. Kiitos ratkaisevasta vinkistä ja tiedoksi: ongelma ei ollut modeemikäskyissä eikä sp3:n ja Nokian epäsopivuudessa.


---------

Ottaa just nyt päähän. Nokia osaa kyllä radiot, mutta käyttäjäystävällisen ja käyttäjää viisaamman ohjelmiston tekeminen ei onnistu.

Kun olin isojen teleyritysten päivätyössä, sain uusia laitteita käyttööni aina, kun niitä oli tulossa ja yleensä kokeilin niiden mahdollistamia uusia palveluita ensimmäisten joukossa. Jos palvelu toimi ja vastasi tarpeitani, se jäi käyttöön. Jos ei, sai jäädä unohduksiin.

Olen ollut varovainen, suorastaan konservatiivinen, uusien mobiilipalveluiden käyttämisessä omalla kustannuksellani. Kesän mittaan olen kuitenkin yrittänyt sinnikkäästi tulla nykyaikaan. Harkinnan jälkeen päätin ensin kokeilla mokkulaa tai pikemminkin kyseisen operaattorin termein nettitikkua ja kun se kokeilu meni kiville, sitouduin kahdeksi vuodeksi tuttuun operaattoriin ja hankin sen subventoiman kännykän, pikkukapula N79:n.

Mokkulan tarve iski, kun yritin liikuskella ympäri Suomea kesälomahenkisesti ja samalla olla valmiina yritysten hallituksien touhuihin. Piti ottaa sähköpostista läppäriini isohkoja tiedostoja ”missä vaan, milloin vaan”. Kokemukset ovat kuin siitä kaikkien kokemasta painajaisesta, joissa jotakin mukavaa on muka tapahtumassa ja kaikki kuitenkin menee pieleen tai haihtuu pois.

Nettitikku kenkkuili heti kättelyssä, sillä koneeni ei suostunut lataamaan sen sisään kätkettyjä ohjelmia. Sain operaattorilta neuvon ladata ajurit valmistajan sivuilta. Niitäkään ei koneeni tunnistanut, mutta ystäväni koneessa tikku heräsi. Vaihdoimme koneita ja siirtelimme tiedostot puoleen ja toiseen.

Seuraava kokemus oli, että yhteys toimi joskus, mutta useimmiten ei. Yhteys näytti pelaavan kuten operaattorin mainoksessa vain kiinteässä kotikoneessani. Siihen yltää vakaa 3G-yhteys mutta myös Anvian piuha, jolloin mokkulaa ei tarvitaisi. Enonkosken mökillä, Suomussalmen autiotilalla ja kotini pihapiirissä eivät läppärin tikkuyhteydet toimineet kuin satunnaisesti.

Sain monen sähköpostin jälkeen ohjeet sopimuksen purkamiseksi. Luulin jo välillä joutuvani käräjäteitse nuljuilemaan irti 24 kk sopimuksestani.

Ongelmani oli alun perin se, että 3G-nokiani oli ryhtynyt keljuksi, eikä enää suostunut toimimaan PC:n modeemina eikä päivittämään kalenteria. Turvauduin jonkin aikaa vanhaan SonyEricssoniin, jonka kanssa ei ollut mitään hankaluuksia. Sen (P910i) kosketusnäyttöön ja monikäyttöiseen rullakytkimeen perustuva käyttöliittymä on aivan mahtava. Sen rinnalle minä sitä mokkulaa…

Kun mokkulakokeilu epäonnistui, yritin ilman tuloksia löytää vastaavaa SonyE:tä moderneilla radioyhteyksillä. Pitää olla mm. 900 MHz:n 3G, jolla operaattorini tarjoaa nopeita yhteyksiä minulle tärkeissä paikoissa.

Nokialla tarjontaa sen sijaan riitti ja se sai anteeksi aiemmat huonot kokemukseni tietokoneyhteyksistä. Vanha liittymäni, joka siis toimii hyvin kaikkialla missä pitääkin, sai 2 vuoden varman jatkoajan ja minä operaattorin osittain rahoittaman laitteen. Sen verran olen ehtinyt kokeilla, että itse laite on aivan mahtava, kun siinä on paidantaskukoossa kaikki yhteysmuodot mitä voi kuvitella tarvitsevansa, GPS, kartat, hyvä kamera. Peukalo on kipeänä kaikesta kokeilemisesta pienenpienillä näppäimillä ja silmiin sattuu pikkunäytön tihrustaminen kesämökin hämärässä.

Ja mökille tulee operaattoriltani 3G-yhteydet, kun se itseään Suomen kattavimmaksi 3G:ksi mainostama nettitikkuoperaattori ei antanut kuin takkuavan 2G:n. Sähköpostit ja uutissivut vilahtavat pienelle näytölle.

Kaikki ei kuitenkaan mene kuin pitää. Sitä en pidä kovin pahana, että tutulla ja moneen kertaan optimoidulla Seinäjoen ja mökkini välisellä reitillä GPS teetti 50 km lenkin ja olisi johtanut aivan harhaan monta kertaa, jos olisin kapulan sisältä kajattavaa tyttöä uskonut. Ihme sinänsä, että se näytti kartalta ihan oikeat paikat ja lähietäisyydellä opasti perille kohtuullista reittiä. Eikä tyttö laittanut hanskojaan tiskiin, vaikken totellutkaan. ”Pysy tällä tiellä” kuului pian sen jälkeen, kun uppiniskaisesti olin kääntynyt neuvosta piittaamatta väärään suuntaan.

Mutta samalla, kun huvittelen GPS-lelun ja karttojen kanssa, datayhteyspainajaiseni jatkuu. Kolme päivää olen painiskellut saadakseni puhelimen toimimaan modeemina ja nyt olen puhki. Kaikki parametrit on käännetty, ohjeet luettu ja keskustelupalstan vinkit pengottu. Todennäköisesti en vain älyä jotakin asetusta laittaa oikein, sillä kai puhelinta voi modeemina käyttää, kun kerran Nokian niin lupaa. Mielestäni vehkeiden pitäisi tajuta laittaa asetuksensa kohilleen, kun minä tökkään yhteyden muodostamista pyytävää ikonia.

Montako käsiparia mummolle?

Se minua ihmetyttää, kuinka hallituksen tuottavuusohjelmasta on tullut lähes kirosana. Sen nimeä noidutaan, kun puolustetaan tarpeettomien työtehtävien säilyttämistä elvyttämisen ja työllistämisen vuoksi.

Mieleeni tulee kaksi selitystä: väärä mittari ja 'antaa niiden näyttää' asenne.

Tuottavuusohjelman saavutuksista puhutaan usein henkilösäästöinä ja ilmeisesti ohjelman keskeisin mittari onkin työhön käytettävä henkilöpanos. Todennäköisesti ohjelman toteuttamisesta vastaavat pikkupomot eri organisaatioissa asettavat tavoitteita vastaavasti ja mittaavat tuloksia henkilösäästöinä.

Vanha totuus on, että tavoitteiden, tulosten ja mittareiden välillä on seuraava yhteys: sitä saadaan, mitä mitataan. Henkilöitä vähenee vanhusten huollosta, koulutuksesta, sosiaalitoimesta jne. ilman, että rakenteet ja toimintatavat muuttuvat. Pikkupomot saavat kiitoksensa, mutta lopputulos on kamala. Seurauksena on työntekijöiden uupuminen ja palveluiden laadun romahtaminen.

Entä jos tavoitteet olisivatkin muotoa 'montako henkilöä lisää saadaan tuottavaan työhön'? Montako käsiparia enemmän saadaan mummoja hoitamaan, kun hallintoa kevennetään? Monelleko oppilaalle voidaan antaa parempaa opetusta? Paljonko enemmän aikaa saa potilas lääkäriltään? Kuinka nopeasti pääsee palveluun? Kuinka pieni kunta voi olla ja silti säilyttää elinkelpoisuutensa?

Edellä olevat mittarit liittyvät kaikki tuottavuuteen. Niistä olisi paljon mukavampi käydä tuloskeskusteluja kuin henkilösäästöistä, joita varmasti myös syntyisi - sivutuotteena, ei pääasiana.

Toiseen mainitsemistani syistä tutustuin johtaessani Telen matkaviestintäyksikköä. Sen liiketoiminta kehittyi nopeasti ja myös organisaatiota piti vastaavasti kehittää. Moni asia herätti ihmisissä suorastaan intohimoja. Haluttiin näyttää kykyjä, luoda uutta tai puolustaa entistä asemaa. Henkilöiden välillä oli kilpailua. Joskus kävi niin, että uuden tehtävän tai lisää vastuuta saanut jätettiin yksin, kun onnistuminen olisi edellyttänyt kilpasiskon tai -veljen tuen. 'Antaa sen näyttää' -asenteella tärveltiin monta hyvää suoritusta.

Epäilen, että poliittisessa kentässä tällaiselle on paljon enemmän tilaa. Haluaisiko vannoutunut demari tai demarien mandaatilla oleva virkamies sinivihreän politiikan menestyvän?

Tuottavuusteema tuli mieleeni eilen, kun avopuolisoni kanssa keräsimme mökkimaisemista talteen kesän valtavaa vattusatoa. Siinä, missä minä keräsin litran, hän keräsi kolme. En vielä ole keksinyt keinoa, jolla kolminkertaistaisin oman tuottavuuteni. Kysymys ei ole hien ja rasituksen määrästä. Ehkä puolisoni osaa valita parhaat puskat ja ottaa vain ne marjat, jotka ovat käsien ulottuvilla. Ja ehkä hän ei pyörittele käsissään joka ainoaa marjaa matoisten pois karsimiseksi.

Koska vattujen kerääminen on pikemmin harrastusta kuin työtä, en aio tuottavuuden parantamisella itseäni enempää kiusata. Molemmat saamme puuhasta saman paarmojen verottaman nautinnon. Ja saaliin laitamme yhteiseen pakastimeen ja jaamme.

Työssä tuottavuuden parantaminen kannattaa aina - myös silloin, kun jo ennestään toimitaan tehokkaasti. Siten turvataan riittävät panokset laadukkaaseen ja tarkoitustaan vastaavaan tehokkaaseen toimintaan, joka tuottaa tulosta ilman, että se revitään työtä tekevien selkänahasta. Mittarit vain pitäisi valita vastaavasti. Laatua ja tehokkuutta ei mitata sillä, kuinka monta ihmistä voidaan vähentää vaan sillä, mitä tarpeellista ja käyttökelpoista voidaan saada aikaiseksi työpanosta vastaan.

Mitä kuuluu

Olen yrittänyt kirjoittaa täällä blogissa muista asioista kuin mitä minulle ja naapureilleni kuuluu. Nyt teen poikkeuksen, joka ei toivottavasti ole oire vetäytymisestä omiin ympyröihin. Kesäloma kuluu niin intensiivisesti Seinäjoen maisemissa, että muut asiat vaipuvat joksikin aikaa horisonttiin.

Piha on pantu uusiksi. Avopuolisoni on pitkin kevättä riehunut puutarhaksi tarkoitetulla takapihalla. Kun kädet käyvät koko ajan ja listivät kaikkialle tunkeutuvat vuohenputken versot, alkaa homma siellä olla hallinnassa. Raivaamamme pottumaakin näyttää nyt pottumaalta. En ole koskaan nähnyt niin reheviä perunanvarsia. Enteilee sitä, että otamme syksymmällä jälleen perunan mukaan muutenkin kasvis- ja juurespainotteiseen ruokapöytäämme. Pohjanmaa on selvästi sopivaa aluetta elintarviketuotantoon.

Etupihalta lähti neljä peräkärryllistä parikymmentä vuotta leikkaamatta kasvaneita vuorimäntyjä kaatopaikalle. Tilalle tuli turveharkoilla ympäröity rakennelma, jossa on Järvenpäästä asti tuotuja tuijia ja paikallisista puutarhoista kärrättyjä tuivioita, maanpeittoruusuja ja ties mitä. Minulla on mennyt suurin osa uusien kasvien nimistä läpi pään, mutta kokonaisuus näyttää hyvältä.

On siellä muutama uusikin vuorimänty, joita hoidetaan jatkossa niin kuin kuuluu. Juhannuksen tienoilla nipistetään jokaisesta vuosikasvusta osa pois ja saatetaan kasvi vähitellen kauniiksi puskaksi rotevan pianonjalkapuun sijasta.

Mäntypöheikön takaa olimme jo aiemmin raivanneet ryönittyneen ruusupusikon ja rakentaneet sen tilalle oleskelupation. Useat naapurit ovat pysähtyneet kommentoimaan talon saamaa uutta ilmettä. Asuttuaan vuosia naapuristossa jotkut näkevät talomme ensimmäistä kertaa. Käsitykseni pohjalaisista naapureina on muuttunut valtavasti. Kun odotin kohtaavani varovaisen pidättyväisiä jähmeitä emäntiä ja isäntiä, olenkin tavannut mukavia rennosti kontaktia ottavia ihmisiä, jotka toivottavat muukalaiset tervetulleiksi.

Vanhojen vuorimäntyjen parimetriset rungot jäivät vielä odottamaan mahdollista käyttöä. Puolisoni taidot puutarhan rakentelussa ovat kiistattomat, mutta paikka muistuttaa enemmän tyttöjen viinilehtoa kuin miehistä puuhapihaa. Jonnekin kompostin ja pottumaan välille sopisi vielä äijäparkki ja runkovänkyröille voisi olla siellä käyttöä…

Tangot. Seinäjoen kuulumisia ei voi kesällä käsitellä ilman muutamaa lausetta tangojuhlista. Saimme tilaisuuden olla mukana finaalissa. En koskaan aikaisemmin ole jaksanut keskittyä tangoihin esitettyinä lauluina. Nehän ovat vain tanssitavaraa, jonka tahdissa on yritetty viihtyä ja taivutella tyttöjä. Lauluina tangot ovat vaikeita. Niissä on paljon ”sinisiä säveliä”, ylennyksiä ja alennuksia. Ihailen finalistien taitoja. Satojen ihmisten edessä ja suoran tv-lähetyksen seuratessa he loivat virheettömillä esityksillään sellaisen tunnelman, että taidanpa haluta toistekin mukaan.

Tangokatu ja koko kaupungin keskustan tango-olemus on toinen asia. Kyllä sielläkin tunnelmaa riitti, mutta se vaikutti monelle pikemmin viinan kuin tangon siivittämältä. Seinäjoen tämän kesän suurista joukkotapahtumista ilmeeltään ylivoimaisesti siisteimmät olivat herättäjäjuhlat ja harrikkaväen kokoontuminen. Ei roskia, ei julkikännisiä. Provinssirockin ja tangojen oheen kuuluu irrottelu myös viinan voimalla. Suurimmalle osalle se ei ole pääasia, eikä minulla ole syytä sitäkään tuomita, mutta pidän enemmän sellaisista juhlijoista, jotka juomistaan ja promilleistaan riippumatta laittavat roskat roskikseen. Kun känninen mummo hoipertelee vaarinsa kainalossa ja pudottaa nakkipaperin juuri siihen, missä se käy tarpeettomaksi, tekisi mieleni sanoa jotakin. Mutta en viitsi pilata juhlatunnelmaa, vaan puran paheksuntani täällä blogissa.

Tunnustin jokin juttu sitten olevani taipuvainen pikkutarkkuuteen joissakin asioissa. Yksi aihepiiri, jossa se tulee esille, on liikenne. Kuuntelin tässä tekstiä näpytellessäni Radio Vaasaa, nykyistä suosikkikanavaani, jossa annettiin musiikkikuulutuksien lomassa taas kerran se tyhmä tyypillinen liikennetoimittajien viljelemä ohje vilkun käyttämisestä. Tällä kerralla se koski liikenneympyrää, josta ”poistuttaessa näytetään vilkkua oikealle”.

Oppi on kohtalaisen hyvin mennyt perille. Seinäjoellakin ainakin joka toinen käyttää liikenneympyrässä vilkkua ja suurin osa nimenomaan poistuessaan. Poiketen liikennetoimittajien ohjeesta jotkut käyttävät vilkkua ilmaisemaan aikeitaan ennen aiottua kääntymistä tai poistumista.

Jos todellakin on niin, että käännyttäessä tai poistuttaessa pitää vilkkua käyttää, miksi ei tehdä autoihin automaattia, joka rattia käännettäessä kytkee sähköt vilkkureleeseen? Saataisiin 100% vilkunkäyttöaste. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä olisi, sillä liikkujan aikomuksien ennakointia tämä ei helpottaisi yhtään sen enempää kuin vilkun pitäminen jatkuvasti päällä tai ei lainkaan vilkkua.

Ei kaikista laitteista muutenkaan ole mitään hyötyä. Kuka muistaa ajan, jolloin Posti- ja lennätinlaitoksella oli monopoli paikallisten verkkojen välisten puheluiden kytkemiseen? Erillinen kaukopuhelumonopoli oli tsaarin ajoista periytynyt käytäntö, jota jälkikäteen tarkasteltuna voidaan verrata yksinoikeuteen rakentaa siltoja. Monopolin turvin monet sillat olivat kuivalla maalla, mutta sitä kautta piti kuitenkin mennä ja siltamaksut maksaa.

Mitä lienevät nykyiset kuivan maan sillat?