Ahdistaa olla oikeassa

Pikkupoikana tiesin kaikki maailman asiat. Näin äitini kertoo minun sanoneen aivan vakavalla mielellä. Ja olinhan minä fiksu poika, tiesin numerot ja kirjaimet ja osasin kirjoittaa oman nimeni vanhemman sisareni mallin mukaan ennen kouluikää. Minun itsetuntoani ei häirinnyt se, että nimikirjoitukseni 'ITTAM' herätti hilpeyttä.

Tulee nykyisinkin samanlainen tunne esimerkiksi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä. Kuinka tutkijat, tohtorismiehet ja -naiset, huippupoliitikot ja lehdet voivat ymmärtää kansan mielipiteet maahanmuuttajia kohtaan niin väärin? Kansan enemmistö on muka maahanmuuttovastainen, ellei peräti rasistinen.

Eihän se niin ole. Kysymyksessä on niin yksinkertainen asia, että sen on lähes jokainen oppinut jo lapsena: 'Maassa maan tavalla tai maasta pois.' Tämä oppi vaikuttaa ihmisten ajatuksiin ja tuntemuksiin joko tiedostaen tai tiedostamatta. Sellaiset, jotka haluavat edes yrittää sopeutumista, ovat tervetulleita ihon väristä tai kielestä riippumatta. Kuitenkin se uhka, jonka osan maahantuojista koetaan aiheuttavan, laittaa ihmiset vastaamaan maahanmuutosta kysyjille varmuuden vuoksi 'ei'. Pitäisi puhua erikseen niistä ja näistä maahanmuuttajista, niin saataisiin oikeat mielipiteet esille.

Maahanmuuttajien joukossa on karkeasti ottaen kahdenlaista porukkaa: niitä, jotka haluavat tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa, vaikuttaa siihen ja antaa sen vaikuttaa itseensä ja niitä, joille oma kulttuuri ja tavat ovat niin pyhiä, ettei niistä voi joustaa edes vieraalle maalle asettuessaan. Jälkimmäisten joukossa varsinaisia änkyröitä ovat ne, jotka eivät voi seurustella ja avioitua vääräuskoisen kantaväestön kanssa. He eivät sulaudu osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria, vaan muodostavat epäluuloja herättäviä ja ylläpitäviä suljettuja yhteisöjä. Miksi sellaisia tänne haluttaisiin, jotka eivät halua tulla joukkoon, vaan muodostaa omia joukkojaan? Näiden vuoksi kaikelle maahanmuutolle tulee kansan mielissä ikävä leima.

Tervetulleita ovat esimerkiksi thaimaalaiset, joiden omaan kulttuuriperimään kuuluu suuri suvaitsevaisuus. Kuulin pitkään Bangkokissa asuneelta kollegaltani, että paikallinen väestö piti rikkautena sitä, että naapuristossa oli mahdollisimman monta erilaista uskontoa. He osasivat nauttia uudesta vuodesta sekä meidän tavallamme että kiinalaisten kanssa. Pääsiäinen sopi siinä missä juutalaisten vastaavat juhlat.

Vietnamin venepakolaiset ovat sulautuneet joukkoomme lähes yhtä hyvin kuin karjalaiset, omat pakolaisemme. On kaunista katsottavaa ja kuultavaa avoimesti monikulttuurinen perhe, jonka isän tai äidin juuret ovat selvästi jossakin muualla. Poikieni lapsuuden lähipiiriin kuului kaksi mitä ihaninta isompaa tyttöä, joiden isä oli ihonväriltään musta ja äiti ei. Monet kerrat he hakivat poikia ulos leikkeihinsä, vaikka ikäero tyttöjen hyväksi oli melkoinen. Hyvin kelpasivat tytöt aikuistuessaan suomalaisille avioliittomarkkinoille.

Ja kuinka iloinen olenkaan entisen kotiseutuni poikien puolesta, kun he saavat vaimoikseen Ludmilan tai Tatjaanan Pirkkojen ja Liisojen muutettua muualle.

Tämän asian voisi kiteyttää seuraavasti: ”NOOKKUOJ AOLUTEVRET”

Ps. Juttu näköjään provosoi kommentin. "Timo" ei malttanut lukea juttua ajatuksella. Tässä vastaus hänelle: minä en vaadi maan tavan noudattamista, vaan tulkitsen kansan enemmistön ajatuksia. Oman suvaitsevuuteni raja kulkee siinä, haluaako maahanmuuttaja tapoineen tulla joukkoon mukaan vaikuttamaan ja saamaan vaikutteita vai muodostaa tänne oman erinomaisen suljetun piirinsä. Ruisleipää kaipaavat suomalaiset maailmalla ja kunniamurhaa suunnittelevat isät ja veljet täällä ovat melkolailla eri asioita. Ps2. Editoin vielä varmuuden vuoksi muutaman selvennyksen itse tekstiin.

Asuuko minussa oikeutensa tietävä kuluttaja vai ikävä nihilisti?

En ole huvittuneena seurannut keskustelua, jonka pääministeri Vanhanen aiheutti ottamalla kantaa lähikauppansa maitovalikoimaan. Kaimaani pyritään moittimaan siitä, että hän olisi antanut äänensä ruotsalaista tuotetta vastaan. Eihän se niin ollut. Hän edellytti kauppansa valikoimaan kuuluvan myös sellaisia tuotteita, joita hän haluaa ostaa, tai vaihtavansa kauppaa. Juuri näin kuluttajan kuuluu toimia käyttääkseen valtaansa.

Löysin myös itsestäni kunnon kuluttajan, kun kuulin avopuolisoltani, ettei suosimaamme aitoa kainuulaista juustoleipää enää saakaan käyttämistämme kaupoista. On tullut kuulemma päätös ylemmältä taholta, mistä maitoherkku vastaisuudessa tulee. Penteleen pentele. Ketjuohjaus luulee saavansa valita puolestani oikean juustoleivän tilalle jonkun epämääräisen makuisen leipäjuuston.

Ei muuten onnistu, kaivan oikean tuotteen vaikka naapurikylästä ja vaihdan kauppaani heti, kun löydän sen, joka vastaa tarpeistamme. Tämän oman kokemukseni perusteella ymmärrän M. Vanhasen reaktiot ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaan.

Toinen asia on kotimaisen tuotannon suosiminen. Olen kymmeniä vuosia pyrkinyt suosimaan erityisesti elintarvikkeissa suomalaisia tuotteita. Ominaisuus piinaa minua erityisesti silloin, kun joku tuo eteeni Virossa valmistettua Pirkka-tuotetta tai perinteisellä suomalaisella brändillä koreilevaa hollantilaista keksiä. Kaupassa tihrustan pienellä kirjoitetut tekstit välttyäkseni itse vahingossa hankkimasta muualla tuotettua tavaraa. Turkulaisille nostan hattua ja olen liittynyt joukkoon, joka ei osta Ruotsissa valmistettua Turun sinappia, vaan Turussa valmistettua Auran sinappia. Reilusti ulkomaiset tuotteet ovat parempia, kuin meitä huijaavat mukasuomalaiset.

En oikein ymmärrä, mikä alun perin on saanut minut suosimaan suomalaisia maataloustuotteita. Minulla ei ole metsää, viljelysmaata eikä karjaa. Olisivatko 60-luvun mainokset, joissa kehotettiin suosimaan suomalaista, olleet pysyvästi vaikuttavia? Enää ei sellaisia mainoksia näe, missä ’pumpulitehtaat tytöt’ työllistetään omia suosimalla. Taitavat olla EU-kiellettyjä. Joka tapauksessa ei hyvä, jos lehmät ja pellot menevät muualle. Kaikesta suosimisesta huolimatta niin kävi pumpulitehtaille ja pois mentyään takaisin ne eivät tule.

On toki oikein, että tavara voi kulkea vapaasti rajojen ylitse. On silti hyvä muistaa, että suomalainen tuotanto voi hyvin ja kehittyy vain, jos sen tuotteita ostetaan. Niitä ostetaan, jos ne ovat hyviä ja niitä on tarjolla. Mikä on hyvää kenenkin mielestä, vaihtelee. Minulle on tärkeää myös se, mitä vaikutuksia omalla hankinnallani on esimerkiksi suomalaisen tuotannon olemassaoloon.

On myös oikein, että vapaan kilpailun tiimellyksessä kokonainen kansa yrittää pelata omaan pussiinsa. Itselläni suosimisvietti yltää myös omistukseen. Jos tuotetta valmistavan yrityksen omistaja on suomalainen, kuvittelen kertyvien voittoeurojen jäävän hanakammin ruokkimaan lähiympäristön liike-elämää.

Tai kulkeutuvan etelän golf-kentille ainakin suomalaisissa taskuissa.

Ps. Sain Vaalan juustolasta tiedon, että aitoa kainuulaista juustoleipää tulee Sjoen kitymarkettiin kahdesti viikossa. Sieltä sitä nyt haetaan.